July 27, 2007

Psykoanalyytikkojen 'IDIOOTTI'

Tämä teksti löytyy googlettamalla Euroopan kirjallisuushistoria ja etsimällä sieltä Dostojevski.

***
VENÄLÄINEN PYHÄ NARRI

”Idiootissa” Dostojevski halusi kuvata ”kaikin puolin ihailtavaa ihmistä”, kuten hän kustantajalleen kirjoitti. Dostojevski halusi tehdä ruhtinas Myskinistä kristillisen lähimmäisenrakkauden edustajan turmeltuneessa maailmassa. Hän on lempeä, viaton ja lapsenmielinen henkilö.

”Idiotti” kertoo Myskinistä, joka on ollut eurooppalaisessa hoitolaitoksessa ja palaa Pietariin. Siellä hänen pyhimysmäisyytensä sysää liikkeelle draaman, ja ihmisten ristiriitaiset tunteet. Hyvän Myskinin vastapariksi asettuu raivoisa Rogozin, joka toimii mustasukkaisesti erään Myskiniin rakastuneen naisen vuoksi. Ruhtinas Myskinin hyvyys herättää myös naisissa ristiriitaisia tunteita, romaanin keskeiset kaksi naishahmoa sekä rakastavat että halveksivat häntä.

Filsofi H.G. von Wright kirjoitti Idiootista: "Enemmän kuin mikään muu Dostojevskin suuri romaani »Idiootti» liikkuu aavistusten ja viittausten maailmassa. Kirjaa voisi kuvata tutkielmaksi hyvän psykoanalyyttisestä voimasta. Ruhtinas on luonteiden koetinkivi; hänellä on omalaatuinen kyky murtaa sielujen eristyneisyys ja houkutella ihmisen todellinen minä esiin sen sovinnaisesta kuoresta. Mutta hänen valoisa uskonsa, että »kauneus on vapahtava maailman», on katkerassa ristiriidassa hänen oman synkän ja onnettoman kohtalonsa kanssa."

Kuten eräs romaanihenkilö toteaa ruhtinas Myskinissä on ”varsinaista älykkyyttä” mutta toisarvoinen älykkyys on jäänyt kehittymättä. Tätä varsinaista älykkyyttä on Myskinin kyky havaita henkilöiden sisäistä elämää paljastavia merkkejä. Sama herkkyys on toisaalta kykyä aavistaa tapahtumia edeltäpäin. Tämän kyvyn Dostojevski uskoi myös itse omaavansa. Tällaisen ennakointikyvyn ei tarvitse olla mitään mystiikkaa, sen voi johtua nimenomaan kyvystä havaita henkilöiden sisäisiä prosesseja, ja kyvystä tajuta mihin ne johtavat.

Toisaalta Myskinin hahmoa on pidetty liian hyvänä ja eteerisenä, ja siksi epäonnistuneena henkilöhahmona.

Mielenkiintoista on että alkuperäisessä Idiootissa oli aggressiivisia ja pahoja piirteitä, ja siten hän oli realistisempi hahmo kuin lopullisessa versiossa. Alkuidiootissa sankarissa on pyrkimystä hyvään, mutta samalla hän on egoistinen, kateellinen ja väkivaltainen.

Samalla kun ”Idiootti” näin puhdistui hyväksi ihmiseksi, samalla alkoivat nuo pahan ihmisen piirteet siirtyä Rogozinin hahmoon. Hän on hyvyyden vastapaino, hurjapäinen, mustasukkainen ja aggressiivinen mies.

Dostojevskille oli tyypillistä käsitellä yhden kokonaisen ihmisen psykheä luomalla vastakkaisia henkilöhahmoja. Psyykkinen jakautuneisuus, jossa toinen on hyvä ja toinen on paha, kärjistyy Idiootissa. Myskin on lempeä ja vaalea ruhtinas, Rogozin on hurjapäinen ja tumma kauppias. Mutta toisin kuin todellisuudessa kävisi, nämä hahmot kiehtovat toisiaan. Eräässä kohtauksessa he vaihtavat kaularistejä keskenään

Vasta myöhemmässä versiossa ruhtinas Myskinin hahmo alkaa kehittyä venäläiselle uskonnolliselle perinteelle tyypilliseksi ”pyhäksi narriksi”.

Kahdesta ”Idiootin” naispäähenkilöstä, Natasa Filippovna esiintyy turmeltuneena naisena.

Romaanin keskeinen jännite rakentuu ruhtinas Myskinin ja kauppias Rogozinin kilpailulle tästä naisesta. Natasa on oikullinen, sadomasokistisesti toisia ja itseään rankaiseva, rakkauteen kykenemätön ihminen.

”Natasa on todella syvästi kiintynyt turmeltuneen naisen osaansa,” kirjoittaa Yrjö O Alanen psykoanalyyttisessä tutkielmassaan ”Dostojevskin hyvä ja paha”. Ruhtinas Myskin ”ei voi tyydyttää hänen voimakkaiksi kehittyneitä sadomasokistisia tarpeitaan samalla tavalla kuin Rogozin, jota hän kastroi ja kiusaa säälittä, saaden vastaansa samalla mitalla.”

Alanen näkee Natasan hahmossa, jotain Dostojevskin omiin fantasioihin liittyvää:

”Mielenkiintoista on, että myös kirjailijan oma suhde Natasaan tuntuu olevan ambivalenssin leimama. Natasa on toisaalta - lähinnä Myskinin tunteiden ja ajatusten leimaamana – ihailtu madonna, toisaalta raiskattu, turmeltunut ja kärsivä nainen.”

Romaanin toinen naispäähenkilö, nuori Agalja, on Natasaa tasapainoisempi hahmo, mutta ruhtinas Myskin saa hänetkin käyttäytymään ristiriitaisesti. Toisaalta hän rakastaa Myskiniä, toisaalta hän pilkkaa tätä. Kun Natasa huomaa tämän rakkauden, hän pyrkii kaikin keinoin saattamaan Myskinin ja Agaljan avioliittoon. Hänen haaveenaan on kaksoishäät, jossa hän uhraa itsensä Rogozinin puolisoksi. Kuten Alanen tulkitsee: ”Tällainen psykologinen mekanismi, joka tietenkin kätkee taakseen voimakkaan tunneambivalenssin, ei kuitenkaan kestä todellisuuden kosketusta. Kun naiset vihdoin tapaavat toisensa, sekä ruhtinaan että Rogozinin ollessa läsnä, viha ja mustasukkaisuus syöksyvät esiin…” (s.50)

Romaani loppuvaiheet alkavat Rogozinin puukottaessa Natasan kuoliaaksi. Ruhtinas Myskin on ollut pahojen aavistusten vallassa, kun Natasa on tulossa hänen vaimokseen. Mutta sinä yönä, jonka olisi pitänyt olla heidän hääyönsä Rogozin tulee pyytämään ruhtinasta luokseen, ja näyttää morsiuspukuunsa murhatun Natasan ruumiin. Mystisen hartauden vallassa he valvovat yhdessä naisen ruumiin vierellä ja päättävät olla mahdollisimman pitkään antamatta kuollutta Natasaa pois.

Alasen mukaan murha-ase, Rogozinin veitsi voidaan nähdä sekä tappavan aggression että peniksen symbolina. Murha tapahtui ”Myskinin toteutumattomaksi jääneenä hääyönä, jolloin tämän olisi pitänyt omistaa Natasa seksuaalisesti. Ovatko fallis-genitaalinen seksuaalisuus ja tuhoava aggressio tässä niin eriytymättömästi toisiinsa samaistuvia, että peniksen tunkeutuminen naiseen merkitsee murhaa… Siksikö Myskin on torjunut seksuaalisuuden ja siksikö murhaaja Rogozinin on hääyönä astuttava hänen sijaansa?” (s.57)

*
http://www.arthis.jyu.fi/kirjallisuushistoria/index.php/16_1800-luku/6_venaja/06_dostojevski/eighteenth_1622.html

6 comments:

kafkaesque said...

hyvän ja pahan kuvaajana dostojevski on juuri pahan kuvaamisen mestari. minusta ehdottomasti mielenkiintoisinta d:n henkilöissä on tämä venäläinen 'pyhä hullu' ( jurodivyj ). siis ihminen, jossa on hulluus ja pyhyys samassa paketissa.

d:n sankari on piinaavan dualismin uhri, jakautunut ja kaksoisolentonsa riivaama. yksi tällainen dualismin kaksiteräinen miekkahan esiintyy jo lev nikolajevits myskinin nimessäkin: venäjän lev tarkoittaa leijonaa ja myskin tulee sanasta mys, hiiri.

myskinin kristushahmo, jonka on määrä pelastaa maailma, tunteekin syntistä, jopa masokistista vetoa äärimmäiseen epäpyhyyteen.

onko siis puhtaan hyvyyden sekoituttava pahuuteen jäädäkseen henkiin? kysyy aino rajala kesäklassikko-esseessään. kyllä minun mielestäni on. ehdottomasti.
kaikissa on kaipuuta hyvyyteen ja harmoniaan, mutta tie siihen käy vain repivän itsetuhon kautta.

meidän epileptisissä kohtauksissamme purkautuvat sitten nuo hyvän ja pahan polariteetit. kohtauksen kontrolloimaton itseilmaisu vahvistaa paradoksisten dualistististen voimien yhtäaikaista kokemista. kaikki liittyy kaikkeen ja tuosta kokonaisuudesta syntyy polyfoninen yhteiskudos.

kirjailija ursula le guin ( maameren tarinat ) varioi samasta teemasta taolaisen kokonaisuuden. hänen tarinassaan ihminen ei pyri henkiseen yhtenäisyyteen erottamalla pahan hyvästä, vaan sopeuttamalla vastakohdat lopulta toisiinsa, jolloin yhteisvaikutuksena muodostuu tao. ihmisen päiväpuoli tulee kokonaiseksi yöpuolensa opastamana.

Anonymous said...

kiitos kafka hyv'stä****** esityksestä
olen my;s ajatellut, ettei pyhyys jää henkiin ilman pahuutta..
ja tässähän on vastaus siihen miksi jumala sallii, pahaa

mutta tästä eteenpäin

en sitten ymmärräkään mitään
jotenkin luulen kuitenkin hänen rakaudella kutovan
kokonaisuuttta

tastä voi tietysti sanan jumala jättää poiskin

Anonymous said...

εrinomaisen mielenkiintoinen aihe tietysti olisi pyhyys ilman hulluutta

Anonymous said...

benevolence saattaa olla ihmiskunnan päämäärä
hyvät ja voimakkaat (pahan voimistamat) aja ajatukset johtavat tulokseen

Rauno Rasanen said...

αν εχω ονομα said...

'olen my;s ajatellut, ettei pyhyys jää henkiin ilman pahuutta..
ja tässähän on vastaus siihen miksi jumala sallii, pahaa'

*
Mutta jos pahuus on hyvyyden/pyhyyden välttämätön ehto, niin silloin maailma/todellisuus on kuin onkin periaatteessa ytimeltään paha!

Sen pahuus vain 'heijastuu' käänteisesti pyhässä/hyvässä, eli pyhällä ei oikeastaan lopulta olekaan ylevää ja ihanteellista merkitystä (koska se on pahan kääntöpuoli kuten kruuna klaavan) vaan ainoastaan pahuuden olemuksen "paljastava 'rooli'".

Siten pyhä ei myöskään kykene pelastamaan maailmaa.

Kummallinen on jumala, joka tällaisen maailman loi...

jarvelainen said...

Pidin aikanaan teologian ylioppilaille etiikan ryhmätöitä, joiden tekstinä oli katkelma Idiootista. Kohdassa jota luimme, Nastasja Filippovna torjuu Myskhinin kosinnan sillä perusteella, että on niin paha ihminen, että vain tuhoaisi M:n. Nimitän "Nastasjan dilemmaksi" seuraavaa: Torjuessaan kosinnan N uskoo tekevänsä hyvää. Mutta jos hän tekee hyvää, peruste kosinnan torjumiselle horjuu, koska perusteena oli se, että N voi tehdä vain pahaa. Kosinnasta kieltäytyminen muodostaa perusteen suostua kosintaan.