Kirjoitettu kommentiksi kafkaesquen kommenttiin A-K.H:n päreessä "Verkkaisuuden ennätysteos".
Kafkaesque
*
Tuleeko nyt ryppy rakkauteemme ;)?
1) Provokaatio: Eikö Kilpi ole pikemminkin kielellä leikittelevä huippulahjakas verbaalikko - Kemiön murteen 'sanasnobi' kuin 'kunnon' romaanikirjailija, joka ymmärtää tarinan ja ihmisluonteen psykologian päälle jotain? (Olen vain selaillut 'Alastaloa')
2) Kieli elää omaa elämäänsä, lauseopin 'lainoppineet' omaansa. Emme mahda mitään sille, että suomen kieli ainakin puhutussa muodossaan täyttyy anglismeista.
Minäkään en pidä siitä, että näin tapahtuu, mutta se nyt vain yksinkertaisesti tapahtuu. Oletko kuullut koskaan termiä globalisaatio? Siitä on nyt kysymys tässäkin asiassa.
Kukin tahollaan pyrkiköön omantuntonsa ja kielentajunsa mukaan säilyttämään suomen kielen 'puhtaana' - tiedostaen kuitenkin jatkuvasti tuon edellä kirjoittamani.
Ja mitä hymiöihin tulee, niin todellakin - ne ovat kyllä ihan pers...pyllystä.
Itse käytän joskus yhtä hymiötä, koska olen havainnut sen käteväksi ilmaisemaan intentioni siitä, kirjoitinko 'kieli poskessa' (ironisesti) vai en. Sellaista kun ei välttämättä pysty itse tekstin sisältöön 'koodaamaan'. ;) = This is hjumor!
Myös lainausmerkeillä voi tietenkin viestiä, että huom!: tämä sana tai ilmaisu on monimerkityksinen, mutta lainausmerkit ovat loputon suo. En tiedä, miten niitä käytetään 'oikein', ja minulle on aivan turha tulla tuputtamaan lauseopillisia dogmeja tässä(kään) tapauksessa.
Suomen kielessä ei kuulemma myöskään (itse asiassa tämäkin on lauseopillisesti väärin kirjoitetettu) käytetä kahta huuto- tai kysmysmerkkiä peräkkäin. No - se on suomenkieltä se - minä kirjoitan sitten jotain muuta kieltä ja käytän kahta kysymys- tai huutomerkkiä, jos haluan.
*
Toistan - kieli muuttuu väkisin ja me itse muutamme sitä. Etenkin jokainen kirjailija muuttaa sitä. Ja tämä on luovuutta - jopa myös idioottimaiselta kuulostavan jenkki-suomi-jargonin suhteen.
Ei ole olemassa 'oikeaa' tai väärää suomen kieltä. On vain perinteitä, jotka nekin ovat tavallaan eräänlaisia konventioita, jotka on pyhitetty 'totuuden dogmatiikalla'.
*
What, then, is truth? A mobile army of metaphors, metonyms, and anthropomorphisms—in short, a sum of human relations which have been enhanced, transposed, and embellished poetically and rhetorically, and which after long use seem firm, canonical, and obligatory to a people: truths are illusions about which one has forgotten that this is what they are; metaphors which are worn out and without sensuous power; coins which have lost their pictures and now matter only as metal, no longer as coins.
(Nietzsche: On Truth and Lie in an Extra-Moral Sense)
http://www.geocities.com/thenietzschechannel/tls.htm
*
http://info.adm.jyu.fi/main/portti/tiedotteet/2004/02/2655/show_announcement
http://www.helsinki.fi/kksc/finska/finska_2/Idiomit.pdf
3 comments:
rauno
ei tule ryppyä rakkauteen, kurttukuono. "my heart will go on" ( tähän kohtaan hymiö ) .
1 ) en edes teeskentele, että ymmärtäisin kilpeä kovin perusteellisesti. minulle hän on vivahdusrikas eepikko ja kirjoittamisen perinteeseen liittyvä uudistaja, joka on keikauttanut kirjoittamista uuteen asentoon. hänestä on tullut myytti siihen tapaan kuin persoonallisille kirjoittajille käy; sinäkin tuntisit hänen kirjoituksensa tuhansien joukosta, vaikka olet ainoastaan selannut alastalon salia.
kilpi on ilmaisuvuolas sanatropiikki. hänen tekstiruumiissaan on ilmakuplia, poretta ja kaasua. hänen kielensä on aistivariaatioiden dynaaminen suhdeverkosto, jossa sana pyrkii tanssivaksi lihaksi.
mutta ei se sana pelkkä joystick ole - kilpi kertoo kirjoissaan aina tarinan, ei tosin välttämättä yhtenäistä juonta, mutta tarinan silti. jutun, jolla on ainakin keskikohta vaikkei kenties alkua ja loppua.
elämä ja aurinko, materiaalinen ja henkinen, koominen ja vakava, ruma ja kaunis, banaali ja subliimi, arkinen ja juhlava kietoutuvat toisiinsa tarinan kudoksessa.
kyllä minusta tällainen teemojen ja mimesiksen suhteisiin kätkeytyvä vastakohtien liitto kertoo siitä, että kilpi ymmärtää tarinan ja ihmisluonteen psykologian päälle paljonkin.
omasta puolestani tunnustan, etten tiedä, mikä on "kunnon romaanikirjailijan" määritelmä, enkä osaa tähän hätään sellaista pikkutarkkaa määritelmää edes kyhäillä.
2) en minä kaikkia anglismeja tai kaikkea globalisaatiota närkästele. nehän täytelöittävät kieltä kuin kieltä ja tarjoavat rinnakkaismerkityksiä arkikielen junamatkalle. ne kuuluvat puheeseen yhtä elimellisesti kuin tietokoneet ja ydinenegia tämän päivän maailmaan.
kielen jäykät kategoriat ja puhtaat genret eivät elävissä tilanteissa ( tai kirjoituksissa ) tietenkään sellaisinaan todellistu, vaan limittyvät liukuvarajaisesti toisiinsa. sukellus todellisen, so. puhutun kielen keskuuteen riittää todistamaan sen pitäväksi totuudeksi.
ainoa asia joka minua todella huolestuttaa on nykyisen puhe- ja kirjoituskielen pitkätoikkoisuus. se, ettei viitsitä vaivautua etsimään synonyymeja tai etymolologisia vaihtoehtoja sille noin kolmensadan jo käytössä olevan sanan triviaalille massalle.
kielihän on paitsi peilitalo myös ilotalo. se jakaa itseään, lohkeaa moneksi. kieli myöntää ja kieltää, hajottaa ja hallitsee, valloittaa ja häviää, ottaa omakseen tai jää ilman.
bittikirjoituksen myötä kielen historia on joka tapauksessa tullut murrosvaiheeseen. kilven kielikin on kulkenut tiensä päätökseen. tässä akselinsa ympäri kieppuvassa sanadraamassa kielet, koodit ja muut semioottiset symbolit eivät seiso kivijaloilla eivätkä lopullisella kirjoituspohjalla, vaan avautuvat ja liittyvät toisiinsa.
vain sanoja, sanoja, sanoja, kuten hamlet voihkaisi ennen kuin poistui vasemmalle.
lentäen olisit jo perillä
i believe in the flesh and the appetites, Seeing, hearing, feeling, are miracles, and each part and tag of me is a miracle.
Divine an i inside out, and i make holy what ever i touch or am touched from
Post a Comment