March 27, 2006

Katu-uskottavuudesta, muodista ja postmodernista

Tämä on kommentti Myytävänä: Muodikasta katoavaisuutta ja katoavaista muodikkuutta - päreeni kommentteihin.

Katu-uskottavuus on muuttunut klisheeksi, mutta kyllä se yhä viestinee olennaisen eli, että tekijän aikaansaannoksessa on persoonallista läsnäoloa (presence) ja jopa jonkin "toisen" tai "toiseuden" läsnäoloa (charisma), mikäli tulkitsemme käsitettä karisma uskonnollisesti.

"Henki" (spirit) on mennyt "hengen agentin"/"välineen" sisään (in) ja saanut tämän sisääntulon myötä aikaan inspiraation (Hei - älkää naurako!).
Kts. alla olevat määritelmät.

Inspiraatio innoitus, innostus (etenkin tieteelliseen t. taiteelliseen työhön); sisäänhengitys (bolding RR).
Teologiassa inspiraatioksi kutsutaan Pyhän Hengen suoraa vaikutusta Raamatun kirjoittajien työhön; ajatus tämän inspiraation (henkeytyksen) luonteesta vaihtelee.

*
Muodista puheenollen.

Postmoderni filosofointi ja ajattelu näyttäytyy minulle pelkkänä muotina. Tästä esimerkkinä annoin Foucault`n identiteetti-/imagotekniikat, jotka mielestäni on kuitenkin Nietzschen osalta ymmärretty käytännössä täysin väärin eli re-aktiivisena valintana.

Postmoderni filosofointi on nimittäin samaistunut täysin tuotanto/kulutus-prosessiin.
Se merkitsee muka alati uusiutuvia mutta lopultakin jatkuvasti toistuvia ideoita ja innovaatioita.
Jo muodin syklit itsessään toistavat samaa kaavaa, joka ei ole autenttisuutta vaan uudelleen muotoillun vanhan sekä muka erilaisen ja aina saman sekoitus.

Koko muoti-ilmiön perusajatushan on antaa kuluttajalle mahdollisuus sekä erottautua ryhmistä että samaistua tiettyyn ryhmään. Kyse on kollektiivisen - ei niinkään henkilökohtaisen identiteetin rakentamisesta.

Jos joku väittää että hän on persoonallinen itsessään - yksilönä - valittuaan esim. tietyn pukeutumistyylin, en voi kuin nauraa ääneen.
Muoti jos mikä on ilmiö, joka tuhoaa yksilöllisen persoonallisuuden 100%:lla varmuudella, ja siihen se nimenomaan pyrkiikin, vaikka muotia valheellisesti myydäänkin yksilöllisen valinnan mahdollistavana vaihtoehtona.

Mutta eikö nimenomaan itse muodin määritelmään - siihen, että muoti kierrättää ideoita mutta myy niitä uutena - sisälly kaiken yksilöllisen valinnan tyhjäksi tekeminen muussa kuin illusorisessa mielessä.

Trendit ovat sopulimaista toistoa, eivät aktiivisen ihmisen toimintaa! Ja vielä kerran - juuri tähän mainospsykologit - nuo kapitalismin hyeenojen takapirut pyrkivätkin.

*
Johnny Rotten paljasti ääneen muotirendien koko perusvalheen hajottaessaan Sex Pistolsin San Franciscossa tammikuussa 1978 kysymällä yleisöltä: "Ever get the feeling you've been cheated?"

Mutta Sex Pistols onkin ollut rockin ehkä ainoa merkittävä bändi, joka paradoksaalista kyllä pystyi suuresta joskin melko hetkellisestä menestyksestään huolimatta pysyttelemään kaupallisen valtavirran ukopuolella ja piikkinä sen lihassa.
Maaliskuun alun kieltäytyminen Rock and Roll Hall of Fame-tilaisuudesta osoitti, ettei Rottenin asenne ole muuttunut piiruakaan sitten vuoden 1978.

Tietenkin tässä yhteydessä on ehdottomasti mainittava toinen anarkisti ja musiikkikulttuurinen satiirikko, jonka vaikutus on omalla tavallaan jopa paljon merkittävämpää kuin Sex Pistolsien - Frank Zappa.

*
Postmodernien ranskalaisten filosofien aivoituksia täytyy tietysti yrittää ymmärtää edes jotenkin - kaiken sanahelinän ja käsitemystifikaation (käsiterunouden) läpi.

Deleuzen ajattelun viime vuosina tapahtunut romahdus omassa filosofipörssissäni on ehkä kärjistystä, mutta silti se viestii jotain olennaista tämänkaltaisesta filosofoinnista.

Siitä toki löytyy nerokkuuttakin, mutta Deleuzen kantavat ideat - esim. filosofi nomadina, käsitteelliset henkilöt (vaikkapa Zarathustra) ja ihminen halukoneena - eivät jaksa kantaa kovin kauas vaan häviävät spektaakkelimaisen "sanamagian" tyhjään jargoniin.

(Itse asiassa Adorno syytti Heideggeria aivan samasta asiasta - "aitouden siansaksasta - jargon of authenticity".
Mutta Heideggerilla oli filosofisesti todella merkittävää ja radikaalia sanottavaa (ja on edelleen), päinvastoin kuin Deleuzella.)

*
Huomaamme näin, että vaikka runous ja uskonto/filosofia ovat sukua toisilleen, ne täytyy pitää myös erillään toisistaan, sillä runous ei ole uskollinen Jumalalle tai Totuudelle vaan pelkästään sanoille, mikä (huom!) ei sinänsä ole tietenkään periaatteellinen syytös itse runoutta vastaan.

Tämä vaatimus pätee etenkin filosofian ja runouden suhteeseen, sillä huonoa eli tyhjää filosofiaa on turha yrittää parantaa kuorruttamalla sitä deleuzemäisesti lennokkailla mutta tyhjillä termeillä.

*
Platon, filosofia ja runous.

Platonin - (tuon entisen runoilijan, näytelmäkirjailijan, poliittisen utopistin ja myöhemmän matematiikan harrastajan - ellei suorastaan lukumystikon) filosofia sen sijaan on etenkin ideaopin osalta samalla sekä intuitioon vetoavaa runoutta että hyvin perusteltua käsitteellistä peliä.

Eräänlaisen Platonin "pyhän kolminaisuuden" muodostavat ikuiset ideat Totuus, Hyvyys ja Kauneus ovat nimittäin yhtä lailla runollisia metaforia kuin käsitteellisesti haastavia ideoita.

Platon kieltämättä osasi aika hienosti yhdistää runollis-retorista ilmaisua, käsiteanalyysia sekä politiikkaa ja teologiaa, mutta hänen provokaationsa karkottaa runoilijat Valtiosta oli samalla hänen omien taipumustensakin melko epäoikeudenmukaista kritiikkiä.
Sensuuri kun ei koskaan ole mikään patenttikonsti laadukkaan filosofian ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.

*
PS. Kuriositeettina mainittakoon, että mielestäni Schizo-Janne on blogisteista eräs postmoderneimpia. Enää en tosin ole lukenut häntä kuukausiin kuin sattumalta.
Ei kiinnosta "pintaliito"...

http://www.mytraversecity.com/gallery/.

4 comments:

Tapio Kotkavuori said...

Erinomaisia huomioita jälleen kerran... Toivonpa, että sinulla olisi Hesarissa kolumni :-)

Ja niinpä - Frank Zappa on juuri tuota! Ja aivan liian harvoin siitä muistettu edesmennyt Nero.

Dumb all over... yes we are.

Anonymous said...

Teemaan liittyen; on laitettu joskus Richard Rortyn, ja toisaalla taas Richard Searlen sanomaksi hieman RR:mäinen toteamus (Jacques Derridasta, tällä kertaa): "He's given bullshit a bad name."

Mutta "muoti" siinä merkityksessä kuin se tuolla aikaisemmassa jutussa esiintyi on ymmärtääkseni enemmän moderni kuin postmoderni ilmiö. Postmodernissa tuolla(kaan) termillä ei oikein voi olla järjellistä sisältöä.

Zappan ongelmaksi taisi muodostua musiikillinen eklektismi, Varesen ja do-wopin välinen kuilu ei ollut aivan niin pieni.

May Rotten rot - särmikkäämpää luukutusta on tarinnut tämä tämä jazzporukka Last Exit - ketä siinä nyt soittikaan, Sonny Sharrock? muita nimiä en muista mutta kokonaisvaltaista meininkiä (tyylisuunnakseen kertoivat jossain "no wave")

Rauno Rasanen said...

Etappisika

Luulen, että Derrida-herjan on heittänyt Searle. Rorty sen sijaan omalla tavallaan arvostaa Derridaa.

Toisaalta Rorty on itse melko hyvä huulenheittäjä, joten miksei se sopisi hänenkin sanomakseen.

*
Ajattelin alunperin itsekin tuota samaa moderni/postmoderni-jaottelua muodin suhteen ja olen samaa mieltä kanssasi.

Jos postmodernissa maailmassa kaikki on muotia (tulkintaa vailla perustaa), niin silloin meidän on tietysti mahdotonta tehdä mitään ontologista eroa muodin ja ei-muodin välille.

Moderni ajattelu lähtee vielä tulkinnan ja alkuperän erosta, ja siten se myös tekee eron muodin ja yksilöllisen persoonan välillä.

Postmodernissa muoti ja yksilöllinen persoona eivät ole erotettavissa, koska mitään minuutta, joka tekisi itsenäisiä päätöksiä ei oleteta edes olevan olemassa.

*
En ole mikään Zappa-asiantuntija, mutta samaa olen pohtinut jälleen itsekin.
Eräs hyvä ystäväni on aivan hillitön modern-jazz sekä Zappa-fani, joten onhan tuota Zappa-tietoutta ja musiikkia tullut sitäkin kautta.

Kuulin jokunen viikko sitten ratiosta Zappan ihka ensimmäisen levytetyn biisin - do-wappia! Heh...

*
Last Exit. Täytyypä kysyä em. henkilöltä lisää tästä bändistä.
Sonny Sharrock soittaa yhtenä kitaristina hankkimassani 4:n cd boxissa "100 Years of Jazz Guitar" (2005).

a-kh said...

Minusta tuntuu siltä, että postmoderni ei ole mitään ja että siinäkin on puolet liikaa.