Onneksi on joku joka ajattelee - ITSE

Suomen paras kolumnisti kirjoittaa jälleen.

Harakka ei oksenna neuroosejaan ihmisten päälle kuten Loka-Laitinen, Jyrki Lehtola tai Matti-Esko Hytönen muttei myöskään jaarittele mitään trendikästä nonsenseä kuten suurin osa kolumnisteista vaan ajattelee - itse.

Harvinaista.

*
TIMO HARAKKA: Vain naisten äänioikeus

Valtiovalta järjestää naisten äänioikeuden 100-vuotisjuhlan kunniaksi monet kekkerit. Sosiaali- ja terveysministeriön gaala on keskiviikkona. Loppukuusta on suuri tasa-arvokonferenssi Joensuussa.
Juhlavuotta varten on perustettu nettisivustokin (www.aanioikeus.fi), josta voi hakea naistutkijoita asiantuntijoiksi pohtimaan naisten poliittisia oikeuksia ennen ja nyt.

Yksi asia vain tahtoo unohtua.

Vuoden 1906 vaaliuudistus toi äänioikeuden myös kaikille Suomen miehille. Miksi sitä ei juhlita?

* * *
Kysyin asiaa fiksuilta nais- ja miesfeministeiltä, mutta en viisastunut.

”Koska naiset äänestävät viisaammin”, perusteli eräs neiti. ”Maksamme velkaa”, arveli keski-ikäinen mies.

Naisten poliittiset oikeudet tuntuvat merkittävämmiltä kuin miesten, koska pienellä osalla miehistä oli äänioikeus jo säätyvaltiopäivillä.

Tämän eliitin ulkopuolelle jäi kuitenkin 96 prosenttia maaseudun miehistä ja kaupunkilaisten valtaenemmistö, tehtaiden ja verstaiden työväki.

Eliitti on miehiä, siispä miehet ovat eliittiä. Tämän päivän miehet kantavat sadankin vuoden takaisia taakkoja. Jokainen mies saa edustaa valtaa ja varallisuutta pitäviä uroksia – vaikka kuinka olisi työtön omaishoitaja Pyhtäältä.

No, miehet kestävät yleistykset kuin miehet. Ei auta hermostua valtiofeminismistä.

* * *
”Naisten juhlavuotta” perustellaan tietysti sillä, että Suomessa naiset saivat täydet poliittiset oikeudet ensimmäisinä maailmassa. (Uudessa-Seelannissa naiset saivat äänestää aiemmin, mutta eivät asettua ehdokkaiksi.)

Mutta tämä on nykyhetken sokaisema tulkinta menneisyydestä. Ei talvisodan merkitys ole kenttäpuhelimissa, joista kehittyi Nokian menestystuote. Eikä 1906 äänioikeutta juhlittu pelkästään naisten voittona, vaan myös miljoonan miehen.

Naisten äänioikeus on vain puolet tarinasta. Homman varsinainen hienous on se, että köyhät pääsivät päättäjiksi. ”Yleinen ja yhtäläinen” äänioikeus ei riipu sukupuolesta, asuinpaikasta, säädystä tai varallisuudesta.

Siksi on tympeää, että juhlat ovat päinvastoin sukupuolisidonnaiset, vain naisille.

Yleisestä ja yhtäläisestä tuli erillinen ja erityinen.

* * *
Valtiofeminismissä on jotakin huvittavaa. Se on niin kovin vaaratonta. Tasa-arvonäkökulma on aina helpoimmin hyväksyttävä, epäpoliittinen ja pehmeä – Opiumia kansalle.

”Äänioikeuden juhlavuotena nostetaan esiin naisten saavutuksia politiikan alueella”, ilmoittaa ministeriö. Rankkaa.

Todellisuudessa vuoden 1906 vaaliuudistus oli Suurlakon ansiota. Suomessa tehtiin vallankumous. Työväestö oli alkanut järjestäytyä. Proletariaatti sai vallan.

Kunnallisvaaleissa äänioikeus jäi yhä vain maanomistajille. Sen muutti vasta verinen kansallissota. Oli siis naisasiaa laajemmasta valtakamppailusta kyse.

Mutta luokkataistelua ei kukaan halua ”nostaa esiin” edes juhlavuonna.

* * *
Jotakin oireellista on siinä, että äänioikeustaistelu hahmotetaan sukupuolen eikä luokan kysymyksenä.

Suomi seuraa Yhdysvaltoja epäpolitisoitumisessa. Eri väestöryhmät vaativat oikeuksiaan, kun perinteisesti eri eturyhmät ovat kamppailleet vallasta. ”Oikeudet” ovat pysyviä saavutuksia, joista ei enää neuvotella tai äänestetä, kuten politiikassa ennen. Keskustelu köyhtyy.

Kun sukupuoli on olennaisempi kuin luokka; kun kasvissyönti on tärkeämpi kuin tulonjako, niin maassa tasa-arvo etenee ja köyhät köyhtyvät yhä.

Kanojen oikeus jaloitteluun on painavampi kuin työttömän tarve toimeentuloon.

Tätä varten eivät esiäitimme – ja esi-isämme – kamppailleet itselleen äänioikeutta. He halusivat ottaa kansalle sen, joka kansalle kuuluu. Vallan.

Ja koko kansalle. Ei puolikkaalle.

TIMO HARAKKA