March 9, 2006

Opi "surffaamaan"

Kirjoitettu kommentiksi androgyynihullumiehen kommenttiin edelliseen Jim Morrison blogiini.
(editoitu klo: 06.45)

AHM

Luin Morrisonin elämäkerran viime viikolla. Onkohan tuo oidipus-mytologia kovinkin määräävä tekijä ihmisen psykologiassa? Evoluutiopsykologit ovat antaneet viime aikoina viitteitä siihen, että ei. Mene ja tiedä. Komea biisi joka tapauksessa, Ilmestyskirja. Nyt. -leffassa myös.

RR

Evoluutiobiologit/psykologit eivät tiedä ihmisestä juuri mitään. Eläimistä he kyllä tietänevät kaiken.

Evoluutiobiologia ei tarvitse psykologiaa, sosiologiaa tai moraalifilosofiaa, eikä sillä myöskään ole niille mitään annettavaa - paisi analogioita, mutta sellaisten tekemiseenhän kykenee jo lapsikin.

Psykologia, sosiologia ja moraalifilosofia voivat oppia evoluutiobiologiasta jonkun verran, mutta niiden korvaaminen biologisilla opeilla on pseudotiedettä - samalla tavalla kuin kreationismi on pseudotiedettä evoluutiobiologian kannalta.

Maltillista kreationismia ei tosin ole kyetty edes kumoamaan kuin asettumalla tiettyjen opinkappaleitten paaviksi kuten Richard Dawkins on tehnyt.
Mutta onko Dawkins muka todistanut punktualismin vääräksi gradualismiin nähden?!

Luonnontieteitten sekä yhteiskunnallisten ja humanististen tieteitten välillä vallitsee katkos.
Useinkin puhutaan kyllä samasta asiasta, mutta aina käytetään kieltä, jossa puhutaan lopulta toisen ohi.

Tällöin intersubjektiivisuus luonnontieteen ja muiden tieteitten välillä ei onnistu, ellei käy niin, että jokin paradigma (tai episteme - Foucaultin termi) ottaa "puoliväkisin" määräävän paikan (Kuhnin "normaalitiede") koko todellisuuden hahmottamisessa kuten aikoinaan Aristoteeleen opit ja etenkin aristoteelinen kristinusko myöhäiskeskiajalla.

Tarkemmin: biologit tutkivat ja kertovat tarinaa ajasta, jolloin ihmistä ei ollut kielellisenä otuksena, tieteen kanssa flirttaavat filosofit representoivat (menneenkin) todellisuuden käsitteiksi ja symboleiksi väittäen niitä totuuden "kuviksi".

Fenomenologisesti asennoituva filosofi, psykologi ja sosiologi pyrkii ymmärtämään todellisuuden (ajattelun) läsnäolevana - ei laboratorio-olosuhteitten kautta vieraannutettuna/esineellistettynä tai läsnäololle kuolleina representaatioina.

Filosofiassa fysikaalisen ja mentaalisen kielen välillä vallitsevan vuorovaikutuksen mahdottomuus tunnetaan parallelismin nimellä.

Meidän pitäisi oppia liikkumaan metafyysisen ja fysikaalisen välillä niin joustavasti, että toisesta tulee toinen - "aina tarpeen mukaan", eikä kumpikaan ole lukkoonlyöty selitys todellisuudesta.
Juuri tämän - metafyysisen ja fysikaalisen välillä tapahtuvan "surffaamisen" lajin/taidon Nietzsche niin mainiosti hallitsi ja oivalsi.


*
Mitä tulee Oidipus-mytologiaan, niin pelkästään Sofokleen Oidipus-trilogia on osoitus siitä, että sillä on merkitystä ihmisen itseymmäryksen kannalta. (En oikein tiedä, mitä kysyt...)

Joka toista väittää, voi olla hyvinkin oppinut, mutta sisimmältään jokseenkin sivistymätön typerys.

*
Seuraavassa pieni vihje siitä, mitä halusin luonnontieteilijöille sanoa edellisellä polemiikilla.

"In explanations we wish to establish links between one affair and another one. But here are Wittgenstein's propositions (11):

5.135 There is no possible way of making an inference from the existence of one situation to the existence of another entirely different situation.

5.136 There is no causal nexus to justify such an inference.

5.1361 We cannot infer the events of the future from those of the present. Belief in the causal nexus is superstition.

And there is again McCulloch: "... let us be perfectly frank to admit that causality is a superstition."

Through common friends living in Chicago he must have heard of my (very!) distant relationship with Ludwig Wittgenstein. So, whenever I made a slip in a logical argument, he wiggled his forefinger in front of my nose and said, "What would 'Uncle Ludwig' think about that?!"

In fact, it was more through the friendship of my mother with Margaret Stomborough, Ludwig's sister, that I ever met him when I was a little boy. I just had passed the entrance examination into Gymnasium, the Austrian junior highschool, when my mother took me along for a visit at aunt Margaret.

It happened that her brother was there as well, and after a while he asked me what I wanted to become when I am grown up. I knew exactly what I wanted to be and said "ein Naturforscher", a naturalist, who, in my mind, is a combination of Raul Amundsen and Marie Curie.

"But then you must know a lot" he said. Since I had just passed my entrance examination, I could confidently say "Yes, I do know a lot." He looked at me smilingly and seriously, "But you don't know how right you are."
(How was I to understand that?)

http://www.vordenker.de/metaphysics/metaphysics.htm.

1 comment:

androgyynihullumies said...

RR: "Evoluutiobiologit/psykologit eivät tiedä ihmisestä juuri mitään. Eläimistä he kyllä tietänevät kaiken.

Evoluutiobiologia ei tarvitse psykologiaa, sosiologiaa tai moraalifilosofiaa, eikä sillä myöskään ole niille mitään annettavaa - paisi analogioita, mutta sellaisten tekemiseenhän kykenee jo lapsikin."

Vaikutat niin kovin tietävältä, mutta miten laajasti olet tutustunut evoluutiopsykologien väitteisiin? Olen sanonut tämä aiemminkin, kädellisten tutkija Frans de Waal on tutkimuksissaan simpansseista tullut tulokseen, että simpansseillakin on jonkinasteinen moraali. Ja tämä moraali on nimenomaan evoluution tuottamaa. Aiheesta tarkemmin hänen kirjassaan "Hyväluontoinen".

Osmo Tammisalo teoksessaan "Rakkauden evoluutio"
taas esittää jotain sen suuntaista, että evoluutiopsykologien keskuudessa on yleistynyt kanta ettei oidipus-kompleksi ole kovin yleinen ihmisten keskuudessa (se mitä mytologinen käsitteistö esittää on kuitenkin toinen asia). Mutta kirja, saati alkuaineisto, ei ole nyt käsillä, joten ei siitä sen enempää.

Mielestäni sosiobiologialla ja evoluutiopsykologialla on paljon annettavaa sosiologialle ja psykologialle. Tosin joidenkin sosiobiologien, kuten Edward O. Wilsonin hyppy tosiasioista arvoihin, on huonoa ajattelua. Se sinällään ei kiistä kuitenkaan hänenkin esilletuomiaan arvokkaita huomioita.

Ihmisten geneettinen perusta on pitkälti käyttäytymisen pohjana, oli aikakausi sitten kuinka postmoderni tai post-postmoderni tahansa. Tämä ilmenee hyvin perustavanlaatuisesti myös arvofilosofiassa.

Tuo yhteiskuntatieteilijöiden ja luonnontieteilijöiden välinen vastakkainasettelu vaikuttaa jokseenkin naiivilta. Molemmilla on annettavaa ja ammennettavaa toisiltaan. Itse koen olevan niin eri puolella aitaa molempien kanssa, että heidän keskinäiset erimielisyydet vaikuttavat samalta kuin Isaac Asimovin Säätiö-trilogiassa kuvaamat väkivaltaiset yhteydenotot kahden eri hiustyylin omaavan ryhmittymän välillä (muistaakseni toisilla päälaen vasen puoli oli ajettu kaljuksi, toinen ryhmä oli peilikuva tästä.)