Vai Niin vonkuu minulta omaa tekstiä. Sama kritiikki ja toive on esitetty ennenkin. Siteeraan liikaa, käytän nykyään jatkuvasti kaikenmoisia lainoja – kuvia, tekstejä, videoita, audioita.
Blogiprofiilini muuttui melko radikaalisti kuvien käyttöönoton jälkeen viime kesänä – osittain suunnitellusti, osittain ei. Käänteentekevinä esimerkkeinä muutoksesta käykööt Metsäsika polttaa päreensä (bonkku) ja NEULOVAT SIAT (perheblogi).
Ja entäs sitten? Huomaan entistä selvemmin ja paradoksin käry nenässäni, että oma, karvaskin kritiikkini dadaismia kohtaan on osumassa lopulta omaan nilkkaani.
Kun vaadin dadalta kauneuden ja tunteen syvyyttä, persoonallista presenceä, olenkin itse päätynyt blogissani etäännyttämään egoni mahdollisimman kauas niistä kuvista ja teksteistä, joita kopioin ja käytän.
Tavallaan olen päätynyt samaan kuin Kenneth Goldsmith ”ei-luovassa runoudessaan/taiteessaan”.
Mutta vain tavallaan, sillä kun valitsen copyfileeni, niin tähän valintaan kuuluu aivan erottamattomasti se tehtävä, että annan niille henkilökohtaista sisältöä otsikoimalla kuvat/tekstit omien intentioitteni mukaisesti ja mahdollisesti lisäämällä jonkun pikku huomion tai ainakin selvittävän linkin oheen.
Kyse ei siis ole yksinomaan linkomaisesta linkityksestä tai bundit-bloggauksesta a´la Pekka Nykänen, joka on oman "genrensä" mestari.
Näin päreistäni tulee kuin tuleekin tietyn minimalistisuuden (joka on sukua dadalle) ohella myös persoonallisia satiireja – ja jopa erittäin vakavia (joskin tietysti ironisia) kommentteja. Kommentti-sanan sijasta voisi kyllä käyttää pikemminkin termiä arvoitus, labyrintti tvs.
Mutta miten vain – jokainen arvoitus on samalla myös kommentti...
Vielä kerran täytyy kuitenkin tarkentaen myöntää, että Leevin antaman a dear American friend of mine- linkistä (Ron Sillimanilta) löytyvä Kenny G Whispers Marx –performaatio sisältää hyvin samantyyppisen asenteen, jota itse pyrin kopioitujen kuvien käytössä ja otsikoinneissa hyödyntämään.
Se, mitä Goldsmith haluaa tässä viestiä tai, mikä mahdollisesti on hänen intentionsa, jääköön arvailujen varaan. Vihjeitä toki annetaan, joten yksi on varmaa - KG:n performanssi herättää minussa vahvoja assosiaatioita, ja tämä riittää...
*
Mutta pystyykö Kenneth Goldsmithin ja Leevi Lehdon käsitys runoudesta(an) vakuuttamaan meidät siitä, että se todellakin - tylsyydestään ja ikävystyttävyydestään (?) huolimatta – tai juuri tämän vuoksi – on jotain persoonallisella tavalla uutta?
En tiedä, mutta Goldsmithin haastetta voi joka tapauksessa pitää aika mainiona. Hän kysyy - näin luulen, ei enempää eikä vähempää: mikä nykyaikana on taiteen ja ei-taiteen ero, jos sitä ylipäätään on - jos sitä on oikeastaan koskaan ollut...
###
Demonstroikaamme Kenneth G:n kysymys kuuloaistin avulla.
October 18, 2005 8:20 AM Two superb readings of The Last Acts of St. Fuck You, by Ben Porter: by the author, and by Kenneth Goldsmith. & you may also want to check out Porter's Found Poems (from 1968) at Ubu Web.
Kuunneltuanne nämä versiot tai ainakin yhden niistä, ette todellakaan voi muuta kuin kysyä: "Well, yes, it is cool... But are you sure it is not Art?"
19.10 Ja mikäli ette vielä vakuuttuneet, esitämme seuraavaa:
October 19, 2005 11:26 AM I'm playing with Acoustic Labs Multitrack Recorder (bought online for $19,90) to redeem a promise given a year ago in my Ampauksia ympäripyörivästä raketista (Savukeidas 2004) to put online readings of two poems in that book. This (mp3, 1,94 MB, 3:24) is my first try on "Elegia" (Elegy).
20.10 Entäs tämä? Rokkaa kuin hirvi!?
October 20, 2005 12:00 AM & this is my first attack at my "Sanasade" (Word Rain) (mp3, 6,3 MB, 10:47) from Ampauksia (it's in Finnish, apparently... though a command of that language won't help you much, either...)
###
20.10. Kaiken edellisen jälkeen tarvitsemme varmasti terapiaa?!
Tässä pari selventävää? sitaattia Leevi Lehdon (14.10) essee-artikkelista It's Nothing! Reflexions on the work of Kenneth Goldsmith, with an emphasis on The Weather (2005).
Goldsmithin mielipide tuotannostaan.
I am the most boring writer that has ever lived. If there were an Olympic sport for extreme boredom, I would get a gold medal. My books are impossible to read straight through. In fact, every time I have to proofread them before sending them off to the publisher, I fall asleep repeatedly. You really don't need to read my books to get the idea of what they're like (...) (my emphasis)
*
Leevin pohdiskelua.
It still seems to me that the general esthetics of experimental/conceptual writing demands the artist to surprise, to challenge all expectations, to renew oneself from work to work - a demand amply satisfied, as we've seen, also by the differences between, say, No. 111, Fidget, Soliloquy, Day, and The Weather.
At the same time, there's an almost Nietzschean ethics (of "eternal return") operative in the non-interventionist ideal of the conceptual literature. Instead of trying to be fresh, concentrate on doing only what you'd be happy to do again, and again...[2] This is the source of the minimalistic impulse inherent in this tendency: the dictate to surprise by surprising as little as possible (after all, it's better for the concepts to be thin like thinking, instead of ample as language).
*
Leevin artikkeli on teoreettis-käsitteellisesti sekä selventävä että vaativa. Mutta sen luettuani ymmärrän dadaa – ja samalla omaa ”blogimatkailuani” taas - jo - ehkä - hiukan paremmin.
*
Ja mitä tulee vielä vainiin-anonyymin räksytykseen, niin sorry – ei taso riitä. Olet vain pahainen rakkikoira kriitikoksi – et kuulu edes Loka-Laitisen, Matti-Esko Hytösen tai Jyrki Lehtolan ”supersika-sarjan” farmijoukkueeseen.
Mutta innostithan sentään minut tämän - mietintämyssyn alla olleen - jutun väsäämiseen.
Leevin kirja-arvostelu/poetologis-esteettinen tarkastelu ei kuitenkaan totta vie lähimainkaan tyhjentynyt edellisiin kommentteihin, vaan siihen on syytä palata tarkemmalla resoluutiolla.
*
kenny g's homepage
No comments:
Post a Comment