Tämä on alunperin kommentti Filosofin Yöelämää juttuun Ei mitään, 22.10.
*
Jürgen Habermas on aika hankala seminaaritöiden ja esseiden aihe - hän kun on saksalaisella tavalla perusteellinen. Mutta yksi on varmaa - H. on erittäin lukenut ja oppinut filosofi. Tässä mielessä varmaan elävien filosofien ykkönen.
Kieltämättä Richard Rorty on laajasti sivistynyt hänkin, mutta perustaa filosofiansa aika lailla eri pohjalle kuin H. (ns. postmodernimpaan suuntaukseen).
Tietoteoreettisesti Habermas lähtee Immanuel Kantin transsendentaalisesta idealismista, mutta laajentaa sitä muun muassa Marxin ja Freudin ajattelun sekä J.L. Austinin puheaktiteorian kautta universaalipragmaattiseen suuntaan.
Hän uskoo, että kielelliseen kommunikaatioon itseensä sisältyy aina konsensuksen mahdollistava elementti, jota meidän toki hieman täytyy julkisen sfäärin toimenpitein (ikäänkuin kommunikatiivisen infrastruktuurin kautta) - sanavapaus, puolueeton äänestysoikeus, parlamentarismi jne.- avittaa.
Kun selvität itsellesi ensin tuon transsendentaalipragmatiikan ydinajatuksen, niin loppu tulee jo helpommin.
Sen ydinteesi perustuu oletukseen, että osallistuessaan jo ensimmäisen kerran kommunikaatioon, kukaan ei voi enää kieltäytyä siitä esim. skeptisin perustein, koska sellainen merkitsee Habermasille eräänlaista kommunikatiivista virhepäätelmää.
Kommunikaation/kielen ulkopuolelle ei voi päästä tarkkailemaan - ikäänkuin objektiivisemmasta tarkkailupisteestä - kommunikaation kulkua.
Tässä vetäytyvän skeptikon asenne on sukua naturalistille, joka jatkuvasti pyrkii vetoamaan - ei pelkkiin teorioihin vaan myös lisääntyvään havaintomateriaaliin.
Tietenkään tällä vetoamisella ei kumota Habermasinkin epäsuorasti (ideaalinen puheakti) suosimaa Karl-Otto Apelin ajatusta ideaalisesta kommunikaatioyhteisöstä, jossa julkisuusperiaatteen nimissä kyetään argumentaation (proseduurin) rautaisten lakien puitteissa pääsemään yhteisymmärrykseen riippumatta havaintojen moninaisuudesta ja niiden prima facie epäkoherenssista.
Kun keskustelet ja väittelet, olet aina sitoutunut paitsi useampiin kielipeleihin MYÖS yhden ja perimmäisen käsitteellisen argumentaation puitteissa (ei siis pelkästään strategisen dominointipyrkimyksen motiiveista lähtien a`la Michel Foucault ) ongelmien ratkaisuun puolueettoman proseduurin (menettelytavan) kautta.
Foucault`n ja Jacques Derridan mukaan Habermas ei kuitenkaan onnistu vakuuttamaan, että hänen yrityksesä sitoa skeptinen ja "dekonstruktiivinen" vastaväite transsendentaalipragmaattisen periaatteen kautta kommunikaatioon onnistuisi.
Saattaapa se kommunikaatioyhteisön ideaalisuuden vaatimuksen nimissä toteuttaa jopa vastustamaansa strategista vallankäyttöä.
Jean-François Lyotard katsoo, että kielipelien välisen pätevyyden voi ratkaista vain agon (kilpailu eli Foucault`n strateginen toiminta).
Mutta Habermas siis edustaa toista - rationaalisempaa/tiedollisempaa ääripäätä päätösteoriassa.
Rorty puolestaan pyrkinee toimimaan välittäjänä näiden kahden ääripään välillä ja korostaa maltillisen suostuttelun merkitystä sopimukseen pääsemisessä.
Suostuttelu on kaikkein maltillisin strategisen toiminnan (vallankäytön) muoto.
Sen saattaa Habermaskin hyväksyä, kunhan suostuttelulle vain asetetaan reunaehdot eli sovitaan yhteisesti minkälaisia keinoja suostuttelussa saa käyttää.
*
Habermas's Idea of the Theory of Knowledge as Social Theory
Transcendental idealism - Wikipedia, the free encyclopedia
Frederic Cossutta - Toward a Skeptical Criticism of Transcendental ...
JL Austinin ja John R. Searlen puheaktiteoria
Philosophical Dictionary: Searle-Sheffer
Michel Foucault's "Transcendental Claim" (Reply to Habermas)
No comments:
Post a Comment