ANDROGYYNIHULLUMIES julkaisee päreessään jälleen kerran - ainakin meikäläisen kannalta - erinomaisen kiinnostavia lainauksia lukemastaan kirjasta.
Jukka Hankamäki, pari lainausta
19.10.2005 - 13:50
Päivän mietelause: "Historian nykytilanteessa kaikki poliittinen kirjoittaminen voi vain lujittaa poliisivaltiota aivan samoin kuin kaikki älyllinen kirjoittaminen voi tuottaa vain metakirjallisuutta, joka ei enää uskalla tunnustaa nimeään." (Roland Barthes)
Pari lainausta Jukka Hankamäen teoksesta Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa - vähä katekismus filosofiselle anarkistille (Like, 2005).
"Eräs uskonnollinen kustantamo teki pari vuotta sitten päätöksen julkaista vain "turvallisia kirjoja". Ne sisältävät vain sellaisia kertomuksia, jossa ei kirota, rakastella tai pohdita syntyjä syviä ja joissa koetaan välttää ahdistusta ja nautintoja, toisin sanoen kirjoja, joissa kuvaillaan vain uskovaisten mielestä hyviä ja kauniita asioita". Mieleeni juolahti, että tieteen piirissä tämä metodi on ollut käytössä jo pitkään. Onko akateemisen tutkijan mahdollista julkaista mitään ilman, että tarkastajat ja sensorit roikkuvat hänen housunlahkeessaan kiinni? Ei ole. Siitä pitää referée-menettely huolen." (Hankamäki, 286, 2005)"
"Oman käsitykseni mukaan jokainen ihminen on filosofi, hyvä tai huono. Varsinaiseksi elämänkäytännöksi filosofia muuttuu kuitenkin harvoin. Yhteiskuntamme rakentuu ikävä kyllä niin sovinnaisille normeille, että melkein jokainen yritys elää järjen tai oman elämänkokemuksen mukaisesti muuttuu automaattisesti anarkiaksi. Analyyttisen systeemifilosofian keskeinen ongelma on, että analyyttinen filosofi ei voi arvostella järjestelmää, sillä hän on systeemin osa." (289, 2005)
*
Brooke
19.10.2005 - 16:01
Minusta on hyvä asia että referee roikkuu tieteentekijän housunlahkeessa kiinni. Tieteellisiä julkaisuja referoi yleensä kaksi tarkastajaa joten kirjoittajan pärstäkeroin tuskin pääsee vaikuttamaan arvosteluun. Refereet pitävät myös osittain huolta julkaisun tasosta jottei liian kevein perustein julkaista 'uusia mullistavia tutkimustuloksia'. Itselläni on refereen luonne eli olen niuhottaja. Mutta usea niuhottaja torpedoi myös minun julkaisuni hiljattain. :-(
AHM e-mail
19.10.2005 - 21:22
Olet varmaan ainakin osin oikeassa, mutta korostavatkohan refereet Suomessa esim. filosofian alalla liikaa ns. poliittista korrektiutta?
Brooke
20.10.2005 - 10:11
En tiedä miten filosofiassa toimitaan.
*
RR (tekstiä on muokattu alkuperäiseen kommenttiin verrattuna)
Ammattifilosofointi on metodisidonnaista siinä missä tieteen tekeminenkin. Metodit ovat referee-sidonnaisia tieteen tekemisen ehtojen nimissä.
Mutta metodien takaa löytyvät ontologiset sitoumukset - joko avoimesti tai piilevästi.
Kun metodi naitetaan vakaumukseen ("ontologiaan"), syntyy kontrollin alaista "politiikkaa" - käsite laajasti ymmärrettynä.
Myös tässä mielessä (ammatti-)filosofia on aina referee-sidonnaista (referee ymmärrettynä nyt ko. tiedekunnassa vallitsevan tieteellisen paradigman herruudeksi.
Erinomaisena esimerkkinä refereestä tutkimusparadigman herruutena käy Helsingin filosofian laitokset, joissa ei vielä 30 vuotta sitten olisi tullut kuuloonkaan luennoida Nietzschestä tai tutkia häntä johtuen analyyttisen filosofian monopolista.
Vastaavasti Tampereen yliopisto oli 1970-luvulla marxilaisen "herätyksen" vallassa...
On tietysti - luojan kiitos - niitäkin, jotka uskaltavat kyseenalaistaa metodologiset ja ontologiset "refereet" - nuo todelliset Sokrateet, Nietzschet ja Foucaultit.
Radikaali - uutta luova - filosofointi on hyvin harvoin instituutio- eli referee-sidonnaista.
Vaikka esim. Foucault sai korkeimman filosofin paikan Ranskan akateemisessa maailmassa, hän sai samalla luovan vapauden, nimesipä jopa itse oman professuurinsa: "The History of Systems of Thought".
Mutta esim. Marx ja Nietzsche eivät toimineet akateemisen maailman ehdoilla (vaikka olivatkin hetken aikaa sen sisäpuolella) eivätkä edes sen sisällä luodessaan keskeiset ideansa.
Marx ei väitöskirjastaan huolimatta saanut pysyvää virkaa poliittisen vakaumuksensa takia.
Nietzsche taas lähestulkoon vaiettiin kuoliaaksi, koska hän rikkoi - tosin hyvin hallitsemiensa - filologisten metodien kaanonia.
Jopa hänen tukijansa ja tutorinsa filologian professori Ritschlin mielestä Nietzschen esikoisteos Tragedian synty oli "henkevää lurjustelua."
Muistakaamme tässä yhteydessä myös Michel Onfrayn (Michel Onfray - kapinallinen vaan ei terroristi) tokaisu: "Yliopisto on paikka, jossa ei ajatella."
*
Michel Foucault - Wikipedia, the free encyclopedia
8 comments:
Luonnollisesti nuo Hankamäen jutut ovat kamalaa paskaa. Muuta tuskin olisi voinut odottaa. Huvittavin paikka on ininä sovinnaisista normeista. Hmmmm...eikö normi ole vastaus sosiaaliseen koordinaatio-ongelmaan, ja siksi normi on jo määritelmällisesti "sovinnainen"? Mikä ihme olisi epäsovinnainen normi??? Ehkä tuollaisia lauseita voi tuottaa vain niissä katkeroituneissa piireissä, joissa sana "sovinnainen" tarkoitetaan solvaukseksi.
[Vielä viilasin...]
Tuossa on tosiaan H:mäen kieli lipsahtanut ja kielifilosofinen nalli napsahtaa siis nyt. "Sovinnainen" yksilö on kenties konformistinen ja henkisesti epäitsenäinen, mutta "sovinnainen normi", jaa-a... Kirjoittaja yrittää selvästi sanoa, että yhteiskunnan normit eivät tyydytä sen (järki) tai sen jäsenten (oma elämänkokemus) ihanteita.
En tunne Hankamäen ajatuksia, joten vastaan paremmin, kun olen ko. kirjan itse lukenut.
Loogis-analyyttisesti voisi tietenkin kysyä, miten on mahdollista elää ilman normeja?
Voiko kukaan edes teoriassa olla anarkisti?
Kärjistäen: onko pahuus mahdollista?
Sillä - eikö ihminen vastustaessaan normeja väistämättä aina pyri myös itse luomaan oman "hyvän" normihierarkiansa - olipa se sitten miten kauhea tahansa suhteessa kritisoituun, "sovinnaiseen" normiin/moraaliin (*).
Toisin sanoen - anarkismi tai pahuus on loogisesti mahdollista vain eräänlaisena umpimähkäisenä pyrkimyksenä vastustaa jokaista kohdalle osuvaa sääntöä.
On sitten toinen juttu, miten hyödyllistä ja järkevää - tai edes mahdollista - tällainen käyttäytyminen on.
(*) Esim. Nietzsche kammoksui uuden normihierarkian ajatusta, koska näki joka puolella (ehkä liioitellusti) kristillisyydestä ja pitkälti siitä kumpuavasta valistushenkisyydestä syntyneen moraalin (sekä kantilaisuus että utilitarismi) luomaa tasapäistä yhteisöllisyyttä.
Kuitenkin Nietzsche tavoitteli sekä avoimesti että psykologisessa paatoksessaan uusia arvoja, jotka muodostaisivat vakaan pohjan uudelle kulttuurille.
Hän kirjoitti luovan toimintansa loppuvaiheessa varsin arrogantisti jotenkin näin (vapaa muistuma): minä annan yhteisöille sen tasapainon ja rauhan, jota jokainen kulttuuri tarvitsee kukoistaakseen.
Filosofian historioitsija Will Durant totesi oivallisesti tähän: "Mutta miten voi ihminen antaa sellaista, mitä hänellä ei ole?"
Käsittääkseni anarkismi ei ole sinänsä normiton tila (enkä tarkoita pelkästään yksilön itsensämääräämis jne - normitusta), eikä myöskään synonyymi sekasorron kanssa - saati pahuuden.
Emma Goldman piti anarkismia eräänä väärinymmärrettyimmästä filosofis-poliittisista suuntauksista.
Linkki Wikipedian anarkismi-määritelmään:
http://en.wikipedia.org/wiki/Anarchism
AGM.
Olet ihan oikeassa.
Jälleen kerran tapaani käyttää käsitteitä voidaan kritisoida lievästä löperyydestä.
Mutta tälläkin kertaa (eikä pelkästään jälkiviisaasti) olin kyllä tietoinen asiasta.
Ensinnäkin - sovinnainen normi on tautologia, sillä kaikki (sekä deontologiset (kantilaiset) että foucaultlaisittain normaaliutta painottavat) normit ovat kompromisseja - siten aina sopimuksenvaraisia ja sovinnaisia.
Toiseksi - normittomuus ei tietenkään ole samaa kuin anarkismi tai pahuus, mutta samaistin ne tässä sen vuoksi, että absoluuttinen normittomuus (joka tosin ainakin käytännössä on kai mahdotonta) johtaa anarkismiin merkityksessä kaaos, joka puolestaan merkitsee tässä pahuutta.
Pahuuden määrittelin "säännöllisyydeksi säännöttömyydessä" eli absoluuttisen "paha ihminen" on normiton anarkisti, joka rikkoo jokaista normia/sääntöä ilman, että hänellä olisi siihen muita systemaattisia perusteita kuin edellä mainittu johdonmukaisuus valintojensa epäjohdonmukaisuudessa eli johdonmukaisuudessa vastustaa kaikkea, mikä vaatii "tottelemista".
(Väitän, ettei kyseessä ole mikään ihan helppo nakki olennolle, joka on aina jo kasvanut tiettyihin normeihin ja etenkin oppinut normien kautta tavan hahmottaa ympäristöään ja ihmisiä.
Ja lopulta - ihmisellä on viime kädessä tietynlainen luonne, mikä tekee absoluuttisen normittomuuden kaikkein vaikeimmaksi toteuttaa.)
En käytä tässä käsitettä anarkismi sen poliittisessa, idea- tai sosiaalihistoriallisessa merkityksessä vaan tiivistän anarkismin analyyttisesti pelkästään kaikkia arvohierarkioita johdonmukaisesti välttäväksi non-konformismiksi.
Ja sellaisenaan anarkismi ainakin johtaa aika "pahoihin" seurauksiin, joskaan se nyt ei sentää itsessään ole pahuutta.
Pahuutta yleiskäsitteenä voinee pitää pelkkänä sanamagiana eli totuudeksi muuttuneena metaforana - siis metafysiikkana.
Pahuutta an sich ei siis ole olemassa, mutta se voidaan kyllä loogisesti päätellä kuten edellä tehtiin.
(En ole käsiterealisti, ellei sitten putnamilaisessa, sisäisen realismin hengessä...)
Ainakin osittain nämä päättelyni kumpuavat vuonna -95 lukemastani Timo Airaksisen kirjasta "Markiisi de Saden filosofia".
Huomaan kirjoittaneeni sovinnaisuudesta lyhyen merkinnän melkein vuosi sitten. :)
Post a Comment