September 17, 2005

Kun kaikki pelastuvat, kukaan ei pelastu

Kts. myös Priskilla, Ruunagenes ja Tertullianus (Kirkkohistoriaa niin että päässä pimenee...) - ORIGENES


Seuraavat kommentit on kirjoitettu BLOGISANOMIEN, 17.9 jutun "loppukevennyksen" johdosta (lisäys 18.9)

"Joko kaikkien sielu pelastuu, tai sitten ei kenenkään." - Sven Laakso, Käymälä.

*
Svenille.

Looginen seuraus teesistäsi: mitään ei ole tehtävissä eli on aivan sama, mitä kukin tekee - kohtalomme on oleva aina sama.
Eikö tällainen (muistaakseni vuoden 553 kirkolliskokouksessa harhaopiksi julistettu) näkemys romuta tyystin moraaliin kytketyn henkilökohtaisen hyveellisyyden vaatimuksen?

*
Tarkennus.

"Kaikki pelastuvat"-ajatuksen taustalta löytyy Origeneen platonistinen oppi "kaiken ennalleen saattamisesta" (kreik.apokatasis, lat./engl. recapitulation).
Konstantinopolin toisessa synodissa (553) tämä siis kuitenkin julistettiin harhaopiksi.

Vielä tarkemmin sanottuna: harhaopiksi julistettiin itse asiassa apokatasiksen taustalla ollut platoninen ajatus jälleensyntymisestä, joka perustuu siihen oletukseen, että ihmisen sielu on aina ollut olemassa (18.9 - ns. sielujen pre-eksistenssi).
Jumala sen sitten asettaa/luo maanpäälliseen ruumiiseen. Eli Jumala ei luo tyhjästä vaan eräänlaisesta maailmansielusta, jossa kaikki yksilöt=sielut ovat aina jo valmiina ikäänkuin odottamassa inkarnoitumistaan (lihaksi tuloaan).
Kuollessaan tämä sielu sitten palaa takaisin alkuperäiseen, ikuiseen ja täydelliseen olotilaansa, "varastonhoitaja - Jumalansa" tykö.

Ihmisen yksilöllisen moraalin kannalta tällä - ilmeisen lohduttavalla - näkemyksellä on kuitenkin - kuten edellä kirjoitin - arvaamattoman vakavia seurauksia.
Sitäpaitsi se kyseenalaistaa Jumalan kaikkivaltiuden: eihän kaikkivaltias voi olla riippuvainen jostain "ikuisesti olemassaolleesta, luomattomasta 'sieluvarastosta'."

Puhumattakaan siitä, että Jumala olisi platonisesti riippuvainen esimerkiksi hyvän ideasta, eikä siten loisikaan kaikkea tyhjästä eli vain omasta - ihmiselle tuntemattomasta olemuksestaan, mutta jonka (olemuksen) energioita ihminen kyllä kykenee tunnistamaan - jos saan hieman sekoittaa tähän soppaan ortodoksisen kirkon erästä kuuluisinta teologia - Gregorios Palamasta.

(Rinnastakaapa muuten viimeksi sanottu moderniin fysikaaliseen ajatteluun.)

*
Chart of Early Church Fathers - ReligionFacts.com (erinomaisen kattava ja selkeä kooste)

Gregorios Palamas (kuva)
Gregory Palamas - Wikipedia, the free encyclopedia

Origen of Alexandria [Internet Encyclopedia of Philosophy]
CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: Origen and Origenism

7 comments:

christer sundqvist said...

Rauno Räsänen on tavoilleen uskollisena tehnyt syvällisen analyysin ilmeisen puolihuolimattomasti esitettyyn lausahdukseen "Joko kaikkien sielu pelastuu, tai sitten ei kenenkään." Mielestäni hän osuu oikeaan todetessaan, että tämä vie tilanteeseen, jossa kukaan ei pelastu! Maalaisen (http://maalainen.blogspot.com) sivuilla kirjoituksessa "Hyvän ja pahan taistelu" on luettavissa minun hapuileva käsitykseni kristityn uskosta. Säästän teidät tältä vuodatukselta tässä yhteydessä. Haluan vain tuoda esiin käsitykseni pelastuksesta. En tiedä minkä synodin julkilausumaa se mahdollisesti noudattaa.
Mielestäni ihmisen pelastus ei ole riippuvainen ainoastaan kasteen armosta (veden kautta saamme Jeesuksen siunauksen elämällemme). Pelastukseen tarvitaan jokapäiväinen parannus, uudistuminen ja "puhdistuminen" kaikkitietävän Jumalan kohtaamiseksi (joka ei voi sietää syntistä). Tästä jokapäiväisestä uudistumisesta seuraa tunne pelastusvarmuudesta. Tämä edellyttää henkilökohtaista ratkaisua ("ahtaasta portista sisälle menemistä"), joka on niin voimakas tahdonalainen ratkaisu ihmisen elämässä, että siitä ei voi olla itse tietämätön. Pyrin joka päivä kysymään itseltäni onko minulla pelastusvarmuutta. On itsepetosta uskoa automaattiseen pelastukseen. Pelastuksestaan pitää olla tietoinen. Sen empiirinen mittaaminen lienee tosin mahdotonta. Pelastuminen on Jumalan suuri ihme.
Anteeksi, että vein näin paljon palstatilaasi.

Timo said...

Onko Blogspotissa ilmennyt palstatilarajoitteita? Jos on, ei tämän palstan pitäjä ainakaan itse niitä kunnioita... Minusta on ainakin mukava seurata kommenttikeskustelua sekä kommentoida asiasta ja asian vierestä - kuten tällä kertaa.

Anonymous said...

Ei ole palstatila rajoitettu. Christer oli herrasmiesmäisen kohtelias ja tiesi mistä puhutaan pelastuksessa.

Androgyynihullumies said...

Kantille tuonkaltainen oppi ei ainakaan olisi ongelma, sillä moraalia pitäisi silloin noudattaa sen itsensä vuoksi. Mitä taas tulee yleisiin käytäntöihin ja uskomuksiin pahuutta ehkäisevinä tekijöinä, ei moniakaan patologisia rikollisia juurikaan rangaistukset pelota. Tietenkin tämän voi ohittaa poikkeuksena joka ei koskettaisi ns. ei-patologisesti rikollista kansalaista, mutta helvetinpelko, lupaus taivaasta ja "jumalan asia" on valitettavan usein mukana moraalittomuuksissa (lievästi ilmaistuna). Hyvin suuri osa länsimaisista ihmisistä ei usko jumalan langettamiin tuonpuoleisiin rangaistuksiin, enkä väittäisi heidän moraalinsa olevan ei-länsimaisia huonompaa, keskimäärin.
Hiukan vierestä (olen todennut tämän joskus ennenkin): jos "hyvä" ei ole platoninen - jumalasta riippumaton - käsite, ei ole mielekästä nimittää jumalaa hyväksi (Russell oli tätä mieltä).

Rauno Rasanen said...

AGHM:lle.

Kantin moraalifilosofia sopii kyllä analogisesti "kaikki pelastuvat" muottiin,jos oletetaan, että Kategorinen Imperatiivi toimii tekojemme perustana.

Tässä on harhauttavaa puhua KI:stä edes motiivina.
KI:hän on Kantilla miltei samaa kuin Jumala, joka vaikuttaa ihmisiin "kausaalisesti" ja johon ihmisellä ei siten ole harkintavaltaa.

Ja kuitenkin! - juuri autonomisin=rationaalisin ihminen toimii Kantin mukaan moraalisesti eli KI:n mukaisesti? Ota tästä tolkku.

En ole koskaan ymmärtänyt Kantin vapauden kausaliteettia.

Ylipäätään Kantin tapa käyttää kausaliteettia on ristiriitainen, ja hän sen kyllä itsekin myöntää.

Kant mm. sanoo juuri vapauden kausaliteetista, että sen toteutuminen on eräänlainen ihme (vapaa sitaatti).
Mutta jo Schopenhauer totesi lakonisesti, ettei Kantin moraalifilosofia toimi ilman teologista pohjaa - ilman Jumalaa.

Näin Kantkin ajatteli, mutta hänelle moraali oli lopulta perustavampi asia kuin Jumala, jonka opimme tuntemaan vasta sen jälkeen, kun olemme oppineet toimimaan moraalisesti.

Eli Kant tosiaan on enemmän "origeneeläinen platonikko", jonka mukaan Jumala olisi riippuvainen moraalista (tätä Kant ei kuitenkaan suoraan sano) eikä moraali (hyvä, oikea) Jumalasta.

PS: Muistettakoon, että Kant ei koskaan julkaissut teosta uskonnosta, vaikka sitä häneltä suuresti odotettiin, ja hän sitä itsekin suunnitteli.

Tämän puutteen korvasi sitten osittain Fichten Kantin "Käytännöllisen järjen (eli moraalifilosofian) kritiikkiin" perustuva esikoisteos, jonka perusteesin Kant suurimmaksi osaksi hyväksyi (tuo edellä mainittu moraalin ensisijaisuus Jumalaan nähden).

Kirja julkaistiin kustantajan toimesta aluksi nimettömänä, ja kaikki luulivat sitä ensin Kantin kirjoittamaksi!

No - Kant itse halusi kuitenkin tehdä selväksi, kuka tuo kirjoittaja oikein oli.

Fichte tosin päätyi myöhemmässä ego-filosofiassaan suuntaan, johon Kant ei missään tapauksessa halunnut mennä, koska se hänen mielestään relativoisi kaiken tiedon.

Siinä missä Fichte teki Kantin tuntemattomaksi jättämästä "oliosta sinänsä" Minän, Hegel taas päätyi hiukan myöhemmin absolutisoimaan olion sinänsä tehden siitä historiallisen Maailmahengen - Absoluutin.

Epäilemättä myöskin Hegelin ratkaisu olisi harmittanut Kantia suuresti.

Pälli said...

Mutta eikö jumala ollut Kantille käytännön sanelema postulaatti, siis oletus, eli siinä mielessä ensisijainen moraaliin nähden? Tarkoitan... olen ymmärtänyt, että Kant ajatteli moraalin vaativan perustan, ja ainoa ajateltavissa oleva oli jumala, joten hänet oli oletettava moraalin tähden.

No, voihan tuon sitten ajatella niinkin, että moraali on ensisijaista.

Rauno Rasanen said...

Pälli (myös Kirsti ja Christer)

Asia on niinkuin sanot, mutta kun puhutaan käytännön postulaatista, ei olla tekemisissä varsinaisen tiedon vaan tiedon edellytysten kanssa.

Kant väitti I:ssä Kritiikissään, ettei meillä ole tietoa "oliosta sinänsä" (empiirisestä maailmasta totaliteettina) eikä (siten) myöskään Jumalasta.

Ymmärryksen muodot, jotka määrittelevät ajattelumme rajat, eivät kykene tällaista tietoa hahmottamaan.
Mielikuvitus on sitten asia erikseen.

Näin ollen - jotta moraali tietona voitaisiin ikäänkuin pelastaa, "pitää" Jumalan olla olemassa.
Jumala on moraalisen tiedon välttämätön mutta EI riittävä edellytys, joka on autonominen järki.

Kant totesi (mielestäni) hieman kierosti ja osittain myös sen vuoksi, että jotkut epäilivät häntä ateistiksi tietokritiikkinsä vuoksi, että hän haluaa tehdä tilaa uskolle eliminoidessaan tiedon mahdollisuuden myös Jumalan suhteen.

Kant on siis agnostikko. Mistä ei ole pitkä matka fideismiin. Mistä taas on vain hyppäys Tertullianuksen ja Kierkegaardin "absurdismiin."

Mikä tilanne on lopulta Mikä?

Palaan tähän asiaan, joskin on aika kova pala sulatella "yleisen pappeuden" (lady Pälli), "välittömän jumalayhteyden" (Kirsti Ellilä) ja "pelastusvarmuuden" (Christer) ajatuksia yhtä aikaa.

Yksi on minulle kuitenkin valjennut: kaikki ne kolme ovat sukua toisilleen paljon suuremmassa määrin kuin ensi alkuun tulee ajateltua.

Aion kirjoittaa aiheesta, jahkas "aika tulee."