Kommentti ANDROGYYNIHULLUMIEHEN lastuun Kuolemasta, 4
***
AGM kirjoittaa ( lihavointi ja kursivointi RR)
"Sinä kuolet - teos on epätasainen, mutta sikäli asiallinen, että tuo ilmi monet ihmisten käsitykset kuolemasta ja uskonnosta. Tässä Esa Ylikoski artkkelissaan Kokonainen elämä kiteyttää sanoiksi myös omat näkemykseni:
"Yksin uskosta" -oppi on äärimmäisen epäreilu. Siis murhamiehelle riittää periaatteessa usko johonkin Jeesukseen, mutta uhrista ja hänen omaistensa anteeksiannosta ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Uskovaiset murhamiehet ja roistot pääsevät iankaikkiseen autuuteen, mutta heidän teoistaan kärsineet, uskonsa kaikkivaltiaan hyvyyteen menettäneet pannaan pitkään pyttyyn ilman armahdusoikeutta?"
***
RR:n kommentti (hieman alkuperäisestä muokattu).
Niinpä.
Armo ei ole samaa kuin oikeus/laki, mutta ei se lopulta ole identtistä - jos edes analogista - oikeudenmukaisuudenkaan kanssa (joka tietysti on myös lopulta metafyysinen käsite).
Oikeushan voidaan perustella proseduraalisesti, mutta ei oikeudenmukaisuutta.
Armo ja rakkaus ovat niin sanotusti hyvän ja pahan tuolla puolen.
Mutta kristillisen (etenkin luterilaisen) vanhurskauttamisopin perusdilemma on juuri tämä.
Armoa ei ansaita - se annetaan ("ilmaiseksi").
Tällainen armo saattaa kuitenkin esimerkkisi mukaisesti muuttua "ansaitsemattomaksi" pelastukseksi sellaisellekin, jonka tekojen täydellinen anteeksiantaminen näyttäisi olevan yhtä "rikollinen" teko kuin syyttömän tuomitseminen (oikeusmurha).
Mutta Lutherin ristin teologia on juuri tätä. Toinen Jeesuksen rinnalle ristiinnaulittu joutui helvettiin; - ei kuitenkaan se toinen murhamies, joka uskoi Jeesukseen...
Kadotetuin voi siis pelastua, kunhan vain uskoo...(?)
*
Mistähän me oikein puhumme, kun puhumme pelastuksesta...Sitä sietäisi pohtia syvemmin.
Mitähän mieltä esim. lady Pälli (Raivoa rakkautta) on asiasta?
6 comments:
Voi Rauno! :)
Tiedätkö, että olen onnistunut luomaan itselleni kamalan ison kynnyksen blogiisi kommentointia ajatellen. Tämä on osasyynä siihen, että en ole vieläkään saanut kommentoitua niihin, mitä olen luvannut. Niin, tämä kynnys on syntynyt siitä, että huomaan sinun tietävän asioista niin paljon. En siksi halua tulla tänne kuuluttamaan mitään harkitsemattomia mielipiteitä, vaan ainoastaan sellaisia, joita olen oikeasti miettinyt parhaan kykyni mukaan...
Yritän nyt sanoa tähän aiheeseenkin sanasen.
Ymmärrän kyllä, että AGM:n kuvaama uskosta pelastuminen tuntuu loukkaavalta. Mutta siinä unohdetaan kaksi asiaa, ainakin...
1) Jumala on kärsinyt jo itse sen rangaistuksen, jonka uskoontullut pahantekijä olisi ansainnut. Siis Jumala on maksanut sen, mitä pahantekijä on muille ihmisille jäänyt velkaa.
2) Usko ei ole pelkkää totenapitämistä. Ei kukaan pelastu siten, että puolihuolimattomasti lukee uskontunnustuksen ja väittää itselleen uskovansa. Uskon välttämätön osa, taikka ulottuvuus pikemminkin, on kyllä totenapitäminen. Mutta tarvitaan myös turvautumista Jumalaan, sitä että luottaa häneen. Eikä se ole enää viileää totenapitämistä, vaan sydämen asenne. Kokonaisvaltaista. Ja sikäli kuin usko on todellista, se aikaansaa myös halun korjata tekemiään virheitä, sikäli kuin se on mahdollista.
Tästä tietenki päästään siihen kaksoissidokseen, jälleen, mutta jos tähän löytyy muitakin näkökulmia, voitaisiin ehkä jatkaa niistä?
Hyvä kysymys tuo, että mistä pelastumisessa oikeastaan on kysymys.
Räikeimpänä vääryytenä pidän tuota uskonsa jumalaan menettäneiden ajatonta kärsimystä helvetissä. Suurin vääryys ei ole murhamiehen pelastuminen, vaan jumalaan - ja ennenkaikkea tämän hyvyyteen - uskomattomien ihmisten iänikuinen kärsimys, tästä ei-uskomisesta johtuen.
Entä jos sen helvetin voisi ottaa ihan vaan vapauttavana kokemuksena???!!!
Sillä - koska Jumala itse näyttää toimivan myös epäoikeudenmukaisesti, en voi "tehdä diiliä" niin "epäluotettavan partnerin" kanssa.
En siis kiellä Jumalaa, mutta palautan optioni tämän "markkinajohtajan taivaaseen" (vapaasti Ivan Karamazovilta).
Olisi ihanteellista jos helvetti voisi toteutua vapauttavana kokemuksena, mutta jos uskovaisiin on uskominen, niin näin ei ole.
Räikeimpänä vääryytenä pidän tuota uskonsa jumalaan menettäneiden ajatonta kärsimystä helvetissä.
Jos ihminen tekee toiselle pahaa, miksi kärsinyt osapuoli syyttää siitä Jumalaa?
Suhde Jumalaan ja suhde ihmisiin ovat eri tason kysymyksiä. On yksi asia pelastua yksin uskosta, niin että Jumala aikaansaa ja lahjoittaa uskon; tässä prosessissa ihmisen osa on vastaanhangoittelu. Se ei tarkoita, että suhteessa toisiimme meillä ei olisi valinnanvaraa siinä, kuinka toimimme.
Jumala ei siis ole rajoittanut toimintaamme suhteessa toisiimme, niin että emme kykenisi myös vahingoittamaan toisiamme. Merkitseekö tämä siis sitä, että ihminen ei enää olekaan vastuussa siitä, mitä hän tekee? "Kykenen tähän, olen siis oikeutettu toimimaan näin." ?
Lisäksi kukaan meistä ei voi vaatia Jumalalta erikoiskohtelua, vaan olemme hänen edessään samalla viivalla kaikki. Syntiinlankeemuksen jälkeen kärsimys ja vääryys ovat kuuluneet tähän maailmaan. Toisin sanoen, syntisinä kukaan meistä ei ansaitsisi saada Jumalalta mitään hyvää. Olemme Jumalan edessä kuin rikolliset tuomarin edessä, ja hänellä olisi oikeus tuomita meidät. Hän ei kuitenkaan tee niin, ellemme itse vaadi sitä.
Silti Jumala ei katso vääryyttä läpi sormien, katso kohta 1) edellisessä kommentissani. Tämä on hänen vastauksensa kärsivälle: "Minä olen kärsinyt, ja kärsin yhä sinun kanssasi. Tahtoni myös on, että jokaisen ihmisen pitäisi välttää kärsimyksen aiheuttamista ja koettaa omalta osaltaan auttaa jokaista kärsivää." Mitä vielä voisi pyytää?
Kohta 1) mahdollistaa sen, että Jumala voi toteuttaa yhtä aikaa luonteensa mukaisesti sekä armoa että oikeutta: vääryys sai rangaistuksensa, ja joka vetoaa siihen, että hänen rikoksensa on jo sovitettu, saa vapauttavan tuomion Jumalalta.
roistot pääsevät iankaikkiseen autuuteen, mutta heidän teoistaan kärsineet, uskonsa kaikkivaltiaan hyvyyteen menettäneet pannaan pitkään pyttyyn
Eikö tämä syytös perustu siihen, että ihminen katsoo joitakin oikeuksiaan loukatun? Ihminen ajattelee voivansa vaatia Jumalalta lafkan pyörittäjänä tiettyjä asioita. "Mä uskon suhun jos teet niinku mä sanon." Jos Jumala yleensäkään on Jumala, eli määritelmällisesti korkeampi ihmistä, niin miten ihminen voi vaatia häneltä asioita? Voimme toki vedota siihen, mitä hän itse sanoo. Jumala sanoo olevansa hyvä ja rakastava, mutta hän ei missään kohtaa lupaa, että kukaan ihminen ei vahingoita ketään toista ihmistä.
koska Jumala itse näyttää toimivan myös epäoikeudenmukaisesti, en voi "tehdä diiliä" niin "epäluotettavan partnerin" kanssa.
Näyttääpä hyvinkin, mutta se on vanhan vihtahousun valhe. Saatana on juuri kaikkea sitä, mistä Jumalaa usein syytetään. Hän haluaa vain tappaa ja tuhota, Jumala tahtoo antaa yltäkylläisen elämän.
Me vain valitettavasti emme ole siinä asemassa, että voisimme tehdä diiliä Jumalan kanssa. Kun ei ole ketään suurempaa rikollista narautettavaksi. Voimme kyllä sanoa, "Kiitti mutta ei kiitti", jolloin helvettiin meno on oma valintamme.
Luonnostaan ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan, toteaa Paavali. I Kor. 2:14. http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Kor.2.html#o4
Pälli: "Me vain valitettavasti emme ole siinä asemassa, että voisimme tehdä diiliä Jumalan kanssa. Kun ei ole ketään suurempaa rikollista narautettavaksi."
Niin kukahan se on suurempi rikollinen, jumala vai saatana? Rikollisia molemmat yhtäkaikki, jos ylipäänsä uskoo näiden henkiolentojen olemassaoloon.
Post a Comment