January 31, 2014

Postmoderni filosofia, kulttuuri ja teologia

'Jo pitkään on tiedetty, että filosofian ja teologian suhde on vähintäänkin läheinen, kertoo dos. Olli-Pekka Vainio. Itse asiassa on lukemattomia tilanteita, joissa luulee pohdiskelevansa filosofiaa, mutta kyseessä onkin vaikka Tuomas Akvinolaisen vanha probleema. Olisi naiivia ja ylimielistä ohittaa olan kohautuksella teologinen traditio, sillä hyvin usein se muodostaa pohjan koko länsimaiselle filosofialle, niin hyvässä kuin pahassakin.

Olli-Pekka Vainio tarkastelee aikaamme postmodernin filosofian, kulttuurin ja kristillisen teologian kautta. On yllättävää, että näistä pohdinnoista kumpuaa esimerkiksi antiikin Kreikan poliittisia kysymyksenasetteluja. Post- tai ei, kysymykset, ja vastausten puute, leimaavat yhä aikaamme [Kalle Haatasen ohjelman (30.1) esittelyteksti]'.
*
http://areena.yle.fi/radio/2104229
http://yle.fi/radio1/asia/kalle_haatanen/viisauden_paluu_teologiaan_44224.html
*

January 29, 2014

Päivän kommentti

Pauli Pylkön marxilaisen analyysin kritiikki tulee osuvasti esiin ‘Ajatus ja kädet’ viimeisessä esseessä ‘Puuvene muovin aikakaudella’. Se on erittäin suositeltavaa lukemista sekä oikeistolaiselle että vasemmistolaiselle. Kumpikin saa siitä tekstistä ‘piikin lihaansa’.
.....
Jotkut ovat pitäneet minua porvarillisena demarirevisionistina [Sammalkieli], jotkut taas kommunismiin taipuvaisena totalitaristina [Takkirauta]. Kummatkaan eivät ole ymmärtäneet olennaista, jota en ehkä tosin itsekään ole kyennyt tarpeeksi hyvin ilmaisemaan: Marxin universaalissa edistysajattelussa on jotain perustavasti pielessä, vaikka sen oikeudenmukaisuusvaatimus minuun edelleenkin vetoaa. Viimeistään edellä mainitussa esseessä [toki P.P. on kirjoittanut aiheesta jo aiemmin muissakin esseissään] Pauli Pylkkö kuitenkin pystyy mielestäni varsin pätevästi osoittamaan, ettei Marxin teknologiseen edistykseen kausaalisesti ja jopa deterministisesti sidottu tasa-arvon toteutuminen ole muuta kuin valistusajattelusta juontuvan teknokapitalismi- ja demokratiaprojektin suora jatke [tämä ei tietenkään ole mikään uusi uutinen], joka perustavasti rikkoo ihmisen suhteen luontoon ja siten myös ihmiseen itseensä tavalla, joka ilmenee vieraantumisena luonnosta ja jonka  takia ihminen vieraantuu myös itsestään luontoon kuuluvana olentona. Lopussa odottaa totaali ympäristökatastrofi. Tämän kehityskulun voimme nähdä selvästi jo nyt - tehottoman kommunismin romahdettua ja markkinatalouskapitalismin globalisoituessa - modernin teollistumisen ja urbanisoitumisen muodossa ja seurauksina, turhan tuotannon ja kulutuksen noidankehänä. Todellisia vaihtoehtoja teknokapitalistisen kasvun 'edistymiselle' ei ole: aikaa on mahdoton kääntää taaksepäin.
*

January 21, 2014

'Optimistinen’ kärsimys ja 'rappeutunut' positiivisuus reaktioina elämän turhuuteen

Kullervo siteerasi edelliseen päreeni kommentissaan Mika Waltaria "Ennustukset kuuluvat nuorille. Tuhat kirjaa luettuaan ihminen alkaa aavistaa masentavan totuuden. Kymmenentuhatta kirjaa tekee hänet surulliseksi." 
.
Mitä realistisempi ihminen on, sitä nuoremmalla iällä hän tämän totuuden ymmärtää tajuten siitä johdetun stoalaistyyppisen [myös buddhalaisen] ‘mustan’ viisauden, jonka mukaan onnellinen on se, joka kuolee nuorena ja kaikkein onnellisin se, joka ei synny lainkaan.
.
***
Eksistentiaalisen pessimismin voi kuitenkin nähdä myös hyvin toisella tavalla.
.
‘Onko olemassa vahvojen pessimismiä? - - ‘Onko tieteellisyys ehkä vain pelkoa ja pakoilua pessimismin edessä? Hieno hätävarustus totuutta vastaan?' [Nietzsche: Tragedian synty, uuden painoksen (1886) esipuheesta:  Yritys itsekritiikiksi (esipuhe on parasta Nietzscheä (aikajakso 1885-87)].
.
Nietzsche esitti esikoisteoksessaan ‘Tragedian synty’ mielenkiintoisen joskin historiallisesti ongelmallisen väitteen, jonka mukaan varhaisempi tragediaperinne [Aiskhylos, Sofokles], joka esitti ihmisen kohtalon voimien pelinappulana ja hänen elämänsä kärsimyksenä, itse asiassa juuri tämän yhteisen kärsimyksen takia [hyvin uskonnollisessa mielessä] yhdisti ja ‘voimaannutti’ ihmisten elämää yhteisöllisesti, kun taas Euripideen modernimpi, yksilöiden luonteisiin ja pohdiskeluihin keskittyvä psykologis-pessimistinen tragedia [jossa ihminen itse on pääosin syypää omaan kohtaloonsa], jonka intellektuaaliseksi edustajaksi Nietzsche melko provosoivalla tavalla olettaa Sokrateen, ilmensi rationaalisessa, yksilökeskeisemmässä optimismissaan paljon syvempää pessimismiä kuin alkuperäinen tragedia, joka siis päinvastoin toimi ihmisille kärsimyksestä ja sen kestämisestä voimaa antavana yhteisöllis-eksistentiaalis-metafyysisenä ‘rituaalina’. Kreikan huippukauden eli klassisen ajan [480-330 ekr.] loppu olikin Nietzschen mielestä jo mailleen menevän kulttuurin epätoivoista optimismin tavoittelua rationaaliseen [loogiseen, sen ajan tieteelliseen] menetelmään vetoamalla, optimismin, joka oli enää pelkkää keinotekoista, loogista ja luonnepsykologista, kulissia [verrattuna varhaisen tragedian ‘performatiiviseen’ yhteisöllisyyteen] ja jonka romahtaminen oli siten väistämättömyys, koska yhteisön kulttuurisia rakenteita ylläpitävä sisäinen eetos oli katoamassa.
.
Nietzschen paradoksaalinen väite kuuluukin [jälleen vapaasti muotoiltuna], että varhaisen tragedian ‘kärsivät ja pessimistiset’ kreikkalaiset olivat itse asiassa aidosti vahvoja ['dionyysisia'] ihmisiä ja siten todellisia optimisteja suhteessa omaan elämäänsä verrattuna myöhemmän tragedian rationalistisempiin ja tässä mielessä optimistisempiin [kaikki ongelmat voitiin periaatteessa ratkaista järjen avulla] mutta sisimmässään tekopyhyydelle, elämänkielteisyydelle ja kulttuuriselle rappiolle jo periksi antaneet ‘tieteellisen edistyksen’ edustajat.
.
Joten terveisiä vain Pekka Himaselle ja muille kestävän kapitalistisen kasvuajattelun ‘positiivisille’ humanisti-hölmöläiseille. Todellista pessimismiä on uskoa katteettoman, jopa itsetuhoisen optimistiseen tulevaisuuteen.
*

January 17, 2014

Jos haluat ajatella syvällisemmin kuin koskaan etkä vain kerätä irrallista informaatiota ja triviaa [esim. kaukaisista kivistä] tai harrastaa käsitteellisesti kivettynyttä analyyttistä tiedonhankinta-filosofiaa, lue tämä kirja

Lue tästä ajattelua suorastaan kiihottavasta teoksesta Pauli Pylkkö: Ajatus ja kädet [8/2013, ks. uunikustannuslinkki] etenkin sen 150-sivuinen teoreettinen pääessee, Esikäsitteellisen dialektiikka sekä kirjan sitä [minun mielestäni] aate- ja filosofianhistoriallisesti ikään kuin ‘valmistava, täydentävä, selittävä, soveltava ja tulkitseva’ teemaessee Ajatus ja kädet. Tämä on parasta ja radikaaleinta pitkiin aikoihin lukemaani analyyttispohjaista mutta käsiteanalyyttisen filosofian dogmaattis-sovinnaiset rajat murskaavaa perenniaalista filosofointia eli olemassaolon dialektisen perimmäisyyden ajattelua. Et nämä esseet luettuasi ehkä suhtaudu esim. matematiikan ja logiikan aksiomaattiseen varmuuteen, 'hengen abstraktin totuuden auktoriteettiin' tai Jumalan itsestään selvään hyvyyteen yhtä luottavaisesti kuin ennen. 

***
Tehtäköön tässä samalla poleemisesti selväksi, että esim. Pekka Himanen on Pauli Pylkön ajattelijanlaadun ja tyylitaituruuden rinnalla naiivin/valheellisen positiivinen [lue: narsistinen] ja ajatuksiltaan klisheemäinen [lue: rajoittunut] pelle-humanisti, jollaisia analyyttisen filosofian ja luonnontieteen [etenkin kosmologian piiristä] nykyään putkahtelee mediajulkisuuteen pseudosyvällisyyksiään mainostamaan ja bonuspalkkioita nostelemaan. 
.....
Blogiruhtinas ja bessewisseristi Jukka Kemppisestä en kohteliaana miehenä sen sijaan lausu tässä mielipidettäni, koska se lienee peruuttamattomasti ambivalentti hänen suhteensa, joskin rivieni välistä voitaneen arvata kritiikkini luonne, joka ei siis ole samassa mielessä ehdoton kuin Himasen suhteen, sillä Kemppinenhän on kaikkea muuta kuin rajoittunut. Kemppinen on kirjoittava [lue: puhuva] automaattinen kulttuuritutka. Pauli Pylkkö sen sijaan on ajattelija - siis harvinaisuus jopa akateemisten filosofien ['argumenttikoneiden'] piirissä.
*

January 1, 2014

Besserwissereistä

Muutamista ihmisistä ei tule ajattelijoita siitä yksinkertaisesta syystä, että heidän muistinsa on liian hyvä [Friedrich Nietzsche]
*

Vihje itsemurhaajalle

Kehitystä ei ole toki pakko seurata. Siitä voi olla myös edellä [Jarmo Somppi]
*