October 16, 2013

Traditionaalisen epäilijän puhetta

Kuvassa The City of God.
.
Vastauskommentti Valkealle hänen päreensä ‘Traditionaalinen konservatismi’ kommenttiin.
.
1
Valkea kirjoitti: 'Vain kriteerit täyttävät valitut pelastuvat, ja hekin Jumalan armosta.'
.
Yhteiskunnallinen hallintobyrokratia lainsäädäntöineen ja kulttuurinen eetos mm. uskonnollisine perinteineen asettaa kriteerejä ihmisten käytökselle ja motivaatiolle, ei Jumala, sillä kaikki meidän puheemme Jumalasta on ihmisen puhetta [ellemme sitten tosiaankin uskomalla usko ilmoituksen dogmaattiseen jumalalliseen totuuteen - - ja onnistu tietäen tai tiedostamattamme piilottamaan/projisoimaan omia ennakkoluulojamme Raamatun tekstintulkintaan].
*
Muistutan, Valkea, että minulla on jonkinlainen taju teologiasta ja filosofiasta, joita kumpaakin [etenkin filosofiaa] olen historian, psykologian ja kasvatustieteen lisäksi opiskellut, mutta koska tulkitset kommentointini täydelliseksi väärinymmärrykseksi tai pelkäksi piruiluksi, sitä ei liene syytä jatkaa[?]
.
Näyttää kuitenkin siltä, että se olet sinä, joka tässä konservatiivina päädyt eristämään itseäsi muusta yhteiskunnasta oman piiriisi ‘yksinäisyyteen’ - en minä. - - No – eristäytyminen omaan piiriin ei ole välttämättä ollenkaan huono tai omituinen juttu, vaikka se aivan liian usein muuttuu ylimieliseksi elitismiksi par excellence. Ihmettelen vain, miten te ‘oman piirinne ihmiset’ pystytte elämään tässä helvetillisessä maailmassa ikään kuin kahta [ellei peräti kolmea] elämää: tämänpuoleisen maailmallisuuden ja tulevan tuonpuoleisen pelastuksen elämää. Totean tämän vilpittömästi ihmetellen, joskus jopa ihaillen, mutta en koskaan ilman mm. stoalaisuudesta ja ideologiakriittisestä humanismista kumpuavaa arvostelua.
.
2
Itse en odota mitään tuonpuoleiselta, vaikka olen parin viime kuukauden aikana ‘vieraillut’ kuoleman rajan läheisyydessä useastikin. Ihmisenä olemisen kohtalo on varsin vaatimaton ja siihen aion tyytyä – on pakko, koska älyllinen omatuntoni ei muuta salli. Mikä ei tarkoita, ettenkö, toisin kuin useimmat ateistipuupäät, arvostaisi kirkkoa transsendenssin ‘edustajana’ ja ehkä jopa ‘välittäjänä’. Nämä instituutiot tosin edustavat minulle pikemminkin suurta metafyysis-dramaturgista näyttämöä [Divina Comedia] kuin sieluun asti vetoavaa uskonnollis-kutsumuksellisista instituutiota – kuulostipa tämä sitten loukkaavalta tai ei. Mutta onhan siellä evankeliumeissa tietääkseni annettu hyväksytty paikka myös epäilijälle – olkoonkin, että minun epäilyni ei välttämättä koskaan muutu uskoksi - enhän edes ymmärrä mitä on uskonnollinen usko tai mitä on Jumala, enkä valitettavasti pysty noin vain uskomaan ‘quia absurdum est’.
.
3
Mitä mainitsemiesi uskonnollisten pienyhteisöjen lisääntymiseen ja elämään tulee, niin siitä vaan lisääntyköön. Ne muodostavat tällä hetkellä äärimmäisen vähemmistön maailman väestöstä, joten onhan niillä vielä runsaasti ‘tilaa’ täällä. Länsimaisten valtioiden politiikasta olen myös aika lailla samaa mieltä kanssasi, mutta en luettuani Raamattua vaan Michel Foucault’n käsityksiä biopolitiikasta/biovallasta. Foucault’n vaihtoehto biovallalle: itsekäytännöt [identiteettitekniikat], ei kuitenkaan vakuuta minua, koska ne ovat pohjimmiltaan egoistis-individualistisia projekteja, jotka aivan liian helposti muuttuvat muotipelleilyksi, jota kapitalistinen halumanipulaatio [nautinnon/kulutuksen imperatiivi] hyödyntää avoimesti.
.
Juuri valtioiden toimintaan vähitellen pesiytyvä/pesiytynyt kontrolloimaton finanssikapitalismi ja sen tekopyhä lobbaaja: konsulttidemokratia on sekä kansavallan kannalta että kulttuurisesti suurin uhkamme ja ongelmamme. Suurin osa vasemmistosta näyttäisi todellakin olevan voimaton ellei peräti myöntyväinen[!?] yhteiskuntien globaalin finansialisaation suhteen ja tässä kohdassa olen ymmärtääkseni samoilla linjoilla kuin konservatiivit. Taloudellinen valta on hajautettava tavalla tai toisella. Mikä konservatiivien mielestä tietenkin vaatii kaikenlaisen universalismin ja globalismin ‘keskeyttämistä’.
.
Mutta ovatko uskonnolliset pienyhteisöt, niiden lukumäärän lisääntyminen ja jäsenmäärien kasvu ainoa tehokas ja vakuuttava [ja ainoa arvoiltaan ‘oikea/todellinen’] ratkaisu monopolikapitalistisen biovallan vastustamiseksi ja ehkä jopa pysäyttämiseksi? Avoimeen poliittiseen toimintaan osallistuminen vaatii kuitenkin kompromisseja, joihin esim. USA:n konservatiivien fundamentalistisin siipi eli Tea Party-liike ei näytä kykenevän. Seuraukset saattavat olla odottamattomia - - .
*

17 comments:

Rauno Rasanen said...

Valkea sanoi...

Voit kommentoida tulevaisuudessa sillä ehdolla, että kommenttisi pysyvät asiallisina ja niissä ei ole ad hominemeiksi luettavia kohtia.

Mikään pakko täällä kommentoiminen ei tietenkään ole.

15. lokakuuta 2013 14.05
Blogger Valkea sanoi...

Raunolle myös tiedoksi että en julkaise pelkkiä linkkejä, enkä linkkejä sinun sivuillesi, koska tiedän minkälaista ad hominem sisältöä siellä on.

http://www.blogger.com/comment.g?blogID=8218490457430809970&postID=7337358127533465810

Rauno Rasanen said...

Kommentointimme tulee siis jäämään perin yksipuoliseksi. Mutta sitähän se on tavallaan ollut tähänkin asti.

Kullervo said...

"Mikä ei tarkoita, ettenkö, toisin kuin useimmat ateistipuupäät, arvostaisi kirkkoa transsendenssin ‘edustajana’ ja ehkä jopa ‘välittäjänä’."

Ajattelen myös tällä tavalla, painottuen sanaan "edustaja". Valtiollinen kirkko on uskonnolle vähän sama asia kuin valtio hallitsemiselle. Ilman muuhun yhteiskuntaan sidottua julkista organisaatiota kirkosta tulee kultti, rosvojoukko jota kukaan ei valvo. Uskonto on hieman vaikea asia tässä suhteessa - vain ääripäät näyttävät toimivan. Joko se on täysin yksityinen tai täysin julkinen. Välimaastossa rehoittaa kulttijohtajien riisto ja hyväksikäyttö.

Minä erosin kirkosta heti kun se oli mahdollista, tuittupäinen kaikentietävä ateisti kun olin. Nyt pari vuosikymmentä asioita ajatelleena minua on ruvennut kiehtomaan paluu kirkkoon, mutta huomaan sen muuttuneen harmaaksi, perinteettömäksi ja yhdentekeväksi. Sen sijaan ortodoksisuudessa on vielä jäljellä perinteitä, erityisesti miellyttää sen elinikäisen kilvoittelun ajatus. Kilvoittelu, asketismi, mietiskely edustaa minulle ehkä sitä kovinta länsimaisen henkisen kulttuurin ydintä, jonka protestanttinen maailma tuntuu hylänneen. Ehkä jokin päivä yllätän vielä itseni.

Tuosta kuvasta vielä sen verran, että olen kiinnostunut Augustinuksen ajatuksista. Osaatko suositella jotakin perusteosta jonka kautta kannattaisi lähteä tutustumaan hänen ajatteluunsa?

Anonymous said...

Vastauskommentti Valkealle hänen päreensä ‘Traditionaalinen konservatismi’ kommenttiin.
.
1
Valkea kirjoitti: 'Vain kriteerit täyttävät valitut pelastuvat, ja hekin Jumalan armosta.'

Miksi et kirjoita Valkean omaan saittii kommenttia ?

Rauno Rasanen said...

'Miksi et kirjoita Valkean omaan saittii kommenttia ?'

Etkö ole ymmärtänyt, että Valkea ei julkaise kaikkia kommenttejani. Minä taas en ihan tuostan vain hyväksy Valkean tekstieni sisällöille asettamia ehtoja ja ylipäätään kirjoitan mieluusti näitä kommenttipäreitä, joista tulee usein hieman liian pitkiä pelkiksi kommenteiksi, joihin ei myöskään voi lisätä kuvaa. Siksi.

Rauno Rasanen said...

Augustinuksesta ei juurikaan ole julkaistu laajoja suomenkielisiä tutkimuksia. Tässä kuitenkin yksi johdanto hänen ajatteluunsa ja elämäänsä.

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510319178

Tästä löytyy kiteytettyjä ydinteemoja ja -ongelmia Augustinuksen teologiaan, filosofiaan ja kulttuurihistorialliseen vaikukseen.

http://www.amazon.com/Cambridge-Companion-Augustine-Companions-Philosophy/dp/052165985X

Rauno Rasanen said...

Valkea sanoi...

Sinä vääristelet kanssakeskustelijoiden kantoja, käytät ad hominemeita ja pyrit löytämään sellaisia kulmia, joiden toivot voivan psykologisesti kiristää kanssakeskustelijoita. Tiedät tämän hyvin ja se on sinulle ilmiselvästi pakonomainen tapa toimia, ego syntoonista. Se estää asiallisen keskustelun kanssasi. Siksi on parempi, että kirjoittelet yksinään omassa bogissasi.

17. lokakuuta 2013 3.51

Rauno Rasanen said...

Valkea sanoi...

Sinä vääristelet kanssakeskustelijoiden kantoja, käytät ad hominemeita ja pyrit löytämään sellaisia kulmia, joiden toivot voivan psykologisesti kiristää kanssakeskustelijoita. Tiedät tämän hyvin ja se on sinulle ilmiselvästi pakonomainen tapa toimia, ego syntoonista. Se estää asiallisen keskustelun kanssasi. Siksi on parempi, että kirjoittelet yksinään omassa bogissasi.

17. lokakuuta 2013 3.51

http://www.blogger.com/comment.g?blogID=8218490457430809970&postID=7337358127533465810

Rauno Rasanen said...

Pata kattilaa soimaa.

Rauno Rasanen said...

Ego syntoonista. Hm. Olkoon niin. Tässä seison yksin edustamassa itseäni tuomitsijoitteni edessä, enkä muuta voi. Sinun kiristyksesi taas perustuu sekä 'tieteeseen' että ‘valittujen’ Jumalaan, ja koska minä yksilönä olen totisesti heikoilla kyseisten totuusauktoriteettien rinnalla, niin tuskinpa on mikään ihme, että joudun puolustautumaan hyvin ‘ovelilla’ tavoilla.

Rauno Rasanen said...

Hmm. Huomasin vasta nyt kummallisen muistivirheen. Olen suorittanut Kotkassa approbaturin kasvatustieteestä [H:gin yliopiston vaatimuksilla] enkä sosiaalipsykologiasta, josta olen kyllä itsenäisesti lukenut johdantokirjoja kuten sosiologiastakin. Terveisiä vaan Sadulle [KM].

Rauno Rasanen said...

Valkea sanoi...

Sinun blogissasi on Rauno lukemattomia häväistyskirjoituksia eri henkilöistä, minun blogissani on tasan nolla häväistyskirjoitusta. En ole kirjoittanut häväistyskirjoitusta edes sinusta, vaikka olisit sen runsaasti ansainnut. Siinä on meidän välinen ero tiivistettynä.

17. lokakuuta 2013 9.23

http://www.blogger.com/comment.g?blogID=8218490457430809970&postID=7337358127533465810

Rauno Rasanen said...

Minä saatan kirjoituksissani häpäistä ihmisiä suoraan face to face, mutta en koskaan väitä että he olisivat jonkin kehollisuuteensa [rotu, ihonväri] tai persoonuuteensa [kansallisuus, uskonto] likipitäen erottamattomasti kuuluvan ominaisuuden takia jotenkin kategorisesti alempiarvoisia tai kartettavia [‘toiseuden’ edustajia]. On sitten kokonaan toisen kategorian piiriin kuuluva asia, mikäli nämä ihmiset rikkovat lakia, jolloin heitä pitää rangaista vallitsevien lakien mukaan niin kuin ketä tahansa saman maan kansalaista, ilman mitään poikkeuskohtelua lain edessä [ilman suosimista tai syrjimistä].

Minä herjaan aina lopultakin vain yksilöitä - jopa haukkuessani inhoamiani finanssikapitalisteja. Sinä taas olet tekemässä koko elämästäsi eräänlaisen ‘valittujen’ piirin, joka erottautuu muista oman ylimielisen ‘rotu-kansa-uskonto-paremmuutensa’ vuoksi ja joka katsoo olevansa [etu]oikeutettu diskriminoimaan halveksimaansa ‘toiseutta’ sellaisten ominaisuuksien takia, jotka ovat noille toisille yhtä luonnollisia kuin vastaavat mutta sattumalta hieman erilaiset ominaisuudet, jotka sinäkin olet perinyt sekä geeneissä että kulttuurisesti. Ja kaiken tämän piilorasismia implikoivan argumentoinnin jälkeen sinulla kuitenkin on vielä kanttia väittää olevasi Jeesusta ja kristinuskoa oikein tulkitseva ‘jumalan valittu’.
*
Sen verran kuitenkin lisään tähän [jottei minua nyt luultaisi ‘suvaitsevaistoa’ lobbaavaksi puna-viher-liberaali-hörhöksi], että jos islamiin tavalla tai toisella väistämättä sisältyy [kuten on väitetty] jihad eli vääräuskoisten alistaminen, siihen tuleekin suhtautua varauksellisesti ja syy on selvä: uskonto, joka hautoo sisällään maailmanvalloitusta ja väkivaltaa on pikemminkin saatanasta kuin jumalasta, mikäli jumala ja saatana nyt lainkaan ovat erotettavissa toisistaan [tämä pätee teodikean ongelman osalta tietenkin myös kristinuskoon, mutta etenkin sekä kristinuskon rauhanomaisen kolonialistisesti että väkivaltaisesti ‘julistettuun’ lähetyskäskyyn].

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

En näe eristäytymistä yksinäisyytenä, vaan postmodernin sirpaloitumisen halaamisena par excellance. Alakulttuuri on pieni joukko ihmisiä. Alle Dunbarin luvun oleva ryhmä vastaa mielestäni paremmin sosiaalisiin tarpeisiin kuin jokin "isoon yhdessäolon ideaaliin" sitoutunut jämeä möhkäle. Filosofinen korkealentoinen ideaali jää sfääreihin. "Edustaja" on hyvä termi tälläisestä. Sillä jos joku edustaa jotain, hän ei ilmennä tätä itseään. On sen kuolettunut, byrokraattinen, kuivannuiva ja tylsä tomukasaversio.

"Koko ihmiskunta" -tyylinen on yksinäisyyttä. En kannata muutenkaan monien humanistien korostamaan yhteyden tunnetta kaikessa kohtaamisessa korostavaa kulmaa. Miksi ylipäätään pakottaa ihmisiä ekstrovertismiin?

Alle Dunbarin luvun suuruiset ryhmät ovat myös siitä käteviä, että niiden on vaikeaa rikkoa yhteiskuntarauhaa. Jokainen itsemurhasoturi tai mouhottaja kun edustaa relevanttia prosenttimäärää koko poppoosta.

Rauno Rasanen said...

Ymmärrät, Kullervo, nyt ehkä hieman väärin tämän asian, koska et joko muista tai osaa kytkeä asiaa aiempaan kommenttiyhteyteensä, mikä ei tietenkään ole välttämättä kovin helppoa. Etenkin pienten uskonnollisten yhteisöjen ‘eristäytyminen ~ yksinäisyys’ on tässä harkittu heitto Valkean minua kohtaan esittämään individualismi-syytökseen ja ad hominem-väitteeseen, jossa hän ymmärtääkseni haluaa väittää, että olen jotenkin neuroottisella [?] tavalla jämähtänyt sosiaaliseen yksinäisyyteen. Kysymys ei siis ollut nimenomaan siitä, pidänkö yksinäisyyttä jotenkin negatiivisena asiana vai en, eikä ainakaan eksplisiittisesti edes siitä, mitä ylipäätään tarkoitan yksinäisyydellä. - - Muuten olen ‘luultavasti’ aika samoilla linjoilla kanssasi, vaikken oikein tajuakaan, miten kytket tuon Dunbar-logiikkasi ‘fenomenologiseen’ yksinäisyyden tulkintaan ;\]. Mitä se muka kertoo ihmisen emotionaalisesta ja eksistentiaalisesta yksinäisyydestä, josta minun viitekehykseni yksinäisyydessä on kyse? Tiedän, ettei tämä ole relevantti vastaus sinulle, mutta jatkan ja selvennän sitä myöhemmin riippuen mahdollisesta vastauskommentistasi.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Dunbar -logiikka on aika raakaa ja sidoksissa sosiaalisuuteen. Liian iso määrä ihmisiä johtaa siihen, että kunnollinen yhteys jää syntymättä.

Paradoksin ydin on tavallaan "Yksin ryhmässä". Ryhmään kuuluminen ei tarkoita yhteisöllisyyttä. (Identiteetti ei ole ihmisyys, vaan lippu jota heilutetaan.)

Moni näkee sirpaloitumisen yhteisöllisyyden romahtamisena. Itse näen sen ytheisön hakemisena alakulttuurista. Vain kun on alle Dunbarin luku ihmisiä, sosiaalisuus on mahdollista. ; Tätä isommat konseptit hakevat koheesionsa jostain muualta.

Rauno Rasanen said...

Mitä muuta erilaisten alakulttuurien [myös etnisten ja uskonnollisten] määrän kasvu ja pluralismi perimmältään ilmentää kuin eurooppalaista kulttuuria integroivien suuriin kertomuksiin sisältyvien arvomaailmojen [kristinusko, valistus, demokratia, sosialismi, yhteiskunnallinen vapaus ja tasa-arvo jne.] ohentumista ja kyseenalaistumista nimenomaan universaaleina eli kaikkia ihmisiä yhtäläisesti koskevina arvoina? Ja kun suuret kertomukset korvautuvat ‘pienemmillä tarkoin rajuilla pelastustarinoilla’, joita kukin pienyhteisö omaksuu omien arvojensa/elämänmuotojensa pohjaksi, ollaan vähitellen ajautumassa merkilliseen tilanteeseen, jossa kapitalistis-‘liberalistinen’ globalisaatio ja alakulttuuristen arvoyhteisöjen lokaaliset periaatteet törmäävät ei välttämättä sovittamattomaan ristiriitaan mutta joka tapauksessa tiukkaan kilpailuun kulttuurien sisäisestä hegemoniasta.

Tämänkaltainen arvojen ‘törmäys’ on kuitenkin paitsi historiallisesti väistämätöntä [en sano välttämätöntä] myös toivottavaa kaikessa ‘turbulenssissaankin’, mikä merkitsee valtakulttuurin ja alakulttuurien sekä eri alakulttuurien välisiä ‘yhteenottoja’, jotka saattavat ajoittain saada väkivaltaisiakin muotoja, mutta väkivaltaahan tämä maailma pursuaa koko ajan tavalla tai toisella. Ihminen on riitaisa olento, jonka täytyy aina saada kilpailla muiden kanssa omasta paremmuudestaan ja varmistaa siten [enemmän tai vähemmän paranoidisesti] oma turvallisuutensa osoittamalla ‘viholliselle’ raja, jonka yli sen ei pidä rangaistuksetta astuman. Alakulttuureissa nämä ‘rajakiistat’ ovat aina akuutimpia kuin sellaisenkin valtakulttuurin hegemoniassa, joka sallii yksilölle sananvapauden, mutta suhtautuu siihen joko välinpitämättömästi tai anonyymin byrokratian legitimiteetillä, johon yhden ‘vapaan’ yksilön on hyvin vaikea vaikuttaa pelkästään demokratian pelisäännöillä. Alakulttuureilla on siten huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa valtakulttuuriin kuin yksilöllä, joskin yksilöiden sananvapaus kunkin alakulttuurin sisällä on yleensä paljon tiukemmin suitsittu kuin ‘virallisesti’ demokraattisissa valtakulttuureissa, joissa yksilön vaikutusmahdollisuudet siis ovat usein pikemminkin muodollisia kuin todellisia.

Haluaisinko elää valta- vai alakulttuurissa? Kysymyksellä ei ole minulle relevanssia, koska elän koko ajan molemmissa, jos niin vain haluan. Ja miksen haluaisi? Eikö jokainen kriittinen ihminen halua 'tarpeen tullen' ottaa etäisyyttä minkä tahansa kulttuurin hegemoniseen pakkoon? Ainakin hänen pitäisi.