October 14, 2013

Kertaavaa kommentointia

Kertaavaa poleemista kommentointia [joku sanoisi ‘toistoa’] tutusta teemasta Ironmistressin päreen ‘Uskonvapautta kai se tämäkin’ kommenttiketjuun. Sisältää käänteistä fundamentalismia, nihilistis-metafyysistä reduktionismia, valheellista vapaamielisyyttä ja uusimman teknologian tehostamaa sankarillista narratiivisuutta eli miten valistuksen projekti romahti takaisin myyttiin.  
.
1
Nimimerkki T[omi] on käänteinen fundamentalisti kuten Jussi. K. Niemelä, eikä se, joka jämähtää pelkästään ilmiön olemassaolon tieteellisen todistamisen [regressiivinen verifikationismi/falsifikationismi, jota kontrollikokeiden loputon sarja ilmentää] tai totuuden episteemisen varmuuden oikeuttamiseen [verismi, sosiaalinen tietoteoria, Alvin Goldman] oikeastaan koskaan kykene puhumaan mistään muusta, koska hän ei voi olla täysin varma minkään totuuden perustasta ellei sitten tee empiristisiä yleistyksiä [jotka ovat pragmaattis-utilitaristisia ‘ennakkoluuloja’] tai postuloi totuudelle sosiaalisesta kontekstista johdettuja hyvekriteerejä [vrt. tiedepoliittinen ‘konsensus/korrektiivisuus’].
. 
Jos T on niin sanotun sivistysvasemmiston esimerkillinen edustaja, niin enpä juuri halua olla tekemisissä sellaisen porukan kanssa, joskin yhtä vähän haluan huumaantua sekoliberaalisten punaviherhörhöjen urbaani-narsistisista ‘orgioista’.
.
T ei näyttäisi keskustelumetodinaan osaavan muuta kuin inttäen palauttaa joka ikisen ongelman reduktionistisesti nano- tai makrotasolle [josta hän jollain käsittämättömällä logiikalla johtaa kommunismin historiallis-deterministisen totuuden]. Vain kaikkein rajoittuneemmat dogmaatikot ajattelevat noin kapea-alaisesti.
.
Edes Ironmistress, joka myös tulkitsee asiat ja ilmiöt reduktionistisessa hengessä, ei ole sentään ihan täysin jämähtänyt kulttuurien tulkinnoissaan kaikkein absurdeimpaan fysikalismiin ja/tai antropologiaan [dogmaattinen ja fundamentalistinen IM toki on, aivan kuten T].
. 
Paljon ei Ironmistressinkään täydestä absurdiudesta silti puutu, sillä ajautuuhan hän ihmis- ja jumalakuvassaan täysin johdonmukaisesti kaameaan visioon, joka seuraa nimenomaan reduktionismiin implikoituvasta arvonihilismistä [tyhjä, kuolemaa kohti etenevä ‘arvoton’ ja väkivaltainen olemassaolo kuvottaa Ironmistressiä samaan tapaan kuin mätänevä komposti eksistentialisti Sartrea Inhossa], jota voi sietää ainoastaan käänteisellä fundamentalismilla: joko ateistis-fysikalistisella fantasia-scifillä [‘jippii me lennämme kohti mustaa aukkoa’/esim. Esko Valtaoja] tai uskonnollis-transsendentaalisella ‘huumauksella’ [‘sua kohti Herr – anteeksi Nirvanani’ [esim. IM].
.
Kätevin ja pätevin vaihtoehto ratkaista nihilismin ongelma lopullisesti olisi tietenkin itsemurha [‘nappi ohtaan ja vintti pimmeeks’ [savolaane ihtesä tappaja].
. 
T:n ihmiskuva vaikuttaa selvästi valoisammalta kuin Ironmistressin - edelleenkin jostain käsittämättömästä syystä, jota olen taipuvainen pitämään kaikkien anarko-marxistien suurimpana itsepetoksena/petoksena. Anarko-optimistinen ihmiskuva [tämän olemme oppineet historiasta] kätkee sisäänsä tekopyhän dogmatismin ja fundamentalismin, jolla murskataan etenkin niiden itsetunto, jotka haluavat kuulua vasemmistoon mutta eivät tunnustaa ‘vapaamielisten oikeamielisten’ [oxymoron] pseudo-pluralistista agendaa ja heidän aivan ilmeistä pyrkimystään päästä palvontamenojen kohteeksi. On nimittäin aivan sama, julistaako fundamentalistisesti vapaamielisyyttä vai rasismia, jos perimmäisenä pyrkimyksenä taata oma hegemonia ja saattaa toisin ajattelijat poliisin kontrollin alaisiksi [tämänkään vuoksi en erehdy pitämään itseäni ideologisen suvaitsevaiston jäsenenä vaan kantilaisena velvollisuusliberaalina, jolle velvollisuus (ihmisarvon ja ihmisoikeuksien suhteen) ei kuitenkaan ole mikään abstrakti universaali ‘korkein hyve’ eikä poliittisesti legitimoituva agenda vaan jokaisen yksilön henkilökohtainen/sisäinen ‘uskon vakaumus’].
. 
2
Jos Hume edusti käsite-empirististä skeptisismiä ja moraalitunnerelativismia ja Kant skeptisismin muka ylittäen samanaikaisesti sekä kvasinaturalistista epistemologiaa että kvasiteologisista moraalifilosofiaa, niin Hegel sen sijaan ylitti näissä lähtökohdissa väistämättömästi muhivan solipsistisen nihilismin historiallis-poliittis-evolutiivisella ja siveellis-eettisellä prosessiajattelulla [Aristoteleen entelekhian hengessä], jonka taas Nietzsche Hegeliä enemmän tai vähemmän tietoisesti ‘väärin lukien’ vei absurdiin äärimmäisyyteen kytkemällä Hegelin hengen emansipaatioon tähtäävän yhteiskuntahistoriallisen prosessiteologian [hengen ‘determinismin’] Humen pragmaattisen skeptisismin ja Kantin perimmältään epähistoriallisen transsendentaali-reduktionismin lähtökohdissa piilevään individualismiin [Humen asiantuntijavalta, Kantin nerohypetys].
. 
Lopputuloksena oli valistuksen ja myytin yhteen kietoutumisen seurauksena solipsistinen fantasiavisio yli-ihmisjumalasta, joka on ‘vapautunut’ rajoituksien ja päämäärien orjuudesta analogisesti samassa mielessä [mutta täysin Hegelin nationalististen valtio-intentioiden vastaisesti] kuin ihminen hegeliläisessä historian lopussa vapautuu toteuttamaan aitoa [positiivista] vapauttaan eli autonomista olemustaan ‘optimaalisessa’ yhteiskunnassa/valtiossa.
. 
Nietzschen yli-ihminen ei ole yhteiskunnallis-historiallisen evoluution tai kulttuurisen tradition ikään kuin ennalta määrätty seuraus vaan valistusajattelun ‘lumouksesta vapautuneen’ [Weberin Entzauberung] individualistisen järkeisuskon mytologisoitu ‘kontrafinaalinen’ lopputulema. Siis ei mikään einsteinmainen huipputiedemies tai humanismin ‘albert schweitzer’, kuten saattaisimme odottaa, vaan fantasiatasolla homeeristen myyttien moderniin aikaan siirretty immoraalinen mutta silti hyveellinen[?] sankari [‘Caesar, jolla on Kristuksen sydän’/Nietzsche].
. 
Ja näitä sankareitahan postmodernina kitsch-net-aikana kyllä riittää pilvin pimein jopa lisääntyvässä määrin [Nietzsche ennakoi tässäkin sitä, mitä tuleman piti sekä fasismin, kommunismin että liberalistisen viihdehömppäkulttuurin suhteen]: siitä uusimman teknologian kehitys perinteistä narratiivisuutta päivittävänä/tehostavana välineenä pitää osaltaan huolen. Olette kai huomanneet, miten luonto- ja historiadokumentit ovat muuttuneet entistä viihteellisemmiksi ja narratiivisesti ‘koukuttavammiksi’ mm. ällistyttävintä nano- ja videoteknologiaa hyödyntäen ja lopulta sen ehdoilla. Ihminen ei kuitenkaan muutu, ‘vain’ teknologia muuttuu.
*

15 comments:

Ironmistress said...

Rauno, käsi sydämelle: onko meillä mitään vaihtoehtoja?

Ruukinmatruuna on katsonut kuiluun ja kuilu on katsonut takaisin. Jos realismi niin skientismi. Jos skientismi niin materialismi. Jos materialismi, niin ateismi. Nuo kaikki neljä lankaa - realismi, materialismi, ateismi ja skientismi punoutuvat yhteen nihilismin köydeksi, joka on riittävän vahva hirttämään kokonaisen sivilisaation.

Köyden nimi on kaiken objektiivisen tarkoituksen absoluuttinen katoaminen. Millään ei pohjimmiltaan ole mitään merkitystä, eikä oikeastaan väliäkään. Olemme pohjiltamme solumöykkyjä, biorobotteja vailla tarkoitusta. You know, you come from nothing - you're going back to nothing. What have you lost - Nothing! Life's a piece of sh*t, when you look at it. Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme.

Et voi - etkä oikeastaan haluakaan - kiistää, että ruukinmatruunan päättelyketju on täysin looginen, täysin aukoton ja täysin johdonmukainen. Mutta tuskin sinäkään solipsismissasi nihilisti olet. On todennäköistä, että sinä kammoat tätä kaameaa ja hirvittävää visiota yhtä paljon kuin ruukinmatruunakin.

Mikä on sinun ratkaisusi tähän eksistentiaaliseen ongelmaan?

Nietzsche pimahti. Hemingway teki itsemurhan. Ruukinmatruunalle oli käydä huonosti. Mitä itse suosittelet?

Ironmistress said...

Eli siis:

Jos ja kun maailmankaikkeus on vain pelkän luonnonlakien aikaansaaman järjettömän ja mielettömän, kaoottisen prosessin tuote ja ihminen vain evoluution tuottama sieluton eläin, biorobotti, niin se johtaa väistämättä arvonihilismiin. Kaikki on kaaoksen tuotetta, merkityksetöntä ja tarkoituksetonta. Ihmisellä ei ole mitään objektiivista "ihmisarvoa" - se olisi spesiesismiä, eli yhden lajin perusteetonta suosimista vaikkapa meduusojen, myrkkymuratin tai limanuljaskoiden kustannuksella. Ja tuloksena olikin sitten Auschwitz ja Vorkuta. Koska ihmisellä ei ole mitään objektiivista, absoluuttia ihmisarvoa - sitä ei voida mitenkään perustella - ihmisiä voidaan tappaa, murhata ja teurastaa aivan tuosta vain ja äitien osa on vain itkeä. Kärjistäen voidaan todeta, että jos sekulaarihumanistinen maailmankuva on totta, sinunkaan elämälläsi ja olemassaolollasi ei ole minkäänlaista merkitystä. Olet vain pelkkä satunnaisten atomien läjä mitättömällä kivellä pienen G-spektriluokan tähden vieressä mitättömän galaksin laidalla jossain tyhjiön laidalla. Ajatuksesi, samoin kuin tunteesi, ihmissuhteesi, kiinnostuksesi ja huolenpitosi kohteesi ovat pelkkiä sähkökemiallisia impulsseja limasta ja proteiinista koostuvassa biotietokoneessa. Olemme pelkkiä biorobotteja. Meillä ei ole sielua, ei tulevaisuutta - eikä edes mitään toivoa. Ja Bertrand Russellin savoin me olemme matkalla kohti kosmista sukupuuttoa, ennemmin tai myöhemmin. Sinun elämälläsi ei ole sen enempää merkitystä kuin lätäkön tohvelieläimellä. Muista: kun katsot kuiluun, myös kuilu katsoo sinuun. Ruukinmatruuna tietää sen omakohtaisesta kokemuksestaan - ja oli aika, hän oli ihan oikeasti suisidiaalinen. Juuri itselleen rehellisyytensä vuoksi.

Humanismi oli menettänyt uskottavuutensa, mutta uskoa siihen ei haluttu menettää. Mutta lopputuloksena oli nihilismi. Nihilismi on, kuten tiedämme, ajatussuunta, joka ei tunnusta mitään päteväksi, vaan kieltää ja hylkää kaiken. Teoreettinen nihilismi kieltää totuuden tietämisen mahdollisuudenkin, eettinen nihilismi hylkää eettiset arvot ja normit. Poliittinen nihilismi torjuu kaiken yhteiskuntajärjestyksen. Ja humanismi oli epäonnistunut surkeasti.

Kuinka naturalismista on päädytty nihilismiin? Nihilismi on naturalismin lapsi. Nihilismi on naturalismin perusväittämien suora, looginen johtopäätös. Materialismin, ateismin ja skientismin säikeet punoutuvat nihilistiseksi köydeksi, joka on riittävän pitkä ja vahva hirttämään kokonaisen kulttuurin. Köyden nimi on kaiken tarkoituksen absoluuttinen katoaminen. Millään ei ole mitään merkitystä. Ja ruukinmatruuna on itse kävellyt tämän polun loppuun saakka. Sen polun päässä on tyhjyys.

Kullervo said...

IM: kerrotko mistä tämä "objektiivinen ihmisarvo" tulee? Miksi muu luomakunta ei ole yhtä arvokas? Huomaa, että en *alenna* ihmisarvoa, vaan *ylennän* koko luomakunnan. Ei se ihmisen jalustalle nostaminen ole kovinkaan hyvää jälkeä saanut aikaiseksi, mutta onneksi voimme sitten tulevaisuudessa imaista energiaksi vaikka koko galaksin ja luoda ihan oman uuden maailmankaikkeuden tärveltäväksi, niin kuin siinä yhdessä Raunon blogiin linkatussa paperissa ehdotettiin. Ei kaikki materialismi johda nihilismiin, valitettavasti.

Ironmistress said...

Kullervo, siksi, että tuo muun luomakunnan nostaminen ihmisen rinnalle pääsääntöisesti johtaa kansanmurhaan.

Viimeksi muuta luomakuntaa yritettiin ylentää ihmisen rinnalle Natsi-Saksassa. Tulokset eivät olleet kovin rohkaisevia.

Todettakoon, että vihreällä liikkeellä on hyvin vahvasti kansallissosialistiset juuret.

Rauno Rasanen said...

Mitä arvoihin tulee, olen materialismin/naturalismin suhteen pessimistisempi kuin Kullervo, joka ilmeisesti tuntee tarvetta flirttailla scifin kanssa. Meillä on arvonihilismille kuitenkin perusteltu vaihtoehto, jota ei voi pitää kirjaimellisesti uskonnollisena, vaikka se toki saattaa siihenkin liittyä. Linkissä kiteytyy hyvin tuon vaihtoehdon filosofinen luonne.

Huomautan Ironmistressille, että linkissä esitetyt perustelut osoittavat osaltaan Humen lain rajoittuneisuuden ja yksipuolisuuden käytännöllisen järjen suhteen. Me emme elä emmekä voi elää käytännön elämäämme arvotyhjiössä, emmekä näin ollen voi myöskään tuosta vain ‘tuhota/kadottaa’ arvoja lopullisesti osoittamalla, ettei empiirinen tutkimus ole niitä fysikaalisesta maailmasta löytänyt tai ettei looginen päättely pysty niitä olettamaan kuin intressipitoisina preferensseinä, mikä implikoi relativismin.

Kant puolestaan ajatteli, että moraali velvoittaa meitä itsensä eikä minkään muka sitä korkeamman syyn vuoksi. Mutta onko kantilainen vaihtoehto sitten mahdollinen pelkästään rationaalisen päättelyn tuloksena vai vaatiiko se käytännöllisen järjen puitteissa itse asiassa ja nimenomaan kvasiuskonnollista asennetta ollakseen yksilön omaksuttavissa - kas siinä pulma, jonka ei mielestäni tarvitse kuitenkaan olla muuta kuin ‘semanttinen’ [järjen ja uskon ‘episteemisen merkitysfunktion’ ero ei ole kategorisesti kaksiarvolooginen joko tai vaan praktinen sekä että] ja jonka suhteen voimme joustaa asenteitten tasolla [‘pragmaattisuus’]. Kant joka tapauksessa piti itseään syystäkin aikansa fiksuimpana stoalaisen etiikan kehittäjänä.

Entä mitä mieltä olette emergenssistä ja synekismistä ratkaisuina arvojen ja tosiasioiden välisen dikotomian hylkäämiseen? Kantille ratkaisu arvojen ja tosiasioiden dikotomiaan oli teoreettisen ja käytännöllisen järjen erojen sekoittuminen/hämärtyminen [‘kvasiuskonnollisesti’], kun taas emergenssi ja synekismi olettavat arvojen ja tosiasioiden yhteen kietoutumisen [emergoituneina arvot eivät enää voi palautua takaisin fysikaaliseen, kun taas synekismissä ne ovat [yksinkertaisten] jatkuvassa vuorovaikutuksessa fysikaalisen kanssa]. Miellyttääkö synekismi ‘scifi-materialisti-Kullervoa’ enemmän kuin emergenssi;\].

http://www.tukija.fi/c/document_library/get_file?folderId=19100&name=DLFE-755.pdf

Anonymous said...

Raunon väsynyt jälkikommunistinen yhteiskunnallinen ideologia on ihmisiä alistava, luokittelee ei-länsimaiset ihmiset rasistisesti älyllisesti ja fyysisesti laiskemmiksi ja on moraaliltaan ala-arvoinen sallien toisten ihmisten omaisuuden sosialisoimisen hyvään tarkoitukseen perustuen.

Käsittämättömintä on, että kommunismin romahduksesta ei ole kulunut edes yhden sukupolven vertaa, ja jo nyt vasemmisto roikkuu kaksin käsin vallassa aikomatta luopua siitä vapaaehtoisesti. Ennen täydellistä romahdusta se vielä säätää kaikki oman kaatumisensa jouduttamista nopeuttavat toimenpiteet laittomiksi.

Rauno Rasanen said...

Jos lopettaisit nimittämästä minua kommunistiksi, anonyymi, koska en ole sitä. Muuten alkaa delete paukkua. Sensuuriin en tarvitse lakeja vaan 'yhtä hyvin ujostelematonta kättä' [Nietzsche].

scifi-materialisti-Kullervo said...

Jaa että synekismi vai emergenssi? Olen ajatellut jo pitkään niin, että moraali, kuten muutkin psykologiseen maailmaan kuuluva olisi emergenssiä, softaa (no niin, sieltä se teknoilu taas tuli). Aina välillä olen myös törmännyt tähän ajatukseen, että (yleensä ajatellen) emergenttejä ilmiöitä saattaisi olla koodattuna jopa itse materian olemukseen. Onhan se kiehtova ajatus. Yhdessä asiassa olen jonkinlainen synekismin kannattaja: olen taipuvainen ajattelemaan, että tietoisuus on materian ominaisuus.

Rauno Rasanen said...

'Yhdessä asiassa olen jonkinlainen synekismin kannattaja: olen taipuvainen ajattelemaan, että tietoisuus on materian ominaisuus.'

Mutta onko tietoisuus palautumattomasti materian emergentti ominaisuus vai synekistisesti 'vuorovaikutuksessa' materian kanssa?

Kullervo said...

Tietoisuus on reagointia, vuorovaikutusta ympäristön kanssa, joten siinä mielessä se on suoraa vuorovaikutusta, rakennettuna fysikaalisen maailman perusvuorovaikutuksiin. Tietysti voidaan myös ajatella, että ihmisen makromaailma on emergentti ilmiö ja siten tietoisuus ihmisen makrotason tapahtumista on myös emergentti, mutta tietoisuuden perustan katson olevan kaikkialla, niin alkeishiukkasissa kuin itse maailmankaikkeudenkin tasolla. Riippuu siis hieman karkeustasosta.

Rauno Rasanen said...

Kaikki eli alkeishiukkaset siis vaikuttaa kaikkeen. No, tuo on tietysti itsestään selvää [triviaa] eikä selitä oikeastaan yhtään mitään, koska se selittää absoluuttisen reduktion periaatteella kaiken. Mutta jos kaikki olisi itsestään selvää, niin miksi kysymys tietoisuudestakaan ylipäätään olisi mikään ongelma tai a fortiori miten se olisi edes mahdollista esittää?

Mutta jos tietoisuus ei ‘itsestään selvästi’ palaudu materiaan/fysikaaliseen, on äärimmäisen hankala osoittaa, miten se olisi syntynyt vain tai edes suurimmaksi osaksi nimenomaan materian vaikutuksesta. Jos se taas muka palautuu fysikaaliseen ontologisesti muuttumattomana, täytyy mentaalisen ja fysikaalisen välinen vuorovaikutus pystyä osoittamaan niin vakuuttavalla empiirisellä kokeella, että jopa antirealistit sen hyväksyvät.

Minulle on kuitenkin selvää, että tuollaista koetta on mahdoton järjestää, ellei sitten käsitystä tietoisuudesta kavenneta ratkaisevalla tavalla, mikä merkitsee, että silloin osoitettaisiin pelkästään johonkin älykkääseen informaatiojärjestelmään [robottiin] sisältyvän kahden ‘eri tasoisen koodausysteemin’ välillä vallitseva ‘symmetrinen vuorovaikutus’, mutta ei esim. ihmisen tietoisuuden emotionaalisen kontingenssin [eli ainutkertaisuuden] ja fysikaalisen systeemin välistä eksaktia adekvaattisuutta, jonka pitäisi olla tietenkin myös ontologisesti [olemisen tavassaan] symmetristä. Muussa tapauksessa todistus ei vakuuta maltillistakaan antirealistia dialektikkoa.

Ontologisen eron ongelmaa vielä selventääksemme voidaan perustellusti kysyä, mihin lopulta ‘sijoittuu’ kielessä konstituoituva ajatukseni, jota olen juuri kirjoittamassa tälle koneelle. Aivoihini, sormiini, näppäimistölle, näytölle vai johonkin niitten välille? Vai onko ajatusta lähes mahdoton sijoittaa juuri johonkin yhteen paikkaan? Mikä tarkoittaa, että ajatukset liikkuvat ikään kuin ‘ei-tilassa’ ja ehkä jopa ‘ei-ajassa’ kuten hiukkaset

Kullervo said...

Ehkä olin hieman epätäsmällinen. Tarkoitin edellä tietoisuudella siis vain reaktiota, joka on toki triviaa ja myös niin yksinkertaista testata, että sitä ei edes tarvitse testata. Tämän määritelmän mukaan kaikkialla on tietoisuutta vaihtelevissa määrin, myös ns. elottomassa. Eli pallo joka kimpoaa lattiasta, on tietoinen lattiasta. Alkeishiukkaset, jotka vuorovaikuttavat, ovat tietoisia toisistaan. Sen sijaan kokeminen on mysteeri ja tästä filosofit ja teologit ovat puhuneet jo vuosituhansia. Kenties tämä mystinen kokeminen on sidottu vain elolliseen, vaikka tätä hieman epäilenkin. Huomaa, että tästä seuraa, että vapaata tahtoa ei voi olla olemassa, on vain reaktiota ja sen kokemista.

Tietoisuuden kokemuksesta ajattelen jotenkin niin, että sen täytyy olla sama kaikkialla, eli on siis vain yksi tietoisuus, yksi kokemus. Miksi sitten me kaikki olemme jotenkin sidottu kokemaan vain pienen osasen, itsemme äärellisenä yksikkönä? Mielestäni tälle on vain yksi mahdollinen selitys: maailmankaikkeuden täytyy olla äärettömän monella tasolla tietoinen itsestään. Aina alkeishiukkasista itseensä kokonaisuutena asti, ja kaikki siinä välillä. On siis vain yksi objektiivinen todellisuus. Silti tämä kokemuksen "lukittuminen" askarruttaa minua suunnattomasti. Mystikot ja pyhimykset kertovat, että on mahdollista rikkoa tämä itseyden raja, mutta sitä ei tietenkään voi todistaa mitenkään. Ehkä voimme mitata sähköimpulsseja aivoista kun ihminen on yhteydessä Jumalaan, mutta ei se mitään meille (toistaiseksi) kerro. Ehkä joskus kehitämme teknologian, jolla koemme sen mitä jokin muu kokee, mutta sekään ei voi vielä todistaa mitään, koska edelleen sen muun kokeminen on subjektiivista.

Rauno Rasanen said...

Mystiikka ei ole mitään muuta kuin pyrkimystä mielen tyyneyteen ja rauhoittumiseen, kutsuttakoon tuota tilaa sitten jumalan läheisyydeksi ja peräti jumalaksi.

Tietoisuus on representatiivis-kielellistä prosessointia eikä mitään sen 'syvempää' tai kummempaa. Kyseessä on dialektinen prosessi, jossa ensimmäinen askel on aina ikään kuin ‘väärä’ [vieraantunut], koska emme voi havaita ja selittää asioita ja ilmiöitä kuin rajatussa perspektiivissä. Sitä paitsi jos ensimmäinen havainto olisi ‘oikea’, mitään erillistä representaatio-tietoisuutta ei edes tarvittaisi: olisimme silloin joko vaistojemme varassa automaattisesti toimivia eläimiä tai kaikkitietäviä jumalia.

Toisin sanoen – kun havainnon rajoittuneisuus aistimellisuuden aprioristen ehtojen [ajallisuus, avaruudellisuus] ja ymmärryksen muotojen [kausaliteetti] rajaamiin puitteisiin mahdollistaa havainnosta muodostetun tiedon tarkentumisen, nuo puitteet samalla ‘estävät’ meitä näkemästä/kokemasta maailmaa koko äärettömyydessään tai olioiden rakenteen viimekätistä alkuperää, joka ei voi olla pelkkä ajallis-paikallinen entiteetti [‘yksi’/’alkuhiukkanen’] ja vaikka näin oletettaisiinkin, niin tuon ‘hiukkasen’ avulla pystyttäisiin vain enemmän tai vähemmän hypoteettisesti kuvaamaan alkuperäisen/ensimmäisen liikkeen/muutoksen syy-seuraus-ketju mutta ei selittämään ‘syntymisen’ merkitys-syytä eli antamaan riittävää perustetta sen olemassaololle. Riittävä peruste taas ei voi sisältyä suoraan itse syy-seuraussuhteisiin, ellemme sitten puhu metafyysisesti Jumalasta tai modaalitermeillä sattumasta/välttämättömyydestä [myös/juuri tämä ongelma sisältyi keskiajalla käytyyn universalia-nominalia-kiistaan].

Minulle intuitiivisesti läheisempi vaihtoehto on kantilaistyyppinen transsendentaalifilosofia, joka lähtökohtaisesti tunnustaa tiedon ja ymmärryksen mahdollisuuden rajoittuvan aistimellisuuden ehtojen puitteisiin ja päätyvän väistämättä järjen [symbolis-metaforisen representaation] antinomioihin, jotka voidaan ylittää vain postuloimalla rationaalis-aksiomaattisia ‘perustoja’ [joista matematiikka on yhtä aikaa tieteellisesti eksaktein ja semanttisesti tyhjin – puhumattakaan siitä, ettemme itse asiassa ymmärrä mihin matemaattiset aksioomat lopulta alunperin perustuvat].

Perimmäinen ‘totuus’ ei siis voi olla meille ikään kuin empiirisesti valmiina ‘annettu’. Rationaalinen tietomme taas on aina vaarassa päätyä ja sortua antinomioihin.

Missä mielessä ymmärryksen muodot sitten ovat universaalisia [Kant] ja/tai historiallisia [Foucault], siitä voidaan väitellä loputtomiin. Aistimellisuuden ehdot ovat joka tapauksessa universaalisti apriorisia, joten mitä tahansa mystiikkaa voidaan näin ollen pitää aina sekä eräänlaisena psykoterapiana että fantasiana, jossa/josta ei löydetä mitään muuta kuin se, ‘miltä tuntuu’. Tämä ei tietenkään vähennä ‘mystiikan’ arvoa terapiana, vaikka asettaakin sille selvät mahdollisuusehdot ‘perimmäisen totuuden’ suhteen representaation dialektisessa prosessissa.

juha saari said...

"Turhinta olisi perimmäiseen tarkoituksettomuuteensa tuskastunut ateisti."

Toisin sanoen: En tiedä, mihin voisin metafyysisesti pettyä. Se kun vaatii jo uskoa tarkoitukseen, siis pettymyksen kohteen. Kuka tarkoitusta kysyy, jo uskoo.

Moraalista: jokin evolutiivinen funktio on sillä, ettemme ole kaikki psykopaatteja. Jokin hyöty siitä on ollut ja se riittää minulle.

En kykene satuttamaan toista ihmistä vain siitä syystä, että se on mahdollista. Epäilemättä pystyjiäkin on, mutta siinä määrin vähemmistössä, että lajimme ei ole tuhonnut sittenkään kokonan itseään. Että hyväntahtoisuus ei ole yliluonnolista, ei tarkoita, että se on mieletöntä.

Taiteessa ja filosofiassa on vahva, metafyysinenkin viettymys julmuuden ensisijaisuuteen. Esimerkiksi Dostojevskin "Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua" tai kääntäen: Nietzschen uskomus hyväntahtoisuuden ideologiseen toissijaisuuteen.

Ikään kuin julmuus jotenkin todistaisi enemmän totuudesta; tai kuin hyvyys olisi odottanut meitä ulkopuolellamme ja hypännyt "sieluumme astiaan" ajan ollessa siihen kypsä ja pahuus ollut matkassamme aina.

Ehkä siitä mitä on, ei sitten voida päätellä sitä, mitä pitäisi olla. Mutta silloin maailma ehkä olisi jotain sellaista, mihin asti emme lajina olisi selvinneet ihmettelemään sitä.

Mutta nyt eksyin jo maailmojen ennakoimiseen ja kokonaisuuksien väittämisiin, eli metafysiikkaan. Siihen Humekaan ei varmasti olisi toivonut minun etenevän.

t.juha

Blogger said...

Bluehost is ultimately the best hosting company with plans for any hosting requirments.