Kemppinen kirjoitti päreessään ‘Puhelin ja
polkupyörä: ‘Jos olisin huolellinen kirjoittaja, pyrkisin selvittämään
muistikuvani.’
.
Ikään kuin se mitään lopullista selvyyttä
asioihin toisi. Genealoginen tutkimus ja tiedon arkeologia ylipäätään ovat
‘regressiivisiä’ projekteja, jotka päätyvät kontingenssin kaaokseen ja
tyhjyyteen, mikä vaatii, tullakseen edes jotenkin ihmisjärjelle hahmotetuksi ja
siten ymmärretyksi, tarkennettuja empiirisiä yleistyksiä, joiden vaihtoehdot
voidaan esittää ‘karkeamman resoluution’ historiatutkimuksella tai ollaksemme
metodologisesti rehellisiä ja johdonmukaisia: jo pelkästään lukemattomia
syy-seuraussuhteita mekaanisen tarkasti kuvailemaan pyrkivä positivistinen
historiantutkimus [puhumattakaan aate- ja oppihistoriallisesta eli ymmärtävästä
historiantulkinnasta] edellyttää nimenomaan ‘karkeampaa kontekstuaalista
resoluutiota’. Muistikuvien itsetarkoituksellinen tarkentaminen ad inf. sen
sijaan johtaa ymmärryksen mahdollisuuden kumoutumiseen sattumien ja
singulaarisuuksien ‘mustassa aukossa’.
.
‘Karkeampaa tulkinnallista resoluutiota’ voi
pitää tässä analogisena kvanttifysiikan ‘karkeistuksen’ kanssa, Kuhnin
‘tieteellisistä paradigmoista’ ja Foucault’n ‘episteemeistä eli historiallisista
aprioreista’ puhumattakaan [episteemi tosin oli Foucault’n itsensäkin mielestä
liian‘strukturalistinen käsite, jonka hän korvasi ‘dispositiivilla’ eli
edelleenkin metodologisesti perin ongelmallisella käsitteellä].
.
Ylipäätään voidaan sanoa, että empiiriset
yleistykset karkeistuksina, paradigmoina ja episteemeinä ovat sekä luonnon- että
ihmistieteitten ‘maltillisia myönnytyksiä’ Kantin [liian ‘dogmaattisesti’]
universaaleina, formaaleina ja ei-historiallisina pitämille
‘transsendentaalisille ymmärryksen muodoille’. Mutta myös Heisenbergin
kokeellisesti todistetun epätarkkuusperiaatteen perspektiivi-sidonnaisuus
[havaitsija vaikuttaa havainnon tarkkuuteen ja siihen, mitä voidaan havaita]
merkitsee metodologista myönnytystä kantilaistyyppisen tietoisuuden/ajattelun
mahdollisuusehtojen filosofialle.
*
http://kemppinen.blogspot.fi/2013/10/puhelin-ja-polkupyora.html
17 comments:
Olen jonkin verran tutustunut Heisenbergin ja Schrödingerin filosofiseen ajatteluun. Tuumasin, että tämän kaliiberin tiedemiehet ovat varmaan pohtineet todellisuuden luonteesta yhtä ja toista mielenkiintoista. Yllätys oli suuri kun löysin, että varsinkin Schrödinger oli vanhoilla päivillään hurahtanut intialaiseen filosofiaan ja piti sitä melkein yhtä suuressa arvossa kuin Schopenhauer.
Vai onkohan tämä sittenkään yllättävää? Hieman kyynisesti voisi todeta, että viime vuosisadan alkupuolen tiedemiehet vain heijastelivat ajattelussaan sen aikaisia muotisuuntauksia, eli mystiikkaa, okkultismia ja idän ihmeitä. Tämän päivän muotisuuntaus tiedepiireissä on ateismi.
Osaatko muuten avata hieman, mitä tarkoitat kun vertaat muistikuvia kvanttimekaniikaan? Onko siis psykologinen maailma jotenkin "kvantittunut", tai pohjimmiltaan jonkinlainen kenttä?
Missä tekstikohdassa vertaan muistikuvia kvanttimekaniikkaan?
"‘Karkeampaa tulkinnallista resoluutiota’ voi pitää tässä analogisena kvanttifysiikan ‘karkeistuksen’ kanssa"
‘Karkeammassa tukinnallisessa resoluutiossa’ on kyse käsitteellisestä analogiasta, ei muistikuvien semanttisesta isomorfisuudesta esim. kvanttikentän kanssa, ja Heisenbergin yhteydessähän viittaan nimenomaan Kantiin, joka ei väitä ymmärryksen muotojen jotenkin heijastelevan empiiristä maailmaa vaan olevan eräänlainen ‘kognitiivinen rasteri’, jonka läpi havainnot ensin siilautuvat ja joka näin mahdollistaa ihmiselle maailman havaitsemisen ymmärrettävällä tavalla. Tästä on minun tulkinnassani analogisesti kyse myös karkeistuksessa, ei mistään sen ‘tieteellisemmästä’ tai ‘mystisemmästä’.
No niin, nyt tuli minullekin selväksi, kiitoksia.
'Onko siis psykologinen maailma jotenkin "kvantittunut", tai pohjimmiltaan jonkinlainen kenttä?'
Tämä on ontologinen kysymys, mutta minä puhuin, kuten tekstistä ilmenee, metodologiasta enkä ontologiasta, olkoonkin, että ne tietysti kytkeytyvät aina tosiinsa, mikä on sitten jo oma tieteenfilosofinen ja tieteenteoreettinen probleemansa.
Anonyymille tiedoksi: todella typerät eli lähinnä twitterin kaltaiseen lässytysformaattiin kuuluvat kysymykset päätyvät täällä recycle biniin.
Noh - mä 'armahdan’ sua hiukan ano ja vastaan edes jotain. - - Jokainen kirjoittaja oppii löytämään kirjoittamiseensa inspiraatiota omalla tavallaan ja minä huomasin jo hyvin aikaisessa vaiheessa bloggaamistani, että melko usein alunperin lyhyehköiksi kommenteiksi tarkoitetuista teksteistä alkoi kasvaa pitempiä ja pitempiä, joten päätin alkaa tehdä niistä blogipostauksia eli päreitä. Siinä vastaus kysymykseesi, miksi kirjoitan niin usein, kuten itse niitä nimitän, kommenttipäreitä
Onko sinun mielestä todella olemassa typeriä kommentteja ? Minusta kaikki kommentit ovat saman arvoisia...
No eivät tietenkään ole. Sanominen on kaikkien oikeus, mutta sisällöt arvioidaan ja luokitellaan. Muussa tapauksessa kaikki järkevä keskustelu joko hukkuisi ‘roskapostin’ sekaan tai muuttuisi viihteelliseksi jaaritteluksi, kuten journalismissa ja tosi-tv-hölötyksessä on suurimmaksi osaksi käynyt [ammattitaidolla tehty‘asiaohjelma’ Pressi-klubi on surullinen esimerkki (yksi monista) tästä kehityksestä]. - - Jörn Donner sanoi muistaakseni joskus –80-luvulla, että ‘paska on paskaa, tuli se sitten satelliitista tai kidekoneesta’. Siinä pätevä vastaus sinulle, anonyymi.
No, vallankäyttöä on luokitella toisten puhe paskaksi.
Minä olen mieluiten oma itseni, ja otan mielestäni tärkeisiin asioihin selkeästi kantaa, kuten asiallisen harmaa ihminen tekee, ja en puhuu käsittämätöntä kapulakieltä,enkä tärkeile sivistyssanoilla...
1
Vallankäyttöäpä hyvinkin. Kun ei järjellä pysty vakuuttamaan, siirrytään suoraan vallankäyttöön. Hehheh. Pidä hyvänäsi.
2
Mutta jos et ymmärrä sivistyssanoja, älä tule tänne ruikuttamaan tietämättömyyttäsi ja osaamattomuuttasi tai peräti ressentimenttisesti tuomitsemaan ne, jotka kirjoittavat sinulle käsittämättömällä tavalla. Sellainen on halveksittavaa ja säälittävää roskaväkipolemiikkia. Miten minä voisin olla vastuussa siitä, että sinä et ymmärrä, tai vielä käsittämättömämmin: miten minä voin loukata sinun ‘identiteettiäsi’ kirjoittamalla ‘vaikeasti’? Tuollaiset väitteet ovat nimenomaan typeryyttä, ellei sitten kyse ole ‘koulukiusaamiseen’ verrattavasta urputuksesta. Kolmas vaihtoehto on jokin psyykkinen ‘epävakaus’. Minulta et kuitenkaan saa mitään terapiaa, et ainakaan kovin ‘ymmärtävää’ sellaista.
Minä sanon sinulle, mikä sinä luultavasti olet: erään pitkäaikaisen bloginpitäjän perässä juokseva mahdollisesti identiteetti-ongelmainen häirikkö, joka vonkaa positiivista huomiota täysin ristiriitaisilla tavoilla kuin murrosikäinen teini. Mutta koska en siis ole vastuussa ‘kasvatuksestasi’ enkä edes opettamisestasi, päädyt jo tämän vuoksi delete-liipaisimelleni. Pyrin sillä tavoin sekä pitämään huolen yksityisen reviirini loukkaamattomuudesta että [mikäli hieman makaaberi kärjistys sallitaan] leikkimään kanssasi kuin kissa hiirellä, jota se ei vielä halua ‘tappaa’ [lainausmerkit, koska puhun tietysti metaforilla (vertauskuvin)].
2
Oletan [itse asiassa toivon], että myös Blogistanin vankkumattomimmat leimakirveen heiluttajat, Valkea ja Ironmistress, saisivat tästä tekstistä jälleen tukea konservatiivisille psykologismeilleen, joilla he tulevat tuomitsemaan sekä minut että puoli maailmaa häpeämättömiksi pilkkaajiksi ja ateisteiksi, joiden ‘persoonallisuuden psyykkinen konstituutio’ on ‘MÄTÄ’ [termi jolla kuvataan arki- ja selkokielisesti narsistis-egosyntoonisia ynnä muita psyykkisesti ‘sairaita’ ja samalla ‘pahoja’ luonteita].
Tässä pata tietenkin soimaa kattilaa. Tunnustan sen kyllä omalta osaltani, mitä nämä kaksi eivät maailmankatsomuksellisessa oikeamielisyydessään koskaan tee. He kun ovat kasvaneet hyveellisyydessään lähes 'kykenemättömiksi' pahuuteen. Sellaisia ihmisiä voi vain ihailla, halveksia tai sääliä.
"leikkimään kanssasi kuin kissa hiirellä, jota se ei vielä halua ‘tappaa’ [lainausmerkit, koska puhun tietysti metaforilla (vertauskuvin)]."
Kirjoittaja antaa jälkeenpäin itselleen vapautuksen sanomalla: 'Jokainenhan ymmärtää, että tämä oli tällainen poleeminen puheenvuoro, enkä todellisuudessa tarkoita sitä.'
Höpö höpö. Ei se mikään vapautus ole vaan selvennys, jotta lähes yksinomaan kirjaimellisesti asioita tulkitsemaan kykenevälle lukijalle tehtäisiin selväksi, että tässä käytetään retorista tyyliä, jonka tarkoitus on esim. tehostaa tiettyjä hyväksymisen tai paheksumisen, sympatian tai antipatian jne. tunteita suhteessa johonkin asiaan tai ihmiseen. Mikäli lukija ei kykene ymmärtämään ‘yhdistävää erottelua’ kirjaimellisen [havaittavan, realistisen, aktuaalisen] ja retorisen [symbolisen, metaforisen, konstruoidun, potentiaalisen] välillä, hän on joko älyllisesti kehitysvammainen, lapsi, tai psykoottinen. Jopa täysin oppimattomaton ihminen [paitsi ehkä Heartbeatin sympaattisen ‘pöhkö’ David] pystyy kommunikoimaan ‘kahdella tasolla’ – esim. kykenemällä valehtelemaan eli ymmärtämään, että lupauksen pettäminen nimenomaan vaatii kommunikointia kahdella merkitystasolla yhtä aikaa: tiedän, mikä on totta, mutta puhun syystä tai toisesta totuuden vastaisesti. Metaforan käyttö onkin sekä psykologisesti että loogisesti ‘käänteistä sukua’ valehtelulle [siten myös lupaamiselle], mikä tarkoittaa, että päinvastoin kuin valehtelu metaforan intentio on pyrkiä pikemminkin selventämään asiaa [eikä hämärtämään tai antamaan siitä väärää käsitystä] etäännyttämällä se käsitteellisesti toisenlaisen ‘kielipelin eli semanttisen viitekehyksen puitteisiin’. Aina tällainen selventävä etäännytys ei tietenkään onnistu ‘valistustavoitteessaan’ tai se ymmärretään liian monella eri tavalla. Tulkitsijan väärinymmärryksestä ei metaforalla leikkivää/pelaavaa voi kuitenkaan asettaa välittömään vastuuseen, vaikka toki hän saattaa metaforan käytöllä pyrkiä tietoisesti johdattamaan asioiden tulkintaa tiettyyn suuntaan [mikä ei ole sama asia kuin valehteleminen]. - - Mutta tällaista on etenkin taiteellisesti luova toiminta: siinä ‘toden ja epätoden’ liitto synnyttää usein mitä merkillisimpiä lapsia: sekä ihastuttavia että kauhistuttavia ja joskus kumpiakin samassa ‘persoonassa’. Itse asiassa metafora on juuri sitä, mitä elämä pystyy meille ilmentymisissään antamaan: ‘kulissin’, joka kätkiessään paljastaa ja paljastaessaan kätkee semanttisesti tyhjän todellisuuden.
PS. Matemaattinen symboliikka [eli kaikkein eksaktein representaatio] ei ‘pelasta’ todellisuutta romahtamasta semanttiseen tyhjyyteen vaan on päinvastoin todellisuuden lopullinen ‘ikoni’ eli tässä tapauksessa ‘kuollut metafora ja metaforan kuolema yhtä aikaa’.
Kissa-hiiri-esimerkin hankaluus ja tuon hankaluuden selvennys piilee siinä, että se itsessään on kirjaimellinen ilmaisu, joka sisältää paitsi konkreettisen viittauksen tappamiseen, toimii samalla myös ‘pehmentävänä’ vertauskuvana ‘strategiasta’, jolla kirjoittaja kieltämättä poleemisesti ja provosoivasti kertoo suhtautuvansa kommentoijaan. Mitä tahansa ilmaisua voidaan siis käyttää vertauskuvallisesti eli samaan aikaan [ainakin] kahdella eri merkitystasolla.
....
Kieli ylipäätään on ‘joustavaa’. Ei ole olemassa universaalia, ‘semanttisesti luonnollista’ kieltä, jota ei enää voisi kääntää joksikin toiseksi ja/eli ymmärtää samalla hieman toisin. Kieliopin taju saattaa hyvinkin olla ihmisen universaali kyky, mutta kielen merkitysrakenteiden ilmiasut [sanat] voivat vaihdella loputtomasti. Myöskään vertauskuvien käytölle ei periaatteessa ole mitään muuta paradigmaattista rajoitusta kuin ihmisen antropologisesti yhteinen kulttuurihistoriallinen kokemusperinne, joka sekin on onnistuttu modernissa runoudessa dekonstruoimaan sirpaleiksi [joista ‘arkkityyppinen’ perinne kuitenkin yhä uudelleen nousee kuin kuolleista].
Tarkoitus oli alunperin tehdä tästä tekstistä kommenttipäre Kemppisen päreestä ‘Ylemmän palkkausluokan tappelupukari’. En kuitenkaan ole siihen ‘virallisesti’ täysin tyytyväinen, mutta katson, että se teemansa puolesta sopii kuitenkin juuri tämän päreen kommenttiketjuun [kahdessa osassa].
1
Edes skeptisesti viisas mutta samalla pilatusmaisen omahyväinen Montaigne ei onnistunut pesemään käsiään henkilökohtaisen kannanoton vakavasta velvollisuudesta niin puhtaaksi kuin Kemppinen tekee, itse Pilatuksesta nyt puhumattakaan. Kemppisen kirjoituksesta ei jää mieleen muuta kuin usein viisaalta ‘vaikuttava’ [siis vaikuttava, sillä en aina tiedä, onko niissä oikeasti viisautta, mutta eihän sitä tiedä omien sanojensa mukaan itse Kemppinenkään] joskin auttamattoman sekava poukkoilu ties minkä aiheen parissa, selkokielellä sanottuna hämmästyttävän laajaan muistiin ja lukeneisuuteen perustuva mielen kaaos.
Tällainen kaaos eli kristinuskon kanssa flirttailevan humanistin ja juristin vempain-addiktiivinen ja kaiken kattava mikro- eli juoruhistorismiko on aikamme syvällisintä ajattelua? No - ainakin se [ilmeisesti tahtomattaan] on uppoutunut peruuttamattomalla tavalla kulutuskapitalismiin eikä edes halua toimia minkäänlaisen vastarinnan aineksena. Jopa Foucault, ‘itsestään huolehtivan nautintoetiikkansa’ [paha kyllä Foucault itse kuoli aidsiin] relativismiin päätyvässä egoismissa, oli kykenevämpi ottamaan kantaa [vähemmistöjen] asioihin kuin lukemattomien ‘faktojensa’ ja tapauksiensa’ keskellä mikrohistoriallisia lampaitaan laiduntava arkistopaimen Jukka Kemppinen.
On olemassa termi ajopuu, tarkentaen: opportunistinen ajopuu. Se sopii oivallisesti määrittelemään Kemppisen erinomaisen tarkkojen historiallisten tapausanalyysien kontrapunktia eli tulkinnallisen pohjavirran luonnetta. Kun ollaan äärimmäisen tarkkoja, ollaan kykenemättömiä ‘tekemään’ niin sanottua historiaa, itsenäisesti ja luovasti, ja mennään lopulta sinne minne tuo kulloinenkin, alati vaihteleva tulkinnallinen päävirta vie. Mutta ehkä historioitsijan perimmäinen velvollisuus onkin olla täydellinen tieto- eli muistikone, syntaktinen automaatti eikä ‘semanttis-intentionaalinen agentti’, joka ymmärtää pysähtyä ennen kuin katoaa itse siihen singulaarisuuksien ja sattumien mustaan aukkoon, jota on tutkimassa ja valaisemassa ja jonka paradoksaalinen [kontrafinaalinen] kääntöpuoli on nimenomaan jokin tulkinnallinen pohjavirta.
2
Täydellisyys tai objektiivinen tieteellinen reduktio niin sanottuihin faktoihin [joita ei ole edes olemassa ilman stipulatiivisia sopimuksia tapahtuneesta!] on aina jotain persoonatonta ja konemaista, jotain jo noista itäisistä uskonnoista kummunnutta a-subjektiivisuutta, jonka Platonista alkanut matemaattis-reduktionistinen ‘ideavisio’ ja Aristoteleen ‘loogis-empiristinen’ metodiuskovaisuus sittemmin jalosti moderniksi tekniikaksi käännettyään ensin rationalistisen metafysiikan naturalistiseksi ‘teknogenealogiaksi’. Tulokseksi saadaan uusia ihmistyyppejä, joista kahdessa [näennäisen uudessa] yhdistyvät foucault’lainen itsestään huolehtiva muoti-kulutus-hörhö-tavis ja ‘liian’ oppinut idiootti eli mikrohistorioitsijanörtti, jotka molemmat juoksevat saman addiktio-porkkanan perässä, jolla teknokapitalismi ihmisen haluja manipuloi. Valitettavasti se porkkana on kuin huume, joka sisältää ihmisluontoon itseensä kuuluvia endorfiineja, joiden yliannostuksella kapitalistinen tehokkuusimperatiivi pyrkii lisäämään globaalin kasvun tehokkuutta.
Besser-wisser Kemppinenkö siis on tällainen huumeaddikti siinä missä kuka tahansa kulutushörhökin? Siltä näyttää – ja sitä enemmän, mitä puhtaammaksi [objektiivisemmaksi?] Kemppinen juristin ja historioitsijan käsiään pesee. Puolueeton humanisti on loputa täysin voimaton teknokapitalismin saatanallisen myllyn paineessa, mikäli hän koskaan edes tosissaan kyseenalaistaa sen typerää teknovempain- ja mediakulttuuria.
Seuraan Kemppistä säännöllisesti, koska hänen teksteistään siis löytää faktojen lisäksi usein hetkittäistä viisauttakin, mutta en ole havainnut hänessä muuta ‘aatteellista selkärankaa’ [sananvalintani voisi ehkä olla parempi] kuin, minkä tuomarin/juristin pätevyys on hänelle joskus antanut. Entä kuka enää nykymaailmassa uskoo asianajajiin, vaikka he olisivat lukeneet lakipykälien lisäksi koko maailman kirjallisuuden ja koko maailman historian? Itse asiassa nykymaailmassa ei uskota enää kehenkään eikä mihinkään ja juuri Montaigne-Kemppisen kaltaiset mihinkään sitoutumattomat besser-wisserit ovat [tahtomattaan?] edellä mainitun kuvauksen perusteella tämän epäuskon perimmäisiä aatehistoriallisia edustajia ja ‘innovaattoreita’ – flirttailivatpa he sitten kristinuskon kanssa tai ei. Usko tuhoutuu kirjaimen, lukemattomien yksityiskohtien ja ‘varman’ [Wittgensteinin ‘Varmuudesta’ merkityksessä] tiedollisen kiinnekohdan [oleellisin varauksin: episteemin, paradigman tvs.] puuttumisen synnyttämään kaaokseen. Aina ja kaikkialla.
*
http://kemppinen.blogspot.fi/2013/10/ylemman-palkkausluokan-tappelupukari.html#comment-form
http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_de_Montaigne
http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_de_Montaigne
Post a Comment