Kommentti Ironmistressin päreeseen
‘Armoton armomurha, osa II’.
.
Arvopluralistinen liberalismi ajautuu kapitalismissa
jatkuvan kasvun imperatiivin ja utilitaristisen etiikan myötä teknokraattiseen
sosiaalidarwinismiin. Kärjistäen sanottuna ihmisen kärsimyksen vähentäminen
aktiivisella eutanasialla muuttuu ilman vankkaa eutanasiakriittistä
arvoperiaatetta vaivihkaa ja vähitellen markkinatalous-yhteiskunnallisen hyödyn
tavoitteluksi, koska silloin säästetään julkisen sektorin menoja. Nimimerkki
Miltton Friidman näyttää julkisesti ilmoittautuvan tämän mallin ‘Mengeleksi’ par
excellence.
.
Voidaan tietysti väittää, että universaalit
ihmisoikeudet ja universaali käsitys ihmisarvosta demokraattisessa
yhteiskunnassa/valtiossa ilman muuta estävät eutanasiaa muuttumasta
kieroutuneeksi keinoksi pienentää kestävyysvajetta, mutta tätä optimismia
voidaan perustellusti kritisoida. Universaalit oikeudet eivät ole sellaisenaan
itsestään pysyviä eivätkä ne toteudu uskottavasti ilman tiettyjä hyveitä, jotka
ilmentävät konkreettisesti hyvää elämää tietyn historiallisen perinteen
puitteissa, jossa oikeudet sidotaan kiinteästi yhteiskunnallisiin arvoihin, mikä
siis edellyttää tiettyjä hyvälle elämälle välttämättömiä [ei pelkästään
asenteita vaan] luonteen ominaisuuksia eli hyveitä.
.
Hyvän elämän käytäntöjä edistäviin hyveisiin sidottuna
ihmisoikeudet eivät muutu pelkästään proseduraalisina kompromisseina päätetyiksi
abstrakteiksi laeiksi, jotka joko muodollisuudessaan eli sisällöttömyydessään
tai sisältöjensä käytännöllis-poliittisissa tulkinnoissa mahdollistavat sen,
että ihmisoikeuksien suhteen on mahdollista tehdä byrokratian ‘hiljaisuudessa’
myönnytyksiä vapaan eli lähes kontrolloimattoman aktiivisen eutanasian suuntaan.
.
Mutta mistä stoalainen universalisti saisi
käytännöllis-konkreettista lihaa abstraktien velvollisuuskategorialuittensa
päälle? Vai pitäisikö pikemminkin kysyä: miten [individualistisen]
velvollisuuseetikon voisi kasvattaa toimivaan hyveellisen elämän käytäntöön eikä
pelkästään muodollis-normatiivisen säännön byrokraattis-legalistiseksi
noudattajaksi, joka on kuin positivistisoikeudellinen velvollisuusautomaatti, ja
jolta näin ollen puuttuu itse/ymmärrys yhteisöllisistä perinteistä kumpuavan
praktisen eetoksen legitimoimasta oikeudenmukaisuudesta.
.
Entä mitä nämä hyvän elämän käytäntöjä ilmentävät ja
toteuttavat hyveet sitten lopulta ovat ja minkälainen olisi yhteiskunnallisesti
se hyvän elämän projekti [elämänmuoto, arvoyhteisö],
joka pystyy estämään aktiivisen eutanasian ja jälkiehkäisyabortin kaltaisten
moraalinrappeuttajien leviämisen maailmaan? Kas siinä kysymys, johon ei ainakaan
tässä kommentissa anneta vastausta. Kysymys jääköön kipeänä leijumaan ilmaan.
Mitä kipeämpänä, sitä parempi.
*
2 comments:
Koska nykyisiä ongelmia ei uskalleta käsitellä saatika ratkaista, Yhdysvaltojen ja Euroopan mediat tarrautuvat menneisyyteen, jolloin demokratia oli vielä voitokas ja vähemmän korruptoitunut. Kun parlamentaarinen demokratia on kriisissä ja kokonaisen sivilisaation moraalinen selkäranka on romahtamassa rajattoman individualismin painosta, yrittävät poliitikot ja suurten mediatalojen toimittajat valaa vielä uskoa “vapaaseen maailmaan” projisoimalla arvoliberalisminsa moraalisen konkurssin natseihin. Sodan jälkeisen maailmanjärjestyksen äänitorvet eivät edes yritä ehdottaa korjausliikkettä EU:n krooniseen kriisiin, vaan jättäytyvät lamaannuttavan nostalgian varaan ja toivovat parasta. Vaikka puhuvat päät toistavat kuvaruuduissa päivästä toiseen, että liberaalin universalismin ja EU:n hylkääminen vie meidät turmioon ja johtaa ”natsismin paluuseen”, niin näyttää heiltä tuo perikatoon saattaminen ilman natsejakin onnistuvan.
Anonyymin yksinpuhelu jatkuu. Onkohan kyseessä jatkokertomus? Päreen kategorista tematiikkaa se ei kuitenkaan edes sivua ja jos sivuaa, niin kytköstä on erittäin vaikea hahmottaa. Saisimmekohan [vielä kerran?] silti tietää, kuka tai ketkä ovat tämän opettavaisen tarinan hyveellisiä sankareita; roistothan on jo esitelty. Jospa sillä keinoin pääsisimme pohtimaan heidän luonteen ominaisuuksiensa hyveellisyyden laatua myös käytännöllisen filosofian eikä pelkästään heihin projisoitujen poliittis-historialllisten fantasioiden tasolla.
Post a Comment