Merkityksellisyyksiä ja merkityksettömyyksiä

Pärekommentti Kullervon kommenttiin edellisessä päreessäni.

.

1

Voiko ‘kaikkia asioita’ ymmärtää kulloisenkin asian ja ilmiön luonteen kannalta yksinomaan tai parhaimmalla tavalla vain kvantitatiivisen mallinnuksen ja reduktion puitteissa? Jos voi niin miksi? Jos ei niin miksi?
*

Päreeni pääpointti viittasi onnellisuuden ymmärtävän [fenomenologis-hermeneuttis-eksistentiaalisen] kokemisen mahdollisuuteen/välttämättömyyteen [muita mahdollisuuksia ei ‘kokemuksellisesti’ edes voi olla], joka muistuttaa analogisesti Anselm Canterburylaisen slogania, jossa tiivistyy Augustinuksen teologinen ‘epistemologia’: ‘credo ut intelligam’ [uskon, jotta ymmärtäisin; ymmärtämään pyrkivä usko].

.

Tätä sanontaa ei pidä kuitenkaan samaistaa alunperin Tertullianuksen nimiin pantuun ja sittemmin fideismiin liitettyyn [esim. Pascalin vedonlyönti, Kantin Jumala tuntemattomana eli tiedollisen oikeuttamisen tavoittamattomissa olevana ‘oliona sinänsä’, Kierkegaardin ‘uskon hyppy’, myöhäisimmän Wittgensteinin ‘tiedollinen fideismi’/Varmuudesta] sloganiin ‘credo quia absurdum est’ [uskon, koska se on mahdotonta], sillä fideistin ymmärrystä ei voi oikeuttaa eikä johtaa argumentin/todistuksen pätevyydestä. Episteeminen oikeutus tai merkitysrakenteen johtaminen [semantiikka] päätyvät fideistin mielestä väistämättä ja välttämättä havaintoa konstituoivan kielen sisäiseen [‘noidan']kehään, josta voi päästä irti vain vapautumalla todistuskielipelin  ‘pakkopaidasta’ eli hylkäämällä niin episteeminen oikeutus kuin semanttinen lauselogiikkakin ‘sisäisen’ vakaumuksen hyväksi, joka on tiedon kannalta absurdi, koska se on kaiken todistamisen/järjen ‘tuolla puolen’. Augustinus ja Anselm sen sijaan tukeutuvat ‘merkityksen/uskon’ ymmärtämisessään ainakin osittain joko empiiriseen [‘luonnolliseen’] tai loogiseen [rationaaliseen] evidenssiin.

.

2

Pelkkä naturalistista [ei-episteemistä ja ylipäätään [muka] antimetafyysistä] maailmankuvaa ilmentävä matemaattiskuvaileva [syy-seuraus-yhteyksien ketjut, jolloin vain suora[?] (kokeellinen) mittaushavainto on yhtä kuin ‘todellisuus’] selitys ei kuitenkaan ja itse asiassa ole selitys lainkaan [vaan pelkkä kausaalinen reduktio maailmasta; triviaa ja tautologiaa; ruusu on ruusu on ruusu] eikä siten auta ymmärtämään pyrkivää kokemustamme maailmasta vaan pikemminkin palauttaa sen ‘singulaareiksi’ informaatiobiteiksi, joilla ei ole mitään semanttista sisältöä [ei kalkyylina (ikään kuin välitön kontingentti tunne ja sitä representoiva kaava/numero eivät eroaisi psykologis-semanttisesti lainkaan toisistaan) vaan fenomenologis-kokemuksellisessa mielessä/aktuaalisesti], ellei sitten informaation siirtämisen ‘deterministinen pakko’ ole muka sellaisenaan jonkinlainen merkityssisältö.

.

‘Luonnon kausaalinen kiertokulku’ on ‘kammottava’ esimerkki deterministisen syklin rautaisesta pakosta, joka pikemminkin tuhoaa ja sulkee pois kaiken merkityksen/tarkoituksen kuin avaa sen, sillä välttämättömyys [niin kuin sattumakin] ovat mitä ovat [siis triviaa] kun taas merkitys/tarkoitus [‘uskon’ semantiikka] on jotain jälkeenpäin niihin lisättyä. Sitä paitsi kausaalinen determinismi ei pysty selittämään tietoisuuden kehitystä naturalistisesti. Siihen tarvitaan joko a] dialektista päättelyä [onhan representatiivinen reflektio jo itsessään dialektista], jossa [siinäkin] joudutaan tietysti olettamaan/postuloimaan ensimmäinen ‘reflektio, joka voi olla vain ‘negatiivinen’ [sillä positiivinen reflektiohan ei tarvitsisi (enää/vielä) mitään ‘tarkennuksia’, koska se on täydellinen], joten tietoisuus ei voi [koska sen ei siis edes ‘tarvitse’] kehittyä pelkästään ‘positiivisesta’ havainnosta tai b] jonkinlaista jumalallisen suunnittelijan vaikutusta.

.

Maailma ‘itsessään’ ei ole maailma ‘meille’. Toisin sanoen ja vielä kerran se, miten maailma tapahtuu, ei ole maailman merkitys/tarkoitus vaan trivia/tautologia = ruusu on ruusu on ruusu eli loputon syntaktisesti kalkyloitavissa oleva bittijono vailla mitään muuta totuusarvoa kuin, minkä tautologisen triviaali kuvaus sille antaa. Esimerkkinä Tarskin formaali semantiikka, jonka totuus implikoi selitettävän [havainnon] ja selittävän [proposition] välisen ontologisen eron häviämisen, mikä on täysin absurdi väite, koska 'aktuaalista havaintoa' ei ole edes mahdollista ilmaista kielessä kuin a] joko tautologiana, joka on formaalisti tosi vain, jos se on sisällöllisesti [semanttisesti] 'tyhjä' [muoto 'tuhoaa' sisällön] tai b] tai metaforana, joka on fenomenologisesti 'tosi/täysi' vain, jos se on syntaktisesti epätosi tai ainakin 'fuzzy' [aktuaalinen ilamisusisältö 'ylittää' syntaktisen muodon formaalin keinotekoisuuden].

.

Niinpä maailma voi saada koettavan merkityksen/tarkoituksen vain ‘uskovasta ymmärryksestä tai ymmärtävästä uskosta’. Luonto/maailma itsessään on siis mykkä ja tyhjä, ellemme anna ‘uskon’ ymmärtää siinä olevan syvempää tarkoitusta/merkitystä. Teologisesti tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko kaikki on ollut alunperinkin [‘objektiivisesti’] pyhää ja/eli luotua [luonnollinen teologia] tai sitten mikään ei ole sellaisenaan pyhää, ellemme henkilökohtaisen/sisäisen uskon vakaumuksen tasolla usko sen olevan pyhää [fideismi]

.

Luonnollisen teologian ja fideismin väliseen radikaaliin ‘epistemologiseen’ eroon, joka kuitenkin ontologisesti on ‘olematon’ tai näennäinen, pitää palata myöhemmässä päreessä.

.

3

Toki determinismi voi olla eräänlainen ‘merkitys’ [ei kuitenkaan ‘tarkoitus’ teleologisessa ja intentionaalisessa mielessä], mutta ei koskaan välittömästi vain itsessään vaan luonnontieteen pragmaattis-utilitaristis-teknokraattisista tehtävänasetteluista käsin tulkittuna, siis luonnon ‘hallintaan ja haltuunottoon’ pyrkivänä, mikä ‘tehtävä/arvo’ ei saisi kuitenkaan edes implisiittisesti sisältyä siihen, mitä tutkitaan. Tieteellisen tutkimisen teoreettisen intressin on oltava eksakti ‘mitä’, vaikka tutkimisen praktinen intressi ilmentääkin aina ihmisen uteliaisuutta ja pyrkimystä tuntemattoman todellisuuden hallintaan.

.

Nämä ontologisesti erilaisiin tulkinnallisiin tarpeisiin ja intuitioihin perustuvat kysymyskategoriat: a] ‘mitä, miten’ [syy-seuraussuhteitten kausaalinen kuvaus] ja b] ‘miksi’ [‘riittävän syyn/perustelun vaatimus; miksi mieluummin on jotain kuin ei mitään?] olisi tieteentekijän kyettävä pitämään toisistaan erillään tieteenteon metodisen eksaktiuden vaatimuksen ja eettisen puolueettomuuden vuoksi, mutta siihen he eivät siis milloinkaan kykene jo senkään vuoksi, koska ihmiseläin ylipäätään on aikojen alusta lähtien ryhtynyt maailmaa tutkimaan ja ‘haltuun ottamaan’. Huomataan jälleen, että Humen laki ei tässäkään päde täydellisesti, vaikka sen muka tieteenteorian metodisten ehtojen mukaan pitäisi päteä [tästä seuraa tietenkin lisäkysymyksiä merkityksen suhteen, mutta niistäkin lisää joskus myöhemmin].

.

4

Ovatko juuri hallinta ja haltuunotto ihmiselämän perimmäisiä ‘merkityksiä ja tarkoituksia’? En ottanut suoraa kantaa tähän kysymykseen vaan jatkoin [luku 2] pohtimalla naturalistisen, ‘dialektisen’ ja uskonnollisen maailmankuvan lähtökohtia merkityksen ongelman ymmärtämiseksi. Vielä hiukan lisää kertausta [‘toistoa’] naturalismin triviaalisuudesta eli sen ‘sisällöttömyydestä = tyhjyydestä, ikävyydestä ja jopa sen metafyysisen naiiviuden epikurolaisesta typeryydestä’.

. 

Naturalismi ei edes yritä ‘ymmärtää’ [tässä törmäämme jälleen ideologiseen itsepetokseen sen zizek’läisessä mielessä; palaan tähänkin joskus myöhemmin] vaan pitää matemaattis-fysikaalista kuvausta lopullisena ‘selityksenä’, jonka pitäisi korvata kaikki ‘uskonnolliset, metafyysiset, subjektivistiset, irrationaaliset ja absurdit’ selitykset, vaikka tosi matemaattinen kuvaus itsessään on pelkkä triviaali kaava vailla mitään sellaista kokemuksellista viitepistettä, joka antaisi sille sen olemassaolon tarkoituksen muutenkin kuin esim. H2O:n kuvauksena, jota välttämättä automaattisesti hengitämme elääksemme.

. 

H2O on semanttisesti [siinä mielessä kuin minä semantiikan käsitän] itsestään selvää eli yhdentekevää informaatiota, jota ilman kuka tahansa voi elää koko elämänsä, onnellisena tai onnettomana; H20:sta ei ole elämän tarkoitukseksi jumalallisesta merkityksestä puhumattakaan, ellemme sitten nimenomaan ole matemaattisten kaavojen ‘palvojia’ eli lukumystikoita [joille luvut symboloivat myös ‘eettistä ja psykologista avaruutta’ (kyse on siis astrologiasta)], joita Pythagoraasta ja [varauksin] myöhemmästä Platonista alkaen kyllä löytyy kulttuurien historiasta.

.

Harvat näistä ‘matematiikka-mystikoista’ ovat kuitenkaan niin syvällisiä ihmisiä kuin Pascal [tai moderni ‘jumalaton’ Platonimme Alain Badiou, jonka matemaattinen ontologia (yllättävää kyllä) jossain määrin kiinnostaa minua], joka tajusi nopeasti, mihin pelkkä matemaattis-fysikaalinen maailmankuva ehdottoman johdonmukaisesti loppuun asti vietynä johtaa [= ihmisen ontologisen arvon tuhoutumiseen ilman Jumalaa (nihilismi); tai antimodernin/modernin epikurolaisen tiedenaturalismin hypettämään a-subjektivistiseen new age-mystiikkaan eli selkokielellä: typerään viihdekulutusnautintoon, jonka tarkoitus on huumata raskas mieli/ego ja päästä ‘ecstasyyn’].

.

5.

En ole koskaan flirttaillut scifin kanssa. En siis lue science-fictionia. Maailman kirjallisuuden historia on täynnä parempaakin luettavaa, vaikka löytyyhän scifistä klassikoitakin [ja missä loppujen lopuksi menee raja scifin ja esim. utopiakirjallisuuden välillä?]. Ota Kullervo oppia vaikka Kemppisestä, joka tosin hiukan huvittavallakin tavalla yrittää olla kaikkien ‘ikinä mahdollisten’ asioiden asiantuntija. Joka tapauksessa Kemppinen ymmärtää hyvän kirjallisuuden päälle,vaikka omaelämäkerrallis-itsekuvauksellisessa ‘montaignemäisyydessään’ onnistuukin usein pirstaloimaan ja banalisoimaan arvionsa miltei kokkiohjelmien tasolle [‘mmmmm! miten mainio tämä äitini reseptillä tehty ‘madeleine-kastikeleivos’ olikaan!’]. Eräs hänen pitkä Hesari-esseensä [muistaakseni 80-luvulta] opetti minua kuitenkin selventämään/artikuloimaan [oivaltamaan] paremmin omaa intuitiotani Tsehovin aivan erityisestä psykologis-esteettisestä atmosfääristä [tunnelma, moodi] lähtemättömällä tavalla. Kemppinen on Blogistanin kingi ja montaignelainen kukkahattusetä yhtä aikaa.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/10/kommentti-historiavisioista.html