October 31, 2013

Merkityksellisyyksiä ja merkityksettömyyksiä

Pärekommentti Kullervon kommenttiin edellisessä päreessäni.
.
1
Voiko ‘kaikkia asioita’ ymmärtää kulloisenkin asian ja ilmiön luonteen kannalta yksinomaan tai parhaimmalla tavalla vain kvantitatiivisen mallinnuksen ja reduktion puitteissa? Jos voi niin miksi? Jos ei niin miksi?
*
Päreeni pääpointti viittasi onnellisuuden ymmärtävän [fenomenologis-hermeneuttis-eksistentiaalisen] kokemisen mahdollisuuteen/välttämättömyyteen [muita mahdollisuuksia ei ‘kokemuksellisesti’ edes voi olla], joka muistuttaa analogisesti Anselm Canterburylaisen slogania, jossa tiivistyy Augustinuksen teologinen ‘epistemologia’: ‘credo ut intelligam’ [uskon, jotta ymmärtäisin; ymmärtämään pyrkivä usko].
.
Tätä sanontaa ei pidä kuitenkaan samaistaa alunperin Tertullianuksen nimiin pantuun ja sittemmin fideismiin liitettyyn [esim. Pascalin vedonlyönti, Kantin Jumala tuntemattomana eli tiedollisen oikeuttamisen tavoittamattomissa olevana ‘oliona sinänsä’, Kierkegaardin ‘uskon hyppy’, myöhäisimmän Wittgensteinin ‘tiedollinen fideismi’/Varmuudesta] sloganiin ‘credo quia absurdum est’ [uskon, koska se on mahdotonta], sillä fideistin ymmärrystä ei voi oikeuttaa eikä johtaa argumentin/todistuksen pätevyydestä. Episteeminen oikeutus tai merkitysrakenteen johtaminen [semantiikka] päätyvät fideistin mielestä väistämättä ja välttämättä havaintoa konstituoivan kielen sisäiseen [‘noidan']kehään, josta voi päästä irti vain vapautumalla todistuskielipelin  ‘pakkopaidasta’ eli hylkäämällä niin episteeminen oikeutus kuin semanttinen lauselogiikkakin ‘sisäisen’ vakaumuksen hyväksi, joka on tiedon kannalta absurdi, koska se on kaiken todistamisen/järjen ‘tuolla puolen’. Augustinus ja Anselm sen sijaan tukeutuvat ‘merkityksen/uskon’ ymmärtämisessään ainakin osittain joko empiiriseen [‘luonnolliseen’] tai loogiseen [rationaaliseen] evidenssiin.
.
2
Pelkkä naturalistista [ei-episteemistä ja ylipäätään [muka] antimetafyysistä] maailmankuvaa ilmentävä matemaattiskuvaileva [syy-seuraus-yhteyksien ketjut, jolloin vain suora[?] (kokeellinen) mittaushavainto on yhtä kuin ‘todellisuus’] selitys ei kuitenkaan ja itse asiassa ole selitys lainkaan [vaan pelkkä kausaalinen reduktio maailmasta; triviaa ja tautologiaa; ruusu on ruusu on ruusu] eikä siten auta ymmärtämään pyrkivää kokemustamme maailmasta vaan pikemminkin palauttaa sen ‘singulaareiksi’ informaatiobiteiksi, joilla ei ole mitään semanttista sisältöä [ei kalkyylina (ikään kuin välitön kontingentti tunne ja sitä representoiva kaava/numero eivät eroaisi psykologis-semanttisesti lainkaan toisistaan) vaan fenomenologis-kokemuksellisessa mielessä/aktuaalisesti], ellei sitten informaation siirtämisen ‘deterministinen pakko’ ole muka sellaisenaan jonkinlainen merkityssisältö.
.
‘Luonnon kausaalinen kiertokulku’ on ‘kammottava’ esimerkki deterministisen syklin rautaisesta pakosta, joka pikemminkin tuhoaa ja sulkee pois kaiken merkityksen/tarkoituksen kuin avaa sen, sillä välttämättömyys [niin kuin sattumakin] ovat mitä ovat [siis triviaa] kun taas merkitys/tarkoitus [‘uskon’ semantiikka] on jotain jälkeenpäin niihin lisättyä. Sitä paitsi kausaalinen determinismi ei pysty selittämään tietoisuuden kehitystä naturalistisesti. Siihen tarvitaan joko a] dialektista päättelyä [onhan representatiivinen reflektio jo itsessään dialektista], jossa [siinäkin] joudutaan tietysti olettamaan/postuloimaan ensimmäinen ‘reflektio, joka voi olla vain ‘negatiivinen’ [sillä positiivinen reflektiohan ei tarvitsisi (enää/vielä) mitään ‘tarkennuksia’, koska se on täydellinen], joten tietoisuus ei voi [koska sen ei siis edes ‘tarvitse’] kehittyä pelkästään ‘positiivisesta’ havainnosta tai b] jonkinlaista jumalallisen suunnittelijan vaikutusta.
.
Maailma ‘itsessään’ ei ole maailma ‘meille’. Toisin sanoen ja vielä kerran se, miten maailma tapahtuu, ei ole maailman merkitys/tarkoitus vaan trivia/tautologia = ruusu on ruusu on ruusu eli loputon syntaktisesti kalkyloitavissa oleva bittijono vailla mitään muuta totuusarvoa kuin, minkä tautologisen triviaali kuvaus sille antaa. Esimerkkinä Tarskin formaali semantiikka, jonka totuus implikoi selitettävän [havainnon] ja selittävän [proposition] välisen ontologisen eron häviämisen, mikä on täysin absurdi väite, koska 'aktuaalista havaintoa' ei ole edes mahdollista ilmaista kielessä kuin a] joko tautologiana, joka on formaalisti tosi vain, jos se on sisällöllisesti [semanttisesti] 'tyhjä' [muoto 'tuhoaa' sisällön] tai b] tai metaforana, joka on fenomenologisesti 'tosi/täysi' vain, jos se on syntaktisesti epätosi tai ainakin 'fuzzy' [aktuaalinen ilamisusisältö 'ylittää' syntaktisen muodon formaalin keinotekoisuuden].
.
Niinpä maailma voi saada koettavan merkityksen/tarkoituksen vain ‘uskovasta ymmärryksestä tai ymmärtävästä uskosta’. Luonto/maailma itsessään on siis mykkä ja tyhjä, ellemme anna ‘uskon’ ymmärtää siinä olevan syvempää tarkoitusta/merkitystä. Teologisesti tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko kaikki on ollut alunperinkin [‘objektiivisesti’] pyhää ja/eli luotua [luonnollinen teologia] tai sitten mikään ei ole sellaisenaan pyhää, ellemme henkilökohtaisen/sisäisen uskon vakaumuksen tasolla usko sen olevan pyhää [fideismi]
.
Luonnollisen teologian ja fideismin väliseen radikaaliin ‘epistemologiseen’ eroon, joka kuitenkin ontologisesti on ‘olematon’ tai näennäinen, pitää palata myöhemmässä päreessä.
.
3
Toki determinismi voi olla eräänlainen ‘merkitys’ [ei kuitenkaan ‘tarkoitus’ teleologisessa ja intentionaalisessa mielessä], mutta ei koskaan välittömästi vain itsessään vaan luonnontieteen pragmaattis-utilitaristis-teknokraattisista tehtävänasetteluista käsin tulkittuna, siis luonnon ‘hallintaan ja haltuunottoon’ pyrkivänä, mikä ‘tehtävä/arvo’ ei saisi kuitenkaan edes implisiittisesti sisältyä siihen, mitä tutkitaan. Tieteellisen tutkimisen teoreettisen intressin on oltava eksakti ‘mitä’, vaikka tutkimisen praktinen intressi ilmentääkin aina ihmisen uteliaisuutta ja pyrkimystä tuntemattoman todellisuuden hallintaan.
.
Nämä ontologisesti erilaisiin tulkinnallisiin tarpeisiin ja intuitioihin perustuvat kysymyskategoriat: a] ‘mitä, miten’ [syy-seuraussuhteitten kausaalinen kuvaus] ja b] ‘miksi’ [‘riittävän syyn/perustelun vaatimus; miksi mieluummin on jotain kuin ei mitään?] olisi tieteentekijän kyettävä pitämään toisistaan erillään tieteenteon metodisen eksaktiuden vaatimuksen ja eettisen puolueettomuuden vuoksi, mutta siihen he eivät siis milloinkaan kykene jo senkään vuoksi, koska ihmiseläin ylipäätään on aikojen alusta lähtien ryhtynyt maailmaa tutkimaan ja ‘haltuun ottamaan’. Huomataan jälleen, että Humen laki ei tässäkään päde täydellisesti, vaikka sen muka tieteenteorian metodisten ehtojen mukaan pitäisi päteä [tästä seuraa tietenkin lisäkysymyksiä merkityksen suhteen, mutta niistäkin lisää joskus myöhemmin].
.
4
Ovatko juuri hallinta ja haltuunotto ihmiselämän perimmäisiä ‘merkityksiä ja tarkoituksia’? En ottanut suoraa kantaa tähän kysymykseen vaan jatkoin [luku 2] pohtimalla naturalistisen, ‘dialektisen’ ja uskonnollisen maailmankuvan lähtökohtia merkityksen ongelman ymmärtämiseksi. Vielä hiukan lisää kertausta [‘toistoa’] naturalismin triviaalisuudesta eli sen ‘sisällöttömyydestä = tyhjyydestä, ikävyydestä ja jopa sen metafyysisen naiiviuden epikurolaisesta typeryydestä’.
. 
Naturalismi ei edes yritä ‘ymmärtää’ [tässä törmäämme jälleen ideologiseen itsepetokseen sen zizek’läisessä mielessä; palaan tähänkin joskus myöhemmin] vaan pitää matemaattis-fysikaalista kuvausta lopullisena ‘selityksenä’, jonka pitäisi korvata kaikki ‘uskonnolliset, metafyysiset, subjektivistiset, irrationaaliset ja absurdit’ selitykset, vaikka tosi matemaattinen kuvaus itsessään on pelkkä triviaali kaava vailla mitään sellaista kokemuksellista viitepistettä, joka antaisi sille sen olemassaolon tarkoituksen muutenkin kuin esim. H2O:n kuvauksena, jota välttämättä automaattisesti hengitämme elääksemme.
. 
H2O on semanttisesti [siinä mielessä kuin minä semantiikan käsitän] itsestään selvää eli yhdentekevää informaatiota, jota ilman kuka tahansa voi elää koko elämänsä, onnellisena tai onnettomana; H20:sta ei ole elämän tarkoitukseksi jumalallisesta merkityksestä puhumattakaan, ellemme sitten nimenomaan ole matemaattisten kaavojen ‘palvojia’ eli lukumystikoita [joille luvut symboloivat myös ‘eettistä ja psykologista avaruutta’ (kyse on siis astrologiasta)], joita Pythagoraasta ja [varauksin] myöhemmästä Platonista alkaen kyllä löytyy kulttuurien historiasta.
.
Harvat näistä ‘matematiikka-mystikoista’ ovat kuitenkaan niin syvällisiä ihmisiä kuin Pascal [tai moderni ‘jumalaton’ Platonimme Alain Badiou, jonka matemaattinen ontologia (yllättävää kyllä) jossain määrin kiinnostaa minua], joka tajusi nopeasti, mihin pelkkä matemaattis-fysikaalinen maailmankuva ehdottoman johdonmukaisesti loppuun asti vietynä johtaa [= ihmisen ontologisen arvon tuhoutumiseen ilman Jumalaa (nihilismi); tai antimodernin/modernin epikurolaisen tiedenaturalismin hypettämään a-subjektivistiseen new age-mystiikkaan eli selkokielellä: typerään viihdekulutusnautintoon, jonka tarkoitus on huumata raskas mieli/ego ja päästä ‘ecstasyyn’].
.
5.
En ole koskaan flirttaillut scifin kanssa. En siis lue science-fictionia. Maailman kirjallisuuden historia on täynnä parempaakin luettavaa, vaikka löytyyhän scifistä klassikoitakin [ja missä loppujen lopuksi menee raja scifin ja esim. utopiakirjallisuuden välillä?]. Ota Kullervo oppia vaikka Kemppisestä, joka tosin hiukan huvittavallakin tavalla yrittää olla kaikkien ‘ikinä mahdollisten’ asioiden asiantuntija. Joka tapauksessa Kemppinen ymmärtää hyvän kirjallisuuden päälle,vaikka omaelämäkerrallis-itsekuvauksellisessa ‘montaignemäisyydessään’ onnistuukin usein pirstaloimaan ja banalisoimaan arvionsa miltei kokkiohjelmien tasolle [‘mmmmm! miten mainio tämä äitini reseptillä tehty ‘madeleine-kastikeleivos’ olikaan!’]. Eräs hänen pitkä Hesari-esseensä [muistaakseni 80-luvulta] opetti minua kuitenkin selventämään/artikuloimaan [oivaltamaan] paremmin omaa intuitiotani Tsehovin aivan erityisestä psykologis-esteettisestä atmosfääristä [tunnelma, moodi] lähtemättömällä tavalla. Kemppinen on Blogistanin kingi ja montaignelainen kukkahattusetä yhtä aikaa.
*

11 comments:

dudivie said...

hei kierkegaadin hyppy pysyi perheessä. kysyisin rauno mika ero on kapitalismin jakansankapitalismin, onko se vitsi?

Kullervo said...

En nyt ihan täysin tavoita kritiikkisi ydintä, sillä enhän minä missään vaiheessa ole sanonut, että maailma toimisi täysin deterministisesti. Siitä huolimatta ihmisen karkeustasolla on tunnistettavissa selkeitä syitä ja seurauksia, ja evoluutio eri muodoissaan on olemassa oleva ilmiö. Yhteiskunnallinen ja teknologinen kehitys ei voi loppua, eikä kadota mihinkään niin kauan kun informaatio säilyy (informaatiolla tarkoitan ihan konkreettista informaatiota ja tallennuslaitteita).

Keskustelu lähti (kai) liikkeelle väittämästäni, että ihmiskunta näyttää kehittyvän kohti suurempia yksiköitä, ja että tämä on hyvä ja toivottava asia. Siitä voimme toki keskustella, mutta kiellätkö tämän havaittavissa olevan kehityksen? Lopuksi esitin spekulaationa (ja toiveena), että ehkä tulevaisuudessa on vain yksi globaali ihmisyhteisö. Pidän tätä varsin vaatimattomana toiveajatteluna.

Mitä tulee "scifin kanssa flirttailuun", en tee sitä itsekään sen määritelmän mukaan, minkä juuri annoit. Ainakaan siis enää. Toki nuorena kahlasin läpi kaikki kirjaston scifi-kirjat, mutta nykyään pyrin käyttämään aikani vain tiedekirjoihin ja klassikkoihin. Itse asiassa perustin juuri blogin, johon rupean kirjaamaan lukemisiani (löytyy profiilin kautta). En usko löytäväni sieltä kovinkaan paljon scifiä lähiaikoina.

Rauno Rasanen said...

Oleellinen tarkennus tehty luvun 2 kolmanteen kappaleeseen, joka on kursivoitu.

Rauno Rasanen said...

En toki väitäkään, Kullervo, että sinä olisit väittänyt olevasi deterministi. Mutta jos et ole deterministi, niin mitä ihmeen ‘suhteellisuusteoreettista pragmatismia’ sinä sitten edustat? Vai oletko peräti ‘pragmaattinen indeterministi’?

Ihmiskunta ei kehity yhtään mihinkään. Kaikki niin sanottu kehitys on vain näennäistä räpiköintiä biologisten elämisen ehtojemme rautaisessa puristuksessa, vaikka miten yrittäisimme sitä höllentää. Mutta tietoisuutemme voi tämän umpikujamme ymmärtää ja sitä selventää. Jos minussa yhtään piilee uskonnollista ‘henkeä’, niin se perustuu ‘vakaumukseen’ tietoisuuden fenomenologisesta ainutlaatuisuudesta [huomatkaa, etten sanonut substantiaalisuudesta, sillä tietoisuus on ikuinen vain ‘singulaarina’].

Eläisin varsin mieluusti antiikin klassisen Kreikan Ateenassa ja ihmettelisin, mitä ne juutalaisetkin oikein meinaavat, kun niillä on kuulemma vain se yksi Jumala. Siis ihan vakavissani ihmettelisin. Paljon ei ole niistä päivistä muuttunut. Olihan niillä jo se Arkhimedeskin.

Slavoj Zizek on todennut osuvasti, että nykyaikana on helpompaa kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu. Eiköhän tämä kuvasta jotain aivan olennaista etenkin markkinaliberalistista teknokratiaa palvelevan teknologian vääjäämättömästä voittokulusta aina kontrafinaaliseen loppuunsa asti.

Ovatko suuret positiiviset utopiat kuolleet lopullisesti kommunismin romahdettua ja kristinuskon maallistuttua [‘romahdettua’] naispappeutta ja homoavioliittojen siunaamista koskevaksi ressentimenttis-aggressiiviseksi hölötykseksi, ikään kuin kuin jumalallinen pyhyyskin pitäisi ‘korjata’ lakeja muuttamalla jotenkin ‘tasa-arvoisemmaksi’; – hehheh – jo on idioottimaisiin aikoihin eletty.

Kullervo said...

"Mutta jos et ole deterministi, niin mitä ihmeen ‘suhteellisuusteoreettista pragmatismia’ sinä sitten edustat? Vai oletko peräti ‘pragmaattinen indeterministi’?"

Kai minä jonkinlainen idealisti olen, näen determinismin vain mielemme rakenteena.

Rauno Rasanen said...

Determinismi mielen rakenteena? Miten mieli voi tiedostaa mitään, jos se toimii kuin täydellisesti ohjelmoitu kone? Eikö tietoisuus ole jotain, joka/mikä mahdollistuu juuri/vain siksi, ettei se ole absoluuttisesti luonnon kausaalisten lakien alainen? Eikö tietoisuus ole todiste pikemminkin materiaan/energiaan jostain ‘omituisesta’ syystä sisältyvästä indetermismistä?

Kullervo said...

"Determinismi mielen rakenteena? Miten mieli voi tiedostaa mitään, jos se toimii kuin täydellisesti ohjelmoitu kone?"

Täsmennettään. Tarkoitin, että minun näkemykseni mukaan objektiivista todellisuutta ei ole sellaisena kuin me sen tiedostamme, vaan se on aivoapparaattimme luomus. Maailmankaikkeudessa ei nykyisen työhypoteesini mukaan ole olemassa sellaisia käsitteitä kuten aika, avaruus tai kausaliteetti, vaan ne kaikki on aivojemme (aivotkin ovat toki) tulkintaa. Tässä mielessä voidaan sanoa, että maailma ei toimi deterministisesti, vaan meidän mielemme luo deterministisen vaikutelman maailmasta.

Idealismissani on vielä monia aukkoja. Esimerkiksi kysymys siitä, voimmeko tavoittaa todellisuutta edes rationaalisesti, eli että kertooko matematiikka (joka on siis vain osa mielemme rakennetta) jotakin todellisuudesta epäsuorasti. Voiko todellisuutta kokea suoraan jossakin muuntuneessa tajunnan tilassa?

Nykyaikainen fysiikka näyttäisi vahvistavan sen, mitä filosofit ovat opettaneet jo vuosituhansia, eli että todellisuus on jotakin aivan muuta kuin ihmisen arkitodellisuus. Mystikot todistavat eri aikoina eri kulttuureissa sitä, että ihminen voi tavoittaa jotakin syvempää ja todellisempaa kuin arkipäivän aherrus. Mutta onko kaikki tämä vain sattumaa? Kun se fysiikkakin ja elävä Jumala tapahtuu kuitenkin vain päämme sisällä. Voiko idealismia todistaa?

Rauno Rasanen said...

Selvennetään hiukan tuota idealismiasi ensin tieteenfilosofisilla käsitteillä, koska muuten se jää epämääräiseksi ‘fysikaalisen mielen’ mystifioinniksi. Kannatatko idealistina konstruktiivista empirismiä ja totuuden koherenssi- eli yhteensopivuusteoriaa?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstruktiivinen_empirismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Koherentismi

Kullervo said...

Kyllä, konstruktiivinen empirismi edustaa hyvinkin ajatteluani, ainakin tämän sivun jaottelun mukaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Empirismi

Mitä tulee tuohon koherentismiin, vastaus ei olekaan enää niin helppo. Ei minulla ole periaatteessa mitään kovin fundamentalistisia totuuksia, ellei nyt jotakin niin abstraktia väitettä, kuten "jotakin on olemassa" oteta huomioon. Tuntuisi huteralta, jos sitäkin pitäisi ruveta epäilemään. Toisaalta, olisihan silloin olemassa se epäily... Ja sitten ollaankin tuossa regressioargumentissa. Vaikea nyt vastata tuohon, koska en ole miettinyt asiaa aivan loppuun asti.

Rauno Rasanen said...

Analyyttisista epätarkkuuksista huolimatta päästän itsesensuurini läpi tämän ei ihan suoraan idealismi-aiheeseen liittyvän kommentin.
*
Onko niin, ettei arvostelmaa tarvitse/voi oikeuttaa 1] jollain episteemisellä ‘silmänkääntötempulla’, koska kriteeri [katalepsis], joka’ vastaansanomattomasti’ ilmaisisi oikeuttamisen ‘laukaisevan’ vastaavuuden [arvostelman ja sen kohteen välillä] on väistämättä ‘dogmaattinen’ ja siten yhtä aikaa sekä triviaali [epäinformatiivinen] että eräänlainen [myös ‘tieteellinen’] ‘uskontunnustus’ tai 2] semanttisen verifikaation [‘hylomorfisella’] rakenneyhtäläisyysanalogialla [‘silmänkääntötemppu’ sekin], jossa havaintokohdetta ilmaisevan proposition ‘muoto’ on jollain loogisesti merkillisellä tavalla rakenteellisesti analoginen [ja siten havainnon suhteen episteemisesti informatiivinen] havaitun kohteen kanssa [jos se olisi identtinen kohteen kanssa, sitä ei voisi erottaa kohteesta lainkaan muuten kuin tiedollisesti ‘epäinformatiivisena’ kopiona].

Kolmas vaihtoehto teorian ja ilmiön/havainnon välisen yhteensopivuuden ratkaisemiseksi on probabilismi/fallibilismi ~ tilastotieteellinen 'pragmatismi', joka sisältääkin sitten kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä. - Kun ‘pelkkä’ käytäntö moninaisine metodeineen/kriteereineen verifioi/falsifioi arvostelman, ei filosofisella analyysilla ole siinä prosessissa oikeastaan enää mitään käyttöä, toisin kuin pragmatistit väittävät. Käytäntö on kuitenkin aina ‘teknologis-poliittista’ toimintaa, joka ei tarvitse ‘toimiakseen’ episteemistä oikeutusta tai semanttista todistusta: toimivuus, tehokkuus ja myyvyys ratkaisevat. MOT.

Neljäs vaihtoehto on ‘common sense-todistus’ eli esim. G. E. Mooren käsi, jonka hän terveen järjen intuitiolla sanoo ‘tietävänsä’ olevan olemassa ilman mitään oikeutustakin. Mooren ei-oikeutettu tieto ei kuitenkaan ole tietoa vaan intuitiivista varmuutta, joka perustuu havaittavan tuttuuteen tai sen muulla tavalla ‘itsestään selvään’ olemassaoloon. Tällaisella ‘varmuus-tiedolla’ jopa Jumalan olemassaoloa voidaan pitää itsestään selvänä, mikäli jollain vain on ‘tuttavalliset välit’ Jumalan kanssa ja hän tämän perusteella sanoo uskovansa Jumalan olemassaoloon. Samaan voisin minä sanoa H2O:sta.
*
Joka tapauksessa havainnot ovat vähintäänkin teoriapitoisia kuten kantilaistyyppinen klisee kuuluu. Koska Kant oli ‘idealisti’ vain episteemisesti varman tiedon suhteen, tiedon lähtökohta pysyi hänellä perimmältään aina havainnossa [vrt. konstruktiivinen empirismi]. ‘Totuus’ maailmasta synteettisenä apriorina [kokemusperäisesti täysin varmana tietona] ei kuitenkaan ollut Kantin mielestä episteemisesti mahdollista saavuttaa tai ymmärtää. Niinpä ‘olio sinänsä’ [oleva sellaisenaan] ja Jumala jäivät hänelle ‘tuntemattomiksi’.

Kullervo said...

Kuinka paljon sitten Kantin tarkoitus oli vain pelastaa Jumala "pelaamalla" se turvalliseen nurkkaan, josta valistus ei sitä enää voisi karkoittaa? Tarja Kallio-Tamminen väittää kirjassaan, että Kant ei olisi määrittänyt kategorioitaan niin jäykiksi jos olisi ollut tietoinen modernista fysiikasta. Tämähän on toki mielenkiintoista spekulaatiota.