June 15, 2012

Kommentti 2

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni Kommentti kommentteihin.
1
Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään, koska en ollut kommunisti. Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistyksessä. Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään, koska en ollut juutalainen. Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään, joka olisi puhunut puolestani.
Martin Niemöller

Kiitos tekno-kekkolle Niemöller-maininnasta.
*
[Kieli-mafia tarkensi sanamuotoja luvun 2 lopussa; lihavoitu kappale - klo 13.15].
2
Tekno-kekko ja ensimmäinen anonyymi ajattelevat näköjään samalla tavoin kuin minäkin. 
Ironmistress sen sijaan haluaa kai tehdä sananvapaudesta automaatin, joka yksistään takaa oikeudenmukaiset tuomiot. Rajoittamaton sananvapaus on kuitenkin 'darwinistinen' oikeus, jolla ei edes voi olla lopullisen ratkaisevaa merkitystä harkitun oikeudenmukaisen tuomion tekemisessä, koska sääntelemätön sananvapaus vääjäämättä kumoaa kaikki muut oikeudet ja siten lopulta myös itsensä, jos sille ei ole asetettu mitään vähintään tasavertaista oikeudellista vastapainoa eli sääntelevää kriteeriä.
Sananvapautta ei kaikille tasavertaisena oikeutena voisi näin ollen edes olla olemassa ilman uskonnon, kokoontumisen ja yhdistymisen vapautta.
Sananvapauden monopolin varaan ei voi perustaa ja rakentaa oikeudenmukaista oikeusjärjestelmää. Sitäpaitsi oikeusistuinten legitimiteetin ilmaus ja 'varmistus' ei ole ikäänkuin teknisen vempainen kalibrointia, kuten IM, jolle ihmiset ovat ohjelmoituja koneita ja/tai vaisto-eläimiä, olettaa. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tietylaisen oikeustajun toteutumista ja juuri näin tapahtui Halla-ahon tapauksessa. Ja kun tämä Halla-aho nyt syyttää Korkeinta oikeutta harvainvallasta, sormi kääntyykin bumerangina osoittamaan hänen omaa 'sananvapauden' nimissä[?] kampanjoivaa maailmankatsomustaan arvovapauden [moniarvoisuuden] rajoittamisen puolesta kuin Korkeimman oikeuden jäsenten sympatioita tai antipatioita.
IM:n asennetta voisi verrata Sammalkielen 'hypoteettiseen' ja hiukan merkilliseen kysymykseen: miksei kuka tahansa voisi ryhtyä Mikael Kolhaasin tavoin rikokseen [ja aiheuttaa sisällissodan] oikeudenmukaisuuteen vedoten? - On esitettävä välittömästi jatkokysymys: kenellä tai millaisella instituutiolla on tällaisessa tilanteessa legitimiteetti tuomita näistä 'oikeudenmukaisista' rikoksista, jos ne nyt ylipäätään ovat rikoksia? Vai tuomitseeko vallankumouksellinen 'kenttäoikeus' silloin pikemminkin ne, jotka eivät noihin rikoksiin halunneet ryhtyä? Muun muassa zizekiläinen desisionismi/voluntarismi johtaa juuri tällaiseen ratkaisuun. Päitä putoaa oikeudenmukaisuuden nimissä niin että pätkähti. Tätäkö Sammalkieli haluaa? Ehkä jopa oman päänsä putoamista? Se vaatii kieltämättä sankarillista uhrimieltä. Toivotan [satiirisesti] hyvää menestystä yritykselle jatkaa Che Guevaran perinnettä.
Edes vähäisessä määrin universaalin järjen periaatteita noudattava oikeusjärjestelmä ei kuitenkaan voi olla mikään tuosta vain kasattu jakobiininen kaulankatkaisu-automaatti [fasistinen tai kommunistinen - sama se] vaan jopa vuosituhantisen kehityksen ja perinteen muokkaama instituutio [vrt. englantilainen common law]. Se saa perustavan legitimiteettinsä tästä pitkästä traditiosta kulloinkin vallitsevassa akuutissa poliittisessa tilanteessa.
Erimielisyyksiltä oikeustajun suhteen on näin ollen mahdoton välttyä, mutta koska kiistat pystytään käsittelemään ja hallitsemaan vain menettelytavoiltaan yleisessä ja yhtenäisessä oikeudessa, voi sananvapaudellakin olla aitoa merkitystä vain tuomioistuimen poliittisen riippumattomuuden mahdollistavassa demokraattisessa järjestelmässä.
Oikeistokonservatismissa sananvapaus sen sijaan jää muodolliseksi ja ohjailluksi. Vai haluaako joku, että Suomesta tulee Putinin Venäjän kaltainen nationalistis-konservatiivinen pseudodemokratia, jossa vain tietyillä arvoilla on monopoli, ja jossa sananvapaudella on siten vain kaksi huonoa vaihtoehtoa: olla joko virallisiin arvoihin sidottu marionetti tai noita arvoja väistämättä rikkova rikollinen, joka saa pelätä henkensä puolesta? 
Miten ihmeessä siis kukaan about järjissään oleva ihminen voi vakavissaan väittää, että Halla-ahon saama tuomio on verrattavissa venäläisten tosinajattelijoiden tuomioihin, elivätpä nämä toisinajattelijat sitten muinaisessa kommunismissa tai Putinin Venäjällä? Sellainen ajatuskäännös vaatii näköjään aivan erityistä matemaattista kykyä, joka ainakin minulta puuttuu.
Välttääkseen sekä 'venäläisen ratkaisun' että tuomioistuinten 'demokraattisen harvainvallan' oikeistokonservatiivit päätyväkin herkästi olettamaan, että kirjaimellinen [~ narsistinen] sananvapaus, joka populistisesti samaistetaan yleiseen mielipiteeseen[?], on validi mittari, joka kertoo sen, minkälaisia oikeuksien tuomioitten tulee olla.
Minulle sen sijaan tällaisen mahdollisuuden toteutuminen merkitsisi pikemminkin mielivaltaa kuin aitoa ja syvällistä harkintaa. Jos kansa saisi suoraan päättää tuomioista, niin tässäkin maassa mitä todennäköisimmin olisi moninkertainen määrä vankeja nykyiseen verrattuna ja kuolemantuomio kaupan päälle. Se siitä rajoittamattomasta sananvapaudesta ja sen oikeudenmukaisuutta edistävästä vaikutuksesta. 
Tietysti jos oletetaan, että poliisivaltiossa ihmisillä on kehittyneempi oikeustaju kuin tässä nykyisessä 'harvainvalta-demokratiassa' niin siinä tapauksessa [oikeistokonservatiivisen] kansan pitäisi kai saada päättää suoraan vähän kaikesta.
Mutta asia ei ole näin, sillä me tarvitsemme riippumattoman oikeuslaitoksen, jonka vain demokraattinen järjestelmä tekee mahdolliseksi sekä suojellaksemme itseämme rajoittamattoman sananvapauden 'barbarialta' että pystyäksemme demokraattisen kontrollin avulla sallimaan itsellemme sanan- ja ilmaisunvapauden paljon suuremmassa määrin kuin yhdessäkään oikeistokonservatiivisessa tai vasemmistodiktatuurisessa järjestelmässä on koskaan mahdollista.
Sen vuoksi on ehdottomasti vastustettava niitä äärimmillään nationalistis-militaristisia tendenssejä, joiden pyrkimyksenä on saattaa tämä maa eräänlaiseen hälytystilaan, joka sitten muka oikeuttaa samantyyppiset ratkaisut, kuin mihin 1917 ja 1930 päädyttiin.
3
Sokrates halusi aikoinaan osoittaa, että Ateenan hallitseva, nepotistinen ja plutokraattinen oligarkia valehteli ja harhautti kansaa eikä siis noudattanut hyvettä ja oikeudenmukaisuutta, mutta meidän demokraattisessa järjestelmässämme Sokrates olisi tuomittu vain sakkoihin tai enintään ehdolliseen vankeusrangaistukseen eikä pakotettu tekemään itsemurhaa eli teloitettu - ei vaikka hän olisi avoimesti halveksinut hänet tuominnutta Korkeinta oikeutta.
Jussi Halla-aho ei siis ole mikään Sokrates, joka muuten väitti, ettei tiedä mitään, vaan nimenomaan 'tietäjä' ja tuossa 'tiedossaan' ikäänkuin rasistinen jäänne 1930-luvulta eli mies, jonka arvomaailmassa hyvän ja pahan, oikean ja väärän voi erottaa toisistaan yhtä selvästi kuin mustan maahanmuuttajan erottaa valkoisesta  [saha-] yrittäjästä. Tällainen 'tarkkanäköisyys' ei kuitenkaan ole moraalista selvänäköisyyttä vaan pikemminkin oire jostain aivan muusta. Nimitän sitä SF- 1930-luokituksella sinivalko-kaihiksi.
*

8 comments:

Riku Riemu said...

Sananvapaus ei ole saatanan mitään, jos maailmaa katselee.

"Minä voin pahoin", - Sinäkö siitä piittaat?

"Minä voin hyvin", - Ihailetko siitä erityisesti jotakuta?

"Minulla on asiaa!" - Miten se meitä hyödyttää?

"halla-aho on viisas!" - Ei ole enää, joku toinen saa sen paikan huomenna!

Halla-aho: röh, röh, röh, korkein oikeus sata!


"Siat pääsee taivaaseen, ihmiset ei"

Luulette vaan.

Anonymous said...

Ensin he hiljensivät Suomen Sisulaiset, ja en puhunut mitään, koska en ollut Suomen Sisun jäsen. Sitten he hiljensivät perussuomalaiset, ja en puhunut mitään, koska en ollut perussuomalainen. Sitten he hiljensivät miehet joita pitivät naisia sortavina, ja en puhunut mitään, koska en ollut sovinisti. Sitten he tulivat hiljentämään minut, ja silloin ei enää ollut ketään, joka olisi puhunut puolestani.

Martin Niemölleriä mukaillen
anonyymi

Rauno Rasanen said...

1
Odotinkin, että joku tarttuu täkyyn ja nappaa kiinni Niemöllerin 'heistä', joka tarkoittaa hänellä tietysti natseja.

Mutta jos anonymous haluaa rinnastaa Halla-ahon saaman Korkeimman oikeuden päätöksen natsien oikeudenkäyttöön, hän tulee sillä tavoin antaneeksi aineksia tulkintaan, jonka mukaan hän ei joko a] ymmärrä lainkaan demokraattisessa ja autoritaarisessa järjestelmässä toimivien oikeuskäytäntöjen eroa, b] mahdollisesti jopa halveksii demokratiaa ja riippumatonta tuomiostuinta tai c] osoittaa vain erittäin huonoa makua, koska mahdollinen satiiri ei edellä mainituista syistä osu kohteeseen sillä tavoin kuin anonyymi haluaisi. Onkin mahdollista, että anonyymiin sopivat kaikki kolme vaihtoehtoa. Sitä pahempi hänelle.

2
Vastaan anonyymin vihjauksiin siteeraamalla itseäni.

'Tietysti jos oletetaan, että poliisivaltiossa ihmisillä on kehittyneempi oikeustaju kuin tässä nykyisessä 'harvainvalta-demokratiassa' niin siinä tapauksessa [oikeistokonservatiivisen] kansan pitäisi kai saada päättää suoraan vähän kaikesta.

Mutta asia ei ole näin, sillä me tarvitsemme riippumattoman oikeuslaitoksen, jonka vain demokraattinen järjestelmä tekee mahdolliseksi sekä suojellaksemme itseämme rajoittamattoman sananvapauden 'barbarialta' että pystyäksemme demokraattisen kontrollin avulla sallimaan itsellemme sanan- ja ilmaisunvapauden paljon suuremmassa määrin kuin yhdessäkään oikeistokonservatiivisessa tai vasemmistodiktatuurisessa järjestelmässä on koskaan mahdollista.'

tekno-kekko said...

No niin, kiitoksia. Saan finnejä naamaani joka kerta kun joku sanoo olevansa kanssani samaa mieltä. Tiedän niin hyvin, että sellaisia ei todellisuudessa ole.

Niemöllerin pointti oli puhuminen. Ei muiden turpien tukkiminen. Puhuminen, ei toisten rankaiseminen siitä että he eivät vaikene. Mutta hän olikin tosi kristitty. Sellaiset ovat hyvin harvinaisia. Etenkin pappispiireissä.

Ennen vanhaan kaikki oli niin paljon helpompaa. Tiedettiin, että siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan vielä ihmisiä. Tänä päivänä on eurooppalaisessa vihapuhelainsäädännössä sisään rakennettuna oletus, että on parempi polttaa kirjoja, etteivät kirjojen villitsemät polttaisi ihmisiä. ("Kirja" on ihan hyvä ilmaus, koska erään Halla-Ahonkin kirjoituksia on julkaistu painettuna ja yhteen kirjoituksista on langetettu levityskielto. Tosin tehoton, mutta silti.)

Eikö mitenkään, millään tavalla, voisi pyrkiä siihen että ei poltettaisi kirjoja eikä ihmisiä?

Tuolla on keskusteluissa muuten hoettu että vähemmistöillä olisi oikeus sanoa mitä tahansa, mutta enemmistön tulee pitää suunsa kiinni. Kohtuullisen tasapuolisessa ja laajalti siteeratussa tutkielmassaan Hate Speech Dilemma (kts. Google Scholar) pitää Tony Massaro sellaista ajattelua ekstremistisenä.

Sammalkieli said...

Teen melko triviaalin tarkennuksen. Pääsääntöisesti kun kirjoitan oman käden oikeudesta, liikun täysin marxilaisen [vallankumouksellisen] paradigman ulkopuolella. On eri asia haluta jotain [inter]subjektivistista "oikeutta" jossain erityiskysymyksessä kuin vaatia pelisääntöjen muuttamista kokonaan. On eri asia suistaa maakunta sotaan siksi, että haluaa omat hevosensa takaisin, kuin siksi, että haluaa junkkerit pois vallasta ylipäänsä.

Rauno Rasanen said...

1
'Pääsääntöisesti kun kirjoitan oman käden oikeudesta, liikun täysin marxilaisen [vallankumouksellisen] paradigman ulkopuolella. On eri asia haluta jotain [inter]subjektivistista "oikeutta" jossain erityiskysymyksessä kuin vaatia pelisääntöjen muuttamista kokonaan. On eri asia suistaa maakunta sotaan siksi, että haluaa omat hevosensa takaisin, kuin siksi, että haluaa junkkerit pois vallasta ylipäänsä.'
.....
Voi olla eri asia teoriassa, muttei välttämättä käytännössä.

Haluan tuoda esiin kehämäisen argumentaatiosi, mitä tulee 'oman käden oikeuden' ja 'marxilaisen käden' - anteeksi 'paradigman' legitimaatioon [kyseessä ei tietenkään ole mikään uusi 'kehä' näissä piireissä].

Ensimmäisessä virkkeessä 'oman käden oikeutta' ei puolustella marxilaisella paradigmalla [MP], mutta jo heti toisessa virkkeessä oman käden oikeus onkin 'eri asia', kun sen motiivina on nimenomaan tuo samainen MP eli vallankumous.

Tulkitsen niin, että 'eri asia' tarkoittaa tässä oman käden oikeuden marxilaista legitimaatiota. Toisin sanoen varastaa saa, kunhan tekee sen oikeista eli marxilaisista motiiveista.

Eikö Sammalkieli sinun siis kannattaisi oman käden oikeutta käyttäessäsi ainakin omantuntosi rauhoittamiseksi liikkua avoimesti marxilaisen paradigman sisällä? Ei tulisi morkkis vaan päinvastoin saisit kirjata jokaisesta varastetusta kaljapullosta lisäpisteen vallankumouksellisen pioneerin praxis-boxiisi.

2
'On eri asia suistaa maakunta sotaan siksi, että haluaa omat hevosensa takaisin, kuin siksi, että haluaa junkkerit pois vallasta ylipäänsä.'

Aiotko, SK, edelleen juosta itsellesi kaljaa [hevoset, jotka kuuluvat sinulle] vai aiotko kaapata koko liikkeen [vallan, joka kuuluu kaikille kaltaisillesi/'työläisille']?

Myönnän toki, että on hieman 'eri asia' varastaa muutama kaljapullo kuin ryöstää - anteeksi sosialisoida - koko liike, jolloin muutkin 'epäoikeudenmukaisesta syystä' janoiset työläiset kuin sinä saavat ilmaista kaljaa [kapitalistin riistämää voittoa] juodakseen.

Kieltämättä sinun kannattaisi 'oikeudenmukaisiin syihin' vedoten ottaa koko kaljaliike haltuusi jo senkin vuoksi, ettei sinua uutena omistajana voi tuomita omien kaljojesi varastamisesta.

Mutta kuten historia jos ei opeta niin ainakin osoittaa: vallankumouksen todelliset ongelmat alkavat vasta vallankumouksen jälkeen. Esimerkkinä etenkin se, miten ja minkälaisen proseduurin varaan on mahdollista perustaa ja rakentaa uusi legitiimi oikeusjärjestys, kun vanha on hajotettu pirstaleiksi.

Ei nimittäin riitä alkuunkaan, että yhtäkkiä kaikki kalja on yhteistä [sikäli kuin se muka on yhteistä], koska juuri yhteisyys [ja etenkin yhteisyyden representaatio eli edustus, ellemme sitten elä anarkiassa] arvona on demokraattisen päätöksenteon ja ylipäätään elämisen kaikkein vaikein ongelma.

Anonymous said...

Ihan noin helpolla et pääse. Juoksukaljoitteluhan on tietysti vääryyttä, koska riistetty lisäarvo todella kuuluu kapitalistille.

Minä viittasin oman käden oikeudella sellaiseen tilanteeseen, että porvarillinen oikeusjärjestys on tehnyt karkean virheen omalla mittapuullaan. Juuri näinhän Kohlhasen tapauksessa kävi. Kyse oli hänen hevosistaan.

Ero on ilmeinen, jos Kohlhasen hevosia verrataan kaupassa oleviin kaljoihin. Oluet todella kuuluvat kauppiaalle [kapitalistille] - ne on kaikkien porvarillisen oikeudenmukaisuuden sääntöjen mukaisesti todella riistetty tuottajiltaan eli työläisiltä. Mitään virhettä ei ole tapahtunut. Kohlhasen tapauksessa taas oli tapahtunut karkea virhe.

Erotan siis oikeusjärjestyksen ideaalitoiminnan sen reaalitoiminnasta, ja juuri nämä reaalitoiminnan "kuprut" määrittelen karkeiksi virheiksi. Normaalilla common sense -ajattelulla päästään melko tarkasti jonkinlaiseen varmuuteen siitä, milloin virhe on tapahtunut.

Oman käden oikeus viittaa tällaisten karkeiden virheiden omavaltaiseen korjaamiseen.

Juoksukaljoittelu taas on aitoa ja totaalista kapinaa porvarillista oikeusjärjestystä itseään vastaan. Me emme vaadi oikeudenmukaisuutta, vaan vapaata olutta - ja oluen me otamme vaikka väkivalloin. Se on ihan eri asia kuin vaatimus oikeusjärjestyksen tuottaman yksittäisen virheen oikaisemisesta.

Totta helvetissä kirjoitan pieneen punaiseen muistikirjaani itselleni monta pioneeripistettä aina kun olen juossut kaljaa. Juoksukaljoja nauttimalla me kelpo kommunistit nimittäin yritämme kuroa umpeen yhteiskunnallisen olemisen ja lajiolemuksen välistä eroa.

Mutta sillä ei silti ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa: Kun ei ole yksityisomaisuutta, ei kyllä tarvita oikeuttakaan.

Juoksukaljoittelun ja koko myymälän sosialisoinnin välillä on vain aste-ero, kun taas Kohlhasen harjoittama "oman käden oikeus" sijoittuu aivan toiseen arvoulottuvuuteen.

Ironmistress said...

SK menee töihin ja saa palkkaa jolla maksaa ne kaljansa.

Tai perustaa oman panimon.

Niin yksinkertaista se on.

Ruukinmatruunallakin on oma panimo alakerrassa. Tuottaa parempaa olutta kuin ne juoksukaljat.