*
[Tämä Sokrateen esittämä kysymys on yksi rakkaimpia sitaattejani, joka sopii myös tämän päreen motoksi].
*
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen päreeseen Sivistynyt yhteiselämä ja liberalismi.
*
Sammalkieli kitjoitti: 'Määritelmään liittyy takaisinkytkentä: Jos kannabis todella ei ole este hyvälle elämälle, kannabis ei myöskään ole mikään oikea huume. Tämä on empiirinen kysymys johon en halua ottaa kantaa.'
Tuo oli keinotekoinen väistöliike tai jopa argumentatiivinen silmänkääntötemppu.
Koska on täysin mahdotonta, että mikään empiirinen tutkimus voisi hyvän elämän suhteen antaa vastauksen, joka koskee kaikkia ihmisiä tai jonka kaikki 100%:sti hyväksyisivät, ei kysymystä siitä, onko kannabis este hyvälle elämälle vai ei, voi kerta kaikkiaan pitää 'puhtaasti' tieteellis-empiirisenä vaan 'likaisesti' poliittis-ideologisena eli 'kauniisti' sanottuna normatiivisena.
On esimerkiksi olemassa useita Milttonin Friidmanin kaltaisia ihmisiä, joitten mielestä hyvä elämä toteutuu parhaiten, kun kaikki säännöstely poistetaan [ja he ovat tosissaan]. Mene ja todista heille empiirisesti [ikäänkuin se olisi mahdollista], että he ovat väärässä, ja he esittävät sinulle muka yhtä pätevät empiiriset todisteet omasta hyvän elämän mallistaan.
Ajaudumme siis jälleen poliittiseen kiistaan, jonka rationaalis-ideaalinen käsitys 'hyvästä' oletti voivansa välttää esittämällä niin vakuuttavat perusteet ja periaatteet hyvälle elämälle, ettei niistä muka enää kerta kaikkiaan voi syntyä kiistaa.
Mutta kuka meistä on enää platonikko tai edes Platonia hieman 'käytännöllisempi' aristoteelikko? Entä kuka meistä vielä uskoo aidosti kristilliseen yhtenäiskulttuuriin?
Vaikka olen viime aikoina suorastaan yliampuvan ilkeästi räksyttänyt Finnsanitylle, liberalisteille, vihreille, Vasemmistoliitolle, fundamentalisti-ateisteille, lutkille :\] jne., niin en minäkään usko enää mihinkään yhtenäiskultuuriin. Sen aika on lopullisesti ohi.
Ihmiset voivat tietysti pienyhteisöissään elää kukin omaa ''yhtenäiskulttuuriaan' [Ironmistress mukaanlukien], mutta todellisuudessa he ovat silloin vain osa kulttuurisesti pirstoutunutta yhteiskuntaa, jossa eri pienyhteisöjä voisi verrata Wittgensteinin kielipeleihin, joiden suurin ongelma on se, miten ne kykenevät kommunikoimaan keskenään - [jätän Habermasin kommunikatiivisen toiminnan ja sen perusehdon eli diskurssi-etiikan (jälleen]kritisoimisen toiseen kertaan].
Edellä esitetystä seuraa sekä loogisesti että psykologisesti, etten voi uskoa myöskään globaalin hyvän elämän mahdollisuuteen yhteiskunnallisena elämänmallina kuin ehkä sokraattisessa [tai gandhilaisessa] mielessä - yksilöllisenä, eksistentiaalisena yrityksenä elää sellaista elämää, jossa toteutuisivat ne yksittäiset ja vuosi vuodelta yhä vaatimattomammaksi muuttuvat ihanteet, joita arvostan [mutta sekin on hyvin hyvin vaikeaa].
Maailmankansalaisen etiikan nimellä kulkeva suvaitsevaisuus-päivitys stoalaisesta ajattelusta, jossa rationaalinen saivartelu kaventaa voluntaarisen kokemuksellisuuden lähes sisällöttömäksi automaatioksi [saman kritiikin voi tietysti esittää Kantin moraalifilosofiaa kohtaan], ei minua erityisemmin puhuttele, koska ihminen ei minun katsannossani ole viisas eli yhtä aikaa rationaalinen ja hyvä [viisautta voisi kutsua myös moraaliseksi integriteetiksi]. Hän kyllä sinnikkäästi yrittää olla, mutta epäonnistuu sekä omien että muiden ihmisten samankaltaisten heikkouksien ja intohimojen takia.
Ehkä pitäisi vain ajatella, ettei yrittänyttä ei laiteta, vaikkei sekään lopulta pidä paikkaansa tässä juonittelujen ja valheiden maailmassa.
Toki maailmassa sentään on lukemattomia empiirisiä faktoja, joitten mukaan elämämme objektiivisesti määräytyy ja joihin voimme luottaa, mutta sen verran on siis varmaa, että mitään empiiristä hyvän elämän ihanneyhteiskuntaa [jota Platon politiikassa kovia kolhuja saaneena sekä piruuttaan että vakavissaan Valtio-dialogissa hamotteli] tai sellaista uskomus- ja käyttäytymisohjeistoa, jonka kaikki voisivat yhteisesti jakaa, ei ole olemassa.
Kaikkia yleisesti ja yhteisesti koskevasta ja sitovasta moraalista [Kantin kategorisena imperatiivina eli ehdottoman sitovana velvollisuutena] taitaa jäädä jäljelle vain tuo hieman epämääräinen kultainen sääntö, jonka Wittgenstein tunnetusti lakoniseen tapaansa kiteytti kolmeen sanaan: 'Olkaa kilttejä toisillenne.'
Ei ole helppoa se - ei minulle eikä naapurin rouvalle - - :\].
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2011/11/sivistynyt-yhteiselama-ja-liberalismi.html
http://www.journalforlifechange.com/
6 comments:
Tuo oli keinotekoinen väistöliike tai jopa argumentatiivinen silmänkääntötemppu.
Niin on, mutta keskustelu tuntui menevän väärälle raiteelle. Kyse ei ollut kannabiksesta, vaan siitä, onko ylipäänsä olemassa sellaisia aineita, jotka pitäisi kieltää.
En siis itse halunnut sotkea kannabis -keskustelua tähän.
Koska on täysin mahdotonta, että mikään empiirinen tutkimus voisi hyvän elämän suhteen antaa vastauksen, joka koskee kaikkia ihmisiä tai jonka kaikki 100%:sti hyväksyisivät
Tuossa on kaksi väitettä. Mutta ei se mitään. Meillä voi olla kaikkia ihmisiä koskeva deskriptio [esim. opiaattien haitallisuudesta], vaikka kaikki ihmiset [idiootit, psykopaatit] eivät sen totuutta myöntäisikään. Mutta juuri tällöin psykopaatit ja idiootit on pakotettava toiminaan normin mukaisesti [ääritapauksessa noudatetaan eräästä elokuvasta tuttua menetelmää, eli "palaveri" kestää niin pitkään kunnes narkomaanit ovat poistuneet hallintorakennuksesta].
'Empiirinen kysymys' jää siis yhteisön ratkaistavaksi. Mutta tästähän yhteisö-ajattelussa taisi alkujaankin olla kyse.
Kysymys ei siis koske empiiristä väitettä jonkin tuotteen tuomittavuudesta, vaan abstraktimpaa väitettä siitä onko yhteisöllä ylipäänsä oikeus kieltää tietyt ominaisuudet omaavan päihteen käyttö.
Jos joku Miltton Friidman viittaa hamppuun sellaisessa keskusteluyhteydessä, jossa minun mielessäni ovat olleet lähinnä opiaatit, niin minun on pakko tarkentaa teoriani käytännön sovellutuksia.
Miltton sotkee ultra-liberalismissaan kaikki asiat jotakuinkin täydellisesti.
Hänen kanssaan ei kannata keskustella 'edes' rationaalisesti. Häntä voi vain halveksia tai sääliä varsinkin, kun hän itse halveksii niitä, jotka asettavat minkäänlaisia sääntöjä hänen kapitalisti-saalistajansa rattaisiin.
Milttonia ei voi kumota argumentaatiolla vaan voimalla, mutta tiedän toki tämän sanottuani, että nyt Miltton voi riemuissaan hihkua, että olen hyväksynyt hänen darwinistiset lähtökohtansa.
Okei - niin mutatis mutandis olenkin, mutta tekeekö se Milttonin olon mahdollisesti jotenkin mukavammaksi - kysyn vaan ja vastaan, että ei tee, mikäli hän on 'normaali' ihminen, joka joutuu päivittäin elämään toisten ihmisten kanssa.
Loppuun asti darwinistinen yhteiskunta kun on helvetti, jossa kaikki käyvät sotaa kaikkia vastaan [Hobbesin luonnontila].
Ja silti Milttonilla on kanttia sanoa olevansa optimisti ihmisen suhteen. Näin kieroutunutta psykologista laissez faire-optimismia minä nimitän sosiopatiaksi - ihan tosissani.
Voisin tietysti osittain samoin perustein nimittää myös Nietzscheä sosiopaatiksi, mutta hänen vallantahtonsa on paljon syvällisempää, merkityksellisempää ja ongelmallisempaa kuin Milttonin ja muitten uusliberaalien raha- ja tavara-fetisismi.
Totesin jo vuosia sitten eräässä kouluesseessäni, että juuri markkinatalous luo hobbesilaisen "kaikkien sodan kaikkia vastaan".
Varmaan joku toinenkin on päätynyt samaan lopputulokseen, mutta siitä en tiedä enkä ole lukenut.
Marxia syytetään usein moralismista, mutta samalla juuri Marx myöntää, että kapitalisti on tavallaan oikeassa: Työläisellä ei kerta kaikkiaan ole kapitalismin oloissa [omistusoikeus, sopimusvapaus] mitään moraalisesti kestävää argumenttia vaatia enempää kuin mikä on työvoimatavaran vaihtoarvo [tasapainohinta].
Mutta imaginaarisessa työvoimatavarassa on läsnä elävän ihmisen [työläisen] koko inhimillinen potentiaali, ja jo tämän vuoksi yksityisen kapitalistin hyväksi tehtävää palkkatyötä voidaan jo a priori pitää hirvittävämpänä tekona ihmisyyttä vastaan kuin esimerkiksi orjuutta.
Kysymys on esikoisoikeuden myymisestä ateriakorvauksella Esaun tavoin. [Myös Marx käyttää suunnilleen tätä samaa metaforaa.]
En tunne Nietzscheä yhtään. Mistä olisi hyvä lähteä tutustumaan?
Lue ensin vaikka nämä:
http://www.amazon.com/Nietzsche-Critical-Life-Ronald-Hayman/dp/0140062742#_
http://www.huuto.net/kohteet/ronald-hayman--nietzsche---nietzschen-aanet/195105186
Sitten kun olet, SK, lukenut kaksi edellä mainittua teosta, voit siirtyä linkistä löytyvään, minkä jälkeen voit alkaa lukea Nietzschen omaa tuotantoa - ei väliä, missä järjestyksessä.
Itse tutustuin Nietzscheen melko päinvastaisella tavalla, mutta olen tullut siihen tulokseen, että juuri tämä järjestys takaa Nietzschen tekstien [edes] hiukan helpomman ja nopeamman ymmärtämisen.
Mutta tämäkään ei takaa sitä, että Nietzschen ajattelua pystyisi ymmärtämään täydellisesti. Se on yksinkertaisesti mahdotonta sekä aforistisen kirjoitustyylin että Nietzschen perspektivistisen 'pluralismin' takia.
Suomeksi Nietzschestä ei edelleenkään taida olla filosofin tekemää yleisesesitystä, vaikkeivät Hayman ja Safranskikaan mitään ammattifilosofeja ole.
Safranski nyt sentään on vakavasti opiskellut filosofiaa [mm. Adornon oppilaana], mutta erikoistunut sittemmin kirjallisuuteen.
Aarne Kinnunen ['F. Nietzsche'] ja Tarmo Kunnas ['Nietzsche - Zarathustran varjo'] ovat molemmat kirjallisuuden ja ylipäätään estetiikan spesialisteja.
Eipä tietysti ollut ammattifilosofi itse Nietzschekään - kaukana siitä, vaikka klassisen filologian professorina tunsikin mm. Platonin tekstit erittäin hyvin.
Tosin filologiaan jo melko pian kyllästyneenä [Nietzchen mielestä filologia oli lopulta pelkkää vanhojen hautojen pilkuntarkkaa tonkimista eikä erityisen luovaa työtä] myös metodisesti [ainakin tieteellisessä filologiassa] täysin pätevä Nietzsche aikoi hakea filosofian professuuria 1870-luvun alkupuolella, mutta häneltä puuttui siihen akateeminen pätevyys ja ylipäätään kolleegoiden tuki.
http://www.amazon.com/Nietzsche-Philosophical-Biography-R%C3%BCdiger-Safranski/dp/0393323803/ref=pd_sim_b_5#_
Mitkä ovat mielestästi oleellisimmat teokset, kirjat, jos haluaa tutustua melko syvällisesti filosofiaan?
Post a Comment