November 16, 2011

Keskeneräisiä ajatuksia markkinatalouden etiikasta

Tuskin voisin löytää osuvampaa satiiria tämän päreen keskeisen teesin kuvaamiseksi. 
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Matteus-efekti eli anakykloosi, osa IV.

I
1
Häikäilemätön Machiavelli ja taktikoiva Sun Tzu

Nimimerkki Miltton Friidmanin [ks. po. IM:n päreen kommenttilketju] argumentointi-menetelmä on pomminvarma, koska hänen perusähtökohtansa ovat jotakuinkin metafyysisia [siinä missä stalinisti-kommunistien ja fundamentalisti-teistienkin].

Milttonin asenne on a] fundamentalistinen = ehdoton ja pyhä laissez faire ja metodinsa b] reduktionistinen = kaikki päättely talouden parhaasta mahdollisesta toiminnasta palautuu utooppiseen laissez faire'en, jota ei kuitenkaan ole olemassa kuin teoreettisena utopiana.

Mutta eikö myös ensimmäiseen maailmansotaan vääjäämättä johtanut 1800-luvun kolonialistis-imperialistinen politiikka ollut perimmältään juuri brittiläis-utilitaristisen laissez fairen pohjalle rakennettu [mutta etenkin Bismarckin väkisin masinoima] diplomaattisten 'johdannais-sopimusten' eurooppalainen pakko-palapeli, joka räjähti käsiin yhden balkanilaisen arkkiherttuan murhan vuoksi samaan tapaan kuin kaikki taloudelliset ja aatteelliset kuplat aina räjähtävät [vrt. euro-kriisi ja Kreikan nykytilanne].

[Mikään (edes kaikkein tarkin) laissez faire'n (= taloudellinen anarkismi + poliisi) varaan rakennettu sopimuspolitiikka ei pysty ennakoimaan hetkeä tai yksittäistä tilannetta, jolloin sen hataruus ja valheellisuus paljastuu eli eskaloituu kriisiksi tai jopa katastrofiksi poliitiikan ja talouden alueeella [ks. IV].

Tämän lisäksi Miltton tekee vielä yhden metafyysisen oletuksen: c] on olemassa 'vapaita ihmisiä', jotka ovat jotenkin parempia kuin 'epävapaat ihmiset'.

Mitkä ihmeen vapaat ja epävapaat ihmiset? Kuulostaa taloustieteeseen siirretyltä nietzscheläisyydeltä {herra- ja orjamoraali] tai äärimmilleen tulkittuna sosiaalidarwinistiselta rasismilta. Kuka tai mikä voi päättää siitä, mitä vapaus todella merkitsee? Täysin vapaa markkinatalousko, joka johtaa vääjäämättä intialais-somalilaiseen kasti-yhteiskuntaan?

Joka tapauksessa Milttonin on tältä perustalta melko helppo kumota 'teknisesti' mikä tahansa vastaväite. Kyseinen strategia on lopulta samaa tyyppiä kuin kaikilla reduktionisteilla ja fundamentalisteilla. Jopa vapaus ja epävapaus on yhteinen tekijä - tosin sillä erotuksella, että libertaarinen ja hegeliläis-kommunistinen käsitys vapaudesta [tosin Hegel itse ei ollut sosialisti vaan nationalisti, joka arvosti maltillisesti Adam Smithin käsityksiä kansalais- ja markkinayhteiskunnasta] perustuvat hyvin erityyppisiin käsityksiin poliittis-filosofisesta antropologiasta eli tässä yhteisöllisen itseymmärryksen ja ideaalin sekä yksilön autonomian suhteesta  - [mm. Quentin Skinnerin luento 'Kolmas vapauden käsite' selventää asiaa - ks. linkki].

2
Komppaan konservatiivisen Ironmistressin kriittisiä näkemyksiä plutokratiasta tiettyyn rajaan asti, vaikken usko, että mikään matemaattinen mallinnus voi ikinä ennustaa ihmisten taloudellista[kaan] käyttäytymistä [empiriaa] pätevästi kuin tietyn teoreettisen viitekehyksen eli mallinnuksen itsensä sisällä [siis perimmältään empiriaa 'kaventamalla', mutta eihän todellisuus ole numero-loogisia symboleja vaan 'ei-käsitteellistä, energeettistä turbulenssia'].

Taloudellisten mallinnusten perimmäisenä edellytyksenä toimii oletus ihmisten rationaalisuudesta [mitään - myöskään irrationaalisuutta - ei voi mitata kuin rationaalisesti], mutta juuri rationaalisuus itsessään on eräs sitkeimpiä [ja teknologian suhteen menestyneimpiä; filosofisesti sen sijaan nihilismiin päätyneitä] metafyysisiä uskomuksia ihmislajin intellektuaalisen ajattelun perustasta ja tieteellisen tutkimuksen perimmäisestä edellytyksestä.

Mikä on rationaalisuuden perimmäinen tiedollinen kriteeri? Vastaus. Sitä ei ole. Se on pelkkä pragmaattinen uskomus, jossa muutos yritetään väksin mahduttaa muuttumattomaan logiikan/teorian sapluunaan eli/tai Prokrusteen vuoteeseen.

Kun ihmisestä elimoidaan kaikki kontrolloimattomat psykologiset tekijät [täydellisen koneen ideaali], jäljelle jää yhä vielä hobbesilainen 'vaisto-olio', joka toimii periaatteessa virheettömästi niin kauan kuin sen eteminen ei kohtaa ylivoimaista estettä - [tietenkin tämä on mahdotonta, ellemme oleta kastihierarkiaa, jossa vapaa ja tahtova valtaeliitti ohjelmoi epävapaat ja tahdottomat ihmiset eli alemmat 'konetyypit' käyttäytymään kuten niiden pitää käyttäytyä]. - Tämä oletus on yhtä kuin rationaalisesti itsekkään ihmisen idea.

Mutta miksi ihmiset [pankkiirit ja heidän asiakkaansa] eivät käyttäytyneet 'kiltin' rationaalisesti kvanttimatemaattisten mallien ennustamalla tavalla vaan eräät miltton-friidmanit pääsivät jälleen kerran ketkuillen provosoimaan tuon [road runneria takaa ajavan] finanssikaupan maantiekiitäjän juoksemaan rotkon yläpuolelle, josta se tyhjän päällä räpiköinnin jälkeen putoaa alas taloudellisen laman rotkoon - 'tahtomattaan' [?], 'puhtaan' [?] kapitalismin lakeja noudatettuaan? Oliko vika ihmisen ennakoimattomassa [tai ainakin sika-ahneessa] psykologiassa [reaalisissa markkinavoimissa] vai rationaalisista rationaalisimmassa eli kvantti-mallinnetussa 'markkinavoimassa'?
*
Anyway - Miltton pelaa eri peliä kuin IM [ja minä pelaan eri peliä kuin Miltton tai IM]. Milttonin pelissä vahvimmat [ovelimmat huijarit] voittavat aina kaiken, mikäli heidän vain annetaan voittaa ja he viis veisaavat muiden kohtalosta. Mutta miten voisikaan se, joka ajattelee vain omaa etuaan, olla aidosti kiinnostunut toisten oikeuksista? Kutsun tällaisia ihmisiä psykopaateiksi, joille pitää järjestää ihan oma reviirinsä. Aiheuttakoon siellä toisilleen laissez faire-finanssikuplia, mutta keynes'läiseen maailmaan heillä ei pitäisi olla mitään asiaa.

II
Me teimme vain sen, mitä sovittiin

Rahanpesua yritetään ratkoa loputtomien sopimusmenettelyjen kautta, mutta juuri laillinen rahanpesu [esim. johdannaiskaupan verkostot] ja laiton rahanpesu [esim. huumausainekaupan voittojen 'puhdistaminen' sijoittamalla voitot juuri johdannaiskauppaan] sekä ylipäätään harmaan talouden ongelmat samanaikaisesti sekä ilmentävät että mystifioivat sopimus-proseduralismin perimmäistä ongelmaa.

Johdannaiskauppa on sopimusketjutusten ja -verkostojen loputon suo ja mitä pitemmälle tuota verkostoketjua viedään sitä mahdottomammaksi käy todentaa, onko käytävä sopimuksin taattu kauppa selvästi rikollista tai ainakin epäreilua eli jonkinasteista huijausta.

Sopimusmenettelyt itsessään eivät lopulta takaa muuta kuin oman itsensä. Sopimuksia noudattamalla ei rikota sopimusten kirjainta, mutta jos itse sopimusverkosto on jo niin monimutkainen, ettei pelkkä sopimusten kirjaimellinenkaan noudattaminen voi taata muuta kuin [tautologisesti] teknisen sopimusten noudattamisen, niin kuka voi sanoa, että sopimusten noudattaminen itsessään on eettistä.

Jos kysyt matemaattiselta mallilta [talousmatemaatikolta], toimiiko se eettisesti oikein, saat vastaukseksi kaavoja, jotka todistavat, että annetuilla ennakkoehdoilla ja koordinaateilla se toimii ja toteuttaa juuri tässä virheettömässä toimivuudessaan tietynlaista eettisyyttä.

Mutta kysyinkö minä, onko mallinnus teknisesti pätevä?

En kysynyt vaan sitä, toteuttaako sopimusproseduurin noudattaminen sen alkuperäisen eettisen periaatteen ja lähtökohdan, jonka vuoksi sopimus koettiin tarpeelliseksi valmistella ja sopia. Ja juuri tähän kysymykseen en voi enää loputtomien johdannaisten ja niitä varten kehitetyn äärimmäisen monimutkaisen sopimusjärjestelyn vuoksi saada vastausta.

Voin siis tietää vain sen, noudatetaanko sopimusta [toimiiko malli], en sitä toteuttaako sopimuksen noudattaminen enää niitä juridisia varmistuksia, joiden piti taata johdannaiskaupan eettisyys. Minun on loogisesti mahdotonta tietää sitä, koska metodi/sopimus/mallinnus ei milloinkaan takaa mitään muuta kuin puitteet, joissa empiirisen todellisuuden pitäisi toimia.

Emme tarvitse edes tuota konditionaalista imperatiivia 'pitäisi', koska johdannaiskaupan mutkikkuus [empiirinen todellisuus] a] riistäytyy aina irti mallista, joka yrittää koodata sitä tai b] [eli perusponttini] itse metodista tulee empirian osa, mikä merkitsee, että metodi/mallinnus eli sopimukset ja niiden noudattaminen muuttuu osaksi todellisuutta, jota sopimusten piti kyetä kontrolloimaan.

Kyseessä on siis kehämäinen, itsensä omalla itsellään 'todistava' ja 'toimeenpaneva' prosessi: - loogisen virhekontrollin ulottumattomiin mystifioitunut premissien ja johtopäätöksen välisen yhteenlankeamisen kierre, metodin, teorian ja empirian diskursiivinen koherenssi, mistä seuraa, että kaikki sopimusta noudattaneet voivat väittää toimineensa eettisesti oikein, koska sopimuksen noudattaminen itsessään merkitsee siihen implikoidun oikeusvaateen totetumista.

Voimmekin hyvällä omallatunnolla toimia täysin epäeettisesti [mikäli etiikka oikeudenmukaisuutena on universaalia ja siten intuitiivisesti samankaltaista kaikkialla eikä pelkästään yksittäisten sopimusten loputon poikkeusjärjestely] vetoamalla siihen, että toimimme sopimusten mukaisesti, eli vaikka aiheuttaisimme miten helvetillisen talouskuplan noudatettuamme uusimpia mallinnuksiamme ja sopimuksiamme, kukaan ei voi asettaa meitä juridiseen vastuuseen toimistamme, koska näyttöä ei ole eikä edes voi olla; - sen takaa juuri ja nimenomaan se proseduuri, jonka me loimme varmistamaan, että bisneksemme noudattavat eettisiä sääntöjä.

Kun kukaan ei saa eikä enää edes voi asettua sopimusjärjestelmän ulkopuolelle [ilman, että hänet ainakin teoriassa uhataan leimata rikolliseksi], ei häntä myöskään voi enää asettaa vastuuseen teoistaan, koska kehämäinen, itsensä legitimoiva proseduuri takaa hänelle 'alibin ja syytesuojan'.

Tilanne onkin yhtäkkiä muuttunut jos ei totalitaariseksi niin ainakin pakkoneuroottis-pakottavaksi pelinhimoksi. Kukaan ei piittaa muusta kuin sopimuksen kirjaimesta ja talousteoreettisista mallinnuksista, jotka mahdollistavat mustan aukon, jonne kaikki riskit voi sijoittaa pois omalta kontolta.

Mutta tuo musta aukko on pelkkää spekulaatiota. Sitä ei ole olemassa muualla kuin 'innovatiivisissa' fantasioissa, ovatpa nuo fantasia-spekulaatiot sitten teoreettisesti miten hienosti tahansa mallinnettuja.

Niinpä jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa. Joko juridinen sopimusjärjestelmä, jonka noudattaminen antaa luvan johdannaiskauppaan talousteoreettisen kvanttimallinnuksen yhä sofitikoiduimmin keinoin, muuttuu a] marxilaisittain ilmaistuna legitimoiduksi kapitalismin riistokoneistoksi, jota ei yksinkertaisesti voi kyseenalaistaa joutumatta hullun ja terroristin kirjoihin tai b] se räjähtää näennäisen kontrollin [metodin, sopimuksen, proseduurin] pettäessä kerta toisensa jälkeen [ja viimein lopullisesti] käsiin kuin rajattoman positiivisen takaisinkytkennän kiihdyttämä rajallinen systeemi.

Itse asiassa molemmat vaihtoehdot toteutuvat jatkuvasti, koska ihmisellä [tämä on kohtalomme] ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa järjelliseen ajatteluunsa ja kehittää teorioitaan, mallinnuksiaan ja teknologiaansa yhä vain pitemmälle ja yrittää siten torjua kaikenlaisia taantumia, sairauksia ja onnettomuuksia eli itse asiassa ja viime kädessä kuolemaa, koska kuolema on jotain täysin peruuttamatonta, joka langettaa ihmiselämän 'sijoitukseen' ylivoimaisen sietämättömältä tuntuvan riskin.

Myös tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, mitä Freud sanoi. Torjuttu [ahdistus ja/tai halu] palaa aina. Niin palaavat myös rahanpesuksi muuttuneilla johdannaisilla torjutut riskit. Ahdistus on ihmisen olemassaolon perimmäinen psykologinen realiteetti, eikä ahdistusta tuottavia riskejä voi koskaan eliminoida lopullisen varmalla metodilla ilman, että rajat huijaamisen, reiluuden ja lopulta todellisuudentajun väliltä katoavat kokonaan.

Todellisuudentajun menettämiseen johtava sopimus-noidankehä huijaamisen ja reiluuden välillä on totuus, joka pätee yhtä lailla sekä vannoutuneeseen kalvinistis-pelagiolaisen pelastusopin kannattajaan kuin häikäilemättömään uusliberalistiseen finanssi-keinottelijaankin. He ovat huijareita molemmat - tietäen tai tietämättään, tahallaan tai tahattomasti, omasta halustaan tai peliin pakotettuina.

Mutta yksi on varmaa - tuntematon noutaja tuntemattomasta maailmasta tulee viimein kummallekin, koska sitä riskiä ei ole voinut eikä ole koskaan edes mahdollista siirtää lopullisesti muiden piikkiin - ei minkäänlaisilla johdannaiskaupoilla. Jumala on siis oikeudenmukainen ainakin tässä yhdessä asiassa.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Hedge_(finance)
http://takkirauta.blogspot.com/2011/11/matteus-efekti-eli-anakykloosi-osa-iv.html
http://www.filosofia.fi/node/2814
http://tywkiwdbi.blogspot.com/2010_04_01_archive.html

2 comments:

ninni said...

Voi, ihana!

Anonymous said...

tiesitko etta g sachsilla se mies joka jarjesti kreikan velan peittelemisen eulta on nyt ekpn eurropan keskuspenkin johtaja