June 30, 2010

Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan sinun erilaisuuttasi

Nor muslims. - Dammit. At least I can still bring my cat.
*
Me länsimaiset, demokraattis-eettiset ateisti-kristityt olemme ihan oikeasti älykkäämpiä kuin muut. Jopa meidän rasismimme on sofistikoidumpaa kuin islaminuskoisten ja/tai afrikkalaisten.
1
On jälleen aika testata konservatiivi-persulaista Takkirautaa sekä mamu-myönteisiä punavihreän multikulturalismin kannattajia, mitä tulee heidän rasismi-logiikkansa johdonmukaisuuteen.

Toisin kuin punavihreät, Takkirauta vastustaa monikulttuurista kehitystä ja perustaa mamu-vastaiset näkemyksensä kaikkia yleisesti ja yhtäläisesti koskevaan Lakiin (jota Alain Badioulla vastaa tässä Etiikka). Takkiraudan kaikkia yhtäläisesti koskeva Laki toimii kuitenkin yllättävällä tavalla. Jos mamu tekee rikoksen, hänet lähetään takaisin savannille tai vuoristoaavikolle eli sinne, mistä on tänne tullutkin sosiaaliapuja norkoilemaan ja vanhuksia ryöväämään. Mutta jos suomalainen tekee saman rikoksen, hän saakoon asiallisen oikeudenkäynnin.

Kutsun tällaista näkemystä 'vakaumuksellis-valikoivaksi legalismiksi'. Se on läheistä sukua rasismille. Laki koskee Takkiraudalla siis yleisesti ja yhtäläisesti vain suomalaisia - ei mustalaisia, muhametteja, kerjäläisiä, kommunisteja jne., koska nämä ihmiset ovat Takkiraudan syvän vakaumuksen ja ad populum-legalismin mukaan maassamme periaatteessa laittomasti. Lainsäätäjä on nimittäin tehnyt kategorisen virheen salliessaan heidän maahanmuuttonsa.

Takkiraudan kanssa vastaavasti multikulturalisteilla erojen ja identiteetin eli Toisen kunnioittaminen, joka on heidän pyhä eettinen uskonsa, ulottuu juuri (ja vain) niin pitkälle kuin tuo toinen vastaa heidän käsityksiään 'hyvästä toisesta'. Siten kyseessä on yhtä tekopyhä ja rasistinen tulkinta Etiikasta kuin Takkiraudalla Laista.

Eikö olisi reilumpaa, avoimempaa ja ennenkaikkea johdonmukaisempaa, jos a) Takkirauta tunnustaisi käyttävänsä Lakia valikoivasti eli diskriminoivasti ja b) multikulturalistit Toisen eron kunnioittamisen etiikkaansa ehdollisesti kaksoistandardina. - Ainakin he olisivat silloin älyllisesti ja moraalisesti rehellisiä eivätkä niin sietämättömän tekopyhiä ja ylimielisen oikeassaolevia kuin, millaiseksi minä heidät koen.

Takkiraudan mamu-vastainen populismi (faktapuhe - haha) ja multikulturalistien sofistikoitunut suvaitsevaisuus-saivartelu jatkaa kumpikin tahollaan eurooppalaisten kolonialistien vähemmistöjä alistavia perinteitä. - Itse asiassa heidän päättelynsä ja perustelunsa, kun ne riisutaan heidän käyttämästään Lain ja Etiikan naamiosta, paljastuvat - ei miksikään muuksi kuin pahanlaatuiseksi ad hominem-mystifikaatioksi myyräntyössään.
2
Sitaatti Alain Badioun kirjasta: Etiikka - Essee pahan tiedostamisesta. - (Muistettakoon, että Slavoj Zizek on Badioun kanssa jotakuinkin samoilla antilevinaslaisilla linjoilla tässä asiassa.)

Toisesta Täysin-Toiseen
'[...]
[Emmanuel] Levinasin hankkeessa Toisen etiikan ensisijaisuus suhteessa saman teoreettiseen ontologiaan liittyy täysin uskonnolliseen aksioomaan. On loukkaus Levinasin ajattelun intiimiä liikettä ja subjektiivista ankaruutta kohtaan luulla voivansa ottaa siitä erilleen se, minkä se yhdistää. Tosiasiassa ei ole olemassa Levinasin filosofiaa. Kyse ei ole edes filosofiasta teologian 'palvelijana'. Kyse on teologian mitätöimästä filosofiasta (sanan kreikkalaisessa merkityksessä), teologian, joka ei jää theo-logiaksi (nimitys on vielä liian kreikkalainen ja olettaa jumalallisen lähetymisen identiteetin ja Jumalan predikaattien kautta) vaan nimenomaan etiikaksi.

Se, että etiikka olisi äärimmäinen nimi uskonnolle sellaisenaan (sille, mikä liittää uudelleen Toiseen Täysin-Toisen sanoinkuvaamattoman auktoriteetin alaisuudessa), vie sitä kuitenkin yhä täydellisemmin kauemmaksi kaikesta, mitä voidaan laskea 'filosofian' tiliin.

Karkeasti sanoen Levinasin hanke muistuttaa meitä ainutlaatuisen itsepintaisesti siitä, että jokainen yritys tehdä etiikasta jotain, mikä kävisi ajattelun ja toiminnan periaatteeksi, on olemukseltaan uskonnollinen. Sanokaamme, että Levinas on yhden sellaisen perusajatuksen johdonmukainen ja kekseliäs ajattelija, jota mikään akateeminen peittelyn tai abstraktion harjoittaminen ei voi hämärtää, nimittäin sen, että kreikkalaisesta käyttötavastaan (jossa etiikka on selvästikin teorialle alisteinen) erotettuna ja yleisesti otettuna etiikka on hurskaan diskurssin kategoria.

Etiikka hajonneena uskontona

Mitä sitten tulee tästä kategoriasta, jos uskottelemme poistavamme tai naamioivamme sen uskonnollisen arvon säilyttäen samalla sen ilmeisen konstituution abstraktin asetelman ('toisen tunnustaminen jne.')? Vastaus on selvä: kissanvelliä (turhaa sekasotkua/rr). Hurskasta diskurssia ilman hurskautta, sielun täydennystä kykenemättömille hallinnoille, saarnaajien tarpeisiin luokkataistelun liekin tilalle tuotua kulttuurisosiologiaa.

Ensimmäinen epäilys herää, kun huomaamme, että etiikan ja 'oikeuden erilaisuuteen' apostoleiksi julistautuneet ovat silmin nähden kauhistuneita kaikesta vähänkään puolustetusta erilaisuudesta. Heille afrikkalaiset tavat ovat barbaarisia, islamilaiset kamalia, kiinalaiset totalitaarisia ja niin edelleen. Itse asiassa tämä kuuluisa 'toinen' on esittelykelpoinen vain, jos hän on hyvä toinen, mikä tarkoittaa - mitäpä muuta kuin samaa kuin me?

Kunnioittakaa eroja, toden totta! Mutta sillä ehdolla, että erilainen on demokraattisparlamentaarinen, markkinatalouden kannattaja, feministi, ekologisti... Toisin sanoen kunnioitan eroja, mutta tietenkin vain siinä määrin kuin se, mikä eroaa, kunnioittaa tarkalleen minun tavoin noita mainittuja eroja.

Aivan kuten 'vapauden vihollisille ei voi olla vapautta', ei voi olla kunnioitusta niitä kohtaan, joiden eroavaisuus muodostuu nimenomaan siitä, etteivät he kunnioita eroja. Ei tarvitse tarkastella kuin etiikan kannattajien pakkomielteistä kiukkua suhteessa kaikkeen, mikä muistuttaa islamilaista 'fundamentalismia'.

Ongelmana on, että 'erojen kunnioittaminen' ja ihmisoikeuksien etiikka näyttävät todellakin määrittelevän identiteetin! Näin ollen erojen kunnioittaminen pätee vain siinä määrin kuin nuo erot ovat järkevästi homogeenisiä tuon identiteetin kanssa (joka loppujen lopuksi on vain rikkaan 'Lännen' identiteetti - sekin näkyvästi hämärtyvä).

Jopa Ranskan maahanmuuttajat ovat etiikan kannattajien silmissä sopivasti erilaisia vain, jos heidät 'integroidaan' ja he haluavat sulautua. (Kun asiaa tarkastelee lähemmin, tämä näyttää tarkoittavan, että maahanmuuttajat ovat sopivasti erilaisia vain, jos he haluavat tukahduttaa erilaisuutensa.)

Voi hyvinkin olla, että irrotettuna uskonnollisesta saarnastaan, joka ainakin antoi sille 'ilmoitetun' identiteetin laajuuden, eettinen teologia on valloittavan sivilisaation viimeinen sana: 'Tule sellaiseksi kuin minä, niin minä kunnioitan sinun eroasi.''
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://takkirauta.blogspot.com/
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Maailma+on+totuudessa+uusi/HS20050504SI1KU02gvi
http://filosofia.fi/node/2354
http://www.apeironkirjat.com/
http://megafoni.kulma.net/index.php?art=216
http://www2.teak.fi/teak/Teak107/7.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Emmanuel_Levinas
http://en.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_populum
http://fi.wikipedia.org/wiki/Legalismi
http://www.motifake.com/tags/dice

2 comments:

Ironmistress said...

Me länsimaiset, demokraattis-eettiset ateisti-kristityt olemme ihan oikeasti älykkäämpiä kuin muut.

Emme ole. Kaakkois-aasialaiset ovat meitä älykkäämpiä. Kiinalaisten keskimääräinen ÄO on 105, kun länkkäreillä se on 100.

Toisin kuin punavihreät, Takkirauta vastustaa monikulttuurista kehitystä ja perustaa mamu-vastaiset näkemyksensä kaikkia yleisesti ja yhtäläisesti koskevaan Lakiin

Ei vastusta. Hän vastustaa destruktiivista ja holtitonta monikulttuurista kehitystä. Hän ei myöskään ole mamuvastainen, vaan vastustaa holtitonta maahanmuuttoa.

Jos mamu tekee rikoksen, hänet lähetään takaisin savannille tai vuoristoaavikolle eli sinne, mistä on tänne tullutkin sosiaaliapuja norkoilemaan ja vanhuksia ryöväämään.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Täsmälleen tällä tavalla toimitaan kaikissa maailman maissa. Myös niissä, joissa väestö on meitä älykkäämpää, kuten Kaakkois-Aasian maissa. Meillä ei ole mitään velvollisuutta sietää antisosiaalista käytöstä omassa maassamme.

Mutta jos suomalainen tekee saman rikoksen, hän saakoon asiallisen oikeudenkäynnin.

Me olemme tässä maassa isäntiä. He ovat vieraitamme. Tässä on se ero. Jos vieras käyttäytyy antisosiaalisella tavalla, isännällä on oikeus - ja velvollisuuskin - heittää tällainen vieras ulos. Vasta sen jälkeen, kun maahanmuuttajasta on tullut Suomen kansalainen - siis yksi meistä - maastakarkoitusta ei voida sallia.

Eikö olisi reilumpaa, avoimempaa ja ennenkaikkea johdonmukaisempaa, jos a) Takkirauta tunnustaisi käyttävänsä Lakia valikoivasti eli diskriminoivasti

Miksi? Laki on sama kaikille ja sitä tulisi myös soveltaa kaikkiin samalla tavoin. Seuraamukset puolestaan riippuvat siitä, onko ihminen Suomen kansalainen vai ei, jolloin tuloksena voi olla maastakarkoitus.

Takkiraudan mamu-vastainen populismi (faktapuhe - haha)

Olisitko kiltti ja osoittaisit, missä kohden ruukinmatruuna poikkeaa faktoista.

tahollaan eurooppalaisten kolonialistien vähemmistöjä alistavia perinteitä.

Miten eurooppalaisten kolonialistien vähemmistöjä alistavat perinteet eroavat mielestäsi aasialaisten kolonialistien vähemmistöjä alistavista perinteistä?

dudivie said...

jokaisen, olipa hän filosofi tai ei, täytyy kohdatessaan epäinhimillisyyttä tehdä omat päätöksensä ja puhua vain omissa nimissään." τ'τ' ολεν αινα ιημετελλυτ Σινθσσ ....tätä olen aina ihmetellyt Sinussa ..puhua epäinhimillisyydesta VAIN omissa nimissään ...kuinka kaiki muut ihmiset sitten haluavat yhdessa poistaa epainhimillisyytta eh