May 28, 2010

Martti Koskenniemi on järjen ääni kyynisten rasistien, kirkuvien populistien sekä tahdottomien ja pelkurimaisten poliitikkojen mediasirkuksessa

Koskenniemi: Mummojen käännytyssekoilu paljasti poliitikkojen pelkuruuden

Venäläisen ja egyptiläisen isoäidin käännyttämisestä kehkeytynyt jupakka jatkuu. Kun yleinen mielipide ja korkeat poliittiset päättäjät pääministeriä ja presidenttiä myöten olivat käännytystä vastaan, maaliskuussa luvattiin, että mummot saavat jäädä maahan.

Tällä viikolla kävi ilmi, että poliisi jatkaa käännytystä, koska lakiin ei ole tulossa lähiaikoina muutoksia. Sen jälkeen ulkomaalaisviraston ylijohtaja lupasi, että käännytetyt voivat palata ehkä jo ensi keväänä – kun uusi laki on voimassa.

Kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi on pöyristynyt.

"Kuka tätä maata hallitsee", Koskenniemi kysyy. "Nimettömät virkamiehet vai poliittinen johto?"

Koskenniemen mielestä poliitikot ovat luopuneet heille kuuluvasta vallasta, koska tilanne on heille uusi ja outo.

"Poliittinen kulttuuri Suomessa on tavattoman viranomaismyönteistä. Nyt viranomaismielipide ja kansalaismielipide ovat täysin erilaiset. Tähän ei ole Suomessa totuttu", Koskenniemi sanoo.

"Niinpä poliitikot juoksevat kuin päättömät kanat, kun ei ole turvapaikkaa, mihin piiloutua."

Mummoille ja heidän omaisilleen on helppo osoittaa myötätuntoa. Koskenniemen mielestä olennaisinta sotkussa eivät kuitenkaan ole isoäidit vaan suomalaisen yhteiskunnan tila.

"Millaisia ihmisiä me olemme, kun sanomme yhtä ja teemme toista?"

Koskenniemen mielestä mummojen käännyttämisessä juridiikka on sivuasia. Hän muistuttaa armon käsitteestä. Sitä presidenttikin soveltaa armahduspäätöksissään.

"Lakia on sovellettava ja noudatettava ja sillä hyvä. Mutta joskus on tilanteita, joissa yksittäistapauksen erityispiirteet ovat niin tärkeitä, että niiden tulee syrjäyttää tuo yleinen lain soveltamisen tarve."

Koskenniemen mukaan nyt on kyseessä sellainen tapaus. Koskenniemen mielestä tapausta ei myöskään voi yleistää niin, että käännytyspäätöksen purkamisen seurauksena itärajalla olisi pian tuhat mummoa jonottamassa Suomeen.

"Jos tätä yksittäistapausta ei kyetä näkemään sen omien piirteiden valossa yksittäistapauksena, tämä kansakunta on poliittisessa ja moraalisessa kriisissä", Koskenniemi sanoo.

Viime torstaina pääministeri kehaisi ratkaisseensa Kreikan velkakriisin tuomat ongelmat isänmaan edun nimissä, vaikka lainapäätöstä vastustettiinkin.

Isoäitien ongelma on Koskenniemen mukaan mahdollista hoitaa yhtä vauhdikkaasti. Käännytyspäätös voidaan keskeyttää hetkessä, jos maan poliittinen johto niin haluaa.

"Sisäministeriö on päällikkövirasto, ja jos päällikkö päättää, alaiset tottelevat. Ei tähän tarvita muuta kuin sisäministerin sana", Koskenniemi sanoo.

"Ministeri sanoo, että toimenpide keskeytetään, koska lakia muutetaan, ja poliisiylijohtaja tottelee. Sen jälkeen hallitus kertoo lakiesityksen sisällöstä, ja kaikki ymmärtävät asian, oppositiokin."

Koskenniemen mielestä juuri nyt testataankin suomalaisten moraalista herkkyyttä.
*
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Koskenniemi+Mummojen+k%C3%A4%C3%A4nnytyssekoilu+paljasti+poliitikkojen+pelkuruuden/1135257162044
http://en.wikipedia.org/wiki/Martti_Koskenniemi
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/K%C3%A4%C3%A4nnytett%C3%A4vien+mummojen+tueksi+j%C3%A4rjestet%C3%A4%C3%A4n+mielenosoitus/1135257160606

15 comments:

Anonymous said...

Näin Koskenniemi.

Entä sinä, Rauno, mitä ajattelet asiasta?

Rauno Rasanen said...

Miksi kysyt? Eikö otsikosta muka käy ilmi, että olen täysin samaa mieltä Koskenniemen kanssa?

Katso eilinen päreeni 'Psykoanalyytikkoja, wiccoja, natseja, mummoja' luku 3. Siinä referoin tätä asiaa myös omin sanoin kuultuani iltapäivällä Koskenniemen radiohaastattelun.

Kriminal Tango said...

Ok. Sisäministeri rikkoo lakia ja määrää mummot jäämään.
Voidaanko kansalaisilta tämän jälkeen vaatia kovinkaan suurta lainkuuliaisuutta?

Rauno Rasanen said...

Osaatko Kriminal Tango lukea? - - Luetun ymmärtäminen lienee kuitenkin jo liikaa vaadittu.

*
'Lakia on sovellettava ja noudatettava ja sillä hyvä. Mutta joskus on tilanteita, joissa yksittäistapauksen erityispiirteet ovat niin tärkeitä, että niiden tulee syrjäyttää tuo yleinen lain soveltamisen tarve.'

....
'Jos tätä yksittäistapausta ei kyetä näkemään sen omien piirteiden valossa yksittäistapauksena, tämä kansakunta on poliittisessa ja moraalisessa kriisissä',

....
'Sisäministeriö on päällikkövirasto, ja jos päällikkö päättää, alaiset tottelevat. Ei tähän tarvita muuta kuin sisäministerin sana',

....
'Ministeri sanoo, että toimenpide keskeytetään, koska lakia muutetaan, ja poliisiylijohtaja tottelee. Sen jälkeen hallitus kertoo lakiesityksen sisällöstä, ja kaikki ymmärtävät asian, oppositiokin.'

*
Alimmassa kappaleessa esitetty menettelytapa on siis laillinen.

Sisäministeri toimii omien (laillisten ja poliittisten) valtuuksiensa puitteissa antaessaan määräyksen toimenpiteen keskeyttämisestä lain muuttamisen ajaksi. Lain muuttamisen jälkeen toimitaan niinkuin uusi lakiteksti sanoo.

Lain muuttamista voi tietysti vastustaa jääräpäisellä vaatimuksella lain kirjaimen noudattamisesta, mutta todellinen syy kyseiseen vaatimukseen ei tässä tapauksessa ole lain noudattaminen kaikille yhtäläisen lain itsensä takia vaan poliittinen eli maahanmuuttokielteisyys.

Laki ei kuitenkaan voi koskaan olla kirjaimellisesti dogmaattinen itsetarkoitus vaan representatiivinen hallintaväline, jonka tehtävä on turvata ja mahdollistaa oikeudenmukaisen käytännön toteutuminen.

Jos, kuten 'mummojen tapauksessa', alkaa näyttää siltä, ettei laki tuohon tehtävään enää kykene, sitä pitää muuttaa, ja tuo muutos tapahtuu aina poliittisen päätöksentekijän tahdosta.

Kyseisen poliittisen tahdon ja päätöksen johdonmukaisia ja linjassaan pysyviä tekijöitä/toteuttajia kansainvälisesti kuuluisa professori Martti Koskenniemi nyt oikeutetun suorasanaisesti peräänkuuluttaa.

Ymmärrän kyllä, että mamu-vihaajia Koskenniemen puheet närästävät pahemman kerran, mutta saattepahan perkeleet kerrankin tuta, mitä maailmanlaajuisesti korkeimman opillisen auktoriteetin omaava asiantuntija on mieltä tästä soutamisesta ja huopaamisesta, joka on häpeäksi päätökseen kykenemättömille suomalaisille poliitikoille.

Anonymous said...

Mutta juuri samalla tavallahan tavallinen pieni mitätön ihminenkin ajattelee, todennäköisesti valtaosa kansaa.

catulux said...

"Ymmärrän kyllä, että mamu-vihaajia Koskenniemen puheet närästävät pahemman kerran, mutta saattepahan perkeleet kerrankin tuta, mitä maailmanlaajuisesti korkeimman opillisen auktoriteetin omaava asiantuntija on mieltä tästä soutamisesta ja huopaamisesta, joka on häpeäksi päätökseen kykenemättömille suomalaisille poliitikoille."

Totisesti näin on. Amen.


Vuan se on jännä juttu, miten lobaali ongelma kutistuu suomalaisessa mediassa ja kansalaiskeskustelussa parin mummon tai sitten rikoksista karkoitetun neekeripojan kokoiseksi.

Mummojen sijaan keskustelu voisi mediassa suuntautua esim. Saharan eteläpuolisen Afrikan nykyiseen menoon ja myös tulevaisuuteen.

Ennustusten mukaan väestö siellä kasvaa nykyisestä n.700 miljoonasta n. 2000 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.

Edessämme on sellainen yhtälö, jota ei ratkaista poliittisesti korrektilla jargonilla tai sitten löysillä ja punavihreillä julistuksilla ihmisten tasa-arvoisuudesta ja samanlaisuudesta.

Näkökulmaa vielä laajennettaessa on todettava, että maailman koko väkiluvun kasvaessa yli 9 miljardin (2050) pitäisi maailman ruuantuotanto kaksinkertaistaa.

JOten, ja täten toivon syvästi, että piehtarointi suomalaiskansallisessa itsesäälin ja -syytösten lannassa loppuisi.

Ja jos viimeinkin alettaisiin puhua itse asiasta.

Rauno Rasanen said...

1
No terve catulux - vanha 'hyvä vihollinen'. - Täällä puhuu Carl Schmittin haamu. Ei siis mikään vulgaari kommunisti vaan melkein valtiokapitalistinen natsi ja/tai chestertonilainen distributisti (ks. linkki).

Joten repikää siitä kaikki kokoomuslaiset ja myös SKP - joka ei muuten lähettänyt mulle mitään tiedotteita eikä liittymislomaketta, vaikka netin kautta pyysin - ovat ehkä lukeneet blogiani ;\). - Hyvä niin - en olisi liittynyt, vaikka olisin saanut kymmenen lomaketta.

2
Voithan sinä tietenkin vaihtaa keskustelunaihetta varsinkin, jos/kun on tullut seinä vastaan oman poliittisen asenteen oikeuttamiseksi yrittämällä naamioida se vain ja yksinomaan lain noudattamiseksi.

Mutta ei sen puoleen - vanha retorinen kikkahan tuo aiheenvaihto on. Minäkin sitä ajoittain käytän.

3
Mitä kommenttiisi muuten tulee, niin totta kai kiinnität huomiota vakavaan asiaan. Ihmiskunta on jo nyt kusessa etenkin kehitysmaiden väestönkasvun kanssa. Mutta se ei ole pelkästään kehitysmaiden oma vika. Joka niin väittää, sortuu helposti rasismiin.

4
Haluaisin toteuttaa tasa-arvoa, joten pyrin haukkumaan kaikki aatesuunnat tasapuolisesti (tosin joitain kyllä hiukan enemmän kuin toisia - myönnän)/RR.

*
http://en.wikipedia.org/wiki/Distributism

Tapani said...

Mummojen puolella byrokratiaa vastaan on helppo olla. Ei se vaadi kovin kummoista tajua oikeasta ja väärästä.

Mutta nämä kauheat kerjäläiset, joita jokainen katsoo nyt asiakseen potkia ja halveksia - puolustapa heitä.

Tässä se moraali mitataan, ei mummoissa.

Anonymous said...

"Ihmiskunta on jo nyt kusessa etenkin kehitysmaiden väestönkasvun kanssa. Mutta se ei ole pelkästään kehitysmaiden oma vika. Joka niin väittää, sortuu helposti rasismiin."

Elä hyvä mies vedä esiin tuota rasismi-korttia. olkoon pohdintojemme perustana realismi ja matematiikka.

Esim. Etiopian väkiluku oli vuonna 1960 24 miljoonaa ja tänä vuonna luku on 90 miljoonaa. Tällä hetkellä väestönkasvu Etiopiassa on 3,2% , joka tarkoittaa siis 90 000 000 x 0,032=2,88 miljoonaa lisäasukasta siis vuosittain.

Eli melken puolet Suomen väestömäärästä syntyy maahan, joka on karu,kuiva ja joka kärsii luontaisista kuivuuskausista ilman että Mummot syyttävät kuivuudesta ilmastonmuutosta.

TÄMÄ takaa sen, että Geldofin Bobilta eivät lopu konsertit ja liveaidit. Anteeksi, Sir Bobilta.

ja Etiopia oli itsenäinen koko siirtomaavallan ajan lukuunottamatta makaronisotilaiden miehitystä vuosina 1936-1941.

SIIS kenen vika Etiopian(=Afrikan?) kurjuus, köyhyys ja väestöräjähdys on?

Häh?

Tapani ostelee aneita ja nostaa moraaliaan Euroopan romaaneilla, mutta eikö jokaisen EU-maan pitäisi huolehtia omista vähemistöistään?

t.C

Rauno Rasanen said...

Tapani,

kommenttisi on osuva ja inspiroiva. Kirjoitin tähän jo vastausta, mutta pitkäksi meni, joten pärehän siitä tulee.

Kriminal Tango said...

"Tunneäly" ja "moraali" sekä "empatia" alkavat kovasti nostaa päätään täälläkin.
Näillä Ranen perusteilla olisi talvisodassa pitänyt piippalakkiset päästää maahan ja tarjota rajalla vielä vodkapaukut. Niihinhän sattui, kun niitä ammuttiin! Helvattu soikoon, mitä rasismia. Ja vielä ryssiteltiin! Ai,ai,ai.
Suomi ei todellakaan pysty elättämään kahta miljardia afrikkalaista, ei edes kahtakymmentä miljoonaa.
Yhden saatanallis-perkeleellisen hävittäjäpommittajan hinnalla voisi ostaa afrikkalaisille kymmenen vuoden kortongit. Se saattaisi auttaa niin väestöräjähdykseen kuin aidsiinkin. Vaan niiden vapa jakelu taitaisi sekin olla rasisimia ja valkoisen miehen rikos ja vaikka saatana mitä.
Mummohyysäys oksettaa minua. Kohta raahataan vankilasta julkisuuteen pari murhaa ja raiskausta tehnyt tumma veikko, joka on lapsena kokenut kovia ja nyt saanut täällä kimppuunsa koko läntisen väkivaltakoneiston. Kohta netin adressissa 5 000 allekirjoittajaa vaatii vapauttamaan tämän vääryyttä kärsineen. Poliitikot pelkäävät menettävänsä ääniä ja lupaavat hoitaa asian.
Ostaisit Rane taskulaskimen ja tarkistaisit, kuinka suureen armoon meillä on oikein varaa.

Rauno Rasanen said...

Kriminaali:

oikeus, oikeudenmukaisuus ja armo perustuvat kaikki erityyppisiin ontologioihin. Itse asiassa armo ei ole mikään käsitteellinen 'tyyppi' lainkaan vaan samanaikaisesti sekä mielivallan, oikeuden että oikeudenmukaisuuden sisältävä ja ulossulkeva 'musta aukko' moraalitajussamme.

Armo sijoittuu hyvän ja pahan tuolle puolen ja kumoutuu juuri sillä hetkellä, kun se perustellaan (esim. joillain laskelmilla).

Mutta mä kirjoitan sulle vielä armosta ja näiden kolmen käsitteen eroista. Itse asiassa kirjoitin jo, mutta muhikoon nyt päivän pari vielä. Sitä ennen tulee kerjäläisten vallankumous.

Tapani said...

"Tapani ostelee aneita ja nostaa moraaliaan Euroopan romaaneilla, mutta eikö..."

Kyllä.

Enkä minä aneiden perään ole, vaan kyselen sitä, että miten helvetissä maamme miljoonien suvaitsevaisten suvaitsevuuden raja kulkee juuri muutamassa harmittomassa kerjäläisessä?

Kaikille muille mamuille tarjotaan riumurinnoin elinikäinen täysihoita, ilman velvollisuuksia, mutta ei kerjäläisille?

En näe muuta syytä tähän mielettömyyteen kuin sen, että nämä kerjäläiset aiheuttavat salonkisuvaitsevaisille esteettisiä häiriöitä.

Pysyisivät pois silmistä, niin heitä olisi helpompi rakastaa?

Kriminal Tango said...

Tapanilla näkyy olevan kaikki airot veneessä. Salonkisuvaitsevaistomme on nykyään samanlaista kuin taistolaisnuoret aikoinaan. Juodessaan punkkua isäukon kirjastohuoneen persialisella matolla he puhuivat kovasti työläisten puolesta, mutta jos joskus sattui oikea työläinen tulemaan vastaan, kieppasivat kiireesti toiselle puolelle katua. Työläinenkin on hieno ihminen niin kauan kuin se pysyy tehtaassa ja opiskelee kotikolossaan Marxin koottuja. Mutta ei sitä kotiin voi kutsua. Se haisee ja on vähän likainen eikä varmaan osaa laulaa alkukielellä että el pueblo unido, hamas sera vencido. Ja jos se vaikka on enemmistöläinen! Hyi kauheeta!
Suvaitsevaistomme rahtaa suu hymyssä mustan väen kajaanin taakse tyhjään kansakouluun kotoutumaan, mutta ei välitä hänestä naapurina. Ja kerjäläiset: hehän voivat siepata Vuitton-laukkuni! Voiko ihminen enää elää menetettyään Vuitton-laukkunsa. Minä kysyn vaan.

Rauno Rasanen said...

Kriminaali kirjoitti:

'Voiko ihminen enää elää menetettyään Vuitton-laukkunsa. Minä kysyn vaan.'

Minä en ainakaan voi. En sitten millään. Vuitton hyvästä laukusta on tullut erottamaton osa identiteettiäni. Katsokaa nyt vaikka:

http://www.pursepage.com/wp-content/uploads/2007/09/tyra-banks-louis-vuitton-purse.jpg