.
Johann Sebastian Bach, Preludi nro. 1 C duuri
*
*
Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Pyhä
yksinkertaisuus
.
.
Showing posts with label Bach. Show all posts
Showing posts with label Bach. Show all posts
August 1, 2014
February 24, 2013
Glenn Gould ja Bachin Goldberg-muunnelmat
Glenn Gould plays Goldberg Variations [8 versions comparison].
*
Johann Sebastian Bach (1685-1750)
Goldberg Variations BWV988
Piano: Glenn Gould
0:00 CBC Studio, Toronto, 21 6/1954
2:44 New York, CBS Studio, 6/1955
5:10 New York, CBS Studio, 10,14-16 6/1955
7:05 Salzburg, 25 8/1959
8:56 CBC Studio, Toronto, 3 6/1964
10:44 New York, CBS Studio, 4-5/1981
13:38 New York, CBS Studio, 22-25/4 & 15,19,29/5 1981
16:45 CBC Studio, Toronto, 25-26 9/2006 [1981?]
[Ajoituslista ei toimi bloggerissa, mutta youtubessa kyllä]
*
http://www.youtube.com/watch?v=nPxC4Fu8gCM
April 14, 2010
Vintage Cream -1968/69
Juice Leskinen kysyi kerran eräässä jutussaan, voisiko olla mahdollista, että joku bändi julkaisee parhaan LP:nsä viimeiseksi - lopettaessaan - tarkoittaen juuri Creamin Goodbye'ta. Lienen hyvinkin Juicen kanssa samaa mieltä tässä asiassa, sillä kerta toisensa jälkeen palaan kuuntelemaan kyseisen LP:n biisejä.
Ensimmäinen kappale on Howlin' Wolfin'kin esittämä blues'in ikiklassikko: Sä lähdit, mutta vitut mä siitä välitän, sillä mä istun maailman huipulla!
Kuunelkaapa Jack Brucen (joka on myös erinomainen vokalisti) bassosoundia ja -soittoa. Siitä huolimatta tai itse asiassa juuri sen vuoksi, että Bruce aloitti soittamisen alunperin sellosta, kontrabassosta ja pianosta, voi rockin historian ensimmäinen hevibasso kuulostaa mykistävän musikaaliselta massiivisuudessaan. Eikä kenenkään tarvitse kummastella tämän jälkeen, että Jack Brucen mielestä maailman paras basisti on Johan Sebastian Bach (Brucen Gibson SG:hän murisee kuin Bachin urkubiisin bassokulku - kuuntele linkki 'Bach ja basso').
Myös Eric Clapton soittaa tässä erinomaisen irtonaisesti ja lennokkaasti. Myöhempi Clapton on minulle hieman liian tekninen ja itsekontrolloiva - emotionaalinen lataus tuppaa kärsimään, vaikka soitto on täydellistä.
Jack Bruce kertoi, että koska hän ja rumpali Ginger Baker olivat ennen Creami'ä tottuneet soittamaan myös ja etenkin jazzia, niin ei mikään ihme, että Cream'istäkin muokkaantui bändi, joka improvisoi blues-rockia tismalleen jazz-trion tapaan. - 'Mutta tätä asiaa emme tietenkään paljastaneet [blues-puristi] Ericille' (haha).
Biisin loputtua maailman sen hetken (1968) paras rock-rumpali - fyysisesti raskaan ja silti svengvaavan improvisoinnin mestari, Ginger Baker, kiittää kolleegojaan loistavasta soitosta.
(Hmm - - vai oliko se Bruce (ei sittenkään - aksentti on Bakerin?), joka kiitti Claptonia ja Clapton vuorostaan Brucea (Clapton kuitenkin vastaa kiitokseen). - Toisaalta - Baker usein kiittää Claptonia (jonka kanssa oli hyvissä väleissä) - - ja sitten vasta Brucea - jos yleensä kiittää (Bruce'n ja Baker'in henk. koht. suhde oli miltei kaput). - Mutta kummatkin herrat arvostivat kovasti itseään 2-6 vuotta (Jack s. - 43, Ginger jo - 39) nuorempaa, vähän yli parikymppistä Eric'iä.)
Bonuksena tajunnan räjäyttävä I'm so Glad (blues-klassikko sekin (Skip James) - Creamin radikaalisti sovittamana ja improvisoimana) - Goodbye-LP:n aloituskappale. Ja vaikka Jack Brucen basso tekeekin jälleen ehkä suurimman vaikutuksen, niin tässä voimme kuitenkin kuulla at its best sen, miksi Cream oli/on niin ylistetty trio: yhteissoittonsa käsittämättömän tiukkuuden vuoksi. Sellaista ei ollut aiemmin eikä ole ehkä jälkeenkään päin proge-blues-rockin alueella kuultu.
*
http://www.youtube.com/watch?v=qDU_EHP0yl8
Sitting on Top of the World (Live) - Cream. From their final album, Goodbye. Recorded at The Forum, Los Angeles, California on October 19, 1968.
*
http://www.youtube.com/watch?v=m6xKaUDookk
Cream: 'I'm so glad' - live
PS.
Aiheellinen YouTube-kommentti koskien Jack Brucen bassosoundia. Se nimittäin syntyy vahvalla sormityöskentelyllä - ei niinkään äänentoistolaitteilla.
'make no mistake.... its a powerful and distinctive tone that was a huge part in their overall live sound. It inspired alot of people to pick up a bass who may have never considered it before. i tried to get his " tone" by using the same vintage Marshalls and Gibson EB-3 bass and realized that it was his finger strength that was mostly what created that sound.'
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Goodbye_(Cream_album)
http://en.wikipedia.org/wiki/Cream_(band)#Goodbye
http://www.rockway.fi/oppitunnit/bach-ja-basso/
http://outbloodyrageoustunes.blogspot.com/2008_09_01_archive.html
August 20, 2009
Maailman lahjakkain aatelinen nainen
K-mafia reivaa viimeksi 21.8 - klo:07.10*
Ennenkuin kirjoitan saatanallisen(?) ja koko ajan itseänikin pelottavan (näin on) päreeni Shakespearen Othellosta (siis Jagosta: tragedia on Othellon mutta näytelmä Jagon), yritän rakastaa eräitä arvostamiani naisia. Ja Anne Sofie on eräs, jota en voi ohittaa: ruotsalaisillakin on sentään neronsa - jopa itseensä tyytyväisen - ainakin juridisesti (muttei luokkahenkisesti) lähes jo kadonneen aatelistonsa joukoissa. Eräs heidän kaikkein hienoimpia edustajiaan nykyajan maailmassa on Anne Sofie von Otter.
*
Anne Sofie von Otter: Bach Arias
*
http://www.youtube.com/watch?v=r2C8TvF3dJk
Anne Sofie von Otter - Erbarme dich, mein Gott - Matthäus-Passion (edellisen videon kappale kokonaisuudessaan)
*
http://www.imgartists.com/?page=artist/artistPicture.html&id=8177
http://www.imgartists.com/?page=artist/artistPicture.html&id=8182
June 29, 2009
Musiikissa on magiaa (ainakin tietyssä musiikissa)
Kielimafia puuhissaan - klo: 19.05. Lisäys mm. animaation grafiikkaan.
Musiikissa on jotain maagista - ihan oikeasti. Voitte vakuuttua tästä katsomalla ja kuuntelemalla näitä Stephen Malinowskin esittämiä (performance) ja visualioimia Bach-Beethoven- ja Debussy-animaatioita.
Animaatiokuvan liike, visualisoidessaan sävellyksen/esityksen eri äänten kulun, pystyy antamaan todella konkreettisen vaikutelman musiikin sisäisestä rikkaudesta, sen teknisen rakenteen moninaisuudesta ja hienouksista.
Esimerkiksi Bachin musiikillisen kontrapunkti-ajattelun luonne avautuu jo hieman selkeämmin, kun seuraa kuunnellessaan tarkasti eteenpäin liukuvien graafisten palkkien ja pisteitten variaatioita, säännönmukaisuuksia, pituuksia/kestoa ja (sävel-)tasojen vaihtelua.
Kyseessä on visualisoitu, 'elävä' korrelaatio siitä, mitä ko. sävellyksessä tapahtuu, vaikka se ei pystykään ilmaisemaan teoksen rakennetta yhtä tarkasti kuin nuottimerkinnät. Toisaalta nuotit eivät liiku kuten Malinowskin grafiikka (paitsi ehkä nuotinlukijan päässä).
(Eteenpäin pitkin palkkeja liukuva valkoinen väri osoittaa, missä kohtaa grafiikan virtaa kappale on menossa. Palkkien väri ilmaisee kunkin sävelen/soundin ja sen korkeuden sekä keston.)
*
Beethovenin Bagatelli ei ollut minulle niin tuttu kuin kaksi muuta sävellystä, mutta nyt - samanaikaisesti animaatiokuvan kulkua seuraten - se lähestulkoon mykisti minut ihastuksesta. Uskomattoman virtuoottista iloittelua ja leikittelyä pianolla. Ikäänkuin viisivuotias lapsi olisi saanut 'tietämättään' neronleimauksen pianoa pimputtaessaan.
Bachin urkuteos - Toccata ja Fuuga D molli - puolestaan ilmentää barokkimaisessa massiivisuudessaan ja raskaudessaan samanaikaisesti merkillisen eteeristä keveyttä - eräänlaista ilmassa leijuvaa väreilyä tai kangastusta - kuin itse Jumala (tai ainakin maailmankaikkeus...) ilmoittaisi olemassaolostaan Bachin kautta, hänen fuugansa muodossa.
Debussyn ihastuttava kuutamo - Clair de lune - assosioituu myös muihin taivaan ja luonnon ilmiöihin. Mielestäni se etenee kuin pienestä kesäisestä ukkospilvestä hitaasti nurmikolle putoavat sadepisarat auringon vielä paistaessa hetken aikaa pilvien lomasta. Vai pitäisikö sanoa, että sen temaattinen melodiakulku on kuin loppukesän puusta pudonnut koivunlehti lipumassa pienen puron suvantokohtaa pitkin veden pinnalla. Tai kuin keltainen perhonen siipiään räpyttelemässä auringonpaisteisen kukkakedon laidalla. - Tai kuin rantapolkua pitkin astelevan - jotenkin surumielisesti ja kaihoisasti hymyilevän maalaisneidon kukkamekon helmat, jotka heilahtelevat järveltä puhaltavassa tuulessa raukean kutsuvasti polvien yläpuolelle - - tai - -
*
Tähän saumaan kerrottakoon tositarina siitä, kun kuusitoistavuotias teini-Beethoven tapasi 1786 Wienissä kolmekymppisen Mozartin, joka - ihmelapsi - oli jo vanha konkari. Seurusteluun kuului tietysti myös pianonsoittokoitos. Ensin kumpikin soitti vuorollaan määrättyjä kappaleita. Mozart ei kovin innostunut. Sitten improvisoitiin, minkä jälkeen Mozart totesi kuulijoille: Pitäkää silmällä tuota nulikkaa, hän tulee antamaan meille vielä puheenaihetta. - - Beethoven puolestaan kommentoi Mozartin pianonsoittoa heviteinin itsevarmuudella: Aika taitavaa mutta vähän liian hakkaavaa - - (ehhehe).
*
http://www.youtube.com/watch?v=ipzR9bhei_o&NR=1
Bach, Toccata and Fugue in D minor, organ
http://www.youtube.com/watch?v=NPZL79cbTCI
Beethoven, Bagatelle, opus 33 #5
http://www.youtube.com/watch?v=LlvUepMa31o
Debussy, Clair de lune
*
http://www.germane-software.com/~dcaley/java.html
http://www.iotacenter.org/store/videos/music_animation_machine
Tähän saumaan kerrottakoon tositarina siitä, kun kuusitoistavuotias teini-Beethoven tapasi 1786 Wienissä kolmekymppisen Mozartin, joka - ihmelapsi - oli jo vanha konkari. Seurusteluun kuului tietysti myös pianonsoittokoitos. Ensin kumpikin soitti vuorollaan määrättyjä kappaleita. Mozart ei kovin innostunut. Sitten improvisoitiin, minkä jälkeen Mozart totesi kuulijoille: Pitäkää silmällä tuota nulikkaa, hän tulee antamaan meille vielä puheenaihetta. - - Beethoven puolestaan kommentoi Mozartin pianonsoittoa heviteinin itsevarmuudella: Aika taitavaa mutta vähän liian hakkaavaa - - (ehhehe).
*
http://www.youtube.com/watch?v=ipzR9bhei_o&NR=1
Bach, Toccata and Fugue in D minor, organ
http://www.youtube.com/watch?v=NPZL79cbTCI
Beethoven, Bagatelle, opus 33 #5
http://www.youtube.com/watch?v=LlvUepMa31o
Debussy, Clair de lune
*
http://www.germane-software.com/~dcaley/java.html
http://www.iotacenter.org/store/videos/music_animation_machine
June 28, 2009
Naimisissa pianon ja Bachin kanssa
oli pianistinero ja sanavalmis kriitikko sekä ajattelija, joka jätti konserttilavat ja yleisömassat jo 31-vuotiaana (1964). Hänen mielestään konsertti-instituutio oli informaatio- ja äänitysteknisesti kehittyvällä aikakaudellamme menettänyt merkitystään jopa siinä määrin, että se instituutiona korruputoi ja rappeutti sekä musiikin, muusikon että kuuntelijat.
Sekä yleisö, kriitikot että muusikot olivat melko lailla eri mieltä tästä lausunnosta, mutta Gould ei siitä piitannut. Tosin ei hän myöskään kieltäytynyt esiintymästä televisiossa duettona konserttien puolesta puhuneen Yehudi Menuhinin kanssa - olkoonkin, että totesi keskustelussa Menuhinille vastaukseksi: 'Höphöpö, Yehudi'. - Herrat esittivät näkemässäni mainiossa Gould-dokumentissa mitä avantgardistisinta nykyklassista musiikkia (en tunnistanut kappaletta, koska olen sivistymätön näissä asioissa).
Tämä päre Goldberg-variaatioineen olkoon kunnianosoitus huipputason luovalle ihmiselle, joka halusi elää (melkein) yksin, poissa julkisuudesta ja yksinomaan taiteelleen. Hän kuuluu siihen harvalukuiseen ryhmään ihmisiä, joita arvostan ja ihailen enemmän kuin yhdestä syystä - myös kaikessa neuroottisuudessaan ja eksentriydessäänkin - tai luultavasti myös näiden ominaisuuksien takia - eikä vähiten siksi, että hän uskalsi asettua aikaansa - tätä kirottua, teollistunutta massaviihde- ja populaarikulttuuria vastaan.
Gouldin luopuminen konsertoimisesta sekä siirtyminen äänitysstudiolle ja radioon kertoo karua kieltään tuon luopumisen syistä. Gould on tällä tavoin oman vastauksensa käytännössä antaneena - samanaikaisesti todella suurena taiteilijana - suurimpia massakulttuurin kriitikkoja jos kuka. Omalla tavallaan ehkä jopa merkittävämpi kuin Theodor W. Adorno.
*
Johann Sebastian Bach oli Glenn Gouldille enemmän kuin rakkaus: - Bach oli hänen elämänsä, niin paljon kuin hän piti myös Beethovenista, Mozartista ja eräistä 1900-luvun modernisteista kuten Arnold Schönberg. - Gould levytti Bachin Goldberg-sarjan alunperin 22-vuotiaana 1954/55. Tässä nähtävä ja kuultava melko myöhäinen esitys on vähintäinkin yhtä vaikuttava kuin alkuperäinen levytys. - - Gouldin gestiikka on luku sinänsä. Soittaessaan syvässä kumarassa hän miltei puhelee pianonkoskettimille huojuttaen itseään tempoa ja rytmiä vahvistaen.
'Soittaessaan Bachia Gould itse muuttui Bachiksi', sanoi eräs hänen muusikkoystävänsä. Gould oli tuon ystävänsä suureksi hämmästykseksi - ikäänkuin transsitilassa - jopa huudahtanut kerran, esittäessään levytystä varten Bachin viimeistä, kuoleman vuoksi kesken tahdin loppunutta, fuugaa, jota hän piti suurimpana teoksena, minkä oli koskaan kuullut, että 'tuossa kohtaa Bach teki virheen kontrapunktissa - - hän olisi varmasti korjannut sen, jos olisi saanut elää...'
Kärjistetysti sanottuna Gouldin suurena vakaumuksena ja ihanteena olikin, että kaikki musiikillinen esittäminen lähenisi säveltämistä, eikä siis enää tunnettaisi ja tunnustettaisi ontologista jakoa säveltäjään ja esittäjään vaan esittäjä loisi teoksen (emootio- ja mentaalitason ideasta lähtien) aina uudestaan - jopa eri esittämiskerroilla. Mieletön idea, joka sopii todella erinomaisesti (ehkä vain) neron lausumaksi, koska silloin se saa kaikkein pätevimmän oikeutuksensa.
*
http://video.google.com/videoplay?docid=-6984208089899995423
Glenn Gould - Goldberg Variations
*
Sekä yleisö, kriitikot että muusikot olivat melko lailla eri mieltä tästä lausunnosta, mutta Gould ei siitä piitannut. Tosin ei hän myöskään kieltäytynyt esiintymästä televisiossa duettona konserttien puolesta puhuneen Yehudi Menuhinin kanssa - olkoonkin, että totesi keskustelussa Menuhinille vastaukseksi: 'Höphöpö, Yehudi'. - Herrat esittivät näkemässäni mainiossa Gould-dokumentissa mitä avantgardistisinta nykyklassista musiikkia (en tunnistanut kappaletta, koska olen sivistymätön näissä asioissa).
Tämä päre Goldberg-variaatioineen olkoon kunnianosoitus huipputason luovalle ihmiselle, joka halusi elää (melkein) yksin, poissa julkisuudesta ja yksinomaan taiteelleen. Hän kuuluu siihen harvalukuiseen ryhmään ihmisiä, joita arvostan ja ihailen enemmän kuin yhdestä syystä - myös kaikessa neuroottisuudessaan ja eksentriydessäänkin - tai luultavasti myös näiden ominaisuuksien takia - eikä vähiten siksi, että hän uskalsi asettua aikaansa - tätä kirottua, teollistunutta massaviihde- ja populaarikulttuuria vastaan.
Gouldin luopuminen konsertoimisesta sekä siirtyminen äänitysstudiolle ja radioon kertoo karua kieltään tuon luopumisen syistä. Gould on tällä tavoin oman vastauksensa käytännössä antaneena - samanaikaisesti todella suurena taiteilijana - suurimpia massakulttuurin kriitikkoja jos kuka. Omalla tavallaan ehkä jopa merkittävämpi kuin Theodor W. Adorno.
*
Johann Sebastian Bach oli Glenn Gouldille enemmän kuin rakkaus: - Bach oli hänen elämänsä, niin paljon kuin hän piti myös Beethovenista, Mozartista ja eräistä 1900-luvun modernisteista kuten Arnold Schönberg. - Gould levytti Bachin Goldberg-sarjan alunperin 22-vuotiaana 1954/55. Tässä nähtävä ja kuultava melko myöhäinen esitys on vähintäinkin yhtä vaikuttava kuin alkuperäinen levytys. - - Gouldin gestiikka on luku sinänsä. Soittaessaan syvässä kumarassa hän miltei puhelee pianonkoskettimille huojuttaen itseään tempoa ja rytmiä vahvistaen.
'Soittaessaan Bachia Gould itse muuttui Bachiksi', sanoi eräs hänen muusikkoystävänsä. Gould oli tuon ystävänsä suureksi hämmästykseksi - ikäänkuin transsitilassa - jopa huudahtanut kerran, esittäessään levytystä varten Bachin viimeistä, kuoleman vuoksi kesken tahdin loppunutta, fuugaa, jota hän piti suurimpana teoksena, minkä oli koskaan kuullut, että 'tuossa kohtaa Bach teki virheen kontrapunktissa - - hän olisi varmasti korjannut sen, jos olisi saanut elää...'
Kärjistetysti sanottuna Gouldin suurena vakaumuksena ja ihanteena olikin, että kaikki musiikillinen esittäminen lähenisi säveltämistä, eikä siis enää tunnettaisi ja tunnustettaisi ontologista jakoa säveltäjään ja esittäjään vaan esittäjä loisi teoksen (emootio- ja mentaalitason ideasta lähtien) aina uudestaan - jopa eri esittämiskerroilla. Mieletön idea, joka sopii todella erinomaisesti (ehkä vain) neron lausumaksi, koska silloin se saa kaikkein pätevimmän oikeutuksensa.
*
http://video.google.com/videoplay?docid=-6984208089899995423
Glenn Gould - Goldberg Variations
*
Glenn Gould - Bach - BWV 891 - Fugue
April 15, 2007
J. S. Bach - Gloria - ylistystä (liian?) vauhdikkaasti
Tämä kulkee kuin Pendolino - lujaa mutta tasaisesti. Pitäisi kuulemma hidastaa tempoa, kirjoittavat kommentaattorit. Mutta miellyttävää kuunneltavaa siitä huolimatta.
*
J.S.Bach - Gloria (from Mass in B minor, BWV 232) - 4,5
05:28
J.S.Bach - Gloria (from Mass in B minor, BWV 232) Gloria: Gloria in excelsis DeoGloria: Et in terra pax Conducted Helmuth Rilling, Performed by Stuttagart Gachinger Kantorei / Bach Collegium, Soprano : Arleen Auger, Mezzo Soprano: Anne Sofie von Otter, Tenor Aldo Baldin, Bass: Wolfgang Schone.
*
Schnell aber es ist gut.
*
The Gloria part is too fast. You can barely understand the words. Not only that, too fast coloratura is ugly.
*
To those who realize that this particular performance of the Gloria in Excelsis Deo was performed at an accelerated tempo...yes, of course it was...but, how does that diminish the...well, glory of it? It irks me because people carp about Glenn Gould's 1955 recording of the Goldberg's as being too lightning fast...If you want staid and stodgy, go to the Otto Klemperer version...I prefer the exhilaration of especially the Gardiner recording.
*
J.S.Bach - Gloria (from Mass in B minor, BWV 232) - 4,5
05:28
J.S.Bach - Gloria (from Mass in B minor, BWV 232) Gloria: Gloria in excelsis DeoGloria: Et in terra pax Conducted Helmuth Rilling, Performed by Stuttagart Gachinger Kantorei / Bach Collegium, Soprano : Arleen Auger, Mezzo Soprano: Anne Sofie von Otter, Tenor Aldo Baldin, Bass: Wolfgang Schone.
*
Schnell aber es ist gut.
*
The Gloria part is too fast. You can barely understand the words. Not only that, too fast coloratura is ugly.
*
To those who realize that this particular performance of the Gloria in Excelsis Deo was performed at an accelerated tempo...yes, of course it was...but, how does that diminish the...well, glory of it? It irks me because people carp about Glenn Gould's 1955 recording of the Goldberg's as being too lightning fast...If you want staid and stodgy, go to the Otto Klemperer version...I prefer the exhilaration of especially the Gardiner recording.
Subscribe to:
Posts (Atom)