Opi elämään huuliherpeksesi kanssa, vaikka vihaisit sitä kuin preferenssi-utilitarismia tai ontologista reduktionismia

Tämän hiirenloukun juusto-syötti vaikutti minuun kohtalokkaalla tavalla.
*
(Kielimafian editointeja 9.11.)

Kirjoitettu Sediksen Hiirenloukku-kuvapäreen syötiksi ja houkuttimeksi asetetun juusto-hallusinogeenin vaikutuksen alaisena.

I
Onpa upea ilmoitus Mousetrapin esityksestä, joka on meneillään jo 57:ttä vuotta kyseisellä näyttämöllä - näin ymmärsin. - - Näytelmä kuuluu Agatha Christien tuotannon suosituimpiin.

Hiukan ihmettelen Agathan suosiota. En ole lukenut kuin murto-osan hänen kirjoistaan mutta ihan tarpeeksi arvatakseni, että esim. neiti Marple on englantilaisen sinkku-bi-sex-vanhapiian potretti eli hetero-Agathan fiktiivinen omakuva fantasioiden tasolla (hehheh - uskokoon tämän ken haluaa).

Marple on naispuolinen Hercule Poirot: tylsä eli näennäisen hauska luonne, näppärä loogikko mutta surkea psykologi ja vielä kerran: helvetin ikävystyttävä - ellei sitten ryhdy tutkimaan häntä tieteellisesti, mikä tietysti sopii brittiläiseen eetokseen erinomaisesti.

Brittiläiset nimittäin pitävät siitä, että heitä tutkitaan tieteellisesti, koska brittien mukaan tieteessä yhdistyvät sekä moraali että hyöty (= utilitarismi - - 'That nation of shopkeepers, you know').

Herkules Puaröö puolestaan on ranskalaisia apinoivan, belgialaisen sinkku-piilo-bi-sex-vanhanpojan peribrittiläistetty karikatyyri: miespuolinen neiti Marple.- - Jessös miten ihanasti lespaava transvestiitti!

II
Onkin tavallaan käsittämätöntä, että juuri Shakespeare sattui syntymään Englannissa. - - Se lienee kohtalon ivaa, sillä Shakespeare on groteskiuteen asti rehellinen, kun taas englantilaiset kirjoitti(a)vat sekä ennen Shakespearea että hänen jälkeensä lähinnä lipeviä ja stereotyyppis-rasistisia moraliteetteja.

En tietenkään kiellä, etteikö Elisabethin (hallitsijana 1558-1603) ja siten myös Shakespearen Englanti ollut melko levotonta ja jopa barbaarista aikaa verrattuna Viktorian Englantiin 300 vuotta myöhemmin.
*
Tosin koko Eurooppa - ei ainoastaan Englanti - ajatui uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeen jatkuvaan kriisiin 1600-luvulla (30- vuotinen sota), joskin protestantismi - rehellisen kyynisesti tarkastellen - oli suurelta osin pelkkä ideologinen savuverho sille, että maallinen hallitsija pyrki ottamaan kirkon johtajuuden - lopulta myös Englannissa.

Ranskan ja etenkin Englannin hallitsijat olivat tietysti jo kauan ennen reformaatiota havitelleet saavuttavansa yliotteen Paavista ja siten myös kirkkonsa poliittisen hallinnan, mutta erillinen, hieman eristäytynyt ja myöhemmin ajoittain pakkokeinoinkin eristetty saarivaltio Englanti halusi maalleen autonomiaa vähän kaikissa asioissa suhteessa manner-Eurooppaan ja sen institutionaalisiin käytäntöihin (ääriesimerkkinä Henrik VIII, joka halusi Paavin sijasta päättää itse eroaako, meneekö naimisiin ja kuinka monen naisen kanssa).

Lutherilla perimmäisen vallanjaon hegemonia-ongelman kuitenkin poisti kahden regimentin oppi, jossa maallisen ja hengellisen regimentin hallinnointialueet erotettiin legitimaatioperustaltaan autonomisiksi.

Englanti onnistui sekin irtautumaan Paavista alistaen - erotuksena vuoteen 1866/1870 asti pirstaleisten ruhtinaskuntien Saksaan - kirkon lopulta parlamentin poliittisille päätöksille. - - Saksassa protestanttinen kirkko hajaantui tai ironisesti sanottuna reformoitui yhä lahkolaisemmiksi hihhuliporukoiksi. Poliittinen hallinto sen sijaan nationalisoitui etenkin Bismarckin vaikutuksesta ikäänkuin maallisen Vatikaanin kaltaiseksi valtakeskittymäksi.

Ranskassa käytiin monia sisällissotia hugenottiprotestanttien (ranskalaisten kalvinistien) uskonnonvapaudesta (hugenotteihin kohdistuviin verilöylyihin asti). - - Kuningas Henrik IV teki melkoisen kameleonttitempun diplomaattisesti ja antoi hugenoteille uskonnonvapauden Nantesin ediktissä 1598, vaikka itse kääntyikin - tosin vain muodollisesti - katolisuuteen. - Katolinen fanaatikko murhasi (kuinkas muuten) kiitetyn ja sovintoa omalla esimerkillään hakevan, aikakauteensa nähden suvaitsevan hallitsijan 1610.

Yksinvaltias, Aurinkokuningas Ludwig XIV kumosi näiden ahkerien, aikaansaavien ja yhteiskunnan tärkeissä asemissa vaikuttaneitten hugenotti-protestanttien uskonnonvapauden 1685, mikä kielto kumottiin täydellisesti vasta Ranskan vallankumouksen aikana yli sata vuotta myöhemmin.

Katolisen Ranskan vainoja paetessaan hugenotit emigroituivat vuosisatojen ajan ympäri Eurooppaa ja lähes koko maailmaa - myös Suomeen (esimerkiksi van 'hugenotti' Vaarinkin suku). - - Väitetään, että 1600-/1700-luvun vaihteen Ranska ei vuosikausiin elpynyt hugenottien maastamuuttoon sisältyneestä aivoviennistä, jota on verrattu USA:n Saksan juutalaisilta saamaan brain drainiin antisemitistisen natsihallinnon aikana.

Katolinen vastauskonpuhdistus Trentossa 1545-60 ymmärsi, että maallinen valta ja maallikkoliikkeet Fransiscuksesta ja fransiskaaneista, 1200-luvulta alkaen, toimivat poliittisesti linjassa luterilaisen pelastusopin kanssa, joka korosti yksilöä uskon keskipiteessä, vaikka samalla totaalisti mitätöikin yksilön tahdon pelastuksen suhteen - ei kuitenkaan Paavin auktoriteetin takia. - - Jo 1534 Loyola ystävineen oli luonut sotilaallisen 'vastavallankumousjärjestön' eli jesuiittaveljestön puolustamaan Paavin hegemoniaa.

III
Tuo merkillinen oppi (luterilaisuus) omaksui fransiskaanien kehittämästä nominalismista voluntarismin, mutta halusi yhä silti säilyttää Jumalan kaikkivaltiuden tavalla, joka tuhosi ko. yksilö-voluntarismin pätevyyden, koska se olisi johtanut pelagiolaisuuteen tai augustinolaisen predestinaatio-käsityksen hyväksymiseen (kumpikin äärimmillään mielipuolisia valintoja kristillisen soteriologian ja siten myös etiikan kannalta!).

Lopputuloksena oli perimmältään ateistis-nihilistinen oppi - olkoonkin, että se saattaa sopivin varauksin kuvata maailmassaolemisemme psykologis-intellektuaalista situaatiota ja positiota erittäin osuvasti.

Sillä - - ihmiskunnan kulttuurinen ja aatteellinen historia on juuri nihilismin eli arvojen pluralisoitumisen, individualistumisen, relativoitumisen ja rationaalisen oikeutuksensa menettäneitten ja sillä tavoin mystifioituneitten eettisten vakaumusten - sanalla sanoen: ajattelun ontologian heikentymisen ja jopa sen aksiologisen tuhoutumisen - historiaa, kirjoitti Nietzsche.

Luterilaisuus tuhosi sakramentaalisen, kristillisen kirkon eli kaiken muun paitsi uskon, armon ja kirjoitukset eli Raamatun kirjaimellisen 'ulkoluvun'/rr. - - Totuus kuitenkin on, että luterilaisuus tuhosi myös em. vanhurskauttamisopin perustan, koska se riisti ihmisiltä järkeä ja psyykkistä tasapainoa edellyttävät mahdollisuudet, joiden varassa usko ja armo olisivat heidän elämässään voineet, institutionaalisten eli sakramentaalis-fantasianomaisten käytänteiden puitteissa, toteutua.

Mutta kas - Englannissapa hyväksyttiin konsensuksen ja kaupanteon hengessä tietysti molemmat, toisensa kumoavat ääripäät - niin tahdon vapaus kuin ennaltamäärätyminenkin. - - Tästä sekasotkusta sitten syntyi anglikaaninen evankelismi, joka on näin ollen (jälleen) pikemminkin utilitarismia apinoivaa opportunimismia kuin teoreettisesti kirkasta ajattelua.

IV
Lukekaa Alasdair McIntyren Hyveen jälkeen, niin tajuatte, miksi Mooren intuitionismi ja sen suora johdannainen: emotivismi, julistaessaan itsensä objektiivisiksi ja universaaleiksi moraaliperiaatteiksi, ei ainoastaan esimerkeiksi siitä, miten moraalista kieltä käytetään vaan myös itse moraalisten arvostelmien ilmaisuiksi, valehtelivat itselleen ja muille päin naamaa.

Mutta mikäs oli valehdellessa, kun ei ymmärretty, tiedostettu ja tunnustettu, että intuitionismi sekä emotivismi heijastelivat englantilaiseen utilitarismiin sisältyvää kvantitatiivista preferenssi-ideologiaa - siis ikiaikaista kaupankäynnin eetosta.

Näin ollen huudahdus 'Ihana auto!' ilmaisee paitsi ei-moraalisen arvotuksen, joka on ilmaisultaan samaa muotoa kuin kaikki moraalisten ilmaisujen käyttö, se myös samalla (muka) on universaalinen moraalinen arvostelma, joka mm. implikoi käskyn/kehotuksen: 'osta siis sinäkin samanlainen'.

Mutta tuo objektiivisuus ja universaalisuus ei löydy itse intuitiivis-emotiivisen ilmaisun moraalisesta käytöstä, joka on samalla - jälleen muka (?!) objektiivinen moraalinen arvostelma vaan siitä, että sen taustalla vaikuttavat pyyteet kiinnittyvät paitsi yliopistojen sisällä käytyyn akateemiseen keskusteluprosessiin, myös laajempaan aate- ja sosiaalihistorialliseen kontekstiin, josta intuitionismin ja emotivismin kannattajat väittivät pokkana olevansa vapaita - - kuin yhtä lailla loogisista empiristeistä moraalin suhteen 'autistisimmat ja hedelmättömimmät' - Ludwig Wittgenstein ja häntä väärinkäsittäen apinoiva Rudolf Carnap väittivät olevansa.

Wittgenstein sentään oivalsi etiikan, estetiikan ja uskonnon ongelmien ymmärtämisen voivan olla mahdollista mutta täysin eri lähtökohdista kuin, mitä Carnapin fakki-idioottinen 'filosofia on tieteen kielen looginen syntaksi'-slogan edellytti ja mihin se antoi mahdollisuuden.

Nyky-Suomessa emotivistien ja Carnapin kanssa yhtä hedelmättömän kannan uskontoon on äskettäin esitänyt fyysikko Kari Enqvist. Hänen mukaansa uskonto on rupi - herpes-rupi, joka kasvaa ikävä kyllä sinne tänne huuliamme.

Ennenkuin käsittelen tarkemmin Enqvistin provosoivasti yksipuolista mutta huom! - erinomaisen johdomukaista ja harkittua määritelmää: uskonto alempien organismien sairaalloisesta atrofiasta kasvaneena rupena, totean vain, että reduktionistina Enqvist joutuu käyttämään 'rupeaan' semanttisesti vain ja yksinomaan rupena, koska reduktionisteille fysikaalis-biologisen ja mentaalis-kulttuurisen välinen vuorovaikutus toimii aina vastavuoroisesti ja yhden kielellisen vokabulaarin puitteissa (aivan kuten Carnapilla.) - - Fysikaalinen ja mentaalinen ovat siten sekä periaatteessa että ongelmattomasti palautettavissa toisiinsa.

Toistan: saamme vielä tulevaisuudessa hymähdellä Enqvistin kustannuksella (se kai osittain on hänen ovela tarkoituksensakin), mutta emme siis siksi, että hän reduktionistina olisi väärässä rupi=uskonto=rupi kehän suhteen vaan siksi, että tämän verran reduktionisti voi avartaa meitä yrittäessämme ymmärtää uskontojen mentaalis-psyykkis-kulttuurista luonnetta.

Toivon, että Enqvist pysyy tiukkana eikä luovu tuosta herpes=uskonto samaistuksestaan, sillä jos hän vähänkään lipsahtaa käyttämään sitä metaforana, hänen johdonmukaisuutensa on iäksi mennyttä, koska kyseessä olisi tällöin pahimman luokan kategoriavirhe, mitä hän ontologisena reduktionistina fysikaalisen suhteen tulisi tietoisuuden ja kulttuuri-ilmiöiden suhteen tekemään.

Edelleen toistoa: silmänkääntötemppu eli tässä: ontologisen reduktionistin turvautuminen käyttämään esim. herpes-käsittettään metaforisena abstraktiona on metafyysinen eli ontologisen tason muutos/siirto, koska temppu ei siis seuraa materialistisesta perustastaan vaan kielenkäytössä tapahtuu kategoriseen virheeseen rinnastettava hyppäys, jota teoreettiset sitoumukset eivät missään tapauksessa voi uskottavuuttaan menettämättä sallia!

V
Shakespeare itse on immoralisti ja sillä tavoin nihilisti.

Voidaan tietysti kysyä, eikö juuri immoraalisuus ole myös englantilaisen small talk-utilitarismin todellinen ydin. - - Toisin sanoen kun puhutaan ystävällisesti ja 'neutraalisti' säästä, niin perimmäisenä tarkoituksena tällöin saattaakin olla pyrkimys saada toinen osapuoli huijattua ostamaan ylihintaan jo matkan aikana osaksi pilaantuneita hedelmiä, joita siis on viimein tullut laivalastillinen Lontoosen asti.

Jos näistä 'kaunis-ilma-tänään-joten-ostakaa-ei-ihan-vielä-täysin-mätiä-appelsiinejamme-ylihintaan-ja-luulkaa-että teitte-hyvät-kaupat'-käytännöistä löytyy jotain positiivista (ei pelkästään win-loose vaan myös win-win) moraalia, niin opetus siitä, miten moraalia ei missään tapauksessa tule ymmärtää!

Jos ja kun minulta nyt kysytään, että miten kaupankäynti ylipäätään voi olla mahdollista, mikäli poikkeuksia tekemättä kritisoidaan kaikkea voitontavoittelua väittämällä sen aina sisältävän epärehellisen ja epäoikeudenmukaisen pyrkimyksen (kohtuuttomaan) lisäarvoon, niin voin luvata vain sen, että vastaan tähän ihmiskunnan historian kannalta perustavaan ja perimmäiseen kysymykseen heti, kun olen keksinyt 'oikean' ratkaisun - - siis mahdollisesti vasta haudan takaa - jos sieltäkään.

Joka tapauksessa kaikki voitontavoittelu liikkuu aina hyvän tavan, hyvän maun, ahneuden, kohtuuden, kohtuuttomuuden ja tolkun välimaastossa.

Sopimukset eivät takaa vielä mitään moraalin suhteen, sillä niissä on aina kysymys kaupankäynnistä, joka jo rakenteellis-psykologisesti perustuu lailliseen mahdollisuuteen rikastua sattuman sekä huijauksen avulla. Sitäpaitsi sopimukset voidaan aina mitätöidä joko väistämällä niiden velvoitteita tai suoranaisesti rikkomalla niitä.

Toisaalta kaupankäynti, jossa toimisimme mahdollisimman moraalisesti - määrittelemällä yleisesti, mikä on voiton määrän ja sen saavuttamisen keinojen kannalta kohtuullista ja mikä ei (ilmeisesti mahdoton määrittely-yritys ellei sitten mennä niin abstraktin analyysin alueelle kuin John Rawls), tyrehdyttäisi kaupan tai palauttaisi sen lopulta takaisin agraaris-tyyppiseen vaihtotalouteen tuotteilla ja palveluilla.

Toisten huijaaminen konkreettisten käyttöarvojen pohjalta ei kuten tiedetään ole aivan yhtä helppoa kuin abstraktien vaihtoarvojen, esim. sijoitusrahastojen, pörssikeinottelun - ylipäätään koronoton eri muotojen kautta.

Mutta tuskin enää ketkään muut kuin pessimistisimmät ekofasistit: Pentti Linkola ja Paavo Haavikko-vainaa, kieltävät sitä, että olemme jo liian pitkällä abstraktin vaihto-, korko-, ja/eli sijoitustalouden suossa, jotta maailma kyettäisiin pelastamaan anglo-saksisen luonteen tekopyhältä utilitarismilta, joka sai lisäpotkua kalvinismista (tunnetaan Englannissa metodismin nimikkeellä).

Optimistis-idealistisimmat vihreätkin ovat hyväksyneet käytännön, jonka mukaan päästöistä kuten kaikesta muustakin (lopulta myös moraalisista arvoista!) voidaan käydä kauppaa, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Englantilaiset (ja heitä apinoivat pintaliitäjät: amerikkalaiset) - nuo 'kärsivälliset, huumorintajuiset ja suvaitsevaiset' ihmiset yrittivät rakentaa imperialismin ja kolonialismin aikana maailman, joka omaksuisi lopulliseksi moraalikseen kaupankäynnin - - siis käytännön, jota hallitsevat kaksoisstandardit kaikissa eri muodoissaan.

Tämä moraalin perusopetus tai -maksiimi kuului ja kuuluu edelleen:

Älä koskaan luota toiseen kuin sen verran, että tiedät voivasi tiukan paikan tullen kiristää vaikka oikeusteitse sen voiton, minkä olit alunperin suunnitellut häneltä - toistenne luottamuksen varaan rakentuvan 'reilun kaupan/sopimuksen' jälkeen - ahnehtivasi.

Tällä tavoin et nimittäin tule itse kovin helposti petetyksi, vaikka toisen osapuolen lakimiehet olisivat yhtä päteviä ja vaikutusvaltaisia (lue: rahalla ostettavissa) kuin sinunkin - - edellyttäen toki viime kädessä, että sinulta löytyy enemmän rahaa/luottoa heidän palkkaamisekseen kuin sopimuksen toiselta osapuolelta.
*
http://neuronarrative.wordpress.com/2009/10/05/once-you-start-trusting-a-source-beware-the-trust-trap/