1) Heidegger, oleminen ja zen, 2) Nietzsche, Wagner ja oidipuskompleksi

Kirjoitettu Mummon päreen "Uhrit" kommentteihin van Vaarille, Tapsa P:lle ja Mummolle itselleen.

(Kielimafia teki lisäyksiä: linkkejä sekä kappale Heideggerin sodanjälkeisestä tilanteesta + PS. - - - Kappalelisäys Nietzschen viimeisestä kriittisestä Wagner-esseestä sekä aiempien Wagner-kritiikkien koosteesta- 9.11)
I
Vaari kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein, että olemme Tapsan kanssa jonkinlainen maallis-kaupallinen vastavoima sinun henkiselle heideggeriläisyydellesi?

Sinä ja Tapsa olette vastavoima apaattiselle pessimismilleni. Saan teistä voimaa hermostuessani joihinkin mielipiteisiinne ;]

Tapsa kirjoitti:

Miksei ihminen saisi olla onnellinen - sulkeeko maailman tiedostaminen tai kaiken ymmärtäminen tyhjyydeksi onnen pois elämästä?

Onnea ei ole olemassa ilman vastakohtaansa (huoli, ahdistus, kärsimys), mutta voimmeko täysin ongelmattomasti kutsua länsimaisen, subjektikeskeisen liberalismin ja prgamatismin alunperin aristoteelista, teleologista eudaimonia-käsitystä onneksi?

Arska tosin painotti yksilöllisen hyveen palvelevan väistämättä myös yhteisöä (ja siten velvollisuutta yhteisöllisen roolin ilmentäjänä) paljon enemmän kuin modernit libertaristit tekevät.

Sitäpaitsi onnesta voi olla pelkästään määritelmiä ja ennakkoluuloja. - - Hetkellistä hyvän olon kokemista eli iloa ja mielihyvää toki ilmenee - joskus ehkä useinkin, mutta kyseessä on siis aina vain hetkellinen, enemmän tai vähemmän sattumanvarainen, subjektiivinen ilmiö, kun taas onnen täytyy, ollakseen onnea, toteuttaa myös ja juuri päinvastaiset ominaisuudet

Mummo kirjoitti:

"Zen oli Heideggerille syvempää ajattelua", on minusta muutamallakin tavalla kummallinen muotoilu,

Olet ihan oikeassa: kirjoittamani 'Zen oli Heideggerille syvempää ajattelua', vaikuttaa hieman kummalliselta sekä Heideggerin että zeniläisyyden kannalta.

II
Zenhän ei ole ajattelua - ei ainakaan yksinomaan onttis-propositionaalisessa mielessä - kuten ei ole Heideggerinkaan filosofia, joten ilmaisin harhaanjohtavasti molempien: niin Martin Heideggerin kuin zenin peruslähtökohtia suhteessa olemiseen/todellisuuteen.

Mutta jos kyseessä ei ole onttis-propositionaalinen päättely, niin miten tällainen ajattelu pystyy kommunikoimaan? - - Sillä jos ajattelun kieli ja termit eivät viittaa (referoi) todellisuuteen korrespondentiaalisuuden (vastaavuuden) merkityksessä, niin miten niillä ylipäätään on mahdollista ilmaista luotettavasti yhtään mitään - niin todellisuutta kuin omia intentioita.

Performatiivinen eli 'esittävä' ajattelu on kömpelö termi (ja suomennos) sekä Heideggerin että zenin kannalta, mutta se ilmaisee ainakin länsimaiselle ihmiselle hiukan paremmin, millaisesta todellisuuskuvasta tässä saattaa olla kyse.

Syvempää tuo 'ajattelu' (Heidegger ei myöhäisvaiheessaan käytä enää sanaa filosofia vaan vetää ruksit sen yli) ei itse asiassa myöskään ole, koska varsinkaan zen ei tunne vastakkainasettelua pinnan ja syvyyden välillä kuten läntisemmät rationaalisuusopit.

Heideggerille jako onttiseen ja ontologiseen kuitenkin implikoi tietyssä mielessä jaon syvempään ja pinnallisempaan, vaikka hän ei esim. teknologiaa suoralta kädeltä runttaakaan', sillä H:n mukaan toki myös teknologia avaa/paljastaa olemista (aletheia) kuten kaikki ihmisen oleminen (Daseinin käytännöt).

Heideggerin mielestä teknologia (laajasti ottaen kaikki diskurssit) nimittäin kätkee enemmän kuin paljastaa eli siten myös typistää, reifikoi ja vääristää olemista.

Kuitenkin juuri Heideggerin ajatteluun sisältyvä peruslähtökohta: ontologisen eron(ttelun) tekeminen olevan ja olemisen välillä implikoi (ainakin minun mielestäni) lopulta sen, että H. on kuin onkin toisella jalallaan yhä kiinni länsimaisessa rationaalisuusperinteessä, vaikka hän kerrassaan radikaalilla tavalla onnistuukin (mahdottomassa) ajoittain myös täysin irtautumaan siitä - 'toisella jalallaan' - painottaessaan filosofisten peruskäsitteitten etymologian avaamista ja ymmärtämistä.

Heidegger jatkaa Nietzschen etymologis-filologisis-filosofisilla linjoilla jopa luovemmin kuin Nietzsche itse.

Nietzschen toista - etymologiaan kytkeytyvää peruslinjaa eli moraalin ja totuuden genealogista tutkimusta (historiallis-psykologista syntyoppia) jatkoi puolestaan Foucault, jonka lähtökohta 'Seksuaalisuuden historiassa 1-3)' on Nietzschen käsityksessä totuuden- ja tiedontahdosta (osa 1) sekä esteettisessä etiikassa (esteettinen minä-projekti eli hyvä/huono erotuksena velvollisuuseettiselle hyvä/paha-moraalille, osat 2 ja 3) .

Heidegger oli hyvin tietoinen yrityksensä paradoksaalisesta ja äärimmäisen hankalasta luonteesta luopuessaan subjektista ja substanssista ajattelun metafyysisinä perustoina, koska ne - totuudeksi kivettyneinä mutta alunperin sattumanvaraisina metaforina /Nietzsche - jopa estävät tai ainakin rajoittavat ja esineellistävät olemisen avautumista (aletheia), ja koska filosofinen ajattelu elää koko ajan tämänkaltaisessa käsitteellisessä perinteessä ja perinteestä.

Silti Heidegger ei suinkaan hylkää traditiota kulttuurisena eetoksena, mutta aivan niin pitkälle kuin Gadamer hän ei ymmärtääkseni mene. Arkkihermeneutikko Gadamer nimittäin tekee traditiosta suorastaan viimekätisen perustan ihmisten ja diskurssien välisen kommunikaation (ymmärryksen) mahdollistamiseksi.

Mutta.

Näin ymärrettynä traditio saattaa kuitenkin muodostua lähtökohdaksi totalitarismille, mistä Habermas ja Derridakin Heideggeria kritisoivat. - - Silti keskeneräiseksi jääneen 'Olemisen ja ajan' (1927) loppupuolella Heidegger ajautuu käyttämään esimerkiksi 'maata ja maaperää' lähes myyttisinä metaforina - ikäänkuin oleminen olisi hänelle analogista Saksan 'maan', kansan ja kielen (joka muistutti hieman antiikin kreikkaa kieliopiltaan) ('yli-') historiallisen tehtävän kanssa, mikä merkitsi H:lle Euroopan kulttuurisen rappion eli teoreettisesti ilmaistuna: perinteisen onttisen järjen reifikoivan ylivallan voittamista (H. käyttää tästä prosessista käsitettä destruktio, josta Derrida johtaa käsitteensä dekonstruktio) ja siten ajattelun perustan = kulttuurin uudistamista (Saksassa ja muualla).

Juuri näitten lähes mytologisten analogioiden on sanottu ilmentävän ja valmistelevan Heideggerin natsisympatioita ja hänen liittymistään natsipuolueeseen 1933 - - olkoonkin, että natsien 'intellektuaalinen kyvyttömyys' selvisi Heideggerille nopeasti, eikä hän toiminut (natsien valitsemana) Freiburgin yliopiston rehtorina kuin vajaat kaksi vuotta 1933-34, minkä jälkeen erosi virasta vaikka luennoikin loppuikänsä Freiburgissa.

Heidegger ei silti koskaan irtautunut virallisesti ja julkisesti natseista eikä milloinkaan elämänsä aikana pyytänyt julkisesti anteeksi natsimenneisyyttään ja erityisesti tiettyjä rehtorinvirassa tehtyjä ilmeisen natsimielisiä ja siten rasistiseksi leimattavia päätöksiään yliopistovirkojen valinnassa ja erottamisissa - muun muassa juutalaisen oppi-isäänsä Husserlin suhteen, vaikka hän Husserlia koko ikänsä arvostikin.

Heidegger ei esim. suostunut poistamaan kokonaan Olemisen ja ajan omistuskirjoitustaan Husserlille kirjan myöhemmistä painoksista, ja niinpä ko. omistus löytyy kirjan alkupuolelta mutta ei siis kuitenkaan ensimmäiseltä sivulta, mihin omistuskirjoitus alunperin (perinteisen tavan mukaan) oli sijoitettu.

On myös muistettava, että vaikkei katunutkaan julkisesti, niin myöhemmin olemisen ajattelijamme nimitti poliittista aktiivisuuttaan natsien suuntaan hairahdukseksi ja erehdykseksi. Kyseessä olikin hänen ammatillisen elämänsä ikävällä tavalla muuttanut harharetki ja virhearviointi, sillä Heidegger joutui sodan päätyttyä luentokieltoon saksalaisissa yliopistoissa 1950-luvun alkuun saakka (ks. PS.).
*
Zen ymmärtääkseni elää niin erilaisessa ('subjektittomassa') traditiossa, ettei sen sisällä aseteta kysymystä perinteestä sen sisällöstä puhumattakaan samassa mielessä kuin Euroopassa - olkoonkin, että Heidegger siis kokee zeniläisyyden olevan 'sukua' omalle ajattelulleen - aivan kuten zeniläiset vastaavasti löytävät sukulaisuutta Heideggerin ontologiasta oman henkisen perinteensä kanssa.

Myös Heidegger hylkää metafyysisen subjektin ja käyttää ihmisen olemisesta 'subjektipakoista' käsitettä Dasein ('täällä oleminen'). - - Termin konnotaatioita on vaikea kääntää ja ilmaista suomeksi yhdellä tai edes kahdella sanalla.

Heidegger in Japan (You Tube)
Keiji Nishitani and Buddhist Existentialism in Japan (You Tube)

III
Minun mielestäni Heidegger on paljon lähempänä itämaista ajattelua kuin buddhalaisuuden ensimmäistä kertaa vakavasti eurooppalaisen filosofian näyttämölle tuonut Schopenhauer, jonka kokonaisnäkemys on merkillinen sekoitus (gnostilais-uusplatonistista) voluntarismia ja saksalaista idealismia. - (Schellingin luonnonfilosofian epäsuora vaikutus Schopenhaueriin on ilmeinen, vaikka Arthur haukkuu hänetkin samaan syssyyn kuin Hegelin ja Ficten.)

Kantin moraalifilosofiaa, joka ei noteeraa ihmisluonnon psykologiaa ja epärealistisen pyyteetöntä esteetistä kokemusta Schopenhauer ei pidä mahdollisena (eikä siten ymmärrä), mutta Kantin Puhtaan järjen kritiikki (I Kritiikki) on hänen filosofiansa ensimmäinen ja ehkä suurin systemaattinen vaikuttaja sekä lähtökohta, joskin Kantin tuntemattomaksi jättämän 'olion sinänsä' Schopenhauer korvaa kaikkivaltiaalla Tahdolla.

Schopenhauerin väitöskirja Riittävän syyn periaatteen nelinkertaisesta perustasta on Kantin inspiroima ja eräänlainen johdanto hänen magnum opuksensa - Maailma tahtona ja mielteenä (1. painos 1819) - systematiikkaan.

Mutta jo nuori filologian opiskelija Friedrich Nietzsche, johon Schopenhauerin kokonaisesitys kuitenkin kolahti todella lujaa - aivan kuten Nietzschen korvaavaan isähahmoon Richard Wagneriin 15 vuotta aiemmin - kysyi itseltään, miten pitäisi suhtautua filosofiseen systeemiin, joka on niin täynnä 'reikiä' (holes) tarkoittaen mm. ilmeisiä ristitiitaisuuksia, joita Schopenhauerin yleisesitykseen sisältyi.

Myöhemmin Wagner merkitsi Nietzschelle isää, jonka kanssa hän väistämättä ajatui sisäisiin ja ulkoisiin erimielisyyksiin ja joka Nietzschen oli 'voitettava' oman itsenäisyytensä ja luovan edistymisen vuoksi. Wagner nimittäin oli erittäin dominoiva mies huolimatta siitä (tai juuri sen takia), että hän ikäänkuin adoptoi Nietzschen henkiseksi pojakseen ja oli tähän erinomaisen tytyväinen Tragedian synnyn ja etenkin Nietzschen ensimmäisen Epäajanmukaisia tarkasteluja esseen vuoksi. Tuo poleeminen kirja oli oli eräänlainen tilaustyö, jossa Nietzsche käytti kritiikin maalitauluna mm. kuuluisan Das Leben Jesu-kirjoittajaa - David Straussia.

Nietzsche ei tuntenut Straussia henkilönä lainkaan ja oli loppujen lopuksi melko lailla samoilla linjoilla tämän nuoruuden teoksen kanssa (kuten oli Nietzschen elämänikäinen hyvä ystävä ja seinänaapuri 5. vuoden ajalta: Baselin yliopiston teologian ja kirkkohistorian professori Frans Overbeck), mutta koska Strauss oli viimeisimmässä kirjassaan tölväissyt Wagnerin elämäntapaa (tuhlailevaisuus ja eläminen monia vuosia toisen miehen vaimon - Cosima Lisztin (Frans Lisztin tytär) - kanssa, Wagner halusi kostaa kritiikin ja sai nuoren 'lakeijansa' Nietzschen ylipuhuttua tähän tehtävään.

Nietzsche nimitti Straussin porvarilliseksi kulttuurifilisteriksi, joka toistaa moralistisesti sovinnaista ja opportunistista elämäntapaa. Termi jäi elämään puhuttaessa opillisesti sivistyneistä joskin ajattelun- ja mielenlaadultaan melko pinnallisista besserwissereistä.

Mutta Nietzsche ei voinut pitemmän päälle hyväksyä Wagnerin dominoivuutta ja pikkumaisuutta. - - W. jopa loukkaantui siitä, kun Nietzsche toi kerran - ilmeisesti tahallaan ja kokeilumielessä - erään Brahmsin partituurin tullessaan kyläilemään (nyt Bayreuthissa, jossa N. vieraili vain muutaman kerran) ja soitti sitä pianolla. - - Tästä W:n omahyväisestä narsismista huolimatta Nietzsche piti tapaamisiaan ja ystävyyttään Wagnerin kanssa elämänsä ehkä parhaana aikana.

Nietzsche vieraili noin 25 kertaa (1869-72), yleensä useita päiviä kerrallaan, Wagner-fanaatikko Baijerin kuningas Ludwig II Wagnerin käyttöön antamalla huvilalla Sveitsin Tribschenissä, Lucerne-järven rannalla.- - Wagnerin muutettua Bayreuthiin toukokuun lopulla 1872 Nietzschen vierailut vähenivät johtuen sekä hänen professorin työstään Baselissa, monista sairauskohtauksista ja lopulta siitä syystä, että N. vieraantui Wagnerista monestakin syystä. - Hänelle oli sitäpaitsi koitunut Wagner-ystävyydestä haittaa yliopistossa tultuaan leimatuksi Wagnerin lakeijaksi. - - Akateeminen maailma ei arvostanut liian vapaamuotoista Tragedian syntyä ('henkevää lurjustelua' totesi N:n aiempi opettaja sekä tukija, professori Ritschl). Mutta muusikkojen ja taiteilijoiden piireissä ylipäätään Nietzsche otettiin innokkaasti vastaan.

Nietzsche oli kuitenkin eri mieltä myös Wagnerin vankkumattoman antisemitismin (vaikka esim. osa hänen muusikoistaan oli juutalaisia ja siten tuttavia!) ja nationalistisen aatteellisuuden (poliittisen esinatsismin) kanssa.

Kohtalokkaaksi osoittautuneista asenne-ja luonne-eroista huolimatta Nietzschen on sanottu jopa rakastaneen (kritisoidessaankin) nuorena kuolleen isänsä ikäistä (ja jopa näköistä - näin on väitetty!) Wagneria (sekä tämän nuorta vaimoa Cosimaa, joka oli vain 7 vuotta Nietzscheä vanhempi) oikeastaan koko loppuikänsä - - On jotenkin niin noloa ja hölmöä luopua rakastamasta yhtä elämänsä tärkeintä ihmistä vain sen vuoksi, että tietää olevansa oikeassa joidenkin asioiden suhteen, kirjoittaa Nietzsche Peter Gastille, Overbeckin ohella toiselle parhaimmista ystävistään.

Tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä ystävyyssuhde - josta voimme esittää freudilaisen 'juorun', jonka mukaan kyseessä oli oidipaalinen asetelma: Nietzsche (kuten aiemmasta sitaatistakin voimme päätellä) rakastui paitsi suuresti ihailemaansa ja kunnioittamaansa Wagneriin myös tämän vaimoon - oli kaikesta tunnemyllerryksestään ja suhteen tahallisesta katkaisemisesta (joka tuli Wagnerille täytenä yllätyksenä) huolimatta Nietzschelle hänen elämänsä tärkein:

Välillämme ei koskaan lausuttu pahaa sanaa, enkä ole milloinkaan nauranut niin paljon kuin silloin, kirjoitti dionyysinen filosofimme nostalgisen surumielisesti eräässä myöhäisessä tekstissään, ja kun Nietzsche kuuli Wagnerin kuolemasta Venetsiassa alkuvuodesta 1883, hän kutsui tämän kuolinhetkeä pyhäksi.

Thomas Mann kirjoitti pitkässä esseessään Nietzschestä (Totuudesta ja kauneudesta, esseitä Manniin vaikuttaneista kirjailijoista ja taiteilijoista, suom. 1987), miten vaikea hänen oli pidätellä hämmästynyttä liikutustaan, kun Nietzsche Wagneriin kohdistamiensa ilkeitten arvostelujen jälkeen, säveltäjän kuolemasta kuultuaan, kirjoittaakin tuosta pyhästä hetkestä, jolloin Richard Wagner kuoli Venetsiassa.

Wagnerin kuoleman jälkeen Nietzsche jatkoi ambivalentin ja siten itsetuntoaan samalla oudosti soimaavan kritiikkinsä julkaisemista, vaikka hän kirjeessään kehuu Gastille Wagnerin Parsivalin (1883) alkusoittoa ehkä parhaaksi koskaan kuulemistaan Wagner-teemoista - - Niinpä niin: 'miten noloa onkaan lakata/luopua rakastamasta elämänsä ehkä tärkeintä ihmistä vain siksi, että tietää tietyissä asioissa olevansa oikeammassa kuin tämä').

Toiseksi viimeisin kriittinen essee-pamfletti on musiikillis-kulttuuripoleeminen Tapaus Wagner (1888) ja kaikkein viimeisin Nietzsche contra Wagner (1889). - - Viimeksi mainitun luonnosta eli teoksistaan kronologiseen järjestykseen valikoimia tekstejä (joista voimme seurata Nietzschen (kriittisen) Wagner-asenteen kehittymistä) tämä puristi kouristuksenomaisesti käsissään Overbeckin tultua tapaamaan ja hakemaan häntä Torinosta Baseliin - tammikuun alussa 1889 - historian professori Burckhardtille ja professori Overbeckille itselleen lähetettyjen erittäin omituisten kirjeitten jälkeen.

Oli muuten erittäin lähellä (Nietzsche muistaa asian), etteivät nämä kaksi neroa olisi tavanneet Venetsiassa juuri vähän ennen Wagnerin kuolemaa (ensimmäisen kerran sitten vuoden 1877). - - Psykosomaattisesta tilastaan johtuen levottomana ja säätiloihin nopeasti reagoivana Nietzsche oli lähtenyt Venetsiasta vain hieman ennenkuin Wagner ja Cosima olivat tulleet sinne. Wagner yritti vielä sairautensa vuoksi lämpimämpään talvenviettopaikkaan tultuaan jatkaa uuden oopperan kirjoittamista, mutta työ jäi kesken.

PS.

After leaving the Nazi Party in May 1945, Heidegger did not again participate in any other political organizations. However, he never repudiated his prior statements praising Hitler and National Socialism. Citing his Nazi ties during the years 1933 to 1945, the French Occupation Authority ruled that Heidegger had been a "Mitläufer" (fellow traveller, tagalong) with the Nazis and banned him from teaching in Germany. Authorities later rescinded this decision in 1951, and Heidegger became Professor emeritus with all privileges. He then taught regularly from 1951 until 1958, and by invitation until 1967.

*

Heidegger and Asian Thought

Heiddeger and Zen: An Exploration

Transmetaphysical thinking in Heidegger and Zen Buddhism

http://www.amazon.com/Heidegger-Soleil-dans-ceur-French/dp/2901696317

http://www.librarything.com/work/9043549

http://yalepress.yale.edu/yupbooks/book.asp?isbn=9780300076400