February 12, 2009

Parinmuodostusrituaalit ja tikkatauluseksi

Kirjoitettu kommentiksi Iinekselle (sekä ohimennen myös HG:lle) Iineksen päreessä Yksin oon mä vain.
*
Kielimafia moittii kirjoittajaa. Hänen tekstinsä ei kulje, se kuulostaa teennäisen hauskalta ja sivistyssanamaneereihin jämähäneeltä toistolta. - - ja mitäpäs tähän meikäläinen mitään lisäämään. Annan kielenhallinnan poliiseille täydet valtuudet: 'Jos jotain on tehtävissä tekstin sujuvuuden parantamiseksi, niin tehkää se'. He pudistelevat päitään, mutta korjaavat sentään joitain yksittäisiä, pikku kohtia - klo: 14.20.
*
- En ole kovin hyvin perillä, Iines, päreesi kirjailija Timo Hännikäisen 'agendasta' (en ole kirjaansa Ilman. Esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä lukenut), mutta onneksi minun ei tarvitse enää itseäni noitten asioitten kanssa riivata (hymiö).

- Ohi on, sanoi entinen varusmieskin.

Toisaalta - eihän mulla itselläni tietenkään mitään hätää ole. Pistän kottaraiset (niitä pyörii parvekkeellani jopa talvisin) jonoon ja rupean raakkaamaan, kuten Herra 47 aikoinaan pragmaattisesti totesi.

Ei silti, etteikö joillain olisi vaikeata (minulla on ollut). Mitäpäs minä heistä (ja entisestä itsestäni). Ja mitäpäs sinäkään Iines heistä.

Toivoo ihailijasi ja empaattis-nihilistinen riitakumppanisi.
*
Mitäs sanot Iines, jos pistämme HG:n lentorahtina Kiinaan räksyttämästä? Siellä HG saattaa löytää itsensä Hänet, eikä hänen tarvitsisi jatkaa enää täällä kitumassa mustasukkaisuuttaan ja riivaamassa sillä muita.

Minähän en sen sijaan tunnetusti ole kenellekään mustasukkainen...

Mitä? Väittääkö joku, että minä muka olisin mustasukkainen? Onko moista ilkeyttä ennen kuultu?

On paljon perustellumpaa puolustaa itseään sekä esittää 'lennokkaasti' asiallista kritiikkiä kuin puukottaa ihmisiä kuoliaaksi itsekkäitten ja sairaalloisten, kontrolloimattomien, täyttymättömien ja siten turhautumista aiheuttavien, toiseen ihmiseen kohdistuvien seksuaalisten halujensa (puutteensa) vuoksi.

Tarkoitan selventäen, että toki sentään kirjoittamalla saa tappaa toisen. Se ei ainakaan vielä ole julistettu rikokseksi. Ja sellaista olen kyllä harjoittanut niin, että veri tirskahtelee Moran terästä.

Taitaapa semmoinen kaiken lisäksi olla suosituinta kirjallisuutta nykymailmassa. Vaikken minä esimerkiksi Ilkka Remeksen kaupallis-teollisia liukuhihna-dekkareita kovin korkealle arvostakaan.
*
Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että Hännikäinen näkee omassa peilissään luultavasti väärän miehen. Lukisi helvetti soikoon paremmin Aristofaneensa, Rabelais'nsa, Molierensa, Gogolinsa ja etenkin Kafkansa.

Voin paljastaa, että minä näen omassa peilissäni joka päivä hyönteisen ja sorkkaeläimen hybridin. Porsaskuoriaisen. Sittisonniaisen (joka todella on hyönteinen ja sorkkaeläin!). Sikalukin. Lehmänpaskokärpäsen (joka tosin on pikemminkin sorkkaeläimen ulostus kuin itse alkuperäinen hoofbug).
*
Ei naisia tarvitse iskeä. Itse asiassa kenenkään ei tarvitse iskeä ketään.

Koko iskemispakkomielle on silkkaa mielikuvituksen puutteesta kärsivien keskinkertaisuuksien ajanhaaskausta.

Ei nimittäin tarvitse itse asiassa muuta kuin antaa heteromiehenä huhu, luulo ja/tai vaikutelma siitä, että on homo ja käyttäytyä sitten sosiaalisessa elämässä niinkuin heterona yleensä käyttäytyy (mieluummin ehkä yksin eläen, vaikkei silläkään niin väliä ole, asuuko miehen vai naisen kanssa), niin kenekään naisen luontainen uteliaisuus ei jätä tällaista tyyppiä lopullisesti rauhaan, ennenkuin hän jotain kautta - mieluummin tietysti itse - 'saa' todistaa kyseiselle homolle, ettei tämä todellisuudessa mikään homo ollutkaan.

Evoluutiopeli on näissä asioissa mennyt naisten emansipoiduttua niin kovaksi, että miehen suorastaan kannattaa tehdä itsestään saavuttamaton.

Silloin hänestä tulee samalla tavalla kiinnostava kuin naisesta, joka, vastikään urbanisoituneessa suomalaisesa taajamassa (esim. 1960-luvun alun Helsinki), ehkäisypillerien 'vaikutuksen alaisuudessa' elävänä, toteutti kirjaimellisesti ja käytännössä moralistisen 'pidä housut jalassa ja Jumala mielessä'- asenteensa - saaden siten nuorilta uroksilta heitä kiihottavasti ärsyttävän totaalipihtarin maineen.

Miesten ja naisten luonto - kuten sanottu - on mielestäni tässä asiassa tietoisuuden tasolla hyvin samankaltainen (vietin psykosomatiikan fysiologinen sisältö ja siten vietin fantasiafiksaatiot/-traumat toki ovat erityyppisiä), ja saatamme havaita kyseisen asiaintilan jälleen kerran helpommin juuri autonomis-universaalin moraalisen vakaumuksen, laissez-faire-liberaalilla, henkilökohtaisilla sopimuksilla ja pelisäännöillä, korvanneissa yhteiskunnissa, joiden yhä korkeampana käytännön ideaalina on tasa-arvo - etenkin sukupuolten välinen tasa-arvo, mikä siis käytännön feministisissä tulkinnoissa tarkoittaa naisten oikeuksien preferoimista miesten vastaavien suhteen - kaikissa asioissa.

Tällaista tasa-arvo-ideaalia ei vielä ole saavutettu, mutta sinne päin ollaan matkalla, ja se myös aiheuttaa joitain muka uusia ongelmia 'parinmuodostusrituaaliemme' käytännöissä.

Viitaten yhä miesten ja naisten tiettyyn, perimmäiseen samankaltaisuuteen, egoa omalta 'suunnaltaan' dominoivan sukupuolisen narsismin ilmenemismuotojen suhteen, niin eihän mikään loukkaa 'keskimääräisen' ihmisen itsetuntoa seksuaalisen viettelevyyden kilpakentillä niin paljon kuin se, että joku antaa piupaut koko tälle kilpailulle ja päättää elää selibaatissa.

Että hän toisin sanoen ryhtyy itsekkäimmäksi olioksi 'dogmaattisen' tasa-arvon ja yhdenmukaisen käyttäytymisasenteen = konformismin ja opportunismin arvopohjakseen valinneessa yhteiskunnassa. Tämä on ikäänkuin kapinaa, koska myös viettelypeliin osallistumattomuus tulkitaan tasa-arvoaikanamme kansalaisvelvollisuuden törkeäksi laiminlyönniksi.

Karismaattis-eroottisen viehätysvoiman erot vaihtelevat yksilöllisesti, mutta eivät niin paljon, etteikö tässä tapauksessa juuri emansipoitunut nainen kokisi miltei loukkaukseksi, jos joku mies ei halua huomioida ja noteerata hänen edustamaansa sukupuolta seksuaalisesti vaan toteaa jopa/peräti julkisesti, että sorry - ohi meni - olet väärää sukupuolta - ja että - sitäpaitsi - mä elän selibaatissa - erittäin luotettavassa ja uskollisessa, autoeroottisessa suhteessa itseni kanssa.

Kuvatunlaisen asenteen säilyttäminen ja käyttäminen iskukeinona saattaa kyllä vaatia melkoista itsensä hallintaa ja pokkaa joissain asioissa.

Esimerkiksi sen, että pitää pystyä olemaan täysin totuudellinen - jopa niin totuudellinen, ettei kukaan enää usko, mitä tulet kulloinkin äärimmäisessä rehellisyydessäsi sanoneeksi.

Homous ja absoluuttinen selibaatti ovat tietysti strategisia asenteita, mutta muuten voi ladata elämästään ulos julkisuuteen silkkaa totta - joskin tietysti retoriikalla dramatisoiden ja höystettynä.
*
Lopetan tämän alkavaa seniilyttäni totuudenmukaisesti raottavan tunnustuskommentti-genreen kuuluvan vuodatuksen huokaisemalla - kuten kommentin alkupuolella - helpotuksesta, sen vuoksi, että olen kohta jo 55 ja ½-vuotias, seksuaalis-sukupuolisesti 'täysin palvellut', ruma(?), rampa, ylipainoinen - joskin silti helvetin karismaattisen ja hurmaavan oloinen, erittäin lahjakas, erittäin fiksu ja luova - luomakunnan kruunu-nimistä sukupuolta edustava, evoluution ihmisjalostuskehityksen hämmästyttävimpään huippukastiin kuuluva alfauros, jolle naisten iskeminen on nykyään vähän samaa kuin heittäisi tikkaa:
- Aina osuu tauluun; - ja jos ei osu heti, pitänee mennä heittämään lähempää sitä tikkaa - - jollei - kuten monesti käy - taulu itse kävele lähemmäs tikattavaksi.

11 comments:

Homo Garrulus said...

Totuus on Nimi sille tapahtumalle. Have ya heard? Tulee lähemmäksi kun sitä manataan.

Ei aina sovi yksi yhteen miehuuteesi tai jonkun miehuuteen ("minuuteen").

Homo Garrulus said...

Peli on peli, totuus on totuus.

Homo Garrulus said...

Koska Suomesta yritettiin tehdä kokonaisuudessaan tietty alistettu tietomarkkina, se olisi teettänyt myös sen, että täällä ei olisi pian ollut oikeita miehiä; pelkkiä miellyttävyyttä hakevia naisia (joilla toisilla yksilöillä on siitin ja toisilla emätin).

Homo Garrulus said...

Jos HG tuntee olevansa ns. mies (suhteessa omaan aviomieheen) niin se ei liity seksiin tai sänkyhommiin ollenkaan koska siellä vallitsee harmonia siittimen ja emättimen suhteen. Seksi ei ole ongelma, eikä orgasmi.

Ongelma on identiteetissä: miksi ei ole ns. pärjäävä koska pitäisi alistaa miestä tässä suhteessa. Mitä pitäisi alistaa? Ketä ja minkäkokoista pitäisi alistaa ja koolla en tarkoita fyysistä pituutta tai kokoa. Fyysisessä olemuksessa ei ole mitään vikaa. Kyse on mentaalisessa "koossa".

Jos naiset ovat mentaalisesti kookkoaampia kuin mentaaliset miehet paikan päällä (vaikka olisivat fyysisesti kaksimetrisisä) niin sellainen nainen ei löydä ns. partneria. On vain tarjolla pikkumiehiä siinä suhteessa. Ja siltä tuntuu monelta naiselta.

Kun nämä naiset leikkivät kotia ja oppivat hanskaamaan kulttuuria näistä naisista tulee myöhemmin matriarkka: naisen logiikka ottaa vallan myös työelämässä. Se ei käy kädenkäänteessä vaan siihen tulee menemään aikaa: mutta trendi on se. Eikö Ollilakin sanonut, että naisia enemmän työelämään. Kyse on vaan, minkälaisia naisia.

Ja tässä nämä google-intoilijat ja tiedon hierarkiaa suunnittelevat pellet ovat väärässä suhteessa omaan aikomukseen: he huuhtoavat itse itsensä pian viemäristä alas mutta se ei tapahdu heti. Sen takia uskon, että taustalla on kiinalaiset - miehet. Kenties lyhyitä meidän silmissä: mutta vaarallisen paljon MIEHIÄ mentaalisesti. Tiesivät ketä ottavat ns. orjakseen tai rengikseen.

Ne, joilla oli vain mies omassa uskomuksessaan.

...

Titityy - kvitt, kvitt --- samma på kinesiska

(älä laita rahtina, ne syö lintuja siellä)

Homo Garrulus said...

Kulttuuri on yksilöä vahvempi (Edgar Schein).

Homo Garrulus said...

Kiinalainen kulttuuri on länttä suurempi. Voima on aina määrässä.

Homo Garrulus said...

Jos länsi teettää itse itsestään naisen alistamalla luovaa kulttuuriaan ja diversiteettiään naisten kulttuureiksi Kiina ja keltaiset alueet voittavat.

Homo Garrulus said...

V.S.B.
vilket skulle bevisas.

Tuleeko saappaita? Jos, niin kengännumero on siis 39 eikä enää 38.
Jalatkin lihoo kun ämmä lihoo. Tekis mieli olla kaunis ja siro; en ole ehtinyt kun on ollut niin paljon opettamista hela tiden.

Anonymous said...

Suosituinta kirjallisuustta eli ei, ei maita

verification koiratie. luotettavassa eli uskollisessa suhteessa itsensä kanssa..entä , jos olet vastuussa
voiko toisesta olla vastuusta, oliko hän sitten vaikka lapsi, Yes

What is responsibility mein Herre. missä kohtaamme sen

Ironmistress said...

On olemassa kahdenlaisia miehiä.

Niitä, joita naiset kunnioittavat mutta eivät rakasta, ja niitä, joita naiset rakastavat, mutteivät kunnioita.

Rauno Rasanen said...

Ironmistress totesi:

'On olemassa kahdenlaisia miehiä.'

*
Kumpi minä olen sinulle?
......
Lues muuten viimeisin kommenttini Annikille Mummon päreestä 'Puolipäiväpsykoosi: astiat, nesteet', niin saat kontekstia sekä kysymyksellesi että ehkä myös vastauksellesi - - jos - siis vain: jos - haluat.

*
Mukava kohdata sinut kuitenkin taas tässä laatikossa. Joskus todella palan halusta ja 'rakkaudesta riidellä' kanssasi...