February 17, 2009

Onks varmaa tietoo? Ei ole, mutta saiskos edes luottamusta?

Kommentti peeÄR-miehen haasteeseen päreeseensä Varmaa tietoa - tai sitten ei!
Lisäkommentti 18.2 - klo18.35.
*
Tää on nyt taas tätä. Luettele neljää asiaa, joita pidät varmana tietona. Höh.

1) Maahanmuuttajan värinen lakritsi, 2) sika-nautajauheliha, 3) vasemmistolainen pieru, 4) A-kirjain.

Mutta leikkienhän pitää olla kivoja..?
*
Kun puhutaan varmasta tiedosta, pitää ensin sopia siitä, mitä on tieto. Esimerkiksi: mitä eroa on tiedolla ja informaatiolla?

Toiseksi, joka on tietysti aivan erottamaton ensimmäisestä, pitää selvittää, mitä on varmuus? Tarkoittaako varmuus varmaa evidenssiä - siis näyttöä. Mutta mitä tarkoitetaan näytöllä (tuskin pelkästään tietokoneen näyttöä)?

Evidenssin ongelma liittyy yleisempään eli oikeutuksen ongelmaan. Onko tieto oikeutettavissa, ja jos on niin, mikä on tuon oikeutuksen perimmäinen tapa? Tarvitseeko tieto jotain perimmäistä perustaa, vai riittääkö jonkin yksittäisen ilmiön todentaminen sellaisenaan - kunhan se vain liittyy järkevinä pidettyihin tottumuksiin ja soveltuu muihin havaintoihimme, niiden tulosten ja havaintojärjestelmiemme perusteluihin.

En tee tässä jakoa empiriseen ja rationaliseen lähtökohtaan, koska ei ole olemassa erikseen empiiristä ja/tai rationaalista tietoa. On vain eroja teorioiden arvo- ja prioriteetihierarkisoinnissa sekä perustelujen ja testauksen järjestelyissä. Ne eivät kuitenkaan ole lopulta oleellisia tulosten tieteellisestä luotettavuudesta väiteltäessä.

Mikäli meille jää kiistaa edellämainituista oikeutusasioista (ja kuten luulen: jää), koko varman tiedon luetteloimisleikki todellakin jää leikiksi - ja pysyy sellaisena.
*
Minä tyydyn siihen, että pärjään eteenpäin sellaisella tiedolla, johon voin luottaa mahdollisimman suurella todennäköisyydellä käytännössä - tietämisestä sellaisenaan en niinkään piittaa.

Mutta tässäkin ajaudun ongelmaan luottamuksen todennäköisyyden määrästä ja laadusta.

Päättelymme kulkee kehässä, turvautuu tiedollisiin auktoriteetteihin ja pyrkii aina lisäämään ja parantamaan perusteluitaan. Tässä mielessä me emme tule koskaan tietämään varmasti mitään, vaikka voimmekin (ja tavallaan meidän on pakko) tietysti olla asioista samaa - tai eri mieltä.

Siinä ei kuitenkaan ole kysymys tiedosta jonain sinänsä varmana ja mistään riippumattomana 'ilmoituksena' vaan juuri luottamuksesta tiedollisen kompetenssimme tuloksiin silloin, kun ne on saavutettu rehellisin menetelmin.

Tätä kutsutaan hyvereliabilismiksi.
*
Muistutan lopuksi, että hyvereliabilismi ei ole minulle tiedollista varmuutta vaan jotain huomattavasti vaatimattomapaa. Silti järkevää ja uskottavaa.

Toki nihilistinä eli (filosofisena destruktivistina) tiedän jo 'enemmän', mutta en pysty elämään 'nihilistisesti' ellen sitten ryhdy vaikka 'nihilistiseksi munkiksi'.

Enintään Diogeneen kyynisyyden lähtökohta lienee minulle - ainakin mentaalisesti - jokapäiväinen kokemus.
*
Lisäkommentti

peeÄR-mies

Toivon, ettei minun kommenttejani käytetä seuraavassa 'Varmaa tietoa - tai sitten ei!-päreessäsi.

En halua olla missään tekemisissä tämän 'leikin' kanssa kuin vain tuon yhden aiemman kerran.
Sekopäisyys lisääntyy ilman tällaisiakin hassutteluja ihan tarpeeksi nopeasti. Etenkin niiden taholla ja toimesta, jotka muka uskovat varmojen asioitten olevan muka aina tieteellisesti todistettuja.

Mitähän ihmiset 200:n vuoden kuluttua sanoisivat meidät tieteestämme ja sen varmuudesta? Samaako kuin, mitä me nyt sen tieteen varmuudesta, johon uskottiin 100-vuotta sitten?
*
Johonkin meidän tietysti on uskottava. 'Päivä kerrallaan'. Täydellisessä epävarmuudessa ei voi elää kuin nihilisti ja äärimmäinen skeptikko - eikä hänkään kovin kauaa.

Varmuus on kuitenkin aina jotain toissijaista - tapoihin, tottumuksiin, rajoitettuihin sopimuksiin, epämääräisiin, vaihteleviin todistuksiin ja uskomuksiin luottamista.

Silti minun on pidettävä varmana esimerkiksi sitä, ettei jokin 'sillä ja sillä' manipuloitu ruoka-aines aiheuta syöpää, jotta ylipäätään voisin syödä kohta yhtään mitään.

Kuka siis voi uskoa varmuudella edes tieteeseen? Ei kukaan. Mutta hänet vain pakotetaan uskomaan johonkin auktoriteettiin eli tieteellisiin todistuksiin, jotka kumotaan uusin havainnoin mahdollisesti jo huomenna tai, joista ei päästä milloinkaan semanttiseen yksimielisyyteen todistamisen tasolla.

Samalla, evidenssin romahtaessa, tiedollisen oikeutuksen oikeutus myös relativoituu.

Päätepysäkillä odottaa pelkkä taikauskoon verrattava luottamus ja pakko.

2 comments:

mimi said...

tsemppiä, kaunis mies

Homo Garrulus said...

Ihmiset ovat yleensä niin tietouskovaisia, että pitävät ylpeänä nokka pystyssä - ja kas kas kävelevät sitten suoraan seinään. Yhdessä.

Minunlaiselle vapaalle, näkevälle ja iloisesti laulavalle ivaillaan.

Hmpf