Terveisiä ystävälleni - 'arkipiispa' Balkille

Viimeisin korjaus 12.3. 2009
*
Sain lyhyehkön ajan kuluessa toisen pitkän kirjeen 1970-luvun alun lukion kuvaamataidon opettajaltani, monien hieman hiljaisempien vuosien jälkeen edelleenkin hyvältä ystävältäni Taisto B:lta.

Taisto on monipuolinen kulttuurimies.

Nuorena opiskelijana hän oli kovan tason keskipitkien matkojen juoksija, sittemmin Ateneumin käynyt kuvataiteilija-opettaja, valokuvauksen ammattilanen, jazzmuusikko (klarinetti, alttosaksofoni, rummut), runoilija, lyhytproosan harrastaja sekä ties mitä kaikkea.

Liittyypä hän osaltaan J.J:een ja S:uun (kiperällä tavalla ;) -hymiö), joista molemmista olen kirjoittanut paljon sekä omassa blogissani mutta ennenkaikkea opettaja-kirjallisuuskriitikko-tyyliniekka-blogisti-haiku-'samuraitar' (!) Mummo Muumme sekä toisen opettajan: äidinkielen ja viestinnän spesialistin Ikkunaiineksen kommenttilaatikoissa.

(Tämä kaikki tiedoksi Taistolle ihan noin vain yksityisenä infona. Kenellekään et saa kertoa, mitä sinulle nyt kirjoitan (hymiö).
*
Haluan siteerata Taiston tämän päivän kirjeestä paria lyhyehkö kohtaa, jotka antavat hieman 'maistiaista' tämän jo opettajan hommastaan eläkkeellä olevan mutta edelleen taidenäyttelyitä pitävän karjalaisevakkopojan sanamaailmasta.

Varsinkin evakkous, karjalaisuus, jazz, soittaminen, maalaukset, ihmissuhteet, politiikka, Eurooppa - Norjan rannikon Jäämeri, joka pitää myös mainita erityisesti - toimivat hänen runoutensa teemoina ja lähteinä.

Taisto kirjoittaa kirjeensä ensimäisellä printtisivulla muun muassa seuraavaa:

Se, mikä on ihka oma ääneni maailman selityksessä, on varmaan sen haku. Se on siis hakusessa. Tosin muistan myös jonkun sanoneen, että...

- 'mieluummin kuin löytäisin itseni, olisin teille hyvin kirjoitettu kirje...'

Mikä ihanan sattuva kielikuva ja aforismi sisimpien tuntojensa - koko tuntemattoman oman itsensä - siirtämiseksi ystävän, ehkä rakastetun, 'säilytettäväksi' ja hänen sitä halutessaan, aina uudelleen, ehkä ikuisesti tulkittavaksi viestiksi.

Sitten pieni, kaunis, realistis-henkinen, mutta samalla alkuperäisessä tunteessaan hyvin romanttinen runo, joka kuitenkin antaa lukijan ymmärtää, että kaikki ei välttämättä toteutunut niinkuin haaveiltiin:

Minä maalasin
rakkauden
sinä kehystit
sen.
Seinää emme
löytäneet.
*
PS.
En ole vielä saanut sähköpostissa lähettämääsi -1970-luvun puolessa välissä, muistaakseni Haagassa, asuntonne/-tosi parvekkeella ottamaasi valokuvaa - ja olihan siinä sarjassa muitakin. Akustista kitaraa yritin muka joissain kuvissa näyttää osaavan soittaa. Palataan hiukan myöhemmin siihen e-mail-ongelmaan. Konsultoin H:ta.

Lähetä toki vain sen kuvan pohjalta maalaamasi muotokuva, sitten kun sinulle sopii. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole kiirettä. Enää. Ellei kuolema pidä kiirettä.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bero_Balk