February 22, 2009

Naisen uhrautuva laskelmoivuus, miehen kunniaa tavoitteleva järki ja hulluus dostojevskilaisessa sielunmaisemassa

Kirjoitettu kommentiksi Mummon kommenttiin edellisessä päreessäni Pathoksen tarinan jatkopohdiskelua.
*
I
Mummo kirjoitti:
'Mutta yritä upota alkuperäisen D:n sydämeen ja nähdä se.'

Doris on ymmärtääkseni täysin pihalla omien tunteittensa suhteen. Hän haluaisi pitää kaiken, mutta ei lopulta saa mitään.

Pathos tuhoaa kaiken, minkä Doris yrittää rakentaa sen varaan, että häntä rakastetaan 'kaikkialta'.

Mutta olisiko se näin ollen sittenkin Doris, jonka itsekkyys - halu olla valitsematta jompaa kumpaa miestä, jo tuhosi hänet?

Toki tämä edellytti tietenkin Pathoksen mielipuolisen mustasukkaisuuden. Tosin se oli - niin luulen - yksi suuri syy Doriksen intohimoiselle suhtautumiselle Pathosta kohtaan.

Kaikki miehet eivät ole kilttejä Ernestejä. Löytyy 'petoja'. Ja silti naiset jollain merkillisellä tasolla/tavalla yhtä aikaa sekä rakastavat että pelkäävät näitä hirviöitä, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja pyrkivät hallitsemaan muita ihmisiä ja jopa koko maailmaa.

Nainen nimittäin vaistoaa, että saadessaan tuollaisen miehen rakkauden (jopa uhrautuessaan), hän itse optimaalisimmillaan kykenee hallitsemaan paitsi muita (ehkä jopa kyseistä miestä) myös itseään! tämän rakkauden kohteena ollessaan.

Doris on 'kylmä' nainen - ei suinkaan seksuaalisesti vaan yleisesti ottaen miehiä kohtaan emotionaalisella tasolla.

Doris ei oikeastaan rakasta miehiä vaan käyttää heitä huolehtivasti hyväkseen. Biologian 'Siperia' on opettanut häntä.

Siinä tuli hieman kompaa sullekin Mummo. Sinä 'Lihapala'. (Miten monimielisen hienosti nimesitkään itsesi psykologisesti siinä kysymyksessäsi O:lle).

II
Sorry, Mummo, etten voinut täysin irrottaa sinua niistä tunteista, joita koen Doriksessa mm. äiti-vainaatani, S:a ja M:ä kohtaan. En kerta kaikkiaan voi.

Pidän naisia laskelmoivina tyyppeinä - ja ihan biologisista syistä. Naiset ovat kautta evoluution joutuneet turvaamaan lasten elämän konkreettisemmin kuin mies johtuen siitä kiinteydestä, mikä naisen ja lapsen välillä biologisesti on.

Miehet ovat tässä asiassa romanttisia kyynikkoja. He rakastavat mutta rakkaudella on heille hintansa. Se on kunniakysymys. Ja kunnia edellyttää heille toisilta - myös lapsilta - saatua kunnioitusta!

Äidin rakkaus saadaan automaattisesti (vaikka äiti-tytär-suhde on yleensä vaikea!), isän rakkaus täytyy ansaita (ainakin poikien), kuuluu ikivanha kyyninen totuus.

Naisen himo - jos siihen liittyy kiinteän suhteen kaipuu - on (yllätyskö? - ei ei!) syvempää kuin miehellä, koska se on syvemmin ja samalla naturalistisemmin sidottu hoivaviettiin.

Toistan tätä teemaa yhä ja eri tavoin:

Nainen ei oikeastaan rakasta miestä vaan 'tulee kiinni hänen iholleen kuin hämähäkki'. Sillä nainen rakastaa vain lapsiaan eli on siten elämässään biologinen realisti - lastensa suhteen osin pakonomaisesti: hän pitää kiinni lapsistaan loppuun asti.

Miehen nainen saattaa sen sijaan jossain vaiheessa päästää emotionaalisesti irti milloin haluaa (ei lapsiaan).

Jotenkin minulle on 'selvinnyt', että näin ollen myös romantiikka naisesta puhuttaessa on pelkkää pintaa - pelkkä kulttuurin luoma pintadekoraatio - tapa määritellä nainen miehen katseella.

Samalla se myös toimii naisen tapana hallita miehen katsetta. Usein varsin ambivalentilla tavalla. Nainen saattaa nimittäin 'seota' omiin peleihinsä/omissa peleissään. Naisenhan pitäisi ikäänkuin murskata miehen käsitykset ja odotukset (leimaavat määritykset) itsestään ja tehdä ainakin päällisin puolin muka itsenäinen valinta.

Mutta jos hän haluaa kaiken kuten Doris - seurauksena on 'tuho', mikäli vastaan tulee psyykeltään puolihullu, pateettinen ja ailahteleva romantikko - juoppo rationalisti Pathos - - - tuo juoppohullun älykön, Ivan Karamazovin ja hänen yli-intohimoisen veljensä Dmitrin 'hybridi'.

Kellariloukon mies, johon itse olen samaistunut Dostojevskin hahmoista eniten. Kuin sellainen Rodion Raskolnikov, joka yllättäen ei tunnustakaan ja kadu vaan, josta tulee Riivaajien kaltainen nihilisti!

Doris ei kykene pelastamaan sellaista mielipuolta, jonka tunteet ovat niin itsetuhoisia.

PS.
Kemppinen oivaltaa näitten hahmojen luonteesta kuten koko venäläisestä kirjallisuudesta enemmän kuin kukaan Blogistanissa. Kemppisen Hesariin muistaakseni joskus 1980-luvun puolivälissä kirjoittama pitkä Tsehov-essee teki minuun järisyttävän vaikutuksen. Säilytin sitä aarteenani pitkään.

12 comments:

Homo Garrulus said...

Onko sitä Hesarin juttua vielä jossain luettavaksi?

Rauno Rasanen said...

HG kysyi:

'Onko sitä Hesarin juttua vielä jossain luettavaksi?'

Hesarin arkistoista ehkä löytyy, jos osaa etsiä. Mutta minulta sitä ei luultavasti? enää löydy minkään laatikon papereitten seasta.

Varma en kuitenkaan ole. Säilytin sitä aika pitkään, enkä muistaakseni koskaan hävittänyt tietoisesti, joten - -

Mutta en viitsis millään mennä tonkimaan kanahäkkini laatikoista.

Toisaalta onhan noita muitakin printti- ja muistipaperi ym. laatikoita tuossa makuuhuoneen oven takana ja komeroiden vieressä päällekkäin aika läjä.

Jos sattuu silmään, niin ilmoitan.

Parhaiten löytänet kuitenkin kuten sanoin Hesarin arkistoista - ehkä mikrofilmipuolelta? tai vastaavasta paikasta.

Jos ne ylipäätään on talletettu.

Taisi Kemppinen itsekin olla pessimistisen epävarma noista hesariajan esseittensä kohtalosta aihetta sivutessamme e-mailitse noin kolme vuotta sitten (jos nyt asian/asiayhteydet oikein muistan).

HS:n nettiarkistoita löytyy vasta vuodesta 1990 lähtien.

Mummo said...

Mitä tarkoitat, kun sanot, että nainen on kylmä eikä "oikeastaan" rakasta miestä? Mitä on tämä rakkaus, jos nainen vain lapsia rakastaa ja niitäkin niin, että "pitää kiinni loppuun asti"?

Oletko sinä, Rauno, salaa kauhea kapitalisti? Omistamistako rakkaus on?

Homo Garrulus said...

Hyvä mummo: sinä nyt kysyt hirvittävän tärkeän kysymyksen: miehet todella uskovat omistavansa vaimonsa ja lapsensa. On niinqu investoinut raukoille jne eli nostaa oman panoksen aivan tolkuttomasti. Kyse voi silti olla, että kiinalaiset huijaavat jenkkien kautta sen kun ehtivät ja nämä omnipotentit mammanpojat vain menevät lankaan kun ihailevat itseään. Niin uskon.

RR kysyi tuolla IIneksen kanahäkissä:

HG

En ymmärrä kovinkaan paljon tekstisi 'pointista'. Löytyykö siitä joku perustava väitekin? Ja ymmärsitkö itsekään, mitä oikein kirjoitit?

Kunhan vain latasit menemään, mitä sylki suuhun tuo - vai?


Tämä on pateettista ja sen takia uskon, että mummo on oikeassa: meidän vilosohvit ovat sohvilla istuneet eivätkä maailmaa nähneet. Se on syy, ettei voi kriittisiä totuuksia edes lähtökohtaisesti ymmärtää.

Lue vaikkapa Walter Benjamin. På skoj hördu gubbe lilla. On nimittäin niin, että yhteiskunta syöttää tietoa yhdellä kädellä ja poistaa toisella. Taitaa olla niin, että minunlaiset LLL sotkemme jotain joka piti olla täydellistä systeemiajattelua ja oli silkkaa kanankoppi-ajattelua; kuviteltiin, että saataisiin ihmiset kulkemaan kanojen lailla munimassa ulkolaisille. Google olisi ollut kanalan munien-poimita-laite. Mutta sekin epäonnistui: voi voi tätä vapaata sanaa.

Koska ihmisten kehittyminen pitää lähteä heidän persoonallisuuksistaan eikä jonkun sadistisen kasvatusfilosofian mukaan missä poistetaan ns. turha tieto ja satsataan tiettyihin ns. hyviin tietoihin. MItä nämä pellet ovat oikein ajatelleet? Kysyn vaan.

Minä kirjoitin aivan selvällä suomenkielellä mutta se on sinulle vaikeaa, koska et omaa omaa kokemuspohjaa, et voi ymmärtää mitä tuolla transecendessilla tarkoitin: yläilman logiikkaa; oliot ja niiden sisäinen liike.

Rauno Rasanen said...

Mummo kysyi:

'Oletko sinä, Rauno, salaa kauhea kapitalisti? Omistamistako rakkaus on?'

Lyhyesti: Kyllä - eräänlaista omistamista. Ja minä siten määritelmän mukaan kapitalisti.

En usko Jeesuksen käsittämättömään, universaaliin lähimmäisenrakkauteen pätkääkään.

Tosin en yleisesti ottaen luokittele ja siten hierarkisoi ihmisiä esimerkiksi rodullisesti tai edes yksilöllisten ominaisuuksien mukaan (en ole rasisti!), mutta jos alan arvostaa eräitä heistä - jopa rakastaa - reagoin automaattisesti pyyteitteni/intressieni pohjalta - siis egoistisesti.

Mutta vielä kerran:

Se, että pitää kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina maailmankansalaisina, ei merkitse minulle samaa kuin, että arvostaisin/rakastaisin heitä yhtäläisesti.

Ei/en missään tapauksessa!

Sellainen on valheellista houretta, ja Jeesus puolipsykoottinen - joskin kyllä tietyssä mielessä nerokaskin hullu (hymiö).

*
Mummo kysyi myös:

'Mitä tarkoitat, kun sanot, että nainen on kylmä eikä "oikeastaan" rakasta miestä?'

Nainen ja mies ovat kaksi eri 'psykosomaattista maailmaa'. Kaksi olemassaolon 'tehtävältään' lähes täysin erilaista todellisuuden mikrokosmosta.

He kohtaavat intohimossa, kiimassa ja halussa, elävät rakastuttuaan hetken kiintymyksessä - - ja eroavat - kiintymyksen muuttuessa pakoksi ja psyykkisesti lamauttavaksi rutiiniksi - vihassa ja/tai välinpitämättömyydessä.

Tai näin on minulle käynyt.

Silti ihmettelen yhä, miksi ikävöin ja kaipaan S:ua. Luonto on julma. Se ei anna minun erota äidistäni. Se pitää minussa äidin kaipuuta ja muistoa elävänä yhä edelleen - eniten rakastamani naisen hahmossa.

Vai olenko minä psyykkisesti sairas!?

*
Mutta tarkoitan tuolla naisen 'kylmyydellä' miestä kohtaan oikeastaan vain sitä evoluutiobiologista tosiasiaa, että nainen on ensisijaisesti pentujensa äiti ja vasta toissijaisesesti uroksen(sa) sukupuolikumppani.

Homo Garrulus said...

Äiti, joka ei vahvista lastaan hymyllä jne tekee suuren psyykkisen karhunpalveluksen vauvalle. Tästä ollaan oltu tietoisia jo varmasti 30 vuotta ja silti sitä ei saada perille koska nyt nousi liike, joka rupesi estämään koska porukka, jota ei olla vahvistettu OSTAA LOHTUA niin paljon enemmän; tiedäthän kerskakulutus ja sisäinen vinkuja. Mulle kanss, tulee paha olo jne. Taktiikkaa jossa sikoja taustalla.

Sitten paradoksi, joka on vastaus sinun kysymykselle: onko sairas.
Ei ole, mutta hyvin egoistiset äidit, joiden habitus kylläkin luo tunteen muille (!), että ovat siinä niin, hyvyyden tyyssijoita, hiljaisia lapsen enkeleitä, syntyneet äidiksi ja haluavat vain hyvää jne jne eli kuittaavat oman sisäinen tyhjyyden luomalla muille kuva täydellisyydestä mutta hiovat lastaan omaksi itsekseen: kuva itsensä kaipuusta. Hierovat, hinkkaavat (lähes pedofiliaa mielestäni vaikka sitä ei passaa sanoa kun tätä vimmatusti myös opetetaan) ja paijaavat ja näin psykologiäidin joka suuteli lapsensa genitaaleja ikäänkuin leikin varjolla.

Minua oksetti. Oli vielä ammattipsyologi. Kyllä hänen lapsensa näyttävät kulkevan niin sirosti ja sievästi perheen vieressä mutta entäs kun nämä itseensä liitetyt lapset yrittävät perustaa omat perheet? Joutuvat samaan kierteeseen? Sitten kun tämä tyyppi vielä ns. vastaanottaa muiden ihmisten ongelmia se on vääristynyt kuva lähtökohtaisesti: kuinka tälläinen pedofilipsykologi voi siis oikeasti tajuta oikeasta elämästä mitään jos on itsekin kenties saanut (joutunut) äitinsä psyykkisten ongelmien jatkeeksi.

Aikuisena tuskin erottavat itsensä äidistään. Onko se sitten sitä oikeaa sitoutumista sekään? Mielestäni ei. Oikeasti sitoutettu osaa erottaa minuuden toiseudesta ja tekee sen hyvässä ja pahassa. Ei siis ole kiinni äidissään eikä kenessäkään. On kyllä aina vanhemman asia tehdä tuo oikein.

Lapsi on aina syytön.

Homo Garrulus said...

Tässä löytyi selitys Kemppiseltä:

(olen itsekin tästä yrittänyt huomauttaaa niille filosofeille, jotka kirjoittivat kaikenlaista mutta eivät tajunneet tuon taivaasta tensiosta esim.)

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kaksi sukupuolta kehittyi jonkinlaiseksi taistelukeinoksi loisia vastaan. En tiedä tarkkaan miten.

Ja luin erään erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen jossa selitettiin että kaikki miehinen pyrkimys valtaan ja vaurauteen sekä niiden ulkoisilla tunnusmerkeillä mässäily on kehittynyt yksinomaan lisääntymisikäisten naisten hankintakeinona. Rahalla, titteleillä jne. ei ole mitään psykologista itseisarvoa vaan ne liitetään naisiin, ja mitä pahemmassa puutteessa miesyksilö on, sitä voimakkaammin tämä tavoittelee maallista hyvää. Ts. pihtarit synnyttävät pyrkyreitä.

Vastaavasti naisilla on saman evoluutiomekanismin kautta luontainen taipumus etsiä miehiä jotka elvistelevät vallalla ja vauraudella. Näin ollen ko. pissaliisat vain tekivät mitä luonto pani heidät tekemään, halveksumaan köyhiä ja etsimään rikkaita.

Kaikkein poliittisesti epäkorrekteimpana efektinä moniavioiset kulttuurit (joissa naiset keskittyvät johtaville miehille ja suurin osa miehistä jää kokonaan ilman naista) synnyttävät väkivaltaista käytöstä juuri tämän mekanismin kautta. Seksuaalinen turhautuminen puretaan heimosodilla ja pommi-iskuilla.

ninni said...

rakkaus omistamista no joo. muttei materian omistamista sellaisenaan..se on hyvä. kun aletaan kilpailla muusta kuin materiasta..ollaan jjyvällä

naiset jollain merkillisellä tasolla/tavalla yhtä aikaa sekä rakastavat että pelkäävät hirviöitä, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja pyrkivät hallitsemaan muita ihmisiä ja jopa koko maailmaa. onneksi eivät kaikki naiset eivätkä varsinkaan lapset

Tapsa P said...

Onpas taas mukava olla eri mieltä, varmaan kaikkien kanssa.

Minä uskon nimenomaan universaaliin rakkauteen, juuri siihen Jeesuksen ja Gautaman esittämään, mutta tätä toista lajia, kiimaan ja omistukseen pohjautuvaa, en edes rakkaudeksi nimittäisi.

Kuitenkin juuri siitä aina puhutaan kun puhutaan rakkaudesta. Siksi se on sellaista höpinää.

Minä en usko miehen ja naisen erilaisuuteen, ainakaan pintaa syvempään, pohjimmaiseen, perimmäiseen.

Mies ja nainen - saman ihmislantin kaksi puolta, sattuma määrää kumpi tulee ja lopusta pitää huolen biologia. Viittaan vaikkapa Kemppisen "estrogeenista päihtyneisiin tyttölapsiin". Miehen järjenkäytöstähän sanotaan vielä härskimmin.

Uskonko tasa-arvoisuuteen? Tässä menisin vielä pitemmälle eli uskon samankaltaisuuteen. Oikeastaan menisin vieläkin pitemmälle.

Rauno Rasanen said...

Tapsa P

Sinulta loppuu kohta puhumisen aiheet (kuten minultakin - eri syistä tosin). Maailmankatsomuksessasi kaikki on yhtä ja samaa.

Voin vain onnitella.

Olet päässyt perille. Pystyt vaikenemaan hyvällä omallatunnolla, vailla pyyteitä, tajunneena sen, että kaikki erot (syvimpänä ontologinen ero) ovat kaiken pahan alku ja juuri - siten myös tietoisuus.

Mutta ihminen ei ole sellainen. Ei varmasti ole! Paitsi kuolleena.

Ihminen on tietoinen ja siksi sekä paha että kärsivä olento. Tietoisuus on kykyä puhua totta ja kykyä valehdella - samassa lauseessa.

'Tietoisuus on sairaus' kirjoittivat mm. (eurooppalaiset ja kaiken lisäksi saksalaiset) Schopenhauer ja Nietzsche.

Kaikissa ihmissuhteissaan ajoittain tosi ilkeä Schopenhauer matki filosofiassaan merkillisen ristiriitaisesti buddhalaisia.

Yliherkkä, kiltti ja kohtelias Nietzsche ryhtyi dionyysiseksi jumaltenmurskaajaksi - homeeriseksi sankariksi.

Voi hulluuksien hulluus tätä ihmisen psyykeä!

Miten sinä 'Tapsa P Buddha' tällaiset mielen ristiriidat ja hulluudet selität?

Saksalaisessa ajattelussa tapahtuneella romantiikan (vitalismin) ja rationalismin (metafysiikan) yhteentörmäykselläkö?

Hyvä selitys mutatis mutandis sekin - en kiellä.

*
Ranskalainen ja englantilainen ajattelu ajautuivat pikemminkin materialismin ja utilitarismin (sensualismi ja mekanistinen kalkylointi) suuntaan.

Lopulta koko modernismi fokusoitui 1900-luvun lopulla ('eteläisestä') renessanssista ja uskonpuhdistuksesta ('pohjoinen renessanssi') edellämainittujen virtausten kautta silkaksi kulutus-individualismiksi.

Demokraattinen liberalismi, joka teknologian ja teollistumisen ohella kulutus-individualismin mahdollistaa, on buddhalaisen - antimaterialistisen ja 'liturgis-hierarkis-meditatiivisen - hengen vastainen järjestelmä.

Länsimaisuus onkin sanonut jo aikaa sitten lopulliset hyvästit buddhalaisuulle.

Olemme nyt täysin robottimaisesti viihteen vietävissä. Viihde ja shoppailu on länsimaisen eetoksen 'meditaatiota'.

Kai sinä jos kuka Tapsa (mainosmiehenä?) tämän tiedät.

Sitä eetosta edustavat (mutteivät välttämättä tiedosta) parhaiten juuri 'osapäiväbuddhalaiset' - nuo nykyisen länsimaisuuden ovelimmin itseään pettävät - mystis-kollektivistisen hengen nimeen vannovat - - egoistit!

van Vaari said...

Tapsa P: ....mutta tätä toista lajia, kiimaan ja omistukseen pohjautuvaa, en edes rakkaudeksi nimittäisi...

Ei tarvitse olla Rauskin moittima osapäiväbuddhalainen tämän huomatakseen. Estrogeenit ja testosteronit ovat aivan eri asia kuin rakkaus. Rakkaus puolestaan on jotain hyvin vaikeasti määriteltävää. Olkoon sitten vaikka universaalia Tapsan tapaan, minulle se vain sopii hyvin.

"Mies ja nainen - saman ihmislantin kaksi puolta"

Tässäkin olen Tapsan kannalla. Miehen ja naisen ominaisuuksien erottelu tavalla, jolla sitä nyt tehdään, on aivan yhtä järkevää kuin kehittää tyttöjänikselle aivan merkillinen, poikajäniksestä täysin poikkeava profiili.

Ainakin perimmäisten kysymysten äärellä oltaessa ihmisrodun "lanttimaisuus" näkyy siinä kuin jäniksissäkin. Kun ammutaan haulikolla kohti, jänöt ottavat ritolat sukupuolesta riippumatta. Myös ihmiseläimet kalpenevat täsmälleen samalla tavoin sukupuolesta riippumatta vaikkapa juuri kuoleman majestetin edessä.

Tapsa P said...

Kiitos onnitteluista, mutta huhut pyyteettömästä nirvanoitumisestani ovat ennen aikaisia. Yhä puhe kulkee, kalja maistuu ja katse karkaa - Wein, Weib und Gesang, sanoo saksalainen.

Mitenkö selitän mielen ristiriidat ja hulluudet? Helposti: mieli on hullu ja ristiriitainen.

Mieli tarvitsee viihdettä ja säpinää, menoa ja meininkiä. Ellei se sitä saa, se hermostuu.