February 26, 2009

Mirkka Rekola 1

'Virran molemmin puolin' - Runot 1954 - 1996 (sekä Valekuun reitti, 2004)
- - Valikoima esikoiskokoelmasta Vedessä palaa (1954).
*
Väkevät

Väkevät
näkevät merensä
verensä synnyttäminä,
janoonsa sammuttamattomaan
alati syyllisinä.

Väkevät
vetävät vipua
kipua kieltämättä,
palavat teistä etäällä
kättänne kärventämättä.

Väkevät
näkevät nälkää.
Älkää auttako heitä.
Heillä on yllin kyllin
leipiä kivettyneitä.
*
Vedessä palaa

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

*
Edessäsi

Jäisen kylmät, kovat
omat kämmeneni ovat.

Kaikki tahrat pesi
lumenluoma vuorivesi.

Älä koske, älä anna
mitään en voi kätees panna.

Jäisen itkun ainoastaan
sisimpäsi tulta vastaan.

3 comments:

everi nau / then said...

tapasin mirkan 30 vuotta sitten, ikkunamme taitavat edelleen olla vastakkain. kaksi vapaata eteläHelsinkiläistä
onkohan maa uuttunut

Tapsa P said...

Näistäkin esikoisrunoista näkee, että Rekola menee perinteisestä modernismiin, saranapuolelta.

Rauno Rasanen said...

Tapsa

Runoutta ja filosofiaa

Minulle Rekolan esikoiskokoelmasta tuli heti mieleen Lauri Viita, joka taisi jäädä sinne saranapuolelle keikkumaan koko iäkseen.

*
Joka tapauksessa - kertakaikkisen mestarillista tunteen, ajatuksen ja kielikuvan rimmausta!

***
Väkevät
näkevät nälkää.
Älkää auttako heitä.
Heillä on yllin kyllin
leipiä kivettyneitä.

*
Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

*
Älä koske, älä anna
mitään en voi kätees panna.

Jäisen itkun ainoastaan
sisimpäsi tulta vastaan.

***
Viimeistään 'Iloa ja epäsymmetriaa'-kokoelmassa Rekola muuttuu kuitenkin äärimmäisen vaikeaksi 'tavanomaisemman' modernistisen runon lukijan kannalta - riimittelyn ystävistä ja arkisemmista metaforistikoista nyt puhumattakaan.

Jopa T.S. Eliotin Neljä Kvartettia tuntuu helpommalta ymmärtää kuin Rekola, vaikka olinkin niitten Kvartettien kanssa aika ulalla 18-19-vuotiaana. Ehkä hieman vieläkin.

*
Tätä(kö) se 'egottomuus' sitten teettää! Ja sittenkin kirjoittaja(lla) on ego. Mikäli ei ole, ei hänen kirjoituksistaan edes voi löytyä minkäänlaista semanttista perustaa!

Toisin sanoen - hänen tekstejään ei kannata edes yrittää ymmärtää, koska tulkintatapoja löytyisi ääretön määrä.

Näinhän subjektivismista/relativismista ei tietenkään tarvitse päätellä, mutta jos kauneus todella on vain katsojan silmässä, eli tulkintoja on periaatteessa ääretön määrä, niin seurauksena on kommunikaation romahtaminen, koska silloin kukaan ei voi ymmärtää toista - kuin väärin.

Tietenkin me kommunikoimme (ja/eli olemme monesti (muka) samaa mieltä) tästä - ilmeisestä - tosiasiasta huolimatta. Haluan kuitenkin esimerkin vuoksi kärjistää loogisesti, sillä se paljastaa, miten hatara lopulta onkaan käsityksemme siitä, mikä on kaunista ja hyvää - tai ylipäätään merkityksellistä.

Äärimmäisesti pääteltynä siis: solipsismi, äärisubjektivismi, äärirelativismi ja nihilismi ovat lopulta yksi ja sama asia.

Mutta kaikkein kovin fakta piilee siinä, että juuri 'egottomuus' johtaa tällaiseen, kognitiivis-semanttiseen positioon!

Repikääpä 'zenistit' siitä kommunikaation tai ylipäätään ilmaisun perustoja.

*
'Perustaton' runoilija on kuitenkin mahdottomuus! Tyhjä ei voi kirjoittaa tyhjästä muuta kuin tyhjää.

Mutta kyllä Rekolakin kirjoittaa kokemuspohjalta - siinä missä kuka tahansa runoilija. Hän vain ymmärtää, ettei kokemus ole milloinkaan kaksisuuntainen ja/tai yksiulotteinen 'katu'.

*
En kuitenkaan tiedä enää missä mennään. Rekolan myöhempiä runoja on pakko lukea useampaan kertaan oivaltaakseen niistä jotain 'pysyvyvämpää'. Jos ymmärtää sittenkään (tämä on kritiikkiä lähinnä itselleni.)