Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin tämän päreessä Talvipäiväkirja 8. sivu.
*
Iines kirjoitti:
'Onhan sinulla hattu?...Miesten tulisi käyttää lierihattua ja pitkää takkia.'
*
Minulla ei ole lierihattua.
Pukeudun huonosti, koska en enää nykyään juurikaan piittaa siitä, miltä ulkoisesti näytän. Eikä toisaalta kukaan sen kummemmin myöskään huolehdi tai henkilökohtaisesti piittaa siitä, miten pukeudun.
Sitäpaitsi eivät vaatteet tai hatut voi minua fyysisen habitukseni raadollisilta realiteeteilta pelastaa, joten miksi edes yrittäisin sitä ja tekisin siten itsestäni väärällä tavalla naurettavaa - smokkiin pukeutuneen, partaisen Buddhan.
Sillä eihän mikään ole säälittävämpää kuin ihminen - tässä siis mies, joka yrittää esittää jotain muuta kuin, mitä hän sisimmässään todella on.
Naisille, maailmanmiehille (esim. van Vaari) ja fakki-idiooteille gentlemanneille (kuten Matti Klingelle, jonka Saarikoski nimitti hygieeniseksi rämäpääksi) nämä pukeutumisasiat ovat yhä ja aina tärkeitä.
Naisten motiivit ovat hyvin ymmärrettäviä. Maailmanmiesten hyvin perusteltuja. Gentlemannien perimmältään hyvin huvittavia.
Minä olen jo pudonnut niin muodin, sex-appealin kuin evoluutionkin todellisuudesta, joten voin keskittyä vain olennaisen - autenttiseen olemiseen enkä olemisen 'matkimiseen', jolla tarkoitan esimerkiksi Sartren 'huonoa uskoa' - sitä, että ihminen sisäistää jonkin psykososiaalisen tai jopa ideologisen roolin (tässä Sartrella meni oma lehmä ojaan -50-luvulla) omaksi, autenttiseksi eksistenssikseen ja identiteetikseen - ajautuen pelkästään valehtelemaan muille olevansa jotain haluttavampaa, älykkäämpää tai suorituskykyisempää kuin onkaan.
Sorry. Minä olen jo out näistä kilpailukuvioista - lopullisesti.
Toki jaksan vielä leikkiä. Leikki on minulle luovuuden synonyymi. Ja luovuus jos mikä on tyylikästä - aina. Minkälaisissa asusteissa tahansa.
Mutta vaatteet/asusteet eivät vielä tee kenestäkään luovaa - paitsi ehkä niiden suunnittelijan.
En siis väitä, etteikö joku osoittaisi hyvää makua pukeutumisessaan ja hänen habituksensa ikäänkuin hivelisi silmää, mutta eihän tämä ole todellakaan kuin pintaa - kuorrutus, jonka alta vasta paljastuu todellinen kakku makuineen - kuten vaatteittensa, tapojensa, fasadinsa - jopa tyylinsä, mikäli se on pikemminkin defenssiä kuin leikkiä - 'alta' ihminen yksilöllisine luonteineen ja persoonallisuuksineen.
Haluan kuitenkin vielä lopuksi toistaa, että jos saatankin kuulostaa tässä tosikkomaiselta, olen sitä lopulta leikin ja luovuuden tähden.
Miten voisikaan teennäinen, esimerkiksi fanaattinen vaatteilla koketeeraaja - mies tai nainen - olla luova ja/tai leikkimielinen.
Ja jos hänen leikkinsä tai 'omintakeinen?' trendityylinsä saa hymyn nousemaan huulillemme, niin se ei tapahdu vapautuneena nauruna - ikäänkuin vitsiparadoksin laukeamisena, osuvan parodian vastustamattoman naurattavana komiikkana tai purevan satiirin kriittis-emansipatorisen huumorin oivaltamisena - vaan pelkästään tahattomana huvittuneisuutena, jonka jokin merkillisellä tavalla attraktiivinen mutta samalla hieman säälittävästi klovnimainen näky meissä herättää.
Luovuus, leikki, hyvä maku, ilo ja nauru juontuvat lopulta samasta juuresta, eikä sen juuren rihmastoista kehity pelkkiä mainos-imagoja - siis noita edellä mainittuja 'huonon uskon' edustajia - vaan raadollisen - yhtä aikaa sekä pelottavan että hurmaavan rehellisiä persoonallisuuksia, joilla ei ole syytä pelätä oikeastaan mitään muuta kuin juuri oman rehellisyytensä pohjatonta kuilua.
Ja jos he vetävät ikäänkuin jotain roolia, eivätkä siten vaikuttaisi paljastavan todellisinta itseään - sen he tekevät paitsi suojellakseen muita itseltään myös suojellakseen itseään itseltään - itsessään olevalta 'vapaalta hirviöltä' (jos on lupa rajoittua miehiseen kuvakieleen), jonka saattavat kukistaa kuten vankeudestaan paenneen Gorilla King Kongin - sen omat tunteet - sen rakkaus kauneuteen - pieneen, yksinkertaisesti mutta niin perin juurin tehokkaasti ja täydellisesti tuon persoonallisuutensa kuilun pohjattomuuden täyttävään kauneuteen.
Luovan ja leikkivän ihmisen ehkä suurin paradoksi on siinä, ettei se voi saada omakseen sitä, mihin se kuitenkin koko luovuutensa voimalla sisimmässään pyrkii. Se ei saa koskaan rakastua, sillä rakkaus tekee siitä ikuisesti haavoittuvaisen - itse asiassa jo kuolettavasti haavoitetun.
Sillä se, joka rakastaa aidosti ja intohimoisesti, on jo kuollut tälle maailmalle. Se on kumonnut itsensä ja halunsa lopullisesti. Sillä ei ole enää 'paikkaa tai virkaa' tässä maailmassa, koska se on jo tehtävänsä tehnyt eli katsonut oman kuilunsa pohjaan asti.
Sellaisen olennon hautakivessä voisi lukea vaikka seuraavasti:
Kuoli tälle maailmalle - ja itselleen, koska rakastui yllättäen ja varoittamatta koko solipsistisen narsisminsa voimalla johonkin aivan muuhun kuin itseensä - jääden kokemansa Kauneuden valtaan, mistä hulluuden tilasta ei enää kyennyt palaamaan takaisin ihmisen tämänpuoleiseen todellisuuteen vaan jäi sille matkalle, jonka alkuun Kauneus, Rakastuminen ja Hulluus hänet opastivat, kunnes päästivät irti ja antoivat mennä - lopullisesti.
20 comments:
Aika mainio päre. Ja juuri näin sinun pitikin vastata. (hymiö)
Tästä näköjäään sait kovat vibat: "Hattupäinen mies. Miesten tulisi käyttää lierihattua ja pitkää takkia."
Iines noin sanoi ja kertoi lierihatusta paljon sellaista, joka oli ihan uutta minulle.
Minulla on tosiaan musta lierihattu ja (puoli) pitkä takki, mistäs arvasit?
Tunnethan lännenfilmien
tyypittelyn: hyvillä miehillä on puhdas valkoinen hattu ja pahoilla hien hiukkasen syövyttämä musta. Ja minulla on siis musta. Koska olen paha.
Minulle pukeutumisasiat eivät ole tärkeitä,eivät tosiaan. Joskus on päässä lippis, joskus pipo, joskus koivistolainen, mutta normaalisäällä lierihattu.
Matti Klingen tunnen hyvin, hänen arroganssiinsa en edes yritä yltää. Hän on omanlaisensa, viimeinen mohikaani ja hyvä niin.
Minulle musta lierihattu ja musta takki kertoo juutalaisuudesta tai ehkä vielä enemmän Körttiläisyydestä.
Miesten kerhosta kuitenkin, missä nainen vaietkoon. Sitä RR ei kuitenkaan edusta.
Kylläpä sinä pelkäät rakkautta aivan tolkuttomasti ja Iines tajuaa sinun kipukohdan ja yllpitää sitä. Pitäkää sado/masokisminne.
Fundamentalistit ovat kaapanneet jumalanpelon jäänteet, mutta rakkautta (joksi Jumalaa sanotaan) voi ehkä vielä rauhassa ja vilpittä pelätä.
HG kirjoitti:
'Kylläpä sinä pelkäät rakkautta aivan tolkuttomasti ja Iines jne...'
Kas. Noinko asia on? Sittenkin. Ikäänkuin en sitä tietäisi. Entä, mitä merkitsee, että pelkää rakkautta?
Ehkä kommentistani Timolle löytyy jotain ratkaisua tai ainakin selittelyä myös tähän kysymykseen ja väittämään.
Timo kirjoitti:
'...,mutta rakkautta (joksi Jumalaa sanotaan) voi ehkä vielä rauhassa ja vilpittä pelätä.'
Hyvin 'koukattu' psykologisesti. Mutta asia on vakava. Hyvin vakava.
Näytä minulle yksi vilpittömän onnellinen avioliitto, niin olet näyttänyt samalla ainakin yhden ihmisen (se toinen voi sittenkin olla eri mieltä), joka ei - kaiken muun positiivisen asenteensa ohella - pelkää rakkautta.
Tietenkään ihminen ei tiedä, mitä onni on.
Ja suurelta osin tuon pysyvän tietämättömyytensä (puutteensa=halunsa) vuoksi hän sen pyrkii niin pakkomielteenomaisesti saavuttamaan.
Ikäänkuin onni pakenisi lopullisesti hänen saavuttamattomiinsa, jos sitä ei jatkuvasti tavoittele esimerkiksi toisissa ihmisissä - - joskus miltei väkisin.
Onnen etsintään liittyy liikaa turhaa kyselyä. Ja yleensä turhaa lemmen touhua.
Sillä meidät on jo tuomittu elämään (siis kuolemaan), emmekä voi osaamme muuksi muuttaa.
Tämän hyväksyminen ei ole liene samaa kuin alistuminen. joskaan ei sitä mitenkään yleväksikään elämänasenteeksi voi sanoa:
Hiljaisuutta ja eristäytymistä omiin oloihinsa, 'omaan maailmaansa' - jonnekin, missä kaikki on mahdollista, eikä missään asiassa tarvitse pettyä - koska ei ole mitään tavoitellutkaan.
Mutta se, joka on juttujani ja/tai kommenttejani lukenut, vaistoaa ellei jo tiedä, että minun itseni taitaa olla mahdotonta toteuttaa tällaista elämänasennetta kuin haaveiluna ja utopiana - ainakaan mielen tasolla.
Tarvitsin tosi rauhoittavan piikin, joka myös tehoaa (eikä ole pelkkää 'selittelyä') mieleni turbulensseihin - ja pitkäksi aikaa. - - - En tarkoita nyt mitään myrkkyruisketta. Niin suicidaalinen en vielä ole - vaikkei ehkä aina kovin paljon puutukaan.
Minäkin provosoiduin vastaamaan Iinekselle tässä hattujen ja myssyjen sukupuolisodassa.
Esitin väitteen, ettei tämä lierihattu & pitkä takki -vaade kerro mitään miehistä, ainoastaan Iineksestä itsestään.
Tai eihän se mikään väite ole, vaan tosiasia.
Ja helppohan minun niitä on baskerini alta heitellä.
Baskeri on hauska päähine; kertoo tyylistä ilman ylimielisyyttä.
RR. Oppisit tekemään päätöksiä.
Nostan tämän zen-asian tänne hattuhyllylle, koska muuten se jää jalkoihin.
Zen onkin varmaan ainoa filosofia, jossa kuvittelen edes ymmärtäväni Raunon vyörytystä.
Pari kommenttia:
RR: "...luontohan pitää meidät kiinni lisääntymisen ja tietoisuuden itsekkyydessä, joka on kärsimyksemme perimmäinen syy."
Aika oudosti ilmaistu, mutta luulen olevani eri mieltä.
Kärsimys-terminäkin on hieman väärä kuvaamaan sitä asiaa, mitä sillä buddhalaisuudessa tarkoitetaan. Turhautuminen ja masennus olisivat oikeampia. Tänä päivänä ajankohtaisempia kuin koskaan?
Kyse on siis siitä, että vaikka ihmisellä olisi kaikkea mitä tarvitsee ja osaa toivoa, hän ei silti ole tyytyväinen, vaan tuntuu kuin jotain puuttuisi.
Tässä mielentilassahan julkkikset hurahtavat uskoon.
RR: "Mihinkään reinkarnaatioihin en usko. Taikausko..."
Miksi sitten pohdit aika useinkin kristillisiä kysymyksiä ja nojaudut ortodoksisuuteen jne. Eivätkö ne ole huomattavasti taikauskoisempia kuin vaikkapa zen?
Niiden filosofiset ongelmat ovat vaikeita siksi, että ne ovat älyttömiä. Näin viiltää occamin partaveitsi.
Eivätkö nämä nykykarismaattiset liikkeetkin ole puhdasta taikauskoa?
En ole kuitenkaan huomannut, että olisit ateisti? Mikset ole?
RR: "Väitänkin, että zenin pyrkimys on saavuttaa juuri heti orgasmin jälkeen koettu tyhjä minuuden raukeamisen kaltainen tila..."
Väitän vastaan. Orgasmin jälkeinen tila on tyhjä korkeintaan himosta, ei muusta.
Väitänkin, että suurin erhe tässä on yrittää hakea "tunnetta tyhjyydestä" - tarkoitushan on vapautua tunteiden orjuudesta, eikä suinkaan kokea lisää tunteita.
RR: "...päämäärä on hellyydetön, rakkaudeton olotila, jossa täydellinen itsekkyys sulautuu täydelliseen minuuden kadottamiseen"
Hienosti pyöritelty, mutta ei sinne päinkään. Tavoitteena on myötätunnon täyttämä olotila. Tuo "minuuden kadottaminenkin" on vaarallisen eämääräinen ilmaus - ei siinä mitään kadoteta, vaan luovutaan turhasta.
RR: "Zen-buddhalainen, Jeesus tai Franciscus Assisilainen eivät rakastaneet kuin itseään Nirvanassa tai Jumalassa/Jeesuksessa - siis Luonnossa ja kosmologisessa todellisuudessa."
Ei ja kyllä. Buddhalaisuudessa todella sanotaan, että älä etsi todellisuutta - tai jumalaa - itsesi ulkopuolelta, mutta toisaalta minä en ole jumala, koska "minua" ei ole olemassakaan.
RR: "Koanit vain kätkevät äärimmäisen ovelasti tämän tosiasian. Koaneissakin nimittäin on jotain liikaa. Se, että ne ylipäätään lausutaan."
Tämä on ovelasti ja oikeaoppisesti sanottu, mutta koania voi käyttää ihan konkreettisena työkaluna osoittamaan itselleen, että maailmaa ei voi järjellä hallita. Meidän järkemme ei taivu ymmärtämään maailman konkreettista rakennetta, ainoastaan epämääräisiä abstraktioita siitä.
Itse esimerkiksi, äärimmäisen järkiperäinen kun olen, enkä pätkääkään taikauskoinen, lähestyin tätä ongelmaa tähtitieteen ja kvanttifysiikan kautta.
Kun vakuutuin, että elämme paradoksien täyttämässä maailmassa, jossa ymmärryksemme raja tulee vastaan yllättävän äkkiä - vaikka aalto-hiukkasdualismissa - niin käännyin katsomaan näitä asioista eri silmällä.
En yritä opettaa mitään. Se on turhaa. Yritän vain katsella maailmaa sillä Tuntemattoman Lahtisen toivomalla tavalla - sillä jossa päätä ei ole valmiiksi sekoitettu kaikella koohotuksella.
Pidän sitä tapaa vain terveenä. Ei siinä muuta.
(Töksäyttelen vain retoriikan tähden, älä siitä suutu.)
vaate on sosiaalisuutta siell' miss' vaattettomuutta ei hyv'ksyt'
Näytä minulle yksi vilpittömän onnellinen avioliitto, niin olet näyttänyt samalla ainakin yhden ihmisen (se toinen voi sittenkin olla eri mieltä), joka ei - kaiken muun positiivisen asenteensa ohella - pelkää rakkautta."""...onnellisisa parisuhteita oooooon. on. oonhan
min' en ole nyt juuuuri rakastunut vielä, mutta tiedän tarkkaan mitä onni on, olen pitänyt sitä hännästä kii
onni on oikea ajatus
Hännästä kii? Kiljusen kissasta?
http://www05.turku.fi/kirja/lastensivut/pienet.html
ja siitä vaikka Kiljusen perheen markkinamatka....tai
Miten baskeri voi kertoa kantajastaan jotain, jos ei hattukaan voi?
Eikö baskerikin siis yhtä lailla kerro enemmän sen ihailijasta kuin sen kantajasta?
Minä pidän muuten myös baskerista - kuin lierihatustakin.
Tapsa P
Lupaan, että zen-buddhalaisuudesta tulee juttua, mutta pakko näin heti kättelyssä sanoa, etten vielä oikein ymmärrä, mistä lopulta keskustelemme.
Ellei juuri se sitten ollut 'oikea' vastaus kysymykseen, jota ei saanut edes esittää, koska vastausta ei ole - paitsi keinotekoisena ajatusjärjestelmänä - ei XXXXXX:nä.
Pitäisikö nyt noudattaa Nietzschen ironista ohjetta ja sytyttää nuo kuuluisat sisäiset valot - syystä, että ajatukseni tätä asiaa koskien ovat vähintäinkin himmeitä?
Ne eivät pysty valaisemaan tarpeeksi - mitä niiden sitten lopulta pitäisikään valaista.
Tai ehkä jo 'tarpeeksi' on liikaa sanottu, koska se implikoi verrannon johonkin argumentatiivisesti todempaan suhteessa valheellisempaan - kaksiarvoloogisesti: tosi-epätosi-eron/jaon puitteissa.
Mistä arvotuksesta tai loogisesta kalkyloinnista ei zen-buddhismissa liene lainkaan kysymys.
Joten - pakko tunnustaa, että olen jo ensimmäisellä ajatusaskeleella ajautunut keskelle pimeyttä ja kaaosta.
Tosin - yrittäen palauttaa mieleen kristillisen mystiikan traditiota (esim. Gregorios Nyssalainen), en ehkä välttämättä sittenkään ole ihan täysin pihalla - koska jo sitä, että 'olen ikäänkuin täysin pihalla', voinee pitää periaatteessa hedelmällisenä lähtökohtana pyrkiessäni päästä irti propositionaalisen ajattelun loogis-semanttisesta jäykkyydestä johonkin aivan toisenlaiseen - johonkin, josta ei voi sanoa muuta 'todellista' kuin 'näennäistä nonsenseä'.
jxnbeirmnfnvw-rgmb
Että näillä eväillä eteenpäin...
***
Sen verran - edelliseen viitaten - kritisoin sinua Tapsa kuitenkin - täysin amatöörinä tässä buddhalaisuus-debatissa, etten ainakaan yhdellä lukemalla pääse kiinni eräisiin esimerkkiesi erotteluihin.
Uskonnot ovat ainakin tietyiltä osin kaikki taikauskoa tieteellisten verifikaatio-kriteerien ja niiden vaatiman evidenssin suhteen - myös reinkarnaatio-oppi.
Pelkään, että vaikka myönnät 'töksäyttele[väsi]n vain retoriikan tähden', niin olet itse jo senkin - siis retoriikan - takia aloittanut debatin tästä asiasta ikäänkuin väärästä päästä.
Mutta mutta - vedän hiukan takaisin ja myönnän, että eipä meillä länsimaisilla kai ole muutakaan lähtökohtaa.
Olemme vain niin kirotun jämähtäneitä ajatusjärjestelmä-apparaatti(e)mme eetokseen, jota määrittelevat syväkieliopilliset ja tietyt, luutuneet käsitteelliset uskomukset, että niitä on yritettävä ensin hajottaa jonkinlaisen retorisen dekonstuktion avulla.
Mutta Heideggerin (myös Wittgensteinin) destruktio josta Derridan pitkin hampain hyväksymä (jos lainkaan) dekonstruktio-termi filosofis-semanttisesti juontuu, on vasta alku.
Jatkossa tulee kohdistaa pyrkimys enemmän ja enemmän koaneihin ja niitten lähtökohdista oivalletun mielentyyneyden mahdollisuuteen - siis arkisesti: käytännön elämään ja elämänmuotoon.
Tässä kohtaa H. ja W. ovat ainakin hyvin yleisesti ottaen mutatis mutandis samoilla linjoilla itämaisen ajattelun kanssa.
Todellisiin filosofisiin ongelmiin ei ole ratkaisua, minkä voisi kääntäen ilmaista: ei ole edes olemassa todellisia, analyyttisesti ratkaistavissa olevia filosofisia ongelmia (Wittgenstein).
Heideggerille filosofian ydinongelma tai ajattelun perimmäinen kohde on Oleminen - ei subjekti/yksilö tai objekti/havainto.
Heideggerin ontologia eli 'olemisen metafysiikka' on siten käyttämiemme käsitteiden alkuperän etymologista ja genealogista (EI etymologis-ontologista!) tulkintaa. Myös uusien käsitteiden luomista.
Poststrukturalismista ei ole käsittääkseni pitkää askelta itämaiseen ajatteluun sen subjekti- ja propositiokeskeisyyden murennuttua ja sen perinteisen metafyysis-ontologis-etymologisen perustan heikennyttyä ratkaisevasti juuri Jumalan kuolema-allegoriassa.
Ja silti - en osaa sanoa - ehken edes ajatella (mikä siis lienee täysin väärä lähtökohta) sitä, miten alkaisin kokea zen-buddhalaisuuden muuksikin kuin kivaksi osapäivä-zenistin kirjallisuustrippailuksi joskus illalla - saunan ja parin olutpullon jälkeen.
Olenhan kuitenkin vasta alussa.
Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että olen päätynyt jo tässä ja nyt - loppuun asti.
Tietyssä mielessä tämä toteamus menee tismalleen yksiin zen-buddhalaisen 'ymmärryksen' kanssa.
En selitä kuitenkaan vielä (en kai kunnolla osaisikaan) miksi ja miten.
Ruusu on ruusu on ruusu jne.
Esittämäsi kaltaisia buddhalaisia tietenkin löytyy, mutta mitä tahansa uskontoa voi kannattaa ymmärtämättä siitä mitään.
Mistä tiedät ettei usko reinkarnaatio-oppiin ole esimerkiksi pohjimmiltaan vain väline muokata omaa ajattelua johonkin haluttuun suuntaan, eikä mikään propositionaalinen väite jonka on ymmärrettävä olevan tosi tai epätosi? Buddhalaisuudessa ei vaadita uskoa reinkarnaatioon kun aloitat meditaatioharjoittelun.
Dissaat paljon muiden propositionaalista ajattelua, mutta olet esimerkiksi tässä oikea propositionaalisen ajattelun perikuva! Kaikki ei ole buddhalaisuudessa välttämättä sitä miten länsimainen propositionaalisesti ajatteleva yksilö kuvittelee.
Jos oikeasti olet kiinnostunut buddhalaisuudesta muutenkin kuin retorisena temppuna, niin kannattaa varmaan luopua kokonaan erilaisista etukäteisnäkökulmista ja filosofisesta skeidasta, ja kuunnella sellaisia ihmisiä, joilla on asiasta kokemusta. Tapsalla selvästi on.
Tieto ei ole mitään. Vain kokemus on jotain. Vain sellaisista asioista voi puhua, joista on kokemusta.
Onko Tiibet buddhalaisuuden keskus? Ainakin henkilökultin puuttuminen sopii Joillekin. Anonyymille. Tieto ei ole mitään. Vain kokemus on jotain. Vain sellaisista asioista voi puhua, joista on kokemusta."
Puhuessasi siis jaat tiedon, onko sillä merkitystä? Sinä esimerkiksi puhuit juuri????
Myönnän ilman muuta, että lähdin soitellen sotaan - mutta ihan tarkoituksella. Ei minulla ole mitään hävittävää. Ainoastaan opittavaa.
Olen tietysti lukenut aiheesta lukemattomia kirjoja, mutta en nojaa niihin. Nojaan vain siihen, mitä olen itse ymmärtänyt ja sisäistänyt - oivaltanut, voisi joku sanoa.
Mutta jatketaan ylemmässä päreessä, näin että olet siellä jo aiheen kimpussa.
Post a Comment