December 30, 2007

Kuka hän on?

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Otollinen".
*
Kun metafysiikka romahti eli taivas tippui maan päälle (tapahtui siis se, mitä Asterix eniten pelkäsi), 'putosi' myös Jumala sen mukana maan 'pinnalle' ja katosi hetimiten ihmisten joukkoon.

Itse asiassa tämä tapahtui jo inkarnaatiossa vuonna 0 - ei suinkaan vasta Hegelin, Straussin, Feuerbachin, Marxin, positivistien ja Nietzschen visioissa 1800-luvulla.
Inkarnaatiossa kristinusko avasi tien panenteismille (vrt. Process theology) ja sitä kautta maallistumiselle sekä praktiselle (erotuksena 'dogmaattisesti' epistemologisesta) ateistiselle teologialle.
*
Uskonnollisuus on merkillisesti jakautumassa.

Toisaalla uudet karismaattiset, evankeeliset ja fundamentalistiset liikkeet julistavat avointa, julkista uskonnollisuutta, toisaalla älykköpiirit, tapakristityt ja/tai 'hiljaiset uskovaiset' pitävät uskonnollisuutta yhä laajemmin yksityisasiana.
(Aiheesta ovat pitäneet kolmisen vuotta sitten seminaaria Gianni Vattimo, Richard Rorty-vainaa ja Rene Girard. Vattimon ja Rortyn kannanotot on kopioitu ylös kirjaseen nimeltään 'The Future of Religion'- 2005).
*
'Christian Pursuit'

Jeesus saapuu luoksemme tuntemattomana, emmekä me häntä ymmärrä - ehkä koskaan, vaikka hän puhuttelisikin meitä sisäisesti.
Jää vain hänen itsensä esittämä kysymys: 'Kuka minä teidän mielestänne olen?'
Vaihtoehdot: 1) Ihmisen, 2) Jumalan vai 3) Joosefin poika?

'Melkein' oikein vastanneitten kesken arvotaan pääsylippu(ja) Bulevardin Kahvilasalonkiin seuraamaan Kemppisen 'Viisasten Klubia' perjantaisin klo: 09.06 alkaen + pieni kahvi ja voipulla.
(Lähetys kuulemma radioidaan suorana Yle 1:een, joten nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä mokaamaaan itsensä!)
*
Albert Schweitzerin Jeesus

'I’m finishing up my sermon for tomorrow and a quote flashed through my head—something I read a while ago.
It’s from the end of Albert Schweitzer’s masterpiece on the historical Jesus. It’s a poetic and existential exegesis of our lectionary passage for tomorrow: Luke 5:1-11.

"He comes to us as One unknown, without a name, as of old, by the lake-side; He came to those men who knew Him not.
He speaks to us the same word: ‘Follow thou me!’ and sets us to the tasks which He has to fulfill for our time.
He commands. And to those who obey Him, whether they be wise or simple, He will reveal Himself in the toils, the conflicts, the sufferings which they shall pass through in His fellowship, and, as an ineffable mystery, they shall learn in their own experience Who He is."'
*

4 comments:

Anonymous said...

älä nyt vain sano että olet jeesus

Anonymous said...

one may say, it loks like an escape.....................

Rauno Rasanen said...

pliis

Mitä tekemistä tuolla kysymyksellä on tämän päreen kanssa?

Jotkut kommentoivat, mitä sylki suuhun tuo, mutta mä en tarvitse idiootteja kommentaattoreiksi, vaikkei mua sitten kommentoisi kukaan!

anonymous

'one may say, it loks like an escape.....................'

Siis mikä 'it'? Voi vittu, mitä tasoa nää kommentit taas on!

Anonymous said...

Kelvottomia.
Siis jos multa kysyt?