Oikeat asiat pysyy ja paranoo

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Puhalsi mereltä".
*
Colin Wilsonin Sivullisen ongelmaa pidän yhtenä niistä kirjoista, joiden lukemisen jälkeen en enää ollut enkä myöskään palannut entiselleni - aiempaan 'tietämättömyyteeni ja viattomuuteeni' (luin kirjan alunperin 1971).

Minusta tuli eksistentialisti ja rupesin polttamaan - Albert Camus'n kaveri kun olin - Galois-cigaretteja. Koin näkeväni kauemmas ja 'syvemmälle' kuin 'eräät' muut. (Siis en paljon nenääni pitemmälle...)

Ehkä tämä itsetunnon ylennys johtui juuri Galois-tupakista, jota erehdyin silloin tällöin vetelemään jopa keuhkoihin asti.

Mutta on se kyllä kummallinen tunne, kun kokee törmänneensä 'sukulaissieluihin', ja niitä minä 'Sivullisen ongelmasta' totisesti löysin - olinhan hieman vakava- ja synkkämielinenkin nuorukainen siihen aikaan - sellainen sisäisen ja estyneen Sturm und Drangin vallassa oleva tyyppi.

Nykyään olen enää ylimielisen kyyninen ja suorastaan naurettavan epätoivoinen huru-ukko, joka silti yhä vielä haikailee suurten tunteitten perään.
Oikein itseänikin tuppaa moinen asenteellisuus välillä naurattamaan...(ehkä muitakin).

Ei se kirjaelämys aivan (ensi-)rakkauteen verrattavaa ollut mutta silti aika vahvasti jotakin sinne päin. Ja koko elämänhän tuo tunne näyttää kestäneen - ensirakkauden tapaan.

Oikeat asiat pysyy ja paranoo, niin kuin viilimainoksessa aikoinaan sanottiin.
*
http://fredrikantoinen.blogspot.com/2007/12/sivullisen-ongelma-luvut-4-5.html (Kas - joku on näköjään lukemassa luultavasti ko. kirjan uutta painosta)