December 9, 2007

Poijjaat nuorna miesnä katusoittoa harrastamassa

CCR play-backina 1969 tv-ohjelmassa. Poikkeuksellisesti John Fogerty 'soittaa' maracasseja eikä kitaraa. Mutta merkillisiä instrumentteja soittavat myös basisti Stu Cook ja rumpali Doug Clifford.
Vain Tom Fogerty käyttää omaa peliään.

http://www.youtube.com/watch?v=ltFd35xEXWY
Creedence Clearwater Revival - Down on the corner on TV show.
(Sympaattinen otos ja rockin eräs kaikkein kuuluisimpia ylistyksiä katusoittajien 'ammattikunnalle'.)

8 comments:

peeÄR - mies said...

Rauno, musta on alkanut tuntua, että sää diggaat CCR:ää. - ddr:ää;)

Rauno Rasanen said...

Ai jaa...hyvä tietää...

K. Hotanen said...

Hesperiasta karannutta porukkaa, mutta hyviä musikantteja.

A-K.H said...

Mitähän saammekaan nähdä seuraavassa päreessä, jos Pro-Rane on jälleen vuorossa?

Rauno Rasanen said...

a-k.h

Nämä kaverit olivat kaikkea muuta kuin huumehörhojä pilvenveikkoja tai sekopäitä, vaikka San Fransiscon esikaupungista (Berkeleyn yliopiston vierestä) kotoisin olivatkin.

Mitä nyt John Fogerty liidasi CCR:n perustamisesta lähtien (1967/-68) jo vuosia yhdessä joskin eri nimillä esiintynyttä bändiä kuin diktaattori, mikä otti Tomia lopulta niin raskaasti päähän, ettei hän enää kestänyt olla nuoremman tossun alla sävellystyön ja laulun suhteen eroten bändistä 1971.

Tomin eron jälkeen John suostui bändidemokratiaan vain osoittaakseen Stulle ja Dougille aika ilkeällä tavalla (kieltäytymällä täysipainoisesti osallistumasta heidän biisiensä laulamiseen ja sovittamiseen), kuka CCR:n oikein oli luonut sellaisena kuin se suuren yleisön keskudessa oli opittu tuntemaan.

Viimeistä LP:tä voi - Johnin biisejä lukuunottamatta - pitää totaalisena rimanalituksena, ja siten myös bändin lopullinen hajoaminen oli selviö.
*
Fogertyn veljeksiä oli yhteensä 5 kpl.

Keskiluokkainen perhe.

Äiti - tyypillistä kyllä? - lahjakas, aktiivinen opettaja, joka harrasti mm. taiteita, isä muistaakseni laskutusfirman pikkupomo, viinaan menevä ja perheensä sittemmin jättänyt unelmoitsija (Jonh oli silloin 8 v, 1953).

Toiseksi vanhimmasta, Tomista (s. 1941) ja keskimmäisestä Johnista (1945) tuli muusikoita jo murrosiässä.

Nuorimmaisesta Bobista (s. 1953) tehtiin CCR:n avustaja, kun hän oli vielä 16 vuotias!
Isot veljet 'määräsivät' pikkuveljen mm. valokuvaamaan ja ideoimaan osaltaan Cosmos Factory-LP:n (1970) kannen molemmat puolet.
Melkoinen haaste nuorelle miehelle, josta tämä selvisi erinomaisesti.

Myöhemmin Bobista tuli Johnin henkilökohtainen 'assistentti', näihin päiviin saakka.
*
Tässä videossa CCR on voimiensa tunnossa ja bändin jäsenten välit kunnossa kansainvälisen huipun ollessa jopa vielä edessäpäin.

Olkoonkin, että joku bändin jäsenistä (John ei halua sanoa kuka) oli todennut harjoitteluvaiheessa juuri tästä, hitiksi nousseesta biisistä (joita oli toki vähintään 20 - riippuu miten lasketaan; ja joista suurin osa syntyi 2½-3 vuoden aikana!) , että 'eihän se ole edes rockia...'.

Tempomerkinnässä lukeekin a la Calypso.
Ehkä Tom Fogerty ja/tai Doug Clifford eivät osanneet soittaa muuta kuin 4/4 ja 2/4 tempoissa ;)
Noo - ei olla ilkeitä.

Stu Cook sen sijaan on mainettaan paljon parempi basisti. Ainoa jäsen, jonka vanhemmat olivat erittäin aktiivisia harrastelijamuusikoita, ja jonka instrumenttina alunperin oli piano.

Viimeistään Cosmos Factorylla bändi kyllä soittaa aivan täydellisesti yhteen, ja oli hetken aikaa maailman paras rock'n roll-yhtye.

PS. Ja mikseivät kundit luetuttaneet Cookin lakimiesisällä tosi tarkkaan Fantasy-pomo Zaentzin tarjoamaa sopimusta.

Sitäpaitsi Stu oli itse ehtinyt 1968 alkuun mennessä suorittaa Berkeleyssä alemman oikeustutkinnon juuri business-oikeudesta.

Mutta kun ei niin. Liikaa innostusta, liian vähän tietoa ja etenkin jääräpäisyyttä ja hyväuskoisuutta John Fogertyn puolelta.

Rockin nero ei suinkaan ole välttämättä nero lakiasioissa, jos häneltä puuttuu oppia, jota ei saa kuin lukemalla kuivia pykäliä kuukausi- ja vuosikaupalla.

Ja tätä asiaintilaa John on jopa myöhemmissä lauluissaan ja julkisissa kommenteissaan avoimesti manannut.

'I ain't no lawyer babe
nothing could be worse'

(Riimi viimeisimmän cd:n Revival kappaleesta Longshot)

Rauno Rasanen said...

LP:n Willy and the Poorboys (1969) kannessa bändi soittaa levy-yhtiönsä sen hetkisten äänitystilojen taka-sisäpihalla jossain San Fransiscon laidalla.

Fantasy-pomo Zaentz rakennutti 3-4 vuotta myöhemmin valtavan toimistorakennuksen muistaakseni Berkeleyn kulmille.

Rakennusta alettiin kutsua nimityksellä: 'House that CCR built', koska siihen saadut varat olivat tulleet CCR:n levymyynnistä ja suhteettoman suuressa määrin juuri Zaentzin 'orjasopimuksellaan' kahmimista Johnin biisien royalty-tuloista.)
*
Koko LP:n perusidea oli Johnin musiikillisen mielikuvituksen tuotetta - niin omien hittibiisien (Down on the Corner ja Fortunate Son) kuin parin hitiksi nousseen, uudelleen sovitetun coverbiisinkin osalta (Cottonfields ja The Midnight Special).

Kyseessä on Johnin yhteiskunnallisesti kantaaottavin CCR-albumi (tsekatkaa esim. kappaleitten Fortunate son, Don't look now, Cottonfields, The Midnight Special ja Effigy sanat).

Bändi soittaa LP:n etu- ja takakannessa muuten samoilla 'soittimilla' kuin tässä playbackissäkin, joskin John käyttää nyt huuliharppua eikä maracasseja.

Kyseessä on mitä todennäköisimmin albumilta löytyvä ihka aito shuffle-biisi 'Poorboy Shuffle'.

Shuffle-musiikin erikoisinstrumentteja olivat juuri yksi ympärikäännettyyn metalliseen pyykkipaljuun viritetty läskibasson kieli tai vastaava sekä rumpalilla pyykkilauta.

mikis said...

DDR:ssä oli sentään järjestys. Samoin kuin Latviassa. Täällä tuuli puhaltaa vain korvasta, ja tulee toisesta ulos. Ei sellainen vedä.

Voin toki olla vääräs-sä-sssäkin.

a-kh said...

Voisit jatkaa ihan erillisessä blogissa katkennutta uraasi rock-journalistina. Nyt ovat papparokkarit rämpyttämässä itseään hautaan. Parhaat tosin menivät jo ennen kuin nenänalus ehti kuivua, paitsi Remu.