Vaihtaisinko arvojani?

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen "Kasvatammeko arvoinvalideja?".
*
iines kirjoitti

'Arvothan voidaan vaihtaakin, kuten 70-luvun taistolaisten keskuudessa näyttää tapahtuneen.'

RR

Mitä ne sellaiset arvot ovat, joita voi vaihtaa kuin paitaa tai mustalainen hevosta - anteeksi: kuin romani caballusta.

Olen väittänyt, että politiikan arvot arveluttavat minua suuresti juuri häilyväisyytensä vuoksi.

Eikö nimittäin ole juuri niin, että kun ihminen omaksuu tietyt perusarvot (vrt. Maslowin tarvehierarkia), niin ei niitä noin vain muutella toisiksi, koska nälkäinen, koditon ja turvaton ihminen ei ole oikeastaan ihminen lainkaan vaan pelkkä kituva hylky, joka on kaiken moraalin ulkopuolella, koska hän ei elä olosuhteissa, jotka täyttäisivät moraalin kehittymisen edellytykset.

Miksi näin on? Se johtuu yleensä virallisten perustarpeitten ja siten myös perusarvojen suhteen vakaissa yhteiskunnissa, joissa niille on perustuslain suoma 'turvatakuu', vallitsevasta moraalisesta tekopyhyydestä - siis kaksinaismoralismista.

Toki ihmisten kyvyissä pärjätä tässä maailmassa on eroja, mutta mikäli yhteiskunta ei pysty huolehtimaan juuri heikoimpien jäsentensä perustarpeista, täytyy sen perusarvoissa tai ainakin niiden kunnioittamisessa olla jotain pahasti vialla!

Itse asiassa eri hegemoniat (suurvallat omine intresseineen ja aatteineen) eivät koskaan ole osanneet tai halunneet kovin suuresti arvostaa omista käytännöistään eroavien kulttuurien alkuperäisiä yhteisöllisiä uskomuksia, arvoja sekä tapoja vaan nämä yhteisöt on alistettu, käännytetty ja riistetty esimerkiksi kristillisyyden ja valistuksen nimissä (toki nykyään kehitysapuun naamioituen).

Esimerkkeinä ristiretket, 1400-luvun lopulta alkanut kolonialismin aika, kolonialismiin liittyen 1800-luvun imperialistiset valloitukset, joiden seurauksista kärsitään yhä edelleen etenkin Afrikassa, molemmat maailmansodat ja sodat ylipäätään sekä viimeisimpänä vaikkapa länsimaisen maailmanpoliisin ja arvoauktoriteetin eli USA:n Irakin politiikka - omien valta- ja turvaintressiensä sekä tietysti öljyvarojensa turvaamiseksi.

Etenkin nämä edellä mainitut historialliset makrotapahtumat osoittavat, miten hataralla pohjalla arvomme ovat aina olleet - sekä vahvan kirkon, absolutismin (kuninkaan itsevalta), nationalismin, kommunismin, fasismin että lopulta liberaalin ja uusliberaalin (pyrkimys täysin vapaaseen markkinatalouteen) demokratian aikana.

Emmekö osaa muuta kuin valehdella todelliset arvomotiivimme ja naamioida ne jonkinlaiseen ideologiseen savuverhoon kulissiksi, jonka takana käydään raakaa valtapeliä alamaisten luullessa, että asioita ajetaan muka myös heidän parhaakseen.

Orwellilainen uuskieli (protokolla- ja diplomatia-jargon) pitää huolen siitä, että kansalaiset eivät useinkaan voi saada selville, keillä todellinen valta lopulta on, ja mitkä tuon ryhmän todelliset motiivit ja arvot vallan ylläpitämikseksi ovat.
*
Näkemykseni on kyyninen, mutta ei lainkaan uusi.

Muun muassa Thukydides, Machiavelli, Hobbes, Schopenhauer, Nietzsche, Burckhard, Foucault ja omalla tavalla myös Hegel sekä Marx (joskin Hegelillä oli päämäärähakuinen valtio-utopia ja Marxilla (perimmältään romanttinen) vallankumous-utopia toisin kuin edellä mainituilla 'kaaosteoreetikoilla') ovat väittäneet, että tällainen moraalirelativismi, reaali- ja valtapolitiikka sekä ihmisluonteen raadollisuus ja sotaisuus ovat ihmisen pysyviä antropologisia ominaisuuksia.

Nämä herrat eivät ole uskoneet metafyysistyyppisiin arvoihin, ideoihin ja hyveisiin siinä merkityksessä kuin esim. Platon, Aristoteles, kristillinen kirkko, oikullinen Rousseau ja merkillisen formaalilla tavallaan myös jopa Kant -ks. PS.
*
Kyseessä on arvofilosofian eräänlainen genealoginen kahtiajako, jonka toisessa päässä 1) arvot ovat konstruktiivisia, välineellisiä ja tilannesidonnaisia (situationaalis-eksistentiaalisia) palautuen valta- ja reaalipoliittisiin motiiveihin, päämääriin ja tavoitteisiin.

Toisaalla taas 2) olemuksellisia (transsendentaalis-essentiaalisia) ja siten päämääriä itsessään kytkeytyen ihmisen luonteeseen ja siitä johdettuihin ja kasvatettuihin hyveisiin, jotka oikein kultivoituessaan ja kukoistaessaan ilmentävät sekä toteuttavat joko maallistuneita mutta universaaleja tai metafyysis-uskonnollisia (transsendentteja) tarpeitamme ja pyrkimyksiämme hyvään elämään ja/tai pelastukseen.
*
Tulkitsen provosoivasti niin, että taistolaisten takinkääntäntöprosessi oli eettisten arvojen pahinta mahdollista korruptiota, joka saattaa tosin kertoa noiden ihmisten erinomaisesta kyvystä tajuta vallan sen hetkisen painopisteen siirtymä ja suunta, mutta joka samalla paljastaa heidän identiteettinsä, moraalinsa ja arvokäsitystensä epäitsenäisyyden, epäyhtenäisyyden ja häilyvyyden - toisin ja ilkeästi sanoen - se kertoo heidän opportunistisesta ja suorastaan rappeutuneesta intellektuaalisesta luonteestaan.
*
PS.
Kant puhuu noumenaalisista käsitteistä ja intelligiibeleistä olioista; esim. vapaus, kuolema ja moraalinen syyllisyys ovat perimmältään noumenaalisia eivätkä empiirisiä käsitteitä.
(Kant ei hyväksynyt 'empiiristä' perisyntioppia pahuuden ongelman ratkaisuksi).

Nietzsche ei malttanut olla lohkaisematta, että Kantin intelligiibelit oliot ovat sillä merkillisellä tavalla järjellisiä, että ne eivät ole lainkaan järjellä tajuttavissa ;)