November 11, 2013

Demokratioista ja niiden toimivuudesta

IDA kirjoitti ‘Politiikkapäreeni’ kommentissaan: En usko, että Ateenan mallia ihannoidaan suoraan sellaisenaan, vaan sen ideaa kaikkien suorasta osallistumisesta. - - Toisaalta on tietenkin selvää, että mikäli demokratia on orgaanisesti paikallista se rajoittaa ulkopaikkakuntalaisten (ulkopuolisten) päätäntävalta. Sen voi nähdä rasismina. Mutta kuitenkaan suhteen ulkopuolisiin ei ole pakko olla mikään omistajan ja orjan suhde. Ongelmallinen se tietysti on, mutta mikä ei olisi?’
.
1
Mahdollisimman laaja [globaali] suora demokratia on anarkistis-ideologisena projektina vaarallinen illuusio, jonka seuraukset ovat aina [ennemmin tai myöhemmin] kontrafinaalisia [enemmistö äänestää itselleen tyrannin], elleivät ne jo lähtökohdissaan ole rasistisia kuten Ateenassa.
.
Lokaali suora demokratia esim. modernin minivaltio-Sveitsin mallin mukaan on asia erikseen. Valtion/maan koko, sijainti ja/eli geopoliittinen historia sekä perustuslaillinen äänioikeus- ja osallistumisperinne ratkaisevat soveltuuko sinne suora demokratia.
.
Dunbarin luku [ks. linkit] saattaisi kuitenkin toimia suoran demokratian mahdollisuutta merkittävästi rajoittavana ‘faktana’. Miten esim. yli 250 hengen joukko voi päättää ‘kansan tahdon mukaisesti’ yhteisistä asioista, jos/kun jokaisen ryhmän jäsenen tulisi tuntea toisensa ja pystyä keskustelemaan keskenään ennen päätöksentekoa?
.
Tässä joudutaan väistämättä turvautumaan ainakin väliaikaisesti edustuksellisuuteen eikä näin ollen voida välttää sekä representatiivisuuteen sinänsä [miten kukaan voi edustaa minua minun omassa asiassani?; vrt. pappeuden oikeutus ihmisen ja Jumalan ‘välissä/välittäjänä’ ja kummankin ‘edustajana’] että vaalijärjestelmän reliabiliteettiin ja [etenkin] validiteettiin liittyviä ongelmia. Validiteetin (laadullisen pätevyyden) dilemma ei tietenkään voi ratketa pelkällä matematiikalla, koska kansan tahto tai ylipäätään minkä tahansa tahdon päätös ei ole redusoitavissa laskutoimitukseksi, ellei sitten viime käden turvautuminen kolikonheittoon ole matemaattinen ‘päätös’, jonka kaiken lisäksi matematiikka ‘itse’ tekee (hehheh)].
.
2
Konservatiivisen [myös benoist’laisen] orgaanisen demokratian [joka ei siis ole synonyymi suoralle demokratialle] laatukriteerit nousevat aina hyve-eettisistä lähtökohdista, olivatpa nuo hyveet sitten homeerisia, aristoteelisia, kristillisiä tai ylipäätään ideaalis-yhteisöllisiä. Hyveellisyys orgaanisessa demokratiassa ei ole niinkään ‘välittömän inhimillisen tarpeen’ kartoitukseen perustuvaa arviointia [kuten ‘valistuneesti’ ajatteleva ‘tiedekansalainen’ ilmeisesti toivoisi] kuin valmiutta tietyn ‘ihanteellisen ihmisyyden’ ja sen mahdollistavan yhteiskunnan perustamiseen ja säilyttämiseen [Hegelin ‘orgaanisesta demokratiasta’ ei tosiaankaan näin (yksinkertaisesti) ajateltuna ole pitkä matka fasismiin ja totalitarismiin].
.
3
Kansalaistottelemattomuutta en kuitenkaan pidä ‘ideologisena’ anarkismina vaan päätöksenteossaan jälkeenjääneen ja ‘dementoituneen’ parlamentaarisen demokratian [etenkin sen lainsäädäntöproseduurien] autenttisimpana kritiikkinä, jota pelkkä asioita kaaoksen asti hölöttävä sosiaalinen tai ‘virallinen’ valtamedia ei pysty artikuloimaan kuin enintään poleemisesti ja viihteellisesti puhumattakaan siitä että tuo kritiikki organisoituisi muutosvoimaksi [joko valtio tai yksityinen finanssi-bisnes omistaa median: miten siitä kahleet jalassa voisikaan tulla poliittinen muutosvoima].
.
Sosiaalinen media ei synnytä useimmiten kuin pelkkää massavouhotusta vailla pitkälle harkittua sitoutumista mihinkään asiaan, kun taas virallinen media jää lopultakin Pressi-klubin viihde-tasolle: senkin vuoksi, ettei asiallista poliittista kritiikkiä pystytä siirtämään tehokkaasti eduskuntatasolle kuin äänestyksissä, jos niissäkään. Intiimit tekstiviestit ja muu poliittisesti lopultakin täysin epäolennainen kyllä nostetaan tikun nokkaan [no – juuri sehän näyttäisi olevan tuo mystinen ‘perussuomalaisen kansan oman tahto’: kaunainen herraviha ja sensaatioista elävä moraalipilkunviilaus (;)].
.
Myös sos.-viihde-media-hömpän takia aidosti sitoutunut kansalaistottelemattomuus on suorastaan välttämätöntä. Virallinen lainsäätäjä on joka tapauksessa sekä päätösbyrokratiaan että edustukselliseen vallankäyttöön sisältyvän ‘tyhjäkäynnin’ ja puoluepoliittisen pelin [~ edustuksellisen demokratian ‘rakenteellinen korruptio’] takia aina jonkin verran myöhässä ja varmistamassa valtaeliitin de facto privilegioita [mm. pääomaverotusta laskemalla].  
.
4
‘Kansan tahto’/’yleistahto’ on ‘melkein’ pelkkä illuusio sekin. Ajatus kansan yhteisestä tahdosta on yhtä häilyväinen, manipuloitavissa oleva, muuttuva ja epämääräinen demokratian lähtökohta kuin säälin ja sympatian [altruistisesti itsekkäät eli ihmiseen liittyen jopa narsistisen tekopyhät] tunteet oikeudenmukaisuuden perustana moraalifilosofiassa. Fasistien ja kommunistien on ollut kirjaimellisesti vaarallisen helppoa käyttää hyväkseen ihmisten psykologista labiiliutta ja siten heidän manipuloitavuuttaan vetoamalla poliittisissa vaatimuksissaan kansan tahtoon.
.
Markkinatalousdemokratioissa liberaali poliittinen kapitalismi sen sijaan lobbaa itse itseään jatkuvasti miltei joka paikkaan tunkeutuvan mainosten virran myötä ja lopulta Pekka Himasen kaltaisten konsulttien jargonilla [entinen anarko-tekno- ja nykyinen bisnes-marxisti Manuel Castells & Poika konsultoivat oikeistoa tuottamaan voittoa ihmisarvoisemmalla tavalla, positiivisen hengen vallassa, iloisesti, ilman huonoa omaatuntoa eli ilman omien motiiviensa jatkuvan ja perusteellisen reflektoinnin vaatimusta = sietämättömän tekopyhää pelagiolaisuutta].
.
5
Kapitalismin kannalta on suorastaan hyödyllistä vedota tunteisiin pyrittäessä järjestämään kaikentyyppinen sosiaali- ja kriisiapu vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden pohjalle, koska siihen ei kapitalistin tarvitse ottaa verotuksellisestikaan osaa, mutta josta se kuitenkin voi hyötyä uusia markkina-alueita etsiessään. Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita ei kuitenkaan voi rakentaa vain hyväntekeväisyyden muttei myöskään yksityisen yrittämisen ja omistuksen varaan, koska miten se, joka on kiinnostunut vain omasta edustaan eli voitosta, voisi olla aidosti kiinnostunut ihmisten terveydestä tai ylipäätään minkäänlaisesta hyvinvoinnista [jos ja kun vain ‘sairaus’ tuottaa voittoa], ellei sitten ihmisiä ajatella karjana, jota pitää ruokkia [uusilla taudeilla, uusilla diagnooseilla, uusilla lääkkeillä], jotta se lypsäisi kapitalistille koko ajan enemmän hyötyä/voittoa. Paljon maninostettu yksityisten palvelujen suurempi tehokkuus julkisiin nähden osoittautuu ainakin peruspalvelujen järjestämisen suhteen pelkäksi markkina-liberalistien laskelmoiduksi valheeksi, jonka sekä empiiriset että normatiiviset tosiasiat kumoavat mennen tullen.
.
6
En ota tässä yhteydessä kantaa IDAn kommentin ehkä hankalimpaan osaan [jos nyt oikeastaan mihinkään osaan], joka koskee ‘ulkoryhmiin’ luokiteltujen oikeuksien suhdetta sisäryhmäläisten oikeuksiin sisäryhmän sisällä - toisin sanoen kansalaisoikeuksien ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta. Liberalistisen perinteen piirissä nämä oikeudet eivät voi/saa periaatteellisesti olla ristiriidassa toistensa kanssa, mutta ymmärtääkseni kiistaa käydään liberalismissakin yhä siitä, pitääkö kansalaisoikeuksien olla alisteisia ihmisoikeuksille vai päinvastoin, mikä vaikuttaa melko absurdilta keskustelulta: voivatko kansalaisoikeudet muka [edes teoriassa] olla ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa [paitsi ehkä orgaanisissa demokratioissa]?
*

10 comments:

IDA said...

Itse näen tuon sensaatiohakuisen viihteellisyyden ongelmana ja olisin sen osalta melkeinpä valmis jopa sananvapauden rajoituksiin. Mitä meille jonkun Kanervan tekstivietit tai Vanhasen nettitreffit kuuluvat? Yksityisyyden kunnioittaminen olisi yksi hyvellinen komponentti mahdollisessa ideologiassa.

En nyt nukkumaan menossa olevana jaksa kommentoida syvemmin, mutta luin juuri hyvän artikkelin kuinka tekemällä yksityisestä ja persoonallisesta sensaatioita ja skandaaleja vastustamme jopa aborttia väärin:

http://www.patheos.com/blogs/badcatholic/2013/11/unintentional-fetal-depersonalization.html

Kullervo said...

Viihteellisyys on suoraa seurausta vapaasta tiedonvälityksestä. Mitä muuta kansa haluaisi nähdä kuin pornoa ja skandaaleja? En minäkään kiellä olevani immuuni sellaiselle, enkä välttämättä olisi ollenkaan pahoillani, jos mediaa hieman holhottaisiin. Mutta kuka ja miten... Kyllä te tiedätte, että vielä suurempia ongelmia siitä vain seuraisi. Ihan hyvä tämä nykyinen systeemi on.

Rauno Rasanen said...

1
Mikä tuon artikkelisi peruspointti on, IDA? En näin nopealla vilkaisulla päässyt siitä selvyyteen. Kieli on joka tapauksessa aina vieraannuttavaa [‘dialektisen representaation’ siunaus ja kirous]: samalla kun kieli nimeää kohteen joksikin erityiseksi [omaksi persoonakseen], se väistämättä tulee eriyttäneeksi eli ikään kuin esineellistäneeksi sen osaksi kielellistä järjestelmää, jonka, kielellisen ilmaisun pyrkiessä nimeämisen/kuvauksen erityislaadun välittämiseen, on aina jo oltava perustaltaan [geneerisesti; vrt. Chomsky] yleistävällä tavalla formaalia [kielioppi, lauseoppi].

Kielen on oltava kahdessa mielessä käyttökelpoista: ensinnäkin sen on pystyttävä välittämään informaatiota luotettavasti eli tietyn syntaksin periaatteella. Luotettavuus edellyttää kuitenkin, että kieleen sisältyy aina myös semanttinen ymmärrettävyys, joka/mikä perustuu kielenkäyttäjien yhteisesti jakamaan yhteisölliseen ‘identiteettiin’.

En osaa kuvitella autenttista ihmisten välistä kommunikaatiota puhtaan formaalisen kielen säännöillä, joissa semantiikka on määritelty pelkästään ‘tieteen kielen loogisena syntaksina’ [Carnap]. Ohjelmoitu puhe ei ole puhetta vaan ‘autistista toistoa’. Luonnollinen puhe on usein epäselvää ja epätarkkaa, mutta pystyy viestimään tunteita ja ylipäätään dispositioita ratkaisevasti aidommin [ja juuri aitoudessaan ‘tarkemmin’] kuin formaali kaavakieli.

Koska formaalista kielestä on loogisen tarkkuuden saavuttamiseksi ‘eliminoitu performatiivisuus’, se on tässä ‘operaatiossa’ menettänyt kyvyn autenttisuuteen [ja siten semanttisen ‘ulottuvuuteen’]. Verratkaapa esim. Shakespearen kieltä useimpien analyyttisten filosofien ja fyysikoiden kieleen, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan. On tosin väitetty, että esim. Wittgensteinin kieli Tractatuksessa on kaunista, mutta eiköhän siinä viehätä pikemminkin sen loogisesti äärimmilleen viety pyrkimys ‘[anti]metafyysisen’ tarkkuuteen kuin mikään, mikä vähänkään viittaa inhimilliseen elämykseen tunteina ja affekteina.

Estetiikka on vaikeasti määriteltävä ja ymmärrettävä asia, mutta minulle kauneus on pikemminkin jotain syvästi emotionaalista kuin emotionaalisuutta systemaattisesti ‘eliminoivaa’ [mikä ei tietenkään tarkoita, ettenkö pitäisi Wittgensteinia nerokkaana filosofina].

Miten sikiötä sitten pitäisi nimittää. ‘Hänen ainutlaatuinen persoonansa’? Nimeämistä sekin, joskin ylevällä tavalla henkilökohtaista. Ja perin outoa, ellei naurettavaa.

2
Systeemi saattaa aina ja joka paikassa olla hyvä. Ihmiset vain pitäisi vaihtaa. Tämä pätee myös ja etenkin anarkistiseen utopiaan.

Tarkennetaanpa hieman. Poista ihmiseltä omaehtoinen kyky valehteluun, intohimoon, kateuteen, vihaamisen, ahneuteen, uteliaisuuteen, leikkimielieleen, sääliin, rakkauteen jne. ja muokkaa tunteista/affekteista uuden uljaan ihmis-biokoneen [cyborgin] ehdollistettuja toimintoja [ikään kuin ‘päivitettyjä’ vaistoja], niin saat ihmisen sopeutumaan mihin tahansa. Tähän pyrkii kaikkein toimivimman systeemin [täydellisen koneen] kehittelijä [markkinavoimille itsensä myynyt bioteknologi ja insinööri-fyysikko. Oletko Kullervo samaa mieltä?].

Anarkismi ja kommunismi toimivat erinomaisesti, mutta vain edellä esittämälläni tekno-universalistisella edellytyksellä. Konservatiivien lähtökohta [‘sisäpiiri-pieni-pyörii ulkoryhmiin kohdistuvan piilorasismin uskonnollis-tieteelliseen oikeutukseen perustuen] on yhteiskuntien toimivuuden perustaksi sen sijaan huomattavasti rehellisempi ja jopa realistisempi [en sanonut järkevämpi ja hyväksyttävämpi] vaihtoehto.

Kullervo said...

Toki olen samaa mieltä, mutta pitää vielä tarkentaa mitä tarkoitin "hyvällä systeemillä". Vaikka meitä yritettäisiinkin "ohjelmoida" ties mitä tarkoitusta varten, ohjelmointiin osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista ja tässä lienee se suurin ero totalitaarisiin systeemeihin ja siihen tulevaisuuden ihmeelliseen Impivaaraan, joka on ilmeisesti tuloillaan, olemme sitten valmiita tai emme.

Voimme siis toistaiseksi valita miten elämme, mitä ajattelemme ja mitä luemme, ja se on ihan "ok".

Rauno Rasanen said...

'Toki olen samaa mieltä'

Siis mitä asiasta olet samaa mieltä?
*
'Voimme siis toistaiseksi valita miten elämme, mitä ajattelemme ja mitä luemme, ja se on ihan "ok".

Onko? Aina? Joka asiassa? Joka ikisen valinnan suhteen? Onko vapaa valinta sitä paitsi edes mahdollista, mikäli emme tiedä, mitä seurauksia valinnallamme on? Ja mehän emme voi tietää, me vain luulemme tietävämme, muka parhaaseen mahdolliseen tietoon tukeutuen. Elämme aina jonkin asteisen todennäköisyyden varassa, emme koskaan tietäen varmasti. Mutta tarkoitat vapaudella tietysti vapaata mahdollisuutta valita, et valinnan varmuutta ja oikeellisuutta. Kysyn kuitenkin, onko ‘tietämätön’ vapaa valitsemaan yhtään mitään. Eikö hän pikemminkin toimi sattumanvaraisesti kuin vapaasti? Ja viedäkseni loppuun asti tämän pilkkua viilaavan logiikkani väitän, että tietämättömän vapaus valita on pikemminkin halun impulsiivista orjuutta ja päämäärättömyyttä kuin [harkitusti vapaata] johdonmukaisuutta, jolla on tietty selkeä tavoite. Sillä miten voisikaan päämäärätön valitsija sanoa olevansa vapaa, ellei hän sitten valehtele itselleen? Mutta koska hän ei tiedä olevansa tietämätön ja siten epävapaa, miten hän silloin voisi tiedostaa elävänsä itsepetoksessa? A fortiori, eikö koko ihmisen elämä ole pelkkää vapauden illuusiota, jonka hän yrittää säilyttää, kunnes on liian myöhäistä [tai ainakin yks hailee] tajuta, ettei mitään vapautta koskaan ollut olemassakaan. Mutta ehkä juuri tietämättömyytemme mahdollistaa onnen ja ehkä vain tietämätön todella voikin olla onnellinen. Jos hän vain tietäisi sen. Mutta silloin hän tuskin olisi enää onnellinen. Jne. Jne

Kullervo said...

"Siis mitä asiasta olet samaa mieltä?"

No tästä markkinatalouden kritiikistäsi, sikäli kun sen oikein ymmärsin.

Vapaasta valinnasta... Jos lähdetään pilkkua viilaamaan, niin en minä oikeasti usko vapaata tahtoa olevan olemassa. Siis sillä tasolla, kun siitä filosofiassa yleensä puhutaan. En siis voi oikeasti valita kirjoittavani mitenkään muuten kuin nyt kirjoitan. Kun puhuin vapaista valinnoista, tarkoitin siis arkiajattelun tunnetta siitä, että olemme vapaita ja vastuullisia toimijoita.

IDA said...

"Mikä tuon artikkelisi peruspointti on, IDA?"

No, en ole itse sitä kirjoittanut, mutta lyhyesti jos tiivistäisin, niin "Me emme missään tapauksessa saisi personalisoida ideologiaa, koska silloin teemme persoonalle vääryyttä"

Tätä kannattaa miettiä,

Rauno Rasanen said...

'No, en ole itse sitä kirjoittanut,' - - Ehhehe. Minä kun jo luulin.

Eikö pikemmin ole niin, ettemme saisi ideologisoida persoonaa?

IDA said...

:D

No tietysti niinkin päin.

Itse olen tosiaan aika mopo länsimaisessa filosofiassa, mutta olen nykyään aika otettu Johannes Paavali II:n edustamasta personalismista. Vähän vaiheessa siinä, enkä pysty esittämään mitään varmaa näkemystä.

Rauno Rasanen said...

Ihmisen mieli [tietoisuus] on sekä passiivinen että aktiivinen. Itse painotan mielen aktiivisuutta ja siten myös personalismia. Pitää kuitenkin muistaa, ettei mielen aktiivisuus tarkoita samaa kuin tahdon vapaus [vrt. Lutherin ja Erasmuksen kiista ko. aiheesta (*)]. Semantiikka ymmärrettynä totuudeksi, jolla on eettisesti ja metafyysisesti normatiivinen ‘arvo’ [erotuksena deskriptiivis-kalkyloituun ‘kaava-arvoon’] on joka tapauksessa aktiivisen mielen tuote ja sellaisenaan sekä konstruoitu että [tästä seuraten] deskriptiivisesti epätosi. ‘Jumala’ ei siis ilmesty ‘deskriptiivisessä eksaktissa’ maailmassa vaan ihmisen mielessä, mikä ei kuitenkaan/tietenkään tarkoita, etteikö ‘semantiikalla/Jumalalla’ olisi merkitystä ja mieltä konstruoivalle mielelle.

(*) Luther oli tässä asiassa ‘stoalainen empiristi’ ja Erasmus ‘humanistinen rationalisti’.

http://en.wikipedia.org/wiki/Personalism