”Mitä enemmän Kreikkaan rahaa juoksee, sitä enemmän sitä menetetään, se on toki aivan selvää. Kuka uskoo, että raha koskaan maksetaan takaisin.
Tämä näkemys on jo kauan siten ollut aivan naurettava.”
Hans-Werner Sinn, arvostetun müncheniläisen makrotalouden tutkimuslaitoksen IFO:n johtaja on tunnettu selkeistä ja suorista sanoistaan.
Saksan suurin talouden päivälehti Handelsblatt kutsui Sinniä etusivullaan Saksan vaikutusvaltaisimmaksi taloustieteilijäksi.
Sinn on sinnikkäästi kritisoinut sekä Brüsselin kokoustajia, että Berliinin keulamiehiä ja naisia eurokriisin huonosta hoidosta.
Sinniä syytetään usein EU-tai Eurooppa- tai eurovastaisuudesta. Todellisuudessa Sinn puolustaa terveen järjen kritiikillään markkinataloutta – siis taloutena. Ja mikä Euroopassa on mennyt pieleen, ovat talouden ja politiikan puurot ja vellit.
Hans-Werner Sinnin ydinsanoma löytyy vaikka suomalaisesta vanhankansan viisaudesta:
ei velkaa velan päälle.
”Näillä pelastustoimillahan rahoitetaan kriisimaiden ulkomaankaupan vajeita, ja siinä määrin kun ne rahoitetaan ulkopuolisin voimin, voivat nämä vajeet jäädä ihan rauhassa voimaan.
Tämä tarkoittaa, että maiden sisäiset sopeuttamistoimet, ennen kaikkea eräissä euromaissa aivan välttämättömät hintojen alennukset, eivät toteudu.
Ja kannattaa huomata, että näillä mailla on Euroopan keskuspankin neuvostossa enemmistöasema, mitä ne käyttävät hyväkseen. Yhdessä Ranskan kanssa eteläisillä velkamailla on siis 70 prosentin osuus EKP:n neuvoston äänimäärästä. Ne käyttivät tätä mahdollisuuttaan höllentääkseen kansallisten keskuspankkien uudelleenrahoitusmahdollisuuksia, niin että keskuspankit korvasivat pääomamarkkinoiden tehtävän. Ja näin luottoja järjestettiin seteleitä painamalla.
Tämä oli keino pitää näitä maita pinnalla pitkän aikaa. Sitten myöhemmin tulivat käyttöön viralliset pelastusrahastot. Ja yhdessä kaikki vastaavat toimet johtivat siihen, ettei velkamaiden ollutkaan enää tarpeen alentaa niissä tuotettujen tavaroiden hintoja.
Merkittävää alenemista ei ole tapahtunut vieläkään missään näissä maissa.
Aiheesta on erilaisia laskelmia, mutta eräs laskelma tulee investointipankki Goldman Sachsilta, jota ei tässä tapauksessa voi epäillä kotiin päin vetämisestä, koska yhtiö argumentoi omaa etuaan vastaan.
Goldman Sachsin kansantaloustieteen osasto kertoo, että Kreikan hintatason täytyy pudota 30 prosenttia. Portugalin on pudotettava hintojaan 35 prosenttia ja Espanjan hintojen on tultava 20 prosenttia alasuuntaan, jotta maiden kilpailuky palautuu.
Mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Nämä maan eivät suinkaan ole halventunet – päinvastoin, hinnat ovat nousseet nousemistaan.
Tämä on se suuri ongelma. Kilpailukyvyn parantumisen näkökulmasta emme ole nähneet vielä minkäänlaista edistystä.
Vaihtotaseet ovat toki kohentuneet, mutta ulkomaankauppaa on tasapainottanut näiden maiden ajautuminen taantumaan.”
Hans-Werner Sinnin kirjallinen tuotanto seuraa Saksan ja Euroopan uusimman taloushistorian vaiheita. Vuonna 2004 Sinn kirjoitti kansalliseksi hätähuudoksi nousseen teoksen ”Onko Saksa enää pelastettavissa”.
Tuolloin Saksa oli se Euroopan sairas mies – maa joka kovan palka- ja hintakuurin jälkeen nyt yksinään, pohjoisen liittolaisen Suomen tuella tietenkin, kannattelee koko maanosan taloutta.
Seuraava Sinnin kirja käsitteli kasinokapitalismia ja tämän syksyn uutuus niin sanotujen Target lainojen luomaa salakavalaa ansaa, jotka kymmenillä miljardeilla muhii myös Suomen Pankin taseissa.
Sinnin uusimmassa kirjassa eräs hänen lempiajatuksekseen nousee myös devalvaatio.
Oman valuutan ulkoisen arvon alentaminen oli suomalaisenkin talouspolitiikan kulmakiviä aina euroaikaan asti. Sinnin talouskalupakissa devalvaatio on edelleen hyvässä terässä.
Vaikka euron oloissa ei devalvaatio kuitenkaan enää tule kysymykseen.
”Niin juuri, tämä onkin se ongelma. Ja kun ei voi avoimella devalvaatiolla muuttaa valuutan arvoa toisiin valuuttoihin nähden, niin täytyy tehdä jotain vastaavaa, millä saadaan hinnat putoamaan. Sillä on täsmälleen sama vaikutus.
Tämä on juuri mitä Saksassa on euroaikana tapahtunut. Saksa oli euroon liittyessään kriisissä. Saksassa ei enää investoitu, Saksan nettoinvestointitaso oli tuolloin OECD-maiden alhaisin. Talouden kasvuvauhti oli koko Euroopan alhaisin.
Saksa muuttui vuoden 1995 Madridin huippukokouksen vuodesta aina Lehman kriisiin 2008
tasan 22 prosenttia halvemmaksi muihin euromaihin verrattuna.
Ja tämä oli se mikä pelasti Saksan. Tämä elvytti työmarkkinat. Ja nyt on tilanne se, että samankaltainen devalvaatio odottaa jokaista maata, joka on nyt kriisissä. Ne ovat nimittäin juuri siitä syystä ajautuneet kriisiin, koska euron käyttöönoton vuoksi niihin virtasi liikaa pääomaa. Kreikan kaltaiset maat saivat halpoja luottoja alhaisilla koroilla. Koska investoijat luulivat, että nyt kaikki on varmaa ja turvallista. Ja tämä johti Kreikassa siihen, että valtion työntekijöiden palkkoja korotettiin luottorahoituksella. Saman luoton varassa palkattiin lisää ihmisiä julkisiin virkoihin. Portugalissa oli ihan sama juttu. Sitten Espanjassa ja Irlannissa rakennussektori käytti tilaisuutta hyväkseen. Rakennuttajat olivat ottaneet pankeista lainaa ja rakensivat.
Kaikissa näissä maissa syntyi ulkomaiseen lainoitukseen perustuva uskomaton talouskasvu.
Mutta talous ei kasvanut vain reaalisesti vaan se kasvoi inflatorisesti.”
Mutta miten devalvaatio voi nyt auttaa koko maanosan ulos kriisistä?
”Vallitsevassa kriisissä ovat palkat ja hinnat nousseet pitkälle yli tasapainotilan. Velkamaat ovat muuttuneet yli 30 prosenttia kilpailijoitaan kalliimmiksi.
Ja tässä on ongelman ydin - niiden palkat ja hinnat ovat nousseet taivaisiin ja niiden on vaan yksinkertaisesti palattava tosiasioiden maankamaralle takaisin.
Tietysti voidaan ajatella, että vaikkapa Saksa ja Suomi inflatoituisivat, eli nostaisivat omia hintojaan ja kustannustasoaan, parantaakseen näiden muiden maiden kilpailukykyä. Mutta, kuinka paljon meidän täytyisi nostaa hintojamme?
Saattaaksemme Kreikan jälleen kilpailukykyiseen tilaan meidän täytyisi nostaa omia hintojamme todennäköisesti noin 60 prosenttia! Ei sellaista voi yksinkertaisesti tapahtua. Sitä eivät saksalaiset ainakaan koskaan hyväksyisi. Eivätkä suomalaisetkaan liioin. Siispä: kreikkalaisten täytyy vaan alentaa hintojaan. Mutta, käytännössä hinnat liikkuvat vain yhteen- nimittäin yläsuuntaan. Kun hintoja yrittää alentaa, niin aina esiintyy tavattoman voimakasta vastarintaa. Kreikka täytyisi ajaa säästöohjelmilla massiiviseen työttömyyteen. Mikä osittain on jo tapahtunutkin. Tilanne koituu Kreikan kansalaisille aivan sietämättömäksi – mutta siitä huolimatta eivät hinnat laske.
Tässä on juuri ongelman ydin. Yksittäistä maata voi kurittaa vaikka kuinka paljon, aina sietämättömyyteen asti, ajaa maan vaikka kansalaissodan partaalle, ja siitä huolimatta eivät hinnat vaan laske.
Tätä Kreikan ongelmaa ei yksinkertaisesti pysty ratkaisemaan euroalueen sisällä. Sinä on kaksi asiaintilaa, jotka ovat aivan jättimäisen kaukana toisistaan: se mikä kreikkalaisten ihmisten kannalta on siedettävää ja toisaalta mikä on objektiivisesti välttämätöntä kilpailukyvyn kannalta.
Ratkaisumahdollisuudet euroalueen sisällä ovat tasan nollassa. Sellaista mahdollisuutta ei ylipäätään ole olemassa.
Kreikan ainoa mahdollisuus saavuttaa jonkinlainen kilpailukykyisyyden tilanne on erota eurosta.
Ja uskon, että tämä mahdollisuus täytyy avata, mutta ei niin että ensimmäisenä julistetaan, että maailmanloppu seuraa siitä, kun joku maa eroaa eurosta tai että heti seuraa tartunta- tai dominoefekti.
On ilman muuta parasta suunnitella järjestäytynyt ja suunnitelmallinen eroprosessi valuutta-alueesta, mihin liittyy valtioyhteisön tarjoama, asiaan kuuluva apu kyseiselle maalle ja sen pankeille.
Ainoa mahdollisuus on saattaa maa sellaiseen tilaan, että se ylipäätään pystyy maksamaan edes jotakin takaisin, on ero eurosta ja devalvaatio.
Tämä ajatus perustuu siihen, että kyseessä on velkojien ja muiden maiden veronmaksajien kokonaisetu. Velkojat itse laskevat hieman toisin. Luotottajat ajattelevat, että Kreikan säilyminen euroalueessa on eräänlainen tae siitä, että vielä jonain päivänä meidän vaatimuksiimme vastataan ja Kreikka maksaa velkansa. Ja jos Kreikka eroaa, niin kuka tietää vieläkö pelastusrahat enää sen jälkeen juoksevat. Ja siitä syystä luotottajat haluavat tietenkin, että Kreikka pysyy eurossa.
Jokainen vuosi kun Kreikka kestää euron sisällä on tae siitä, että siihen asti lankeavat valtionvelat hoidetaan.
Me olemme nyt prosessissa, missä maailman sijoittajien velkapaperit – sijaitsevat ne sitten vaikka amerikkalaisissa eläkesäätiöissä tai eurooppalaisissa pankeissa, niin nämä velkapaperit vähitellen siirretään Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n taakse ryhmittyneen valtioyhteisön maksettavaksi.
Tämä tarkoittaa, että Euroopan terveiden maiden veronmaksajista tulee, mukaan lukien suomalaiset veronmaksajat, heistä tulee kriisimaiden velkojia jotka joutuvat ottamaan vastuulleen nämä velkamaiden roskalainat. Ja tämä on minun nähdäkseni koko nyt Euroopassa nähtävän harjoituksen ydin ja tarkoitus.
Sijoittajat eivät halua kantaa eteläisen Euroopan maiden tappioita, joille he huolehtivat nyt tällaisen liitäntärahoituksen. Tämä käytännössä suojaa sijoittajat heidän omilta tappioiltaan. Sijoittajat itse haluavat siis nyt ottaa pitkät ja häipyä.
Mitä kauemmin me odotamme sitä askelta kun viimein leikkaamme velat, mikä saamalla siis merkitsee Kreikan konkurssia, sitä kalliimmaksi tämä käy vakausvaltioiden yhteisölle.
Sillä joka vuosi yhä suurempi osuus näiden maiden veloista ja niitä vastaavista valtiolainoista, siirtyy yksityisten osakkeenomistajien ja sijoittajien salkuista Euroopan vakausmekanismiin.
Niitä siirretään Euroopan keskuspankkiin, joka myös ostaa näitä valtiopapereita. Ja kun kukaan ei enää pysty vastaamaan niistä, niin alaskirjaustappiot kaatuvat terveiden maiden - mm. Suomen ja Saksan - veronmaksajien niskaan. Näiden ylijäämämaiden veronmaksajien täytyy siis viime kädessä vastata myös EKP:n tappioista ja menetyksistä sekä vakausmekanismin menetyksistä.”
Kansainvälinen valuuttarahasto on toistuvasti vaatinut Kreikan velkojen leikkausta, siis saatavien anteeksiantoa. Onko siis todellakin niin, että Brysselissä solmitut pelastuspaketit eivät toimi?
”Kansainvälinen valuuttarahasto on sillä tavalla oikeassa, että muiden muuttujien pysyessä samoina, tulee velallisille halvemmaksi kun velkojen leikkaus tapahtuu aikaisemmin kuin myöhemmin.
Mutta Saksan hallitus sanoo tietenkin, että me emme halua velkojen leikkausta, koska emme halua alas kirjata menetettyjä velkoja tämän hallituksen aikana. Haluamme, että seuraava hallitus saa lainojen menetykset kontolleen.
Se on kuitenkin epärehellinen motiivi, sillä samojen olosuhteiden vallitessa menetykset eivät suinkaan vähene, ne lisääntyvät kaiken aikaa. Minä sanon korostetusti – samojen olosuhteiden vallitessa. Tietenkin, jos nyt toteutetaan osittainen velkojen leikkaus, niin Kreikalle tulee hyvin houkuttelevaksi jäädä euroalueeseen mukaan vastaisten velkaleikkausten toivossa.
Minä sitoisin velkojen leikkauksen ehdolliseksi Kreikan eroamiseen euroalueesta.
Ihan selkeästi. Tämä on kaikille osapuolille paras tie. Erityisesti myös kreikkalaisille. Eroaminen olisi eräänlainen velkaleikkauksen lisuke tai kylkiäinen.
Kreikan erotessa eurosta, maalle annetaan uusi tie euroalueen ulkopuolella.
Mutta en haluaisi olla velkaleikkausten suhteen liian suuripiirteinen – muuten kaikki kriisimaat tottuvat niihin ja lähtevät siitä oletuksesta, että veloista pääsee aina leikkauksilla eroon. Ja siksi: velkojen leikkaus täytyy sitoa kyseisen maan eroon eurosta.”
Marraskuun lopun kokouksessaan EU:n valtiovarainministerit yhdessä IMF:n kanssa päättivät
laskevansa euromaiden Kreikalle antamien kahdenvälisten lainojen korkomarginaalia 1,5 prosentista 0,5 prosenttiin, eli pudottaa lainan korkoa kolmannekseen entisestä.
Onko keino hyvin perusteltu ja tehokas?
”Jos leikkaan korkoja on se tietenkin sama juttu kuin leikkaisin saataviani. Vakuutus matemaattisesti kyse on samasta asiasta. Ehkä kirjanpitäjät ovat onnellisempia korkojen leikkauksesta.
Silloin ei tarvitse kirjata velkaleikkauksia poistoiksi kansalliseen kirjanpitoon.
Se on kuitenkin ihan sama juttu kauniimman värisenä. Taloustieteellisesti kyse on täsmälleen samasta asiasta.
Velkojat siis joka tapauksessa menettävät saatavansa. Tämä on erityisen ongelmallista niille maille, jotka ovat säästäneet ja joissa on korkea säästämisen aste ja säästöt on sijoitettu ulkomaille. Tällaisia maita ovat tyypillisesti juuri Suomi ja Saksa. Ihmiset ovat nimittäin rakentaneet eläketurvansa erilaisten säästömuotojen varaan. Ja nyt sanookin Euroopan keskuspankki ja eurooppalainen valtioyhteisö, että mepäs pudotamme korot lähes nollaan!
Tiedättekös – kun joku säästää 30 vuoden ajan normaalilla korkotasolla eikä yhtäkkiä saakaan korkoa, on tilanne sama kuin hänen elintasonsa 30 vuoden säästämisen jälkeen puolitettaisiin. Kyse on korkoa korolle laskien aivan suunnattomasta efektistä, mitä monikaan ei tule vaan huomanneeksi. Korkojen alentamisessa ei todellakaan ole kyse mistään pikku jutusta.”
Kreikalle tarjotaan myös mahdollisuutta ostaa omia lainojaan takaisin niiden nimellisarvoa alemmalla hinnalla. Tämä käytännössä leikkaisi velkaa. Vaikuttaako keino tehokkaalta?
”Se tarkoittaa oikeastaan samaa kuin velkaleikkaus. Se on vain velkaleikkaus ilman torjuntaefektiä. Nyt täytyy vain vastata kysymyksen: millä ostetaan lainoja takaisin? Mistä se raha tulee? Eli jälleen tarvitaan uusia lisäluottoja valtioyhteisöltä. Ja se raha katoaa jälleen yksin tein. Minä siis sitoisin kaikki nämä toimenpiteet Kreikan eroon. Muuten tässä ei ole mitään järkeä.”
Onko meillä Euroopassa poliittinen vai taloudellinen ongelma?
”Meillä on poliittinen ongelma, missä on laiminlyöty pääomamarkkinat.
EKP tarjoaa luottoja Etelä-Eurooppaan sellaisilla ehdoilla millä vapailta markkinoilta kukaan ei suostuisi sinne rahaa toimittamaan. EKP myy polkuhintaan vastapainettua rahaa pankkien välisille lainamarkkinoille.
Yksikään suomalainen tai hollantilainen pankki tai saksalainen pankki ei olisi valmis sellaisilla mitättömillä vakuuksilla, kuin mitä Mario Draghi tätä tekee, tarjoamaan luottoja kolmeksi vuodeksi Etelä-Eurooppaan.
EKP antaa luottoja 0,75 prosentilla ja luopuu riittävistä vakuuksista ja suojauksista.
Jotkut sanovat, että tämä johtuu siitä, että markkinat eivät toimi.
Silloin minä sanon, että ei, aivan päinvastoin, markkinat toimivat hyvin.
Sitten voi tietenkin sanoa, että tämä on kriisipolitiikkaa, että markkinoita täytyy vain aika ajoin vähän korjailla. Olen kyllä valmis hyväksymään korjaustoimet. Sanoisin, että syksyllä 2008 korjaukset olivat tilapäisesti hyvinkin perusteltua. Mutta ei voi pysyvästi ajaa kriisivaihteella.
Sama kuin sydänsairaalle voi kohtauksen tullessa antaa nitrotabletin.
Se menee saman tien vereen ja sydämen pysähtyminen vältetään. Mutta jatkuvasti ja pitkää aikaa ei voi sydänpotilaalle syöttää nitroa - potilas kuolee.”
.
Jorma Mattila
*
http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/taloustieteilija_hans-werner_sinn_38507.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Hans-Werner_Sinn
No comments:
Post a Comment