June 27, 2012

Runo 2

AKR CAARIN HAUTA
- 'Olen sielusi, Nikoptis. Olen valvonut
nämä viisi tuhatta vuotta, eivätkä kuolleet
silmäsi liiku, koskaan pyyntööni vastaa,
keveät jäsenet, joitten läpi karkasin ilmiliekkiin,
eivät kanssani hehku eikä sahramin purppura.
- Sinulle, katso, kevyt ruoho ponnahti pielukseksi
ja suuteli lukemattomin ruohonkielin;
mutta sinä et minua.
Seinälle kirjoitetun kullan olen lukenut
ja uupunut merkkien miettimiseen. Enää
ei täällä ole mitään uutta katseltavaa.
- Olen ollut hyvä. Näe: en murtanut ruukkujen sinettejä
- - jos vaikka heräisit ja mankuisit viiniäsi.
Ja kaiken vaatteuksesi olen pitänyt ylläsi sileänä.
- Sinä ajattelematon! Miten saattaisin unohtaa!
- - Joellakin, monet päivät sitten,
joella? sinä olit ylen nuori.
Ja kolme sielua yritti Sinuun - -
ja minä tulin.
Minä virtasin sinuun, karkotin heidät;
olen likeisesi ollut, tuntenut tiesi.
Olenhan koskettanut kämmeniäsi, sormenpäitä,
sinuun virrannut ja lävitsesi ja kannoillasi.
Miten 'pääsin sisään'? Enkö minä ollut sinä ja Sinä?
- Ja aurinkoa ei pääse tänne minua lepuuttamaan,
rosoinen pimeä raatelee, ei edes häive
valoa vihmo minuun, etkä sinä sano
päivästä päivään sanaakaan.
- Ah! Selviäisin kyllä ulos täältä, merkeistä huolimatta
ja kaikesta oveluudesta, jolla he sulkivat oven,
ulos, yli lasinvihreitten kenttien. . . .
.  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .  .   
Silti, täällä on rauhallista:
minä en lähde.'

Ezra Pound
*
Sitaatti kirjasta Ezra Pound, Personae, Valitut runot, suomentanut Tuomas Anhava [1976] 
*
http://www.poemhunter.com/poem/the-tomb-at-akr-aar/

1 comment:

Anonymous said...

<