March 16, 2008

Wilko Johnson - maailman rokkaavin riffikitaristi



(Ylimmäinen kuva on Dr. Feelgoodin Kuusrockin keikalta 1975)

Dr. Feelgood on nimetty 1970-luvun puolivälin ns. pub-rockin ehkä kovimmaksi nimeksi. Eikä syyttä, sillä sen on myös sanottu vaikuttaneen merkittävästi englantilaisten punk-rockkareitten musiikkimieltymyksiin mm. Ramonesin ohella.
Mutta Ramones olikin jo ehtaa pop-punkkia; - Dr. Feelgood sen sijaan oli 'korkeimpaan potenssiin korotettua' hard-rythm&bluesia, jolla lienee ollut vaikutusta esim. Sex Pistolseihin.
Näin 1975 bändin Suomen keikalta (taisi olla Kuusrock?) televisiosta kaksi biisiä, ja etenkin kitaristi Wilko Johnson teki miltei ilmestyksenomaisen vaikutuksen. Heinäseipään ryhdillä ja lentopalloilijan nopeudella mies kaahasi kuin robotti edestakaisin lavaa ja käsi kävi armotonta komppia.

Wilko soitti sormillaan ja rystysillään, jotka olivat keikan jälkeen joskus jopa verillä. Mutta kyllä kuulostaa soittokin ihan tuoreen notkealta? sisäfileeltä!
Liha liikkuu ja käy hyvin pyydykseen näin tehokkaasti 'hakattuna'.

Esa Pulliainen on kertonut jossain, että Dr. Feelgodin keikan ja etenkin Wilkon 1975 nähtyään hän tajusi kertakaikkisesti, mistä rokissa todella oli kysymys.

Ensimmäisenä biisinä kuullaan rokitettu tykitys ikirythm&blues-klassikosta Route 66.
Olen Feelgoodistakin julkaissut aiemmin päreen, mutta sama tuo. Hyvään ei kyllästy- olipa tyylilaji sitten mikä tahansa.
Joten pannaan vielä pari bonusvideota mukaan kaupan päälle - Roxette ja She does it right.
*
http://www.youtube.com/watch?v=QuvYL2AnSeE (Route 66, Live On UK TV 1975)

(Videon laatu on erinomainen)
http://www.youtube.com/watch?v=rViBFgjChH0 (She does it right, Live On UK TV 1975 )
*
Alla pätkä linkistä, jossa muistellaan 1975 Kuusrockia.

Toukokuussa pääesiintyjien sopimukset oli vahvistettu. Tulossa oli ajan kielikuvan mukaisesti "purkkaa ja jytää". Kohuttu nouseva rockryhmä Dr. Feelgood saapui Suomeen kolmelle keikan minikiertueelle ensimmäisenä pysäkkinään Kuusrock. Lauantain toinen brittiporukka oli "purkkapopyhtye" ja listasuosikki Paper Lace, (The Night Chicago died; Billy don't be a hero).

Dr. Feelgood löytää keikkapaikalle
Dr Feelgoodille oli käydä nolosti, kun yhtye kertomansa mukaan erehtyi lentoajasta. Bändi oli keikkapäivän aamuna kadoksissa. Promoottori Antti Einiö onnistui lopulta paikallistamaan jo viihteelle heittäytyneen ryhmän Tukholmasta ja järjestämään kiireesti yksityiskonekuljetuksen Suomeen.

Brittibändit tekivät hyvät keikat. Yleisö arvosti Paper Lacen viimeisteltyä, melodista poppia ja taitavia laulustemmoja. Yhtye oli ennakkoon hieman nyreissään "kakkosbändin" paikastaan, mutta tämä järjestys oli sille varmasti parhaaksi. Dr. Feelgood nimittäin näytti illan päätteeksi kaapin paikan ja vastasi koviin odotuksiin sataprosenttisesti.

Rosoista musiikkia karuissa oloissa: Dr. Feelgoodin Wilko Johnson ja Lee Brilleaux.
Bändin esitys oli siihenastisen festivaalihistorian intensiivisin. Tunnelmaa ei viilentänyt edes ajoittainen rankka sade.
Bändin tiukan pelkistetty yhteissoitto, rosoinen soundi ja maaninen lavaliikehdintä nostivat yleisössä Feelgood-kuumeen. Väkivahva Thamesin suiston blues jäi muhimaan monen muusikonalun mielessä. Huomattiin myös, että rajua jytää voi soittaa pikkutakeissa.

2 comments:

Jussi said...

Jep jep jep, ei näitä voi tarpeeksi kehua...

tää nyt ei ehkä asiaan liity;

http://www.youtube.com/watch?v=E7N7UhSdhuw&feature=related

P W said...

Täsmälleen samaa mielta kitaransoittajasta!