Miksi kamppailu tuottaa nautintoa?

Hanhensulka kirjoittaa päreessään Keskustella vai eikö keskustella, kas siinä pulma muun muassa seuraavaa:

"...tulee joskus mieleen Michel Foucault'in näkemys, että valtaa harjoitetaan enemmän kuin sitä pidetään hallussa."

*
Valtaa todellakin harjoitetaan pikemminkin kuin pidetään hallussa. Yhtä lailla väkivaltaa harjoitetaan kuin pidetään hallussa.

Juridinen käsitys vallasta ja väkivallasta on yksipuolinen - ikäänkuin se, joka noudattaa vallan/väkivallan "protokollaa" ei samanaikaisesti itse koko ajan harjoittaisi valtaa/väkivaltaa.

Keskustelussa kamppailulajien väkivaltaisesta luonteesta olen yrittänyt painottaa nimenomaan tätä Foucault`n strukturalistista tapaa ymmärtää valta systeemin (urheilulajin) sisäisenä ominaisuutena, kuvata sitä fenomenologisella kielellä ja pohtia sen genealogiaa.

Vastaväittäjäni ovat pitäytyneet juridisessa mallissa ja korostavat yksilön autonomiaa sekä systeemin (pelin, urheilulajin) sääntöjä ja niiden puolueetonta kontrollia, joiden pitäisi kyetä kategorisesti/ontologisesti (ei ainoastaan metodologisesti) erottamaan toisistaan väkivalta ja sääntöjen puitteissa aiheutettu fyysinen tuska.

Juridisen mallin kannattajille väkivalta/valta on yksilön hallittavissa, valittavissa tai vältettävissä oleva "objekti", strukturalistisempi (sekä myös fenomenologisempi ja genealogisempi) näkemys sen sijaan esittää, että väkivalta/valta on ihmisluonteen ja yhteiskunnallisten systeemien sisäinen ominaisuus, jota ei voi poissulkea kuin keinotekoisesti (ei siis todellisesti) lainsäädännöllä, joka jo itsessään on vallan - joskus jopa väkivallan käyttöä.

Toisin sanoen juridinen käsitys perustuu jonkinlaiseen (itse-) petokseen, koska se olettaa, että ihmisyhteisö/yhteiskunnallinen systeemi on ikäänkuin tyhjä taulu, jonne voi kirjoittaa ja piirtää vain sen, mitä vapaus- ja omistusoikeus sallivat. Jos joku toimii vastoin lakia, hänet tuomitaan eikä "yhteiskuntataulu tahraannu".
Yksilöllisillä kyvyillä on merkitystä, mutta ne ovat (muka) yhteiskuntasopimuksen (pelin sääntöjen) kontrollissa.

Näin asia ei kuitenkaan ole. Ihmisyksilö eikä myöskään ihmisyhteisö eivät ole mikään tabula rasa kuten John Locke empiristinä ajatteli, eikä yhteisö toimi ikäänkuin se olisi vain yksi valtava ihmisyksilö kuten Thomas Hobbes oletti.
Näin ollen yhteisöä (peliä, systeemiä) ei myöskään voi hallita pelkästään yksilöitä koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia säätämällä.

*
Kamppailulajit heijastelevat ihmisen ja ihmisyhteisöjen synnynnäistä agonia ja aggressiivisuutta.
Lajin osanottajat "menevät itse asiaan" eli sääntöjen puitteissa käytävään armottomaan taisteluun. Lajin seuraajat puolestaan kokevat enemmän tai vähemmän simuloitua tyydytystä nähdessään suosikkinsa tai suosikkijoukkueensa voittavan vastustajansa.

Jos esimerkiksi jääkiekko tai nyrkkeily ei ole väkivaltaista sen vuoksi, että niissä kilpaillaan vapaaehtoisesti sääntöjen puitteissa, niin se nautinto, jonka sekä kilpailijat että katselijat kamppailusta saavat, perustuu aivan varmasti sekä leikinomaisten taidonnäytteiden aiheuttamaan ihastukseen että väkivaltaisten fyysisten otteiden nostattamaan kiihkoon ja hurmokseen!

Ihmiset ovat enemmän tai vähemmän sadomasokisteja sekä vallan/väkivallan, kilpailemisen että seksuaalisuuden suhteen...Me OLEMME elämiä, emme jumalia.

Katselkaa vaikka hevosia ja niiden lauma- sekä kosiorituaaleja. Vanha sanonta - "siinä aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun hevoset nai (tai jolloin uroslaumassa otellaan johtajan paikasta)" perustelkoon lopuksi, miksi väitän, että valta, väkivalta, kilpailu - jopa seksuaalisuus - juontuvat kaikki myös ihmisellä samasta alkuperästä, jossa tuskan ja nautinnon, vallan ja väkivallan, sodan ja kilpailun välille ei vielä ollut tehty käsitteellistä ja määritelmällistä eroa.

Arkaaisessa esihistoriassamme tuska ja nautinto, valta, väkivalta ja kilpailu olivat vielä yhtä ja samaa dionyysistä hurmosta eli yksilöitymätöntä voiman ja purkautumisen tunnetta.
Ja kun hieman raaputamme vuosituhansien aikana syntynyttä kulttuurista (apollonista) pintakerrosta, havaitsemme, että sieltä se löytyy sivilisaation kosmeettisen kuoren alta aivan sama dionyysinen "hirviö" kuin miljoona vuotta sitten. Ihminen.