Kommentti Kemppisen päreeseen Julkilaulu, ja etenkin Sediksen siellä esittämään mielipiteeseen.
*
Sori nyt vaan Sedis, mutta jos minun täytyisi osoittaa ihmisten sietokykyni laulamalla karaokea, niin mieluummin olisin sietämättä ketään - edes sinua.
Kuten sanottu laulaminen on ihan OK ja se yhdistää monella tapaa, mutta mennä johonkin savuiseen ja meluiseen kapakkaan, jossa tuskin kuulee omaa ääntään, kailottamaan liian yhteensulloutumisen aiheuttaman hämmennyksen lieventämiseksi ja/tai oman esiintymistarpeensa tyydyttämiseksi jotain päivän hittiä - se ei minusta yhdistä mitään eikä ketään vaan vaatii todellakin "sietokykyä".
En ole varmaankaan niin avoin ja ulospäin suuntautuva luonne kuin sinä, mutta miksi minun pitäisi - ei ainakaan sen takia, että voisin osoittaa "ryhmäytymiseni" ja sietokykyni muita kohtaan juuri karaoken avulla.
Karaoke on urbanisoitumisen - siis erittäin suuren väestötiheyden aiheuttama ilmiö, joka on selitettävissä sosiologisesti ja antropologisesti.
Joudumme varsinkin kaupunkikulttuurissa tuijottamaan toisiamme esim. julkisissa kulkuneuvoissa kuin kalat tyhjin silmin.
Mutta on outoa ja ahdistavaakin katsoa metrin päässä olevaa ihmistä robottimaisesti ja persoonattomasti.
Laulamalla karaokea täyteen sullotussa diskossa pystymme kuitenkin osoittamaan, että yhä vielä kommunikoimme - ja jotakuinkin samantyyppisillä koodeilla. Emme ole muuttuneet "kaloiksi" tai koneiksi. Olemme edelleenkin yhteisöön kuuluvia yksilöitä, joskin läpikäymällä/suorittamalla saman rituaalin kuin muutkin - "karaoke-initiaation."
Mitään syvempää ja todella yhdistävämpää kommunikaatiota karaoke ei kuitenkaan vielä ole, eikä siitä välttämättä edes sellaista kehkeydy, ellei sitten siirrytä hiljaisempiin kabinetteihin, joissa dialogin katarttinen vaikutus menee satakertaisesti syvemmälle kuin karaoken luoma pinnallinen yhteiselo -"chattailu" - tuo Blogistaniankin suosituin yhdessäolotapa.
www.wizz.ch/.
1 comment:
Hyviä ajatuksia. Vaikka olenkin enimmältään ollut pääkaupunkiseutulainen, niin viimeksi Helsingissä käydessäni tuli metrossa jotenkin sairas olo, kun piti tuijottaa puunaamojen ohi tai keskittyä radanvarren maisemiin. Kun olin istunut paikalleni, olin ja avaamassa suuni sanoakseni vastapäätä istuvalle jotain, mutta onneksi oivalsin, että sikäläisissä oloissa sellaista tekevät vain hullut ja humalaiset, mikä aiheuttaa puhuteltavan kasvolihasten kiristymistä ja entistä sinnikkäämpää ohikatsomista. Sellaisia tulee meistä helsinkiläistyneistä savolaisista ja savolaistuneistä helsinkiläisistä.
Post a Comment