Epäilijä vaikenee ja nauraa

PYRRHON JA NIETZSCHE

"Monet filosofit, kuten David Hume ja Bertrand Russell ovat luonnehtineet skeptisimiä akateemiseksi vitsiksi. Olettivatko he, että vitsi kerrottiin akateemisen maailman sisällä vai sen ulkopuolella?

Nietzsche näki Pyrrhonissa kaltaisensa ulkopuolisen. Pyrrhonille kuten Nietzschelle sanat olivat yhdenvertaisia. Jos jotakin voidaan todistaa sanoin, myös vastakkainen asia voidaan todistaa. Kielellinen totuus on ihmisille harha, (ja etenkin/RR) filosofeille rakas harha.


Vanhus: Aiotko sinä olla se, joka opettaa epäluuloa totuutta kohtaan?

Pyrrhon: Epäluuloa, jonka kaltaista ei tässä maailmassa vielä ole ollut. Epäluuloa kaikkea kohtaan, kaikkea. Se on ainoa tie saavuttaa totuus. Oikea silmä ei saa uskoa vasenta, ja valoa on alati kutsuttava pimeydeksi: tätä polkua teidän on seurattava.

Vanhus: Kuuntele ystäväiseni. Myös sinä puhut fanaatikon suulla!

Pyrrhon: Aivan oikein. Ja haluan epäillä kaikkia sanoja.

Vanhus: Silloin sinun on vaiettava.

Pyrrhon: Aion sanoa ihmisille, että heidän on vaiettava, ja myös epäiltävä minun vaikenemistani.

Vanhus: Perut siis aikeesi?

Pyrrhon: Päinvastoin, olet juuri osoittanut minulle portin, josta minun on kuljettava.

Vanhus: Enpä tiedä... Ymmärrämmekö toisiamme oikein?

Pyrrhon: Luultavasti emme.

Vanhus: Jos vain ymmärtäisit itseäsi!

(Pyrrhon kääntyy selin ja nauraa.)

Vanhus: Voi, ystäväni! Vaikeneminen ja nauraminen, onko se koko filosofiasi?

Pyrrhon: Se ei olisi huonoin filosofia."

*

Nietzsche: "Vaeltaja ja hänen varjonsa" (III osa teokseen "Inhimillistä, liian inhimillistä, 1878-1880)"


FILOSOFIN KUOLEMA (Summa, 2004)

Ote luvusta Skeptikon kuolemattomuus - Pyrrhon (Sebastian Slotte)

John Fogerty ilta - Radio Suomi, ma, 28.2.2005, klo. 20.04

Josper Knutas ja Teppo Nättilä

Hei!

Pyytäisin saada kuulla kappaleen "Someday never comes" CCR:n seitsemänneltä eli viimeiseltä albumilta - Mardi Gras (1972), jonka tarkoitus Johnin ajatuksissa oli hajottaa bändi lopullisesti, koska hän ei uskonut enää sen tulevaisuuteen - ainakaan, mikäli bändidemokratia sävellysten suhteen toteutettaisiin. Ja näin kävikin.

Tästä biisistä siteeraan erästä lainausta Hank Bordowitzin CCR -historiasta Bad Moon Rising. Historiikki on alaotsikoltaan "unauthorized", koskapa John ei lähtenyt tähän projektiin mukaan, mikä ei silti merkitse, etteivätkö hänen asiansa olisi "very very well documented" kuten Bordowitz itse sanoo.
Faktat ovat faktoja, vaikka eräät fanaattisimmat fanit eivät olekaan pitäneet H.B:n tavasta tuoda esiin eräitä Johnin vähemmän mairittelevia luonteenpiirteitä. No - minusta Bordowitz kirjoitti hienon ja ammattitaitoa osoittavan teoksen, eikä se ole hetkauttanut omaa arvostustani John Fogertyyn nähden tippaakaan. Tämän mielipiteeni mailasin myös Bordowitzille, joka siihen yllättäen kohteliaasti jopa vastasi.

Kieltämättä olen surullinen tapahtumien kulusta ja etenkin Johnin vakavista erimielisyyksistä bändin muiden jäsenten kanssa.
Huomautettakoon, että minulle CCR oli alunperin bändi ja perhe, jota johti John - se ei siis ollut Johnin sooloprojekti, vaikka hänen lahjakkuutensa koko sukseen mahdollistikin.

Mutta kuvitelkaapa itse mielessänne Johnin tilanne - huijatuksi tulleena, orjasopimuksen kahlehtimana artistina - 70/-80 luvun vaihteessa, jolloin hän lopulta päätyi myymään Fantasylle kaikki! jäljellä olevat taiteelliset oikeutensa omiin biiseihinsä päästäkseen vapaaksi Fantasy-pomo Saul Zaentzin orjuudesta. "I was getting such a low rate that giving up artist royalties was not that big a deal to me (eikö todellakaan ?!/RR). It was like cutting off your leg to save the rest of the body. I traded my past for my future (p.182)."

Näin ollen myös tästä syystä hänen intressinsä CCR-materiaaliin(sa) olivat lopulta aivan toiset kuin bändin muilla jäsenillä.

Toiveestani puheen ollen - siteeraan erästä edellä mainitussa kirjassa kahdesti esitettyä lainausta rock-guru Greil Marcukselta: "Greil Marcus in CREEM agreed (of the highlight of the album):I found myself in the midst of a song so overwhelming, so true and unflinching I started to cry and would have called John Fogerty to thank him if his number was listed. I played and played it again and again and finally quit when I realized that the song was stronger than I was...(p.3,138)."

Seuraavassa myös CCR-rytmiryhmän - Doug Cliffordin ja Stu Cookin - mietteitä mainitun kappaleen syntyhistoriaan liittyvistä asioista. " John had left home," Doug expanded. "He left his family and his little boy (John palasi kuitenkin takaisin parin vuoden päästä!/RR). His father left him when he was child and had a divorce. John felt very guilty about it, and very bad. It was a deep, deep, deep song. It was the most personal song John ever did. I think it´s a beautiful song. It`s a song that really didn`t get it`s just reward, since the album was so strange."
"I´ve always felt "Someday never comes" was John`s finest song, Stu says. It brought tears to my eyes, as well (p.136)."

Ja mitä tunnustikaan R.E.M. yhtyeen Michael Stipe viime vuoden lokakuussa Vote for Change kiertueella kappaleesta Dejavu (all over again). "I heard a good story about how Michael Stipe had expressed to Fogerty that he had been moved to tears the first time he heard Fogerty play the song on an earlier date. The next night, he found lyrics to the song, with a personal note from Fogerty, in his dressing room (Blogcritics.org)."

John Fogerty siis osaa yhä tehdä loistavia rock-lauluja/- balladeja. Ei enää samalla vauhdilla kuin kauan sitten CCR:ssä, mutta osaa kuitenkin. Ja nämä laulut elävät ja tulevat elämään edelleen - aivan kuten Beatlesienkin biisit. Niistä on tullut osa populaarimusiikin eetosta - ei ainoastaan sen historiaa.

Terv. Rauno Räsänen

Josperille: Olen syntyjään "Kotkan poikii ilman siipii." Nuorempi veljeni Jari on vaikuttanut ja vaikuttaa sellaisissa bändeissä kuin Ypö-Viis ja Avo Heyskanen. Jari asuu edelleen Kotkassa - minä vaihteeksi Helsingissä. Kummallakin on liput Fogertyn tulevalle Helsingin keikalle (2. 3) kuten oli myös kesällä -97.

Eräs vastaus Esa Saariselle

HEI

Olen kyllä lukenut kirjasi "Erektio Albertinkadulla" - tosin kauan kauan sitten. Ja Sartre-kirjasi jopa löytyy vaatimattomasta kirjahyllystäni. Vuonna - 83 en tosin ymmärtänyt filosofiasta paljonkaan. Olin silloin lukenut Nietzschen lisäksi "vain" eksistentialismia ja marxismia sekä psykoanalyysin teorioita - siis Frankfurtin koulukunnan Kriittistä teoriaa (lähinnä Dan Steinbockin kirjojen - Sisäistetty herruus, Narsismin fasismi - kautta).

Pari Nietzscheen liittyvää suomenkielistä arviointia - Aarne Kinnunen ja Tarmo Kunnas - olin myös lukenut vuoteen -83 mennessä, mutta vasta alettuani vuonna - 94 (40:enä) lukea filosofiaa - Helsingin vaatimuksilla - systemaattisemmin, opin ymmärtämään Nietzscheä paremmin. Tämä saattaa kuulostaa hieman paradoksaaliselta, koska Hesassa vallitsee edelleenkin analyyttisen filosofian monopoli - ei tosin tietenkään enää samassa määrin kuin yli 20 vuotta sitten.

Heikki Kanniston mukaan Nietzschen tutkiminen ja Nietzschestä luennoiminen olisi kuitenkin vielä 25 - 30 vuotta sitten ollut täysin mahdotonta Hesan filosofian laitoksilla.

Joka tapauksessa Heikki Kanniston Nietzsche-luentokurssi (Lappeenrannassa - 99) oli minulle mainio synteesi aiheesta, ja nivoi Nietzsche-ymmärrystäni koherentimmaksi "paketiksi", josta oli hyvä jatkaa ja kehitellä omaa näkemystään/tulkintaansa. Myös Kanniston Heidegger/Wittgenstein - luennot (-98) ja etiikan cumu (-97) - samoin Lappeenrannassa - sekä Hesan Schopenhauer-luennot (-2003) ovat olleet minulle hyvin tärkeitä ja antoisia.

Niin - filosofian historian approssa taisin lopulta tentata sinun oppikirjasi. Sanoin kerran Kannistolle, että olinpa sitten (luvalla sanoen - varsin ambivalentisti) mitä mieltä tahansa Esa Saarisesta, niin tämä kyseinen kirja on mielestäni innostavasti ja muutenkin hyvin kirjoitettu - siis erittäin miellyttävä lukea ja tenttiä.

Toinen vaihtoehto yli 10 vuotta sitten olisi vielä ollut Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (jonka ilmeisesti sinä itse olet tenttinyt?). Kuten tiedät, se on tietosanakirjamainen ja käsikirjamainen opus, joka käyttökelpoisuudestaan huolimatta on valitettavasti sekä turhan yksityiskohtainen että turhan laaja nimenomaan perusopintojen tenttikirjaksi. Sitäpaitsi mm. Schopenhauer, Kierkegaard ja Nietzsche saavat siinä täysin mitättömän ja nuivan käsittelyn.

*

Sen verran kuitenkin kritiikkiä Nietzsche-tulkintaasi kohtaan, että minun mielestäni olet painottanut joskus aivan liikaa Nietzschen dionyysista voluntarismia/optimismia. Nietzsche itse sen sijaan on todennut pitävänsä Ikuisen paluun ajatusta ehkäpä kaikkein syvällisimpänä oivalluksenaan (mm. Ecce Homo), ja sitä se - suhteutettuna Nietzschen individualistiseen perspektivismiin - minunkin mielestäni on.

Kuten Bernd Magnus on kirjoittanut, ikuinen paluu voidaan ymmärtää ikäänkuin Nietzschen eksistentiaaliseksi imperatiiviksi eli vastavedoksi Kantin kategoriselle imperatiiville.
Nietzscheä ei siis voi pitää pelkästään suuntaa vailla olevan ("suunnattoman") individualismin profeettana, kuten jopa Charles Taylor väittäisi.

Ikuisen paluun ajatus katkaisee moisilta väitteiltä siivet (perusteet) yhtä nopeasti ja radikaalisti kuin se pysäyttää rajattoman voluntarismin; - ei tietenkään lopullisesti mutta silti jokaisena hetkenä, jolloin yritämme mahdollisimman spontaanisti suunnata tahtomme, minne sitten ikinä haluammekin!
Nietzsche itse kirjoittaa Zarathustrassa, ettei tahtoa ja vapautta voi ymmärtää pelkästään vapautena jostakin vaan samanaikaisesti ja ehdottomasti myös vapautena johonkin.
Isaiah Berlinin esitys aiheesta ei siis olisi ollut mitään uutta tälle filosofian historian ehkä nerokkaimmalla ekspressionistille.

Yli-ihminen ja Ikuinen paluu ovat Nietzschen "soteriologian" vastapoolit. Ja kuten minusta yhä enenevässä määrin on alkanut näyttää, näin syntyvä "ambivalenssi" tai osuvammin: kaksoissidos, on kuin onkin aidosti sukua teologiselle ajattelulle ja ylipäätään hyve-etiikalle, mutta nyt tietenkin ilman kristinuskon Jumalaa ja sen eksplisiittistä mytologiaa, - sekä myös ilman Aristoteleen loogista apparaatistoa, jossa hyveen psykologinen ja eksistentiaalinen ymmärtäminen supistetaan neutraaliksi rationaaliseksi toiminnaksi - ikäänkuin sellaista olisi olemassakaan muuten kuin täysin loogisfiktiivisenä operaationa!

Olen sivunnut (mutta vain sivunnut) tätä problematiikka mm. blogini RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia luvussa "Kirje Matti Myllykoskelle." Kts.myös tämän mailin otsikko/aihe.


T. Rauno Räsänen

RAIVOISA, KAIKKIVALTIAS NAINEN

HEI

Tässäpä kunnon pakanalliskosmologinen runo läheltä kristinuskon syntysijoja.
Vapise Paavi palleinesi! Nyt palvotaan "pillua."

*

Eläköön siis vastakohtien ykseys: Coinsidentia Oppositorum!

Mutta koska tekniikka kehittyy ja me sitä innokkaasti sovellamme, tämä kehitys on väistämätön muutenkin: Cyborgeiksi muuttuneina meistä tulee konkreettisesti androgyynejä. (Mitä nyt runoijat ovat olleet kaksineuvoisia jo vuosituhansien ajan...ja fyysikot kvanttimekaniikan keksimisen jälkeen!)


Terv. " Tuntoihinsa tullut" kulttuuriandrokraatti. ( Vakavasti puhuen: Tämä on todella vaikuttava ja inspiroiva runo, joka antaa aihetta vakavaan ja syvälliseen mietiskelyyn. Suomennos löytyy alempaa, joskaan ei rivitettynä.)

*

THE GNOSTIC SOCIETY LIBRARY

The Nag Hammadi Library
The Thunder, Perfect Mind
Translated by George W. MacRae


I was sent forth from the power,
and I have come to those who reflect upon me,
and I have been found among those who seek after me.
Look upon me, you who reflect upon me,
and you hearers, hear me.
You who are waiting for me, take me to yourselves.
And do not banish me from your sight.
And do not make your voice hate me, nor your hearing.
Do not be ignorant of me anywhere or any time. Be on your guard!
Do not be ignorant of me.
For I am the first and the last.
I am the honored one and the scorned one.
I am the whore and the holy one.
I am the wife and the virgin.
I am and the daughter.
I am the members of my mother.
I am the barren one
and many are her sons.
I am she whose wedding is great,
and I have not taken a husband.
I am the midwife and she who does not bear.
I am the solace of my labor pains.
I am the bride and the bridegroom,
and it is my husband who begot me.
I am the mother of my father
and the sister of my husband
and he is my offspring.
I am the slave of him who prepared me.
I am the ruler of my offspring.
But he is the one who begot me before the time on a birthday.
And he is my offspring in (due) time,
and my power is from him.
I am the staff of his power in his youth,
and he is the rod of my old age.
And whatever he wills happens to me.
I am the silence that is incomprehensible
and the idea whose remembrance is frequent.
I am the voice whose sound is manifold
and the word whose appearance is multiple.
I am the utterance of my name.
Why, you who hate me, do you love me,
and hate those who love me?
You who deny me, confess me,
and you who confess me, deny me.
You who tell the truth about me, lie about me,
and you who have lied about me, tell the truth about me.
You who know me, be ignorant of me,
and those who have not known me, let them know me.
For I am knowledge and ignorance.
I am shame and boldness.
I am shameless; I am ashamed.
I am strength and I am fear.
I am war and peace.
Give heed to me.
I am the one who is disgraced and the great one.
Give heed to my poverty and my wealth.
Do not be arrogant to me when I am cast out upon the earth,
and you will find me in those that are to come.
And do not look upon me on the dung-heap
nor go and leave me cast out,
and you will find me in the kingdoms.
And do not look upon me when I am cast out among those who
are disgraced and in the least places,
nor laugh at me.
And do not cast me out among those who are slain in violence.
But I, I am compassionate and I am cruel.
Be on your guard!
Do not hate my obedience
and do not love my self-control.
In my weakness, do not forsake me,
and do not be afraid of my power.
For why do you despise my fear
and curse my pride?
But I am she who exists in all fears
and strength in trembling.
I am she who is weak,
and I am well in a pleasant place.
I am senseless and I am wise.
Why have you hated me in your counsels?
For I shall be silent among those who are silent,
and I shall appear and speak,
Why then have you hated me, you Greeks?
Because I am a barbarian among the barbarians?
For I am the wisdom of the Greeks
and the knowledge of the barbarians.
I am the judgement of the Greeks and of the barbarians.
I am the one whose image is great in Egypt
and the one who has no image among the barbarians.
I am the one who has been hated everywhere
and who has been loved everywhere.
I am the one whom they call Life,
and you have called Death.
I am the one whom they call Law,
and you have called Lawlessness.
I am the one whom you have pursued,
and I am the one whom you have seized.
I am the one whom you have scattered,
and you have gathered me together.
I am the one before whom you have been ashamed,
and you have been shameless to me.
I am she who does not keep festival,
and I am she whose festivals are many.
I, I am godless,
and I am the one whose God is great.
I am the one whom you have reflected upon,
and you have scorned me.
I am unlearned,
and they learn from me.
I am the one that you have despised,
and you reflect upon me.
I am the one whom you have hidden from,
and you appear to me.
But whenever you hide yourselves,
I myself will appear.
For whenever you appear,
I myself will hide from you.
Those who have [...] to it [...] senselessly [...].
Take me [... understanding] from grief.
and take me to yourselves from understanding and grief.
And take me to yourselves from places that are ugly and in ruin,
and rob from those which are good even though in ugliness.
Out of shame, take me to yourselves shamelessly;
and out of shamelessness and shame,
upbraid my members in yourselves.
And come forward to me, you who know me
and you who know my members,
and establish the great ones among the small first creatures.
Come forward to childhood,
and do not despise it because it is small and it is little.
And do not turn away greatnesses in some parts from the smallnesses,
for the smallnesses are known from the greatnesses.
Why do you curse me and honor me?
You have wounded and you have had mercy.
Do not separate me from the first ones whom you have known.
And do not cast anyone out nor turn anyone away
[...] turn you away and [... know] him not.
[...].
What is mine [...].
I know the first ones and those after them know me.
But I am the mind of [...] and the rest of [...].
I am the knowledge of my inquiry,
and the finding of those who seek after me,
and the command of those who ask of me,
and the power of the powers in my knowledge
of the angels, who have been sent at my word,
and of gods in their seasons by my counsel,
and of spirits of every man who exists with me,
and of women who dwell within me.
I am the one who is honored, and who is praised,
and who is despised scornfully.
I am peace,
and war has come because of me.
And I am an alien and a citizen.
I am the substance and the one who has no substance.
Those who are without association with me are ignorant of me,
and those who are in my substance are the ones who know me.
Those who are close to me have been ignorant of me,
and those who are far away from me are the ones who have known me.
On the day when I am close to you, you are far away from me,
and on the day when I am far away from you, I am close to you.
[I am ...] within.
[I am ...] of the natures.
I am [...] of the creation of the spirits.
[...] request of the souls.
I am control and the uncontrollable.
I am the union and the dissolution.
I am the abiding and I am the dissolution.
I am the one below,
and they come up to me.
I am the judgment and the acquittal.
I, I am sinless,
and the root of sin derives from me.
I am lust in (outward) appearance,
and interior self-control exists within me.
I am the hearing which is attainable to everyone
and the speech which cannot be grasped.
I am a mute who does not speak,
and great is my multitude of words.
Hear me in gentleness, and learn of me in roughness.
I am she who cries out,
and I am cast forth upon the face of the earth.
I prepare the bread and my mind within.
I am the knowledge of my name.
I am the one who cries out,
and I listen.
I appear and [...] walk in [...] seal of my [...].
I am [...] the defense [...].
I am the one who is called Truth
and iniquity [...].
You honor me [...] and you whisper against me.
You who are vanquished, judge them (who vanquish you)
before they give judgment against you,
because the judge and partiality exist in you.
If you are condemned by this one, who will acquit you?
Or, if you are acquitted by him, who will be able to detain you?
For what is inside of you is what is outside of you,
and the one who fashions you on the outside
is the one who shaped the inside of you.
And what you see outside of you, you see inside of you;
it is visible and it is your garment.
Hear me, you hearers
and learn of my words, you who know me.
I am the hearing that is attainable to everything;
I am the speech that cannot be grasped.
I am the name of the sound
and the sound of the name.
I am the sign of the letter
and the designation of the division.
And I [...].
(3 lines missing)
[...] light [...].
[...] hearers [...] to you
[...] the great power.
And [...] will not move the name.
[...] to the one who created me.
And I will speak his name.
Look then at his words
and all the writings which have been completed.
Give heed then, you hearers
and you also, the angels and those who have been sent,
and you spirits who have arisen from the dead.
For I am the one who alone exists,
and I have no one who will judge me.
For many are the pleasant forms which exist in numerous sins,
and incontinencies,
and disgraceful passions,
and fleeting pleasures,
which (men) embrace until they become sober
and go up to their resting place.
And they will find me there,
and they will live,
and they will not die again.

Selection made from James M. Robinson, ed., The Nag Hammadi Library, revised edition. HarperCollins, San Francisco, 1990.


Gnostinen hymni jumaluudelle -räjäytä tajuntasi Nag Hammadin papyroksilla

Nag Hammadin autiomaahan kätketyn kirjaston mielenkiintoisimpiin ja järkyttävimpiinkin löytöihin kuuluu runoelma, joka tunnetaan nimellä "The Thunder Perfect Mind". Osa tekstistä on abstraktin filosofista, ja osa hyvinkin fyysistä. Yhtymäkohtia löytyy mm. Isis-kulttiin, Ishtarin manalan matkaan, ja muihin vanhoihin myytteihin. Pythagoras, joka lukujen kauneudessa kuuli sfäärien musiikkia, tiesi hänkin jotakin, mutta mistä? Löytö-yhteys ja sisältö liittävät runon varhaiskristillisyyteen, mutta jumaluus on nainen!?!? Emme jää odottamaan tekstin liittämistä ev.lut.-kirkkohistorian opetukseen, vaan annamme sen teidän luettavaksenne nyt ja heti:

Myrskyisä Täydellinen Mieli "The Thunder Perfect Mind", Nag Hammadin asiakirjoista englannin kautta suomennettuna.

Minut on lähettänyt voima, ja minä tulen niille, jotka kuvastuvat minun kauttani, ja minut on löydetty niiden joukosta, jotka etsivät minua. Katso minuun, sinä joka kuvastut minun kauttani, ja te jotka kuuntelette, kuulkaa minua. Sinä, joka olet odottanut minua, ota minut itseesi. Äläkä käännä katsettasi minusta. Äläkä anna äänesi tai kuulemisesi vihata minua. Älä ole tietämätön minusta koskaan äläkä missään. Pysy valppaana! Älä ole tietämätön minusta. Sillä minä olen ensimmäinen ja viimeinen. Minä olen kunnioitettu ja halveksittu. Minä olen huora ja minä olen pyhimys. Minä olen vaimo ja minä olen neitsyt. Minä olen tytär. Olen äitini jäsenet. Olen se joka on hedelmätön ja lukuisat ovat hänen poikansa. Olen hän jonka häät olivat suurenmoiset, eikä minulla ole aviomiestä. Olen kätilö ja hän joka ei kanna. Loistan ahkerassa työssäni. Olen morsian ja olen sulhanen, ja se joka karkoittaa minut, on aviomieheni. Olen äitini isä ja mieheni sisar ja hän on jälkeläiseni. Minä olen sen orja, joka huolehtii minusta Olen jälkeläiseni hallitsija. Mutta hän on se joka karkoittaa minut ennenkuin syntyy. Ja hän on jälkeläiseni ajassa, ja voimani on hänestä. Minä olen hänen nuoruutensa voima, ja hän on sauvani vanhuudessani. Ja mitä hän tahtoo, tapahtuu minulle. Olen käsittämätön hiljaisuus ja ajatus joka muistetaan yhä uudelleen. Olen ääni jonka sävel on moninkertainen ja sana joka ilmestyy monissa muodoissa. Olen lausuttu nimeni
Miksi sinä, joka vihaat minua, rakastat minua, ja vihaat niitä jotka rakastavat minua? Sinä, joka kiellät minut, tunnusta minut, ja sinä joka tunnustat minut, kiellä minut. Sinä, joka kerrot totuuden minusta, valehtele minusta, ja sinä joka olet valehdellut minusta, kerro minusta totuus. Sinä joka tunnet minut, ole tietämätön minusta, ja ne jotka eivät minusta tiedä, anna heidän tulla tietämään. Siksi olen tietoisuus ja tietämättömyys. Olen häpeä ja ylpeys. Olen hävytön; Olen häpeissäni. Olen rohkea ja olen peloissani. Olen sota ja rauha. Pidä minut mielessäsi. Olen se joka häväistiin ja olen kunnioitetuin. Pidä mielessäsi köyhyyteni ja rikkauteni. Älä ole röyhkeä minulle, kun minut on karkoitettu maasta, ja sinä löydät minut tulevasta. Äläkä katso minua kun olen lantakasassa äläkä jätä minua kun olen heitetty ulos. ja sinä löydät minut kuningaskunnasta. Äläkä katso minua kun minut on heitetty häväistyjen joukkoon ja vähäisimpiin paikkoihin, äläkä naura minulle. Äläkä heitä minua ulos niiden joukkoon, joille on tehty väkivaltaa. Mutta, minä olen armahtava ja minä olen julma. Ole valppaana! Älä vihaa kuuliaisuuttani äläkä rakasta itsehillintääni. Älä hylkää minua heikkoudessani, äläkä pelkää voimaani. Miksi halveksit pelkoani ja kiroat ylpeyttäni? Mutta minä olen se joka on läsnä kaikessa pelossa ja järistysten voima. Olen hän joka on heikko, ja olen hyvä hyvillä paikoilla. Olen mieletön ja olen viisas. Miksi olet vihannut minua konsiilissasi? Siksi olen hiljaa hiljaisten joukossa, ja tulen ilmestymään ja puhumaan. Miksi sitten olet vihannut minua, sinä kreikkalainen? Koska olen barbaari barbaarien joukossa? Koska olen kreikkalaisten viisaus ja olen barbaarien viisaus. Olen kreikkalaisten tuomio ja barbaarien tuomio. Olen se jonka kuva on suuri Egyptissä ja olen se jolla ei ole kuvaa barbaarien joukossa. Minä olen se joka vihataan kaikkialla ja minua rakastetaan kaikkialla. Minua kutsutaan elämäksi, ja sinä kutsut minua kuolemaksi. Minä olen se jota he kutsuvat laiksi, ja sinä kutsut minua laittomuudeksi. Olen se jota olet tavoitellut ja olen se mitä olet saalistanut. Olen se jota olet hajoittanut, ja olet kokoontunut luokseni. Minä olen se jonka edessä olet ollut häpeissäsi, ja sinä olet ollut hävytön minulle. Minä olen se jolle ei vietetä juhlia, ja minun juhlani ovat lukuisat. Minä, minä olen jumalaton, ja minä olen se jonka Jumala on suuri. Olen se jonka kautta heijastut, ja jota halveksit. Olen oppimaton, ja he oppivat minulta. Olen se jota halveksit, ja sinä heijastut kauttani. Olen se jolta kätkeydyt, ja näyttäydyt minulle. Mutta minne tahansa kätkeydyt, sinne tulen ilmestymään sinulle. Missä tahansa ilmestyt, siellä kätkeydyn sinulta. Ne joilla on ... mielettömästi ... Vie minulta [...ymmärrys] surusta, ja ota minut itsellesi ymmärryksestä ja surusta. Ja ota minut itsellesi rumista ja raunioituneista paikoista, ja ryöstä noista paikoista, jotka ovat hyviä rumuudessaankin. Pois häpeästä ota minut häpeämättömästi, ja pois häpeämättömyydestä ja häpeästä, kohota jäseneni itsellesi. Ja astu luokseni, sinä joka tunnet minut ja sinä joka tunnet jäseneni, ja aseta suuret pienten ensimmäiseksi luotujen joukkoon. Tule eteenpäin lapsuuteen, äläkä halveksi sitä vaikka se on pieni ja vähäinen. Älä käännä suuruutta pois pienuudesta, koska pienuus tunnetaan suuruudesta. Miksi kiroat minua ja kunnioitat minua? Sinä olet haavoittunut ja olet saanut armon. Älä eristä minua ensimmäisestä jonka olet saanut tietää. Äläkä heitä ketään ulos tai aja ketään ulkopuolelle [...] ajaa ulos ja [...tietää] häntä. [...] Mikä on minun [...] Minä tiedän ensimmäisen ja muut hänen jälkeensä minä tiedän. Mutta minä olen [...:n] mieli ja [...:n] lepo. Olen tietoisuus kysymyksistäni, ja löytäminen niille jotka etsivät minua, ja käsky niille jotka kysyvät minua, ja voimien voima on tietoisuuteni enkeleiden, jotka on asetettu sanoillani, ja jumalien heidän vuodenajoissaan minun neuvostani, ja jokaisen miehen, joka on kanssani, hengen, ja naisen joka on luonani. Minä olen se jota kunniotetaan ja jota ylistetään, ja jota halveksitaan ivallisesti. Olen rauha, ja sota syttyy minmun vuokseni. Olen muukalainen ja kansalainen. Olen sisältö ja se jolla ei ole sisältöä. Ne joilla ei ole yhteyttä minuun ovat tietämättömiä minusta, ja ne jotka ovat sisällössäni ovat ne jotka tietävät minut. Ne jotka ovat liittyneet minuun, ovat tietämättömiä minusta, ja ne jotka ovat kaukana minusta, ovat ne jotka tuntevat minut. Sinä päivänä, kun kohtaan sinut, olet kaukana minusta, ja päivänä, jolloin olen kaukana sinusta, olen kanssasi. [Olen...] kanssa. [Olen...] luontojen. [Olen...] henkien luomisen. [...] sielujen pyyntö. Olen hallitsemattoman hallinta. Olen hajaannuksen yhdistyminen. Olen sitoutuminen ja olen hajaantuminen. Olen alhaalla, ja he tulevat nostamaan minut. Olen tuomio ja vapauttaminen. Minä, minä olen synnitön, ja synnin juuret lähtevät minusta. Olen (ulospäin) näkyvä himo, ja sisäinen itsehallinta on minusta. Olen kuuleminen, joka on kunnioitettavaa kaikille ja puhe johon ei voi tarttua. Olen mykkä joka ei puhu, ja suuri monissa sanoissani. Kuuntele minua kärsivällisesti, ja opi töykeyksistäni. Olen hän joka huutaa julki, maailman kasvojen edessä. Valmistan leivän ja mieleni on sen kanssa. Olen se joka huutaa julki, ja kuuntelen. Minä ilmestyn ja [...] kuljen sisään [...] minun [...] sinetillä. Minä olen [...] puolustaja [...]. Olen se joka kutsuu totuutta ja väärentämättömyyttä [...]. Sinä kunnioitat minua [...] ja sinä supiset minua vastaan. Sinä joka olet voittaja, tuomitse se joka voittaa sinut ennenkuin he tuomitsevat sinut, koska tuomari ja erikoisuus on sinussa. Jos olet tuomittu tämän (vihollisesi) toimesta, kuka vapauttaa sinut? Tai jos sinut on vapautettu hänen toimestaan, kuka kykenee pidättämään sinut? Mikä on sisälläsi, on ulkopuolellasi, ja kuka vaatettaa sinut ulkoa, on se joka muotoilee sinut sisältä. Ja mitä näet ulkona itsestäsi, sen sinä näet itsesi sisällä; se on aineellista ja se on sinun ulkoasusi. Kuulkaa minua, te kuulijat ja oppikaa sanoistani, jotka tunnette minut. Olen kuuleminen, mikä on kunnioitettavaa kaikille, Olen puhe jota ei voi tajuta. Olen sävelen nimi ja nimen sävel. Olen kirjeen sinetti ja osoitteen määräys. Ja minä [...]. (kolme riviä puuttuu) .... [...] valo [...]. [...] kuulijat [...] sinulle [...] suuri voima. Ja [...] ei voi muuttaa nimeä. [...] sille joka loi minut. Ja lausun hänen nimensä. Katson hänen sanojaan ja kaikki kirjoitukset jotka ovat päättyneet. Painakaa mieleenne, te kuulijat ja te siis, enkelit ja ne jotka on lähetetty, sinun henkesi joka on noussut kuolleista. Siksi Minä olen se joka on yksin olemassa, eikä minulla ole ketään joka tuomitsisi minut. Monille ovat mielyttäviä tavat, jotka esiintyvät lukemattomissa synneissä, ja kyvyttömyydessä hillitä halujaan, ja kelvottomassa kärsimyksessä, ja katoavissa nautinnoissa, joita (miehet) haluavat kunnes tulevat järkiinsä ja menevät levolliseen paikkaan. Ja he löytävät minut sieltä, ja he saavat elää, eikä heidän tarvitse koskaan kuolla.

Poimittu 1945 löydetyistä "Nag Hammadin" käsikirjoituksista: James M. Robinson, ed., The Nag Hammadi Library, HarperCollins, San Francisco, 1990

Tässä mainiot sanat - kuka tekee sävelen?

FUNERAL BLUES

Stop all the clocks, cut off the telephone,
Prevent the dog from barking with a juicy bone,
Silence the pianos and with muffled drum
Bring out the coffin, let the mourners come.

Let aeroplanes circle moaning overhead
Scribbling on the sky the message He Is Dead,
Put crepe bows round the white necks of the public doves,
Let the traffic policemen wear black cotton gloves.

He was my North, my South, my East and West,
My working week and my Sunday rest,
My noon, my midnight, my talk, my song;
I thought that love would last for ever; I was wrong.

The stars are not wanted now: put out every one;
Pack up the moon and dismantle the sun;
Pour away the ocean and sweep up the wood,
For nothing now can ever come to any good.

W. H. Auden

NYKYFYSIIKAN ERÄS FILOSOFISESTIKIN TÄRKEÄ ONGELMA

Kyösti Blinnikka:

Einstein-Podolsky-Rosen-paradoksi (EPR-paradoksi) ja Bellin teoreema

Kvanttiteorian perusteiden tarkastelua

Tämän tekstin tarkoituksena on esitellä lukijalle modernin fysiikan - so. kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian - aiheuttamia filosofisluonteisia ongelmia luonnonkuvailussa. 1900-luvun alkupuolella syntynyt kvanttimekaniikka ja sen perustalle rakentuva luonnonkuvailu poikkeaa monin osin klassisen "newtonilaisen" fysiikan kuvailusta. Einstein-Podolsky-Rosen-paradoksi (EPR-paradoksi, EPR-ajatuskoe tai EPR-argumentti vuodelta 1935) ja siihen perustuva Bellin teoreema (John S. Bell, 1964) havainnollistavat kouriintuntuvalla tavalla "kvanttitodellisuuden" ja "klassisen todellisuuden" eroa.

Kirjoituksen aihepiiri edustaa hyvin kiehtovaa alaa, joka on alkanut kiinnostaa maallikkojakin. Albert Einstein, Boris Podolsky ja Nathan Rosen esittivät vuonna 1935 ajatuskokeen, jota 1970 - 80 - luvuilla on voitu tutkia kokeellisesti. EPR-kirjoituksessa esitettiin fysikaaliselle todellisuudelle muutama oletus (ns. "lokaalisuusehto" ja "todellisuusehto"), joita arkiajattelussa pidetään yleisesti aivan keskeisinä. Myöhemmät teoreettiset tarkastelut ja tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että EPR-kirjoituksessa asetetut ehdot eivät toteudu, joten olemme mielenkiintoisen ongelman edessä.

Sisältö

1. Johdanto

Johdatus EPR-paradoksiin
Historiallista taustaa
Kvanttimekaniikan kööpenhaminalainen tulkinta
Einsteinin kritiikki kvanttimekaniikkaa kohtaan
Bohr-Einstein-dialogi

2. EPR- ajatuskoe

Alkuperäinen EPR-kirjoitus (1935)
David Bohmin versio EPR-ajatuskokeesta; spinkorrelaatiokoe (1951)
EPR-ajatuskokeesta Bellin teoreemaan (1964- )

3. Bellin teoreema

Piilomuuttujat. Lokaalisuus. Realismi
Fotonikorrelaatiokoe
Bellin teoreeman yksinkertainen esitys

4. Bellin teoreema ja kvanttimekaniikan tulkinnat

Teorian tulkinnasta
Kvanttimekaniikan kööpenhaminalainen tulkinta
Kvanttimekaniikan realistinen tulkinta
Kvanttimekaniikan joukkotulkinta

5. Bellin teoreema ja todellisuuskäsitys

Fysiikan ja filosofian suhteesta
Realismin eri muotoja
Heikko realismi
Bohm ja jakamaton kokonaisuus
d'Espagnat ja avoin realismi

6. WWW-sivuja ja kirjallisuusviitteitä

Viitteitä

Tämä teksti perustuu fysiikan pro gradu -tutkielmaan, jonka tein Jyväskylän yliopistossa v.1989. Alkuperäistä tutkielmaa on lyhennetty siten, että teksti olisi mahdollisimman helppolukuista ja ymmärrettävää. Matematiikkaa ei käytetä juuri ollenkaan. Selvää on, että näin lyhyessä tekstissä voi esitellä EPR-ongelmaa vain pintapuolisesti, tässä suhteessa viittaan lopussa olevaan kirjallisuusluetteloon.

Salainen koodi suomalaiselle toverille 1948

N.O.C.T. - urno - runo

I

+pieässä niokeehyvin


pllleisr den ol kiinnhitunu

voiun sua wölye enkeliLöjhuta mio lohjik6a muioa tsjnbyl..


II

itkekoskaz en enööä uuta jakssa

kolme lasajta tapetytiin

miehenmi tapentti


III HYÖÖÖKKKÄÄYAS - - -44


IY RAUHOIOTTUMINE...LAPINSOTA..ASEKÄTKNRÄ


YI

en ihjtyt3ek enää


viha vain rakaastan

n rakasran ,rakasran, raakaqsra


rakastan.......(?)

ekä,toiso

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


kuusi luitia läpipään , kommunivmi

...kommunismi.....


1948


(osa paperista on palanut karrelle, joten tekstiä ei voi enää tunnistaa...)

HOWDY FRIEND!

ROKKIA JA FILOSOFIAA

- Yritänpä hiukan fiilistellä, kun olen (tai kone on!) downloadannut eilen ja tänään kahta varsin karismaattista artistia/ bändiä. Mutta kovin erilailaista vain on karismaattisuutensa. Kyseessä ovat Bob Dylan ja Lemmy/Motorhead.

- Dylanilta annan esimerkkinä 1) ensi kesänä 40 vuotta sitten tapahtuneen esityksen Newportin jazz/folk? festivaaleilta ja 2) vuodelta - 75 olevan biisin joltain stadionkeikalta. Ensimmäisen nimi on "Chimes of freedom."

- Dylan esittää "Chimes of freedom" -kappaleen yksin, akustisella kitaralla ja huuliharpulla kuten hän siihen aikaan aina teki. Kaunis laulu, sanat pitäisi vain kuulla/ymmärtää paremmin. Korvaan jäi sellainenkin ilmaisu kuin "naked wonder." Runoilijoilla on kyky puhua metaforisesti ja oxymoroneja käyttäen: esim. "living dead, mortal God, eloquent silence."
Tässä esityksessä on historian havinaa. En kuitenkaan tarkoita, että ajan hammas olisi syönyt sitä, sillä Dylanin parhaimmat biisit kestävät aikaa erinomaisesti.

- Toinen esitys kestää lähes sekunnilleen saman verran kuin ensimmäinen, ja se on video. Biisi on kuuluisaakin kuuluisampi: "A Hard rain is gonna fall" jne. Stadion on jumalattoman suuri, eikä se ole täynnä, mutta koko nurmikenttä sen sijaan on aivan täynnä ihmisiä; - paha veikata, mutta kyllä porukkaa varmasti yli 20000 löytyy.

- Dylanin taustalaulajina ovat hänen kannaltaan kaksi varsin merkittävää ihmistä: Joan Baez ja Roger "12-kieli-Rickenbacker" McQuinn (The Byrds). Kappaleessa riittää säkeistöjä, jotka alkavat aina kysymyksellä - jotenkin näin: "What did you see/hear/meet jne. my blue eyed son, what did you see my darling young one...? "Ja sitten poika kertoo isälleen, kuinka karmeita asioita ja ihmiskohtaloita hän matkallaan oli nähnyt - "a hard rain is a gonna fall...

- On se kumma, miten mies, jolla on ääni kuin variksella, joka soittaa kitaraa jotenkin "sinne päin", jonka biisit eivät musiikillisesti ole mitään ihmeellisyyksiä, ja jonka sanoituksista ei aina ota selvää "kirveelläkään", voi saada aikaan lähes selkäpiitä karmivan varmuuden tunteen siitä, että "this man is genius: tämä mies on nero." Niin ällistyttävä karisma hänestä koko ajan huokuu.
Enpä voinut pidätellä liikutustani, kun katselin vakavailmeisiä nuoria ihmisiä suurella stadionilla kuuntelemassa Dylanin ankaran koskettavaa sanoitusta.
Olen varsin myöhään itse oivaltanut ja tunnustanut, että Dylan on jotain täysin oman laatuistaan ja siten ainutlaatuista rockin historiassa. Parempi taas kerran myöhään kuin...

- Ja vaikka se onkin "tilastollinen mahdottomuus", niin "täytyyhän" myös rockin ylimmältä huipulta löytyä yksi juutalainen - niinkuin niin monelta muultakin viihteen, tieteen, taiteen ja talouselämän alueelta. Kyseinen tosiasia on yksi niitä ihmiskunnan merkillisyyksiä, joiden edessä "viisaat" eivät lakkaa pudistelemasta päitään. Muistettakoon pienen juutalaisen kansan kohtalo läpi historian, ja toisaalta - muistettakoon myös heidän lähes rasistinen politiikkansa lähi-idässä tällä hetkellä!

*
- Mutta mihin katosikaan maailman historian - joka suhteessa, niin tieteessä (silloin jotakuinkin sama asia kuin filosofia) kuin taiteessakin - ehkä nerokkain kansa: antiikin kreikkalaiset - yli 2000 vuotta sitten? Helleenien kukoistusaika ei kestänyt kovin kauaa - ehkä tuollaiset 300 vuotta, mikä on peräti vähän kulttuurien kehityksen kannalta. Nietzschen mukaan jo Sokrates, Platon ja Aristoteles olivat Kreikan kulttuurin lopun oireita.
Sokrateen lanseeraama periaate: Järki=hyve=onni korvasi Nietzschen mukaan esteettisen luovuuden eli tragedian ja traagisen tajun, mikä itse asiassa oli elämän myöntämisen "taidetta."

Itse Aristoteleskin tosin piti selviönä, että Kreikan kulttuuri oli hiipumassa jo hänen aikanaan. 200 vuotta myöhemmin sen keskus oli Aleksandriassa - Egyptissä.

*
- No joo. Tästä voisin jatkaa loputtomiin, mutta toinen karismaattinen tapaus tältä päivältä on Lemmy ja Motorhead.
Motorheadin biiseistä mainittakoon "Ace of Spades, Iron fist, Eat the rich, Killed by death sekä - hehheh - God save the Queen." Keskityn kahteen viimeksi mainittuun.

- Kun puhutaan karismasta Lemmyn yhteydessä, täytyy hieman tarkentaa. Lemmy - toisin kuin Dylan on rokkari ja rock-ukko par exellence.
Dylanin musiikilliset juuret ovat folkissa, bluesissa - jopa countryssa. Sanoituksellisesti hän edusti alunperin 50-luvun lopun amerikkalaista beat-runoutta (Suomessa sen edustaja oli mm. Jarkko Laine) ja on henkilökohtaisesti varsin sivistynyt kirjallisuuden suhteen.

- Mutta Lemmy on toista maata, vaikka en tunnekaan Lemmyn taustoja muuta kuin hieman rockin kautta. Olennaista Lemmyn suhteen siis on hänen rokkariutensa, ja sitä kuvaamaan meillä on mainio termi: attitude, jota Lemmyltä löytyy ylen määrin.
Rokkari ei ole sitä, mitä on ilman asennetta. Ei siis mikään ihme, että Motorhead on tehnyt version Sex Pistolsien biisistä. Johnny Rotten on niitä harvoja, joilta myös löytyi siinä määrin asennetta soitto-ja lauluhommiin, että ymmärrän oikein hyvin hänen omatekoisen "I hate Pink Floyd" T-paitansa.

- Toisaalta - attitude on mielestäni aina ollut käsite/määritelmä, joka sopii paremmin englantilaisiin kuin amerikkalaisiin. Eräs englanninkielinen rock-dictionary käytti esim. The Who-yhtyeen esiintymisestä Montereyn rock-festivaaleilla -67 ( positiivisessa mielessä) ironista nimitystä - "vitriolic eli myrkyllinen."
Amerikan idealistisilta hippiteineiltä taisi mennä kerta laakista pupu pöksyyn (olen nähnyt ko. Pennebakerin leffan, jossa monen katsojan/kuulijan ilme kertoo avuttomasta hämmennyksestä) , kun Jimi Hendrix (suivaantuneena siitä, ettei saanut esiintyä viimeisenä eli The Whon jälkeen) poltti kitaransa viimeisen kappaleen lopussa, ja jonka esiintymisen jälkeen The Who yritti epätoivoisesti panna paremmaksi ja lähes tulkoon räjäytti esiintymislavan...

- On oma mielenkiintoinen tarinansa, että rock syntyi Amerikassa, mutta vesitettiin lähes heti popiksi liiallisen? rajuutensa ja sanoitusten rankkuuden vuoksi, ja että kun "englantilainen" sen sitten omaksui -60-luvun puoleen väliin mennessä, niin johan alkoi tapahtua. Amerikka vallattiin totaalisti sen jo aikaisemmin itse keksimällä (tarkemmin: amerikkaan orjiksi tuotujen afrikkalaisten) musiikilla!

- "God save the Queen" onkin "luonnollinen" valinta Motorheadin ohjelmistoon, mitä tulee asenteeseen, jota Lemmy edustaa. Toinen video-biisi "Killed by death" kertoo rujon tarinan moottoripyörämiehestä (Lemmy), joka tulee hakemaan tyttöystävänsä ajelulle - mutta ei käytä tällä hakumatkallaan lainkaan ulko- eikä sisäovia...eikä siis pysäytä "mopoaan" turhan takia...Ja kuten biisin nimestä odottaa saattaa, mopomiehelle käy huonosti.

Ensin poliisit ampuvat hänet oikein monen pyssyn avulla, sitten hänet viedään varmuuden vuoksi? (koskapa näyttää olevan vielä hengissä) sähkötuoliin! Tuli leimahtaa ja savu nousee Lemmyn päähän asennetusta kypärästä, kun voltteja annetaan parin atomivoimalan verran. Ja sitten seuraa kauniit hautajaiset. Mutta Lemmypä tekee "thrillerit" ellei itse asiassa pane paremmaksi kuin Miihkali ja "muut" vainaat ko. videossa. Hän päräyttää ylös haudasta prätkällään ja ottaa girl-frendin mukaansa.
Matka jatkuu. Hee......Eihän moottoripyörämiestä voi tappaa - hänellä on kuolematon sielu/asenne...

- No joo. Tuosta kuvauksesta saattaa löytyä pientä ironian poikasta, mutta ironia ei itse asiassa kohdistu Lemmyyn, koska kaikki oli tehty tietoisesti - kieli poskessa - oli se sen verran hillitöntä! Lemmy nimittäin ei ole kuten sankariheviosaston wagnerit (siis Richard, ei se Viivin Wagner), jotka ajautuvat tahattomaan komiikkaan asuineen ja poseerauksineen. Lemmy kyllä vetää roolia, mutta ei esitä näytelmää/draamaa kuten "pahimmat/parhaimmat" goottihevarit.
Kunnon rock-ukko on aina ennen muuta artisti eli esiintyvä taiteilija - ja siten myös eräänlainen pelimanni. Liika vakavuus syö uskottavuutta!

Toki nämä pelimannimiehen määreet ja asenne-kriteeri sopivat täydellisesti myös Bob Dylaniin, mutta ilman muuta Dylan on vakavahenkinen ideologi siinä missä Lemmy vetää ironista performanssia. Kyseinen ero ei kuitenkaan implikoi mitään "paremmuusjärjestystä" heidän musiikkinsa välillä vaan ainoastaan kuvailee sitä.

*
- Nyt alkaa hieman väsyttää. Jos keittäis iltakahvit, ja yrittäis vielä lukea näköjään ikuisesti kestävän gradutyöni - tällä hetkellä ehkä tärkeimmän lähdekirjan - viimeistä ja tärkeintä artikkelia, joka näyttää myös olevan kirjan eräänlainen yhteenveto.
Kirjan nimi on "Willing and Nothingness: Schopenhauer as Nietzsche`s educator."

Schopenhauer tahtofilosofioineen ja pessimismeineen on Nietzschen tärkein oppi-isä (N. tosin irtisanoutuu pessimismistä - mikä ehkei kuitenkaan ole ihan itsestään selvä juttu...), ja kirjan otsikko pohjautuukin N:n "Moraalin alkuperästä" loppupäätelmään, jonka mukaan "ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta."
Tästä toteamuksesta on luettavissa monta asiaa: mm. ironinen kommentti schopenhauerilaista tahdon resignaatio-oppia kohtaan.
Schopenhauer nimittäin ajattelee myös, että kieltämällä askeettisesti tahdon, ihminen voi minimoida kärsimyksen - ja myös itsekkyyden!? - elämästään. Mutta tahtoa ei voi sammuttaa, ajattelee Nietzsche: on siis tahdottava ei-mitään, kuten Schopenhauer näyttää tekevän...hehheh...

-Miten sovittaa yhteen Nietzschen edustamat - ristiriitaisilta vaikuttavat - katsantokannat: fatalism and self-creation, toisin sanoin determinismi ja voluntarismi, luonteen pysyvyys ja kyky kehittää/muuttaa itseään esim. luovan toiminnan kautta?
Toisin sanoen - voimmeko loppujen lopuksi lainkaan muuttaa itse itseämme, siis esimerkiksi muokata persoonallisia taipumuksiamme ja siten säädellä myös elämäämme haluamaamme suuntaan, vai onko kaikki (sittenkin) ikäänkuin "korkeemmas käres" - muodikkaasti asian ilmaisten - vaikkapa geeneissä?

Kas siinä pulma.

Terv. Filosofinen rock-ukko

Koti kuntoon

MOI!

Niksipirkka -lehden Nyt koti kuntoon sarjassa julkaistaan eräs lukijakirje, jossa neuvotaan, kuinka pidentää vanhan rautasängyn ikää ainakin viidellä vuodella kulttuuria hyödyntämällä. Nyt siis jokainen nörtti lukutoukkakin voi ratkaista ongelmia, joihin yleensä tarvitaan "rautakaupallinen" työkaluja sekä sekä remonttimateriaaleja.

"Hei siellä Niksipirkassa. Välttääkseni ilkeitten ja juoruilevien naapureitten takia henkilöllisyyteni paljastumista kerron teille tosiasioita hieman muunnellen eräästä asuntoni kalusteiden korjaukseen liittyvästä ongelmasta, jonka mielestäni onnistuin ratkaisemaan todella tyylikkäästi - pelkästään humanistisen sivistyksen minulle suoman heuristisen luovuuden keinoin.

Vanhan rautasänkyni toinen puoli koki äskettäin kovia ja taipui jysähtävän 150 kg:n painoni alla lähes yhtä paljon kuin Estonia laivan etuvisiiri ennen irtoamistaan (miltei tasan kymmenen vuotta aikaisemmin) - kohtalokkain seurauksin. Rautasänkyni alkoi nimittäin hieman uhkaavasti notkua toisesta laidastaan, tai niin ainakin minä sen koin. Puoli vuotta jos sitäkään, niin se uppoaisi ja tippuisi lattialle, ja minä sen myötä patjoineni.

Mutta nyt tuli apuun ylivertainen niksipirkkaluonteeni, jonka epäkäytännöllisyyden voi ylittää ainoastaan sen verraton laiskuus. Päätin etsiä yksiöstäni esineen, jolla tukea rautasängyn notkuvaa toista reunaa. Paras väline tähän tarkoitukseen olisi ollut mm. auton renkaiden vaihtamisessa käytettävä niin sanottu manuaalipuristin eli käsin veivattava nostokiristin. Tunnnetaan myös nimellä tunkki... Sitä en kuitenkaan jostain syystä löytänyt edes saunasta. (Tunkki saunassa? Miksei - onhan siellä sähkökiuaskin...(?).

Toinen ratkaisuni oli kuitenkin juuri saunasta bongaamani leveä mutta matala puinen astinpalli. Se kuitenkin osoittautui 3-4 senttiä liian korkeaksi, eli sänky olisi jäänyt seinään päin kallelleen, mikäli olisin työntänyt sen rautakehikon alle.
Kolmas ratkaisuni oli toinen pitkän aikaa nurkassa huilanneista 18 kg:n neliosaisista käsipunteistani. Se oli kuitenkin juuri tuon 3-4 senttiä liian matala.

Tongin siivouskaappini käsittämätöntä sisältöä ja löysin mm. pienehkön vasarani. Se ei sopinut tarkoituksiini, mutta kuinka ollakaan - heureka! - siivouskaapista löytyi myös täysin käyttämätön, ohutmetallinen, naisten karvojen poiston helpottamiseen tarkoitettu ladyshave geeliputkilo, jonka olin erehdyksessä, ilman silmälaseja, ostanut Malmin K-marketista miesten partavaahtoputkilona, edellisen vuoden kesällä.

Se oli hyvänhajuista ja olisi varmasti ajanut partavaahdon asiaa erinomaisesti, mutta vaikka olenkin hieman transsahtava hetero, niin akkojen limeteillä en rupea partaani ajamaan - se on vissi!
Nyt kuitenkin - yli vuosi tämän ostosharhan jälkeen tavaralle yhtäkkiä ilmeni käyttötarkoitus: päätin kokeilla sitä taipuneen sängynrautani tukipönkäksi. Ja se olikin täysin passelin korkuinen tarkoitukseen! Niinpä asetin sen hyvillä mielin uuden tarkoituksensa toteuttajaksi ja istahdin sängyn reunalle hikeä päästäni pyyhkien. Niksipirkkamies oli (jälleen?) ratkaissut upean jugend-tyylisen asuntonsa sisustukseen liittyvän, vaikean, arkkitehtonisen ongelman.

Onnea ja iloa ei kestänyt kauan, sillä jalkojeni välistä alkoi kuulua kummaa sihinää ja litinää. Katsoin alaspäin ja näin, miten geelipullon muovikorkin läpi alkoi tihkua valtoimenaan geelivaahtoa, joka sitten valui lattialle - ilmeisesti painovoiman vaikutuksesta?
Olin epäonnistunut arvioimaan oikein putkilon hydraulisen paineenkestävyyden oman painoni alla. Nyt istuin melkein nilkkoja myöten ladyshavessä.

Mutta fiksu ei lannistu. Ankaran siivouslotuamisen jälkeen päätin pinnistää dementoitumiselta ja tärähdykse(i)ltä välttyneet 387 aivosoluani äärimmilleen......ja se sehän kannatti.

Sinänsä vaatimattomassa kirjahyllyssäni oli monia paksuja kirjoja, jotka olin lukenut, ja joita kasaamalla saisin koottua sellaisen pönkän, että se varmasti kestäisi ja estäisi sängyn estonisoitumisen.
Tärkeintä oli nyt valita pari paksuinta, pari melko paksua ja yksi tiivistämiseen käytettävä, pienempi teos. Tulokseksi sain koosteen, joka toimi paitsi pönkkänä, mutta antoi samalla myös vaikutelman erinomaisesta yleissivistyksestäni ja lukeneisuudestani (siis vaikutelman...).

Alimmaiseksi asetin reilusti yli tuhat sivuisen kirjan An Introduction to Psychology. Se sopi alimmaiseksi monestakin syystä! Seuraavaksi asetin käytännöllisistä syistä paksun, kovakantisen Suomi-Ruotsi-Suomi sanakirjan ja sitten kaksi osaa Egon Friedellin Kulttuurihistoriasta - taisivat olla osat 2 ja 3 (osa 1 oli valitettavasti jo liian paksu tiivistämiseen).

Päällimmäiseksi tuli realismin ja vertauskuvallisuuden yhdistävä ylpeyden aiheeni - samannimisestä Helsingin Yliopiston käytännöllisen filosofian seminaarista koottu pehmeäkantinen, ohuehko kirja: Kuoleman filosofia. Sillä sain kiristettyä ja tiivistettyä mainiosti sängyn stabiiliiksi, jolloin heiluminen ei nitkuttanut etuvisiiriä irti ja upoksiin.

Onnesta ja (mahdollisesta) aivotärähdyksestä puolipökertyneenä istuin taas sänkyni laidalla - nyt tosin (jälleen kerran) varmana hengen voitosta materian ilkeitä voimia vastaan!

Kas näin niksipirkkamies keksii ratkaisun lähes jokaiseen kodin sisustusongelmaan. Älä ole mäntti, käytä luovuuttasi! Alisuoriutuminen on vain koulupedagogien retoriikkaa...!


Terveisiä Niksipirkan lukijoille, toivoo nimimerkki R. E. Konstruktio

PS. Myöhemmin - kirjojen hieman annettua periksi - vaihdoin Kuoleman filosofian tilalle Gogolin Kuolleet sielut, joka oli kovakantinen ja hieman paksumpi. Sen jälkeen en ole tarvinnut "lisätilkettä."

HYVÄÄ NIHILISMIÄ

Hi everybody! I hope you are tolerant enough for my "exhibitionism!" Or - let`s beat it as soon as possible...there´s always two choices...

Minultakin on kysytty, mitä uskontoa edustan tai kannatan. Kysymyksen voi tulkita monella tavoin. Suurin osa vastannee sen perusteella, mikä on hänen uskonnollinen viiteryhmänsä, tai jos sitä ei ole lainkaan, toteaa ykskantaan, ettei asia kiinnosta tai että hän on ateisti.

Minä en vastaa millään edellä mainituista tavoista. Vaikka eräästä järjellisen harkinnan ylittävästä syystä kuulun ortodoksiseen kirkkoon, en halua suoranaisesti pitää sitä uskonnollisen kokemukseni aivan perimmäisenä instituutiona. Mutta jos kysymys rajataan valinnaksi kristinuskon eri muotojen välillä, niin vastaus on ehdottomasti ortodoksinen kirkko.

Mutta en minä ole uskovainen siinä mielessä kuin tuosta vastauksestani saattaisi päätellä. Joka tapauksessa olen väistämättä jollain tavalla "uskonnollinen" minäkin, mutta tämän uskonnollisuuden muoto on aivan jotain muuta kuin, mihin on ainakin kristillisissä länsimaissa totuttu.

Nietzsche kirjoittaa suurin piirtein seuraavasti: "nihilismikin on omalla tavallaan jumalainen ajattelutapa."
Ja minä olen nihilisti. Joku saattaa nyt luulla, että palvon NIHIL nimistä Jumalaa, ja jos se auttaa häntä asian ymmärtämisessä, niin olkoon niin. Sillä nihil on ei-mitään eli tyhjä. Minä palvon siis tyhjyyttä eli ei-mitään.

Aamulla, kun herään, ryhdyn taistelemaan tyhjyyden kanssa; illalla, kun ryhdyn nukkumaan, koetan karistaa tyhjyyden mielestäni. Yleensä se ei onnistu, joten nukun "tyhjyyteen" - sitten, kun ylipäätään nukahdan.

Uskonnollinen valintani on ollut varsin luonnollinen. En ole etsinyt "Jumalaa": se/hän eli siis NIHIL tuli luokseni hyvin nopeasti jo nuorna miesnä ollessani, eikä ole sen koommin häipynyt elämästäni. Mitä nyt ortodoksinen ystävättäreni aikoinaan "viekoitteli" minut kyseisen kirkon piiriin ikäänkuin parisuhteen sinetöimiseksi. Eipä tainnut tuolloin arvata, millaisen käärmeen hän silloisella igumeni Panteleimonilla vihitytti ortodoksiseen kirkkoon Valamon luostarissa 25.6. 1995!

Nihilistiortodoksi - kas siinäpä on merkillinen hybridi kristillisyyttä. (Salaisessa hybriksessäni olen usein fantasioinut olevani ortodoksien Sokrates!)

*

Tietoisku: Itse asiassa nihilismiortodoksisuudessa on lopultakin kyse uusplatonismin päivitetystä versiosta.
Muistakaapa esimerkiksi saksalainen mystikko Mestari Eckhart (1260-1328) ja Heideggerin häneltä kierrättämä käsite Gelassenheit (silleen jättäminen) eli ajatus Jumalan jättämisestä ikäänkuin omilleen, koska emme me hänestä voi mitään tietämällä tietää - paitsi ehkä - mutatis mutandis - niiniluotolaiset truthlikeness-teorian kannattajat sekä Alvin Plantingan tapaiset, teismin perustalle (naturalismin sijasta) tietonsa rakentavat tietoteoreetikot!

Edellisen selvityksen perusteella ei ole lainkaan ihmeellistä, jos paljastan olevani äärimmäinen fideisti, enkä siis järjen sanaa Jumalasta kykene lausumaan. Mielettömyyksiä kylläkin - kuten Kant, Kierkegaard ja Wittgenstein.

Uskoni on niin sisäistä, ettei siitä ota tolkkua itse Konstanttinooppolin patriarkkakaan. Mutta vakaata ja lujaa se on. Olen täydellisen varma asiastani.

Tunnuslauseeni: TYHJYYS RULES, NIHIL "TULES"!

Kirje Matti Myllykoskelle

TIILILÄSTÄ, TEOLOGIASTA JA "AMMATTILAISTEN" YLIOPISTOSTA

From: Rauno Rasanen [mailto:rauno.rasanen@pp8.inet.fi] Sent: 14. helmikuuta 2005 11:25To: 'matti.myllykoski@helsinki.fi'Subject: teologia, tieteellinen tutkimus ja USKOttavuus

Hei

Katsoin netistä viime vuoden maaliskuussa pidetyn Osmo Tiililä seminaarin, jossa Tiililän nykyinen kolleega Helsingin yliopistossa - dogmatiikan professori Miikka Ruokanen - totesi puheenvuoronsa alkupuolella, että Helsingin Yliopisto on Euroopan 12 huippuyliopiston listalla ja että viisi vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan HY:n teologian laitos arvioitiin tieteelliseltä tasoltaan parhaimmaksi ko. yliopiston laitoksista.

Tästä voi tehdä mielenkiintoisia johtopäätöksiä. Edellä mainittu arviointi on tehty tietenkin jollain tulosvastuu-mittarilla (julkaistujen tutkimusten akateeminen status, määrä, arvosanat, ulkomaiset kommentaarit jne.).

Havaitaan, miten markkinatalous on muokkaamassa yliopistoja ammattilaisurheilun kaltaiseksi kilpailufoorumiksi, jonka viimekätisenä yllykkeenä toimii raha - ja siten tietysti valta, mutta valtaa on tunnetusti helpointa ja yksinkertaisinta mitata rahassa. Onhan historiallinen tosiasia, että sodat on hävinnyt aina se osapuoli, jonka talous ensin romahtaa.

Minua suoraan sanottuna vinosti hymyillytti Ruokasen - tosin myös itseironinen - "kissan hännän nosto." En puutu sen enempää siihen, mitä seurauksia tulosvastuulla ja kilpailuttamisella noin yleisesti ottaen tulee olemaan - ja on jo ollut! - sekä yleisen sivistystason että akateemisen sivistystason syvällisyyden kannalta. Sanon vain lyhyesti: vaikutus on katastrofaalisen latistava!
Kannattaa lukea vaikka Allan Bloomin The Closing of the American Mind, -87, niin saa jonkinlaisen aavistuksen, mitä minä - aika lailla akatemian ulkopuolisena (vaikka toistaiseksi sen opiskelijana) - asialla tarkoitan. Myös Paavo Haavikon kritiikki aiheesta osuu naulan kantaan.

Itse opiskelen valtioteteellisessä tk:ssa pääaineena filosofia (jaottelu käytännölliseen ja teoreettiseen filosofiaan on keinotekoinen) ja pääsivuaineena historia (jota näyttää yliopistossa olevan käsittämättömän "monenlaista..."). Hieman on tullut koluttua myös teologiaa (sekä ort. että lut.), psykologiaa, kasvatustieteitä ja kirjallisuutiedettä. Viime aikaiseen harrastuneisuuteen ovat kuuluneet myös nykyfysiikan popularisoinnit (etenkin Kari Enqvistin kautta) ja evoluutioteoria! (Huutomerkit tähän, koska haluan korostaa, etten ole mikään "hienopersehumanisti").

Mutta miten olisi suhtauduttava Miikka Ruokasen ymmärrettävään hybrikseen HY:n teologian laitoksen loistavasta sijoituksesta akateemisessa ranking listauksessa?

Olen ajoittain yrittänyt seurata tavalliseen maallikkoon verrattuna hiukan lähempääkin - tosin valikoiden - teologiaan liittyviä keskusteluja, ja koska itse olen koomisuuteen asti skeptikko, kyynikko ja pessimisti, katson tarkastelevani tätäkin diskurssia ikäänkuin "ulkopuolelta leirin."

Haluan kuitenkin vakavasti kysyä, että eikö ole äärimmäisen paradoksaalista, että tiedekunta, jonka pitäisi olla "elävän ja julistuksellisen uskon - ei vain toteavan uskon (eli tutkimuksen) " ja Bonhoefferin termein "kalliin - ei halvan - armon" (*) opillinen tukipilari, pröystäilee nykyään sillä, että se on muuttunut uskon puolustajasta sen tutkijaksi. Luterilaisesta teologiasta on siis käytännössä tullut eräs uskontotieteen haara, vaikka sen piti ymmärtääkseni olla itsenäinen, ainutlaatuisen Jumalallisen ilmoituksen vaalija!

Ruokanen itse asiassa pröystäilee sillä, että hänen laitoksestaan on tullut määrärahoista taistelevien yliopistolaitosten ykkönen ja ansaitsee siten SM- kultamitalin. Ehkäpä kansainvälinen menestyskin vielä paranee.

Mitä teologiaan tulee - Ruokasen agape (pyyteetön lähimmäisenrakkaus tvs.) on jo niin moneen kertaan latistettu/venytetty käsite ja visio, että minua se ei vakuuta - ainakaan kirkko-opin suhteen.
Jos Tiililä ei kyennyt ratkaisemaan luterilaisen kirkko-opin ongelmia muuten kuin eroamalla, niin onko tämä nykyinen tilanne muka parempi: kirkosta ja teologiasta on tullut aivan samanlaista byrokratiaa kuin mistä tahansa muusta byrokratiasta.

Teologinen tutkimus puolestaan on joko filosofisopillista jaarittelua, historiallisia katsauksia tai (lähinnä idioottimaisia) tilastollisia gallup-analyyseja kuten - Uskotko Jumalaan? Seuraavassa vaihtoehdot myönteisestä kielteiseen ja täydelliseen tietämättömyyteen: 1) täydellisesti, 2) paljon, 3) jonkun verran, 4) kyy-yllä joo, 5) vähän, 6) silloin tällöin, 7) riippuu tilanteesta, 8) tavallaan, 9) ehkä 10) en osaa sanoa, 11) en usko, 12) en ikinä, 13) en tiedä, 14) ai mihin?

Ruokasen yliopistollinen ja teologinen linja (sekä habitus yleensä) tuo mieleen pikemminkin Nokian markkinointijohtajan kuin miehen, jolla on jotain tekemistä niinkin "rankan" asian kuin Jumala-uskon kanssa.

Teologia ei ole filosofiaa, teologia ei ole uskontotiedettä, teologia ei ole evoluution "kelpoisuussopeutuma" tvs. (nämä biologian reduktionismi-uskovaiset eivät ymmärrä itseään ja antropomorfismejaan - kuten eivät ontologiset reduktionistit ylipäätään), ellei "kelpoisuutta" sitten tulkita niin triviaalisti, että sillä ei ole enää mitään selitysarvoa.

On siis paradoksaalista ja kristillisen perinteen kannalta melko järkyttävää, että teologiasta on tullut "huipputiede." Valitettavasti vain tämä asiaintila ei ilmaise (ei tutkijoitten eikä kansalaisten) uskonnollisesta vakaumuksesta muuta kuin sen, että uskosta on tullut täysin sekulaaria nimikristillisyyttä, joka sulautuu muihin yhteiskunnallisiin käytäntöihin.

On kyllä paljon kirjainta (tutkimusta), mutta vähän "henkeä." Laitoskirkko on voittanut, ja teologiasta on tullut pelkkä spesialisoitunut diskurssi, oma suljettu kielipelinsä, jonka sisällä, "ammattilaiskehissä", kyllä taistellaan "oikeasta opista" (ikäänkuin sellaista olisi), mutta jonka ulkopuolelta ei löydä enää oppia - saatikka vakaumusta - lainkaan, vaan tulkinnat kristillisyydestä ovat yhtä leveitä kuin pitkiäkin.

Asiat teologiassa ja uskonnollisessa elämässä ovat nykyään aivan kuten sinä Matti Myllykoski kerran sanoit: Jeesuksesta kyllä riittää kaikille. Minä lisään (ellet sinä jo sitä tehnyt), että taitaa jäädä vielä vähän ylikin.
Ja tästä ylijääneestä osasta minä itse olen kiinnostunut - siitä, joka yleensä hylätään, koska sitä ei saada mahtumaan mihinkään "normaaliin ja mukavaan" eettiseen sapluunaan: pyyteettömän rakkauden - agapen Jeesus, joka kuitenkin on samanaikaisesti esimerkki psyykkisestä tasapainottomuudesta, yhteiskunnallisesta anarkistisuudesta ja jopa kyynisyydestä!

En ole mikään tiukan dogmatismin "asianajaja" (en ylipäätään ole enkä halua olla "asiantuntija" - en tässä enkä missään muussakaan asiassa - se on minun tapani "erikoistua"), mutta Tiililän ero näyttäytyy minulle jotenkin enteelliseltä. Luterilaisuus ei pysty ratkaisemaan reformaatiossa alulle pantua "sairautta": separatismia ja partikularismia, joiden seurauksena osaltaan on ja tulee olemaan kristillisyyden täydellinen maallistuminen, latistuminen ja lopulta katoaminen - ainakin luterilaisen perinteen puitteissa.

I

Mutta tietenkin kirkko-opilliset ongelmat kytkeytyvät aina muuhun opilliseen kontekstiin, etenkin sakramenttioppiin ja soteriologiaan (muistakaamme tässä yhteydessä myös Seppo A. Teinosen liukuminen roomalaiskatolisuuteen).

Luterilainen perinne sisältääkin mielestäni monergismissaan sellaisen psykologisopillisen halkeaman, jota ei voi enää mitenkään korjata. Jumalan ja ihmisen välille on siinä rakennettu niin valtaisa kuilu, että lopulta ihmiset vieraantuvat "hänestä" jo pelkästään mielenterveydellisistä (ja hedonistisista) syistä.

"Erinomaisen pahana" esimerkkinä reaktiosta tähän luterilaisuuteen (ja ehkä koko kristillisyyteen) sisältyvästä halkeamasta eli patologisesta kaksoissidoksesta, mainittakoon kalvinistinen, jopa oman dogmatiikkansa suhteen pätemätön ja valheellinen väite, jonka mukaan varakkuus/korkea sosiaalinen asema on merkki kuulumisesta pelastettujen joukkoon. Toisaalta tämä tekopyhyys on hyvinkin ymmärrettävä ratkaisu suhteessa Calvinin kannattamaan predestinaatio-oppiin, joka mielestäni saattaa aikaan saada pikemminkin psykoosin kuin aidon ja toimivan uskon.
Kirjaimellisesti sisäistettynä predestinaatio-oppi lamaannuttaa ihmisen! (Max Weberin kalvinistit eivät siis itse asiassa ole/olleet kalvinisteja.)

Käytännössä kalvinismista jäi jäljelle pelkkä maallistunut, alkuperästään irrotettu pelagiolaisuus - alkuperäisen predestinaatio-opin absoluuttinen vastakohta eli ko. ennalta määräytymisopin kannalta miltei perisyntiin verrattava asenne.
Tavallaan - jos ironia sallitaan - kalvinistin kuuluukin tuntea itsensä syntiseksi, koskapa hän on konkreettisesti ja kirjaimellisesti asettunut omaa oppiaan vastaan!
Tämä sekasotu on mielestäni kiistämätön osoitus siitä, mitä seuraa reformoidun vanhurskauttamisopin (yksin uskosta, yksin armosta) ja Calvinin lakiuskonnollisuuden "synteesistä."

(Kun sanon nimen George W. Bush, ymmärtänet heti, mihin noin yleisesti ottaen viittaan ainakin nykyajan kalvinismilla. Esimerkki on lähinnä typologinen, ei (teologia-) tieteellinen).

II

Toinen vaihtoehto on pietistinen; - mutta pietismin ääripäässä meitä odottaa kuin odottaakin Friedrich Nietzschen regeneroitunut eli pietistien "uudesti syntynyt" ihminen: Yli-ihminen - Ikuisen paluun imperatiivinsa kanssa.
Pitää ehdottomasti oivaltaa, että Nietzsche oli psykologisesti tarpeeksi terävä asettaakseen perspektivistisen voluntarisminsa (pietistien pyhitys) vastapainoksi fatalistisen amor fati-maksiimin - eli rakasta kohtaloasi (pietistien salattu Jumala).

Tarkennettakoon, että amor fati (rakasta kohtaloasi) on Ikuisen paluun (kaiken toistuminen ikuisesti samana/(samankaltaisena?) hyväksymisen/sisäistämisen kokemuksellinen seuraus.

Minulle Nietzschen Näin puhui Zarathustra on ääriradikaalin pietismin "johdonmukainen heresia" - uskoa ja toivoa ilman Jumalaa tai pelastusta.
On sitten asia erikseen, kenet tällainen "fundamentaalinen perustattomuus" vakuuttaa Nietzschen propagoimasta optimismista elämän suhteen. Sillä - vaikka Nietzsche oivallisesti kritisoi Schopenhauerin pessimististä filosofiaa itseään pettäväksi optimismiksi, niin eikö juuri hänen oman, "dionyysisen" optimisminsa suhteen päde analoginen väite: se on itseään pettävän pessimistin illuusio tai konstruktio?

Tämä Nietzsche-esimerkkini myös implikoi, että joskus/usein(?) pietismiä ja psyykkistä mielenhäiriötä on erittäin vaikea erottaa toisistaan...

Teesi: Kehittämäni teesin mukaan luterilainen, monergistinen soteriologia (yksin armosta) perustuu patologiseen kaksoissidokseen eli ilmentää ihmisen tahdon äärimmäistä mitätöimistä. Tämä soteriologia väittää (yleisesti ottaen), että vaikka ihminen onkin "kutsuttu" Jumalan luo, ja vaikka hänen siis täytyy oman uskonaktinsa (so. oman tahtonsa) kautta vastata tuohon kutsuun, ei hänen tahdollaan lopulta kuitenkaan ole mitään merkitystä/validiteettia itse pelastuksen suhteen. Päinvastoin - se on hänen turmionsa ja suurin esteensä vanhurskauttamisessa.

Ristin teologia ei tässä auta, koska se perustuu Lutherin vielä pessimistisempään ihmiskäsitykseen kuin mitä oli Augustinuksen ankea predestinaatio-oppi, jota Luther ei hyväksynyt, mutta jonka "sadomasokistiset intentiot ja seuraukset" hän vei äärimmäiseen loppuunsa. Jos kadotetuimmat ovat lähinnä pelastusta, niin mitä se merkitsee moraalin kannalta? Vastaus: käytännössä aivan samaa kuin predestinaatio-oppi, eli johtaa suoraan antinomismiin, mikä taatusti tuhoaa ja/tai latistaa kirkon hengellisen ykseyden! Ja näinhän luterilaisuudelle on jo käynyt...

Slogan: Luterilaisille on Jumalansa suhteen julistettu yhtä aikaa sekä lähestymis - että poistumiskielto. Ihmisen henkinen tasapaino kuitenkin järkkyy vähemmästäkin - tai sitten hän yksinkertaisesti vain kääntyy lopullisesti pois tällaisen Jumalan (ylen-) katseen alta kohti maallisempia askareita.


SUMMA:

Kalvinismin opillisen itsepetoksen ja (pietistisen) Nietzschen amor fati eli Ikuinen paluu- maksiimin jälkeen voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan alunperin äärimonergistinen - toisin sanoen fatalistinen - kalvinismi kääntyykin lopulta paradoksaalisesti vastakohdakseen - pelagiolaisuudeksi ja voluntaristinen, pelagiolaisuutta soteriologisesti alunperin muistuttava pietismi puolestaan fatalismiksi.

Monergismi ("fatalismi") ja synergismi ("voluntarismi") ovat siten ikäänkuin dialektisessa liikkeessä koko kristillisen pelastusopin kehityksen alusta lähtien.
Ne eivät kuitenkaan ole dialektisia vastakohtia vaan ihmisen tahdon, intentioitten ja toiminnan ristiriitaisia suhteita perustavasti kuvaava teologinen teoriakehys, jossa ei tapahdu lineaaris/teleologista kehitystä kuten Hegelin Aufhebug-dialektiikassa, vaan jossa dialektiikka on teoriakehyksen (suljetun systeemin) sisäinen, ikäänkuin kyberneettinen (homeostaattinen) ominaisuus.

Pyrkimyksenä on jatkuvasti tasapaino näiden kahden äärimmäisyyden - fatalistisen monergismin (yksin uskosta ja armosta) sekä voluntaristisen synergismin (ihminen on Jumalan "työtoveri") välillä.

*

Yhtä kaikki - jos luterilainen (laitos-) kirkko ei enää vakuuttanut Osmo Tiililää vaan aiheutti hänelle pikemminkin tuskaa, niin minun mielestäni (ehkä en ole ainut) se oli Suomen oloissa eräs konkreettisimmista ja näkyvimmistä oireista, joista pystymme - ainakin näin jälkiviisaasti päättelemään, ettei luterilaisen kirkon uskottavuus-kriisi (todellakin USKOttavuus) ole korjattavissa tai korvattavissa millään "ammattilaisvärväyksillä" eli/tai lisäämällä tehoja tutkimusapparaatistoon samaan tapaan kuin Formulatallit tulevan kauden uuteen automalliinsa.

"Tehot" eivät korvaa "henkeä", ja kun henki on kadonnut - siis usko - silloin on kadonnut koko teologisen tutkimuksen alkuperäinen eli apologeettinen tehtäväkin. Osmo Tiililä oli kuin olikin profeetta, vaikkei hän "konsultti" Ruokasen/ten uutta dogmaattista synkretismiä - "nokialaista agape-agonismia" edustanutkaan.

***************

Terv. Rauno Räsänen

Aiemmin olin "Kotkan poikii ilman siipii." Nykyään olen Pukinmäen "virallinen pessimisti." The (sceptic) pig of Pyrrho.

(Päivitys 8.8.) "Nykyään" ei pidä enää paikkaansa. Olen muuttanut - tosin edelleenkin Pohjois-Helsingin alueelle.

Fysikaaliset tieteet: tenttikysymyksiä

UUSINTA FYSIIKKAA

Fysikaalisten tietteitten laitos: Suullinen tenttikysymys

Tentaattori: Mainitkaa yksi Kyseenalainen Fysikaalinen Välttämättömyys - (KFV).

Opiskelija: Eräs KFV on se, että Lundenin hernesoppapurkista löytyy sattumia...

Tentaattori: Ulos!

Opiskelija: Kiitos!

Fysikaalisten tieteitten laitos: uusittu pääsykoe

TUON ENQVISTIN TAKAISIN

Jatka esseetä eteenpäin

Kosmologian professori Kari-Pekka Enqvist katseli eräänä kesäisenä aamuna huvilansa rappusilta puutarhansa omenapuita ja niiden lehtien kastepisaroita kuivattelevia auringonsäteitä, huokasi epikurolaisen tyytyväisenä nautinnollisen syvään ja nousi seisomaan.

Muutaman hetken hän vielä katseli puutarhaansa ja sinertävää taivasta, kääntyi ympäri mennäkseen sisälle - mutta jäykistyikin kesken liikkeen kuin kuulantyöntäjä ja kääntyi takaisin. Ojentaen profeettamaisesti molemmat kädet eteensä hän huusi silmät säihkyen kohti lehtien välistä säteitään sinkoilevaa aamuaurinkoa: Tulkoon todennäköisyys!

Kuului vieno suhahdus, aivan kuin tuulenhenkäys olisi puhaltanut tontin läpi. Mutta ei se ollut mikään heppoinen suhahdus vaan todellinen kamikaze – jumalten tuuli, joka nappasi professorin kevyesti kuin höyhenen ja alkoi kuljettaa häntä – niin minne?

Esa Saarisen onnellisuuskurssit tänä vuonna Sumatralla?

Joukkokirje (Suomen kallupin tosikkotesti)

HEI

Menehän Esa vaihteeksi pitämään valaistumiskursseja Sumatralle - Acehiin. Vasta siellä testautuu sun länsimaista onnellisuushapatusta kirnuavan rahakoneesi todellinen luonne. Varo etteivät paikalliset uhraa sinua jumalana ja heitä tulivuoreen. Minun puolestani voisit hypätä sinne ihan itse kuten Empedokles - se olisikin ainoa tosi filosofinen teko sofistikon elämässäsi...

*

- Tylsäpäinen onnellisuus ja naivi optimismi ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä valheita, joilla pyritään lepyttämään huonoa omatuntoa ja tyhjyyden kauhua.
- Tylsäpäinen onnellisuus ja naivi optimismi eivät ole ihmisoikeuksia vaan ideologisia savuverhoja psykologisen egoismin oikeuttamiseksi.
- Tylsäpäinen onnellisuus ja naivi optimismi ovat huumeiden vaikutuksen kaltainen tila, joka rappeuttaa ajattelun.

- Tylsäpäinen onnellisuus ja naivi optimismi katoavat samassa hetkessä, kun ironikko astuu näyttämölle. Ja se on jo tapahtunut...


Mutta tuo niin "henkevä" tyhmyys, joka näistä onnellisista idiooteista vielä jää jäljelle, kun ironikko on heidän itsepetoksensa paljastanut, ei katoa milloinkaan. Se muuttuu - kuten Nietzsche oikein vihjaa - ressentimentiksi: kaunaksi ja kateudeksi, joka oikeutti aikoinaan muun muassa sekä Sokrateen että Jeesuksen murhan...

RR

PS. Edellisen tarkoitus oli huvittaa - se oli siis vitsi....ai ei ollut vai? No - entäs seuraava - varsin schopenhauerilais/kierkegaardilais/nietzscheläinen - määritelmä? Rakkaus on kahden, persoonallisen identiteettinsä ja realiteettitajunsa kadottaneen ihmisen välillä vallitseva empaattisen sadomasokismin tila.


PPS. Lukekaa Schopenhaueria, Kierkegaardia ja Nietzscheä...heidän tekstinsä virkistää ja auttaa kestämään. Mutta jos tämänkin jälkeen koette itsenne jotenkin alakuloiseksi - siihen löytyy varma lääke: Dostojevskin Kirjoituksia Kellarista - kirjan ensimmäinen luku: Kellariloukko!


View: Front Cover Table of Contents Copyright Excerpt Back Cover

Tämän jälkeen voi hieman jäähdytellä lukemalla Sartren Inhon ja Ionescon Erakon, niin ei tule kovin ankaria "vieroitusoireita..." Myös Camus´n pienoisromaanit Sivullinen ja Putoaminen vaikuttavat Kellariloukon miehen jälkeen pikemminkin rauhoittavasti kuin ahdistavasti.