Eräs vastaus Esa Saariselle

HEI

Olen kyllä lukenut kirjasi "Erektio Albertinkadulla" - tosin kauan kauan sitten. Ja Sartre-kirjasi jopa löytyy vaatimattomasta kirjahyllystäni. Vuonna - 83 en tosin ymmärtänyt filosofiasta paljonkaan. Olin silloin lukenut Nietzschen lisäksi "vain" eksistentialismia ja marxismia sekä psykoanalyysin teorioita - siis Frankfurtin koulukunnan Kriittistä teoriaa (lähinnä Dan Steinbockin kirjojen - Sisäistetty herruus, Narsismin fasismi - kautta).

Pari Nietzscheen liittyvää suomenkielistä arviointia - Aarne Kinnunen ja Tarmo Kunnas - olin myös lukenut vuoteen -83 mennessä, mutta vasta alettuani vuonna - 94 (40:enä) lukea filosofiaa - Helsingin vaatimuksilla - systemaattisemmin, opin ymmärtämään Nietzscheä paremmin. Tämä saattaa kuulostaa hieman paradoksaaliselta, koska Hesassa vallitsee edelleenkin analyyttisen filosofian monopoli - ei tosin tietenkään enää samassa määrin kuin yli 20 vuotta sitten.

Heikki Kanniston mukaan Nietzschen tutkiminen ja Nietzschestä luennoiminen olisi kuitenkin vielä 25 - 30 vuotta sitten ollut täysin mahdotonta Hesan filosofian laitoksilla.

Joka tapauksessa Heikki Kanniston Nietzsche-luentokurssi (Lappeenrannassa - 99) oli minulle mainio synteesi aiheesta, ja nivoi Nietzsche-ymmärrystäni koherentimmaksi "paketiksi", josta oli hyvä jatkaa ja kehitellä omaa näkemystään/tulkintaansa. Myös Kanniston Heidegger/Wittgenstein - luennot (-98) ja etiikan cumu (-97) - samoin Lappeenrannassa - sekä Hesan Schopenhauer-luennot (-2003) ovat olleet minulle hyvin tärkeitä ja antoisia.

Niin - filosofian historian approssa taisin lopulta tentata sinun oppikirjasi. Sanoin kerran Kannistolle, että olinpa sitten (luvalla sanoen - varsin ambivalentisti) mitä mieltä tahansa Esa Saarisesta, niin tämä kyseinen kirja on mielestäni innostavasti ja muutenkin hyvin kirjoitettu - siis erittäin miellyttävä lukea ja tenttiä.

Toinen vaihtoehto yli 10 vuotta sitten olisi vielä ollut Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (jonka ilmeisesti sinä itse olet tenttinyt?). Kuten tiedät, se on tietosanakirjamainen ja käsikirjamainen opus, joka käyttökelpoisuudestaan huolimatta on valitettavasti sekä turhan yksityiskohtainen että turhan laaja nimenomaan perusopintojen tenttikirjaksi. Sitäpaitsi mm. Schopenhauer, Kierkegaard ja Nietzsche saavat siinä täysin mitättömän ja nuivan käsittelyn.

*

Sen verran kuitenkin kritiikkiä Nietzsche-tulkintaasi kohtaan, että minun mielestäni olet painottanut joskus aivan liikaa Nietzschen dionyysista voluntarismia/optimismia. Nietzsche itse sen sijaan on todennut pitävänsä Ikuisen paluun ajatusta ehkäpä kaikkein syvällisimpänä oivalluksenaan (mm. Ecce Homo), ja sitä se - suhteutettuna Nietzschen individualistiseen perspektivismiin - minunkin mielestäni on.

Kuten Bernd Magnus on kirjoittanut, ikuinen paluu voidaan ymmärtää ikäänkuin Nietzschen eksistentiaaliseksi imperatiiviksi eli vastavedoksi Kantin kategoriselle imperatiiville.
Nietzscheä ei siis voi pitää pelkästään suuntaa vailla olevan ("suunnattoman") individualismin profeettana, kuten jopa Charles Taylor väittäisi.

Ikuisen paluun ajatus katkaisee moisilta väitteiltä siivet (perusteet) yhtä nopeasti ja radikaalisti kuin se pysäyttää rajattoman voluntarismin; - ei tietenkään lopullisesti mutta silti jokaisena hetkenä, jolloin yritämme mahdollisimman spontaanisti suunnata tahtomme, minne sitten ikinä haluammekin!
Nietzsche itse kirjoittaa Zarathustrassa, ettei tahtoa ja vapautta voi ymmärtää pelkästään vapautena jostakin vaan samanaikaisesti ja ehdottomasti myös vapautena johonkin.
Isaiah Berlinin esitys aiheesta ei siis olisi ollut mitään uutta tälle filosofian historian ehkä nerokkaimmalla ekspressionistille.

Yli-ihminen ja Ikuinen paluu ovat Nietzschen "soteriologian" vastapoolit. Ja kuten minusta yhä enenevässä määrin on alkanut näyttää, näin syntyvä "ambivalenssi" tai osuvammin: kaksoissidos, on kuin onkin aidosti sukua teologiselle ajattelulle ja ylipäätään hyve-etiikalle, mutta nyt tietenkin ilman kristinuskon Jumalaa ja sen eksplisiittistä mytologiaa, - sekä myös ilman Aristoteleen loogista apparaatistoa, jossa hyveen psykologinen ja eksistentiaalinen ymmärtäminen supistetaan neutraaliksi rationaaliseksi toiminnaksi - ikäänkuin sellaista olisi olemassakaan muuten kuin täysin loogisfiktiivisenä operaationa!

Olen sivunnut (mutta vain sivunnut) tätä problematiikka mm. blogini RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia luvussa "Kirje Matti Myllykoskelle." Kts.myös tämän mailin otsikko/aihe.


T. Rauno Räsänen