‘We can no more separate our theories and concepts from our data
and percepts than we can find a true Archimedean point—a god’s-eye view—of
ourselves and our world.’ [Descartes].
.
Tapsa kirjoitti päreeni ‘Valehtelu tieteenä’ kommentissa: ‘Painoin
syvälle mieleeni yhden asian, jonka siinä Hawking-keskustelussa (vahingossa?)
lausuit ja toistan sitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joissa asiasta
puhutaan: ‘’Ihmisessä maailmankaikkeus tuli tietoiseksi itsestään.’’
*
Kyseessä on ‘tahallinen’ väite, jota voi tulkita yhtä aikaa sekä
realistisesti että antirealistisesti. Representaation väistämättömyys ilmentää
antirealistista lähtökohtaa, kun maailma tulee olemassa-olevaksi
kielellis-käsitteellisessä vieraantumisessa aistien vaistonvaraisesta
välittömyydestä. Samalla tämä dialektinen prosessi kuitenkin auttaa ihmistä
tarkentamaan havaintojaan ja kognitiivista hahmotuskykyään maailmasta, joten
maailman voidaan sanoa tällöin avautuvan realistisemmalla tavalla kuin ennen
käsitteellistä reflektiota.
.
Representaatiolla on joka tapauksessa ontologiset ehtonsa. Havainnon tarkentuminen käsitteellisessä reflektiossa merkitsee havainnon kiinnittymistä havaitsijaan [perspektiiviin, situaatioon; aikaan ja paikkaan].Matemaattinen fysiikka luulee pystyvänsä ratkaisemaan kyseisen perspektiivi-situaatio-rajoituksen, mutta kyseessä ei ole vain ongelma vaan dilemma eli eräänlainen mysteeri. Myös matematiikka on symbolijärjestelmä eivätkä symbolijärjestelmät ole maailmankaikkeuden ominaisuuksia sinänsä [ainakaan toistaiseksi niitä ei ole löydetty edes tähtikuvioiden muodossa] ja tästä seuraten symbolijärjestelmät ilmaisevat maailman aina kuvauksen/mallin tasolla.
.
Representaatiolla on joka tapauksessa ontologiset ehtonsa. Havainnon tarkentuminen käsitteellisessä reflektiossa merkitsee havainnon kiinnittymistä havaitsijaan [perspektiiviin, situaatioon; aikaan ja paikkaan].Matemaattinen fysiikka luulee pystyvänsä ratkaisemaan kyseisen perspektiivi-situaatio-rajoituksen, mutta kyseessä ei ole vain ongelma vaan dilemma eli eräänlainen mysteeri. Myös matematiikka on symbolijärjestelmä eivätkä symbolijärjestelmät ole maailmankaikkeuden ominaisuuksia sinänsä [ainakaan toistaiseksi niitä ei ole löydetty edes tähtikuvioiden muodossa] ja tästä seuraten symbolijärjestelmät ilmaisevat maailman aina kuvauksen/mallin tasolla.
*
Ei ole suurtakaan väliä sillä, ilmentävätkö symbolijärjestelmät maailmaa
realistisesti [eksaktisti eli empiirisin kokein todennettuna] tai
antirealistisesti [hypoteeseina eli pelkästään matemaattisina konstruktioina],
koska symbolinen representaatio on ja pysyy maailman ‘ulkopuolella’, vaikka
reagoikin siihen dialektisesti. Muussa tapauksessa olisimme edelleen joko
vaistonvaraisten ja signaalien varassa elävien eläinten tasolla tai muuttuneet
jumaliksi, joiden tajuntaa aika, paikka ja ehkä jopa looginen ristiriita eivät
rajoita.
*
Kulttuurin ‘kesyttäminä’ olentoina emme kuitenkaan ole enää ‘täysiä’
eläimiä edes kiimaisessa seksuaalisuudessamme, koska emme voi purkaa sitä ilman
sääntöjä ja sopimuksia, mikä merkitsee, ettei seksi ole enää vaistonvaraisesti
ja siten välittömästi annettua vaan se on myös ikään kuin uudelleen opittava
[vrt. jälleen havainto/kokemus representaationa eli ‘uudelleen nykyhetkeen
asettamisena’]. Tappamisessa olemme sen sijaan olleet nimenomaan moraalisina
olentoina pahempia kuin vaistonvaraiset eläimet eli tuhonneet systemaattisesti
oman lajimme yksilöitä. Jumaluudesta [hyvyytenä ja täydellisyytenä] voimme
kuitenkin vain fantisoida. Jumaluus on ‘pelkkä’ imaginaatio, jonka kokemus
saattaa tavoittaa, mutta jota se ei kykene artikuloimaan kuin
fiktiivis-metaforisesti, olipa sitten kyseessä matematiikka tai kielellinen
kommunikaatio.
*
Arkhimedes sanoi: ‘antakaa minulle kiinteä piste, niin vipuan maan
paikaltaan’. Moderni fyysikko sanoo saman asian: antakaa minulle alkuehdot ja
koordinaatit [jopa 2 riittää], niin selitän maailman. Entä jos sellaista
pistettä, sellaisia alkuehtoja ja koordinaatteja ei voi antaa kuin rajoitetun
[‘antrooppisen’] hyödyn ja representatiivisen dialektiikan [ontologisen eron]
rajaamissa puitteissa [kysymys pätee myös Rawlsin yhteiskuntafilosofian
heuristiseen lähtökohtaan: ks. PS.]? Entä jos tuo oletettu piste itsessään on se
suuri virhe [hybris], johon meidän piti ‘langeta’, jotta tajuaisimme, ettemme
voi tietämällä tietää, mitä todellisuus on? - - Että olemalla singulaarisessa
pluraalisuudessamme koko maailman tietoisuus [kiinteä piste ja mitan kriteeri]
emme ole saavuttaneet muuta kuin tiedon mahdollisuuden viimeisen rajan, jonka
voi ylittää, mutta ei representatiivisesti?
*
Antirealistina [tai tietyin varauksin ‘sisäisenä realistina’] totean, että
1] ennen välineellistä ja symbolista representaatiota maailma on elolliselle
oliolle epämääräinen ja hahmoton, 2] representaatiossa tietoisuus kehittyy
negaation kautta: maailma välittömänä tässä-ja-nyt-havainto-kokemuksena
vieraantuu rajautuakseen ja tarkentuakseen käsitteessä/symbolissa, 3]
representaation ‘jälkeen’ maailmaa ei ole edes olemassa, koska ihmistä
kulttuurisena oliona ei voi olla olemassa ilman representaatiota, Eläimeksi hän ei enää
voi tuhoutumatta palata ja Jumalaksi hän on aina oleva kognitiivisesti
epätäydellinen.
.
PS.
‘An Archimedean point (or "Punctum Archimedis") is a hypothetical vantage point from which an observer can objectively perceive the subject of inquiry, with a view of totality. The ideal of "removing oneself" from the object of study so that one can see it in relation to all other things, but remain independent of them, is described by a view from an Archimedean point. For example, the philosopher John Rawls uses the heuristic device of the original position in an attempt to remove the particular biases of individual agents in an attempt to demonstrate how rational beings might arrive at an objective formulation of justice.’
‘An Archimedean point (or "Punctum Archimedis") is a hypothetical vantage point from which an observer can objectively perceive the subject of inquiry, with a view of totality. The ideal of "removing oneself" from the object of study so that one can see it in relation to all other things, but remain independent of them, is described by a view from an Archimedean point. For example, the philosopher John Rawls uses the heuristic device of the original position in an attempt to remove the particular biases of individual agents in an attempt to demonstrate how rational beings might arrive at an objective formulation of justice.’
.
No comments:
Post a Comment