John Fogerty with Jerry Garcia, Bob Weir, and Friends 5-27-1989 Oakland, CA (BHP upgrade)
.
John Fogerty and FriendsOakland Coliseum Stadium,
Oakland, CA
May 27, 1989
*
In Concert Against Aids
Born On The Bayou
Green River
Down On The Corner
Rock And Roll Girls
Centerfield
Proud Mary
Midnight Special
Bad Moon Rising
Fortunate Son
Encore:
Susie Q
Long Tall Sally
Line Up:
John Fogerty - guitar, vocals
Jerry Garcia - guitar
Bob Weir - guitar
Steve Jordan - drums
Randy Jackson - bass
Clarence Clemons - saxophone (encore only)
*
3 comments:
On siinä John saanut melkoisen nimekkään, arvoisensa, porukan taustabändiin säestämään. Grateful Dead tai Jerry Carcian muut soittoryhmät ovat monessa mukana olleiden soittajien yhteinen nimittäjä.
Nopealla googlauksella rumpali Steve Jordanin Carcia-yhteyttä en löytänyt, mutta oletettavasti häneltäkin sellainen löytyy jo ennen tuota konserttia.
Carcia on (oli) muuten ihmeen leppoisan näköinen herra, kun ottaa huomioon melkoisen humun maineensa.
[John Fogerty - päivitetty osa x]
Myös Garcia ja Weir ovat San Franciscon poikia ja John on varmasti tuntenut nämä herrat pitkään, koska Greatful Deadin nousu sattui vähän ennen tai samoihin aikoihin, kun CCR sai Suzie Q:n eli tulevan ensimmäisen albuminsa singlen suositun paikallisen radioaseman top 10:een keväällä 1968.
John ei kuitenkaan pyörinyt samoissa piireissä kuin Garcia ja Greatful Deadin huumehörhöilijät, koska ei käyttänyt huumeita lainkaan ja oli sitä paitsi naimisissa jo 1966 lähtien. Ei hän kuulemma Cookin ja Cliffordin mukaan juonut alkoholiakaan neljää kaljaa tai kahta viinilasia enempää. Alkoholin aiheuttama fysiologisen ja psyykkisen kontrollin menetys sai hänet omien sanojensa mukaan tuntemaan itsensä jopa vainoharhaiseksi. Tom Fogerty sen sijaan oli persompi viinalle [ja huumeillekin], joskin vakavammassa määrin vasta kymmenisen vuotta myöhemmin.
Fogertyjen viiden veljeksen isä oli ilmeisesti tuurijuoppo, joka jätti perheen Johnin ollessa 8-vuotias [1953], mikä puolestaan jätti Johniin syvän trauman. Tomia pidettiin perheen komeana sankaripoikana, mutta John koki olevansa kuin ruma ankanpoikanen, jonka oma isäkin jätti juuri siinä vaiheessa, kun John olisi tätä eniten tarvinnut [PS.] Niinpä CCR oli Johnille paitsi täydellinen kanava musiikillisen lahjakkuuden esiintuomiseen ja kehittämiseen, myös keino ‘kostaa’ eli osoittaa vastaansanomattomasti oma erinomaisuutensa Tomiin verrattuna.
Tietenkin Tom teki järkevästi antamalla keskinkertaisen ‘pop’-Golliwogs-kauden jälkeen Johnille yksinvallan CCR:n suhteen viimeistään CCR:n ensimmäisen albumin jälkeen [Proud Maryssä John esim. lauloi jo itse kaikki studiostemmat], mutta veljesten välinen sisäinen kilpailu bändin sisällä kiristyi suosion kasvaessa, kunnes Tom viimein [Johnin mielestä yllättäen?] erosi bändistä, koska ei saanut omia biisejään läpi.
Veljessuhteen taustalla piilevä erimielisyys ja kilpailu jatkui Tomin kuolinvuoteelle asti eikä lopullista sopua ehtinyt syntyä edes ennen Tomin kuolemaa. Aidsiin sairastunut Tom oli nimittäin liittoutunut myöhemmän rahoittajansa, CCR:n levy-yhtiöpomo Saul Zaentzin kanssa. Zaentz tavallaan osti sairastuneen ja rahapulassa olleen Tomin puolelleen. Johnille Zaentz sen sijaan muuttui ystävästä suurimmaksi viholliseksi siitä lähtien, kun John tajusi ensin tulleensa huiputetuksi omien biisiensä omistusoikeuksien suhteen ja lopulta orjan tavoin sidotuksi Fantasy-Recordsiin vuotuisen äänitekiintiöpakon vuoksi.
Itse asiassa Zaentz osaltaan edisti CCR:n lopullista hajoamista, vaikkei suoraan aiheuttanut sitä [orjasopimuksen psykologinen seuraus oli Johnin turhautuminen, joskaan siitä Zaentz ei piitannut, koska halusi vain lypsää lehmästä kaikki maidot yhdellä kertaa], mutta Fogertyn veljesten välit hän onnistui 1980-luvulla pilaamaan lopullisesti. Niinpä CCR ei enää koskaan Nassau Bank petosjupakan [1980-luvun alussa] jälkeen asettunut yhdessä rintamassa Zaentzia vastaan. John jäi yksin puolustamaan ‘omaa’ CCR:nsä, koska myöskään Cookin ja Cliffordin intressit ja arvot eivät CCR:n suhteen menneet yksiin Johnin käsitysten kanssa [Fogertyjen nuorin veli Bob (joka 17-vuotiaana kuvasi Cosmo’s Factoryn kannet) ja toinen vaimo Julie olivat 1989 Johnin paras ja ehkä välttämätön tuki].
PS. Green River-biisi on haikea muistuma lapsena tehtyihin kesäretkiin koko perheen kanssa, mutta etenkin Some day never comes [Mardi Gras] kertoo riipaisevalla tavalla Johnin pettymyksen ja kaipuun isää kohtaan, koska huomaa itse toistavansa tätä vanhaa traumaa jätettyään perheensä [tyttären ja muutaman vuoden ikäisen poikansa] 1971 alussa [samoihin aikoihin, kun Tom lähti CCR:stä] - palatakseen kuitenkin takaisin melko pian. Laulut siis voivat kaikessa viiltävyydessään olla lauluntekijälle myös erinomaista psykoterapiaa.
On syytä muistaa, että John esitti CCR-biisejä tällä San Franciscon/Oaklandin 'kotikentällään' edellisen kerran trio-CCR:n kanssa keväällä 1972 ja alkuperäisenä nelikkona syksyllä 1970.
Kuten The Midnight Specialin jälkeen saamme kuulla [about 30.00], kyseessä on hänelle suuri hetki. Meni kuitenkin vielä tasan 8 vuotta, kunnes tapahtui Johnin toinen come back [ensimmäinen oli 1985/Centerfield]. Hän julkaisi Blue Moon Swampin [5/1997] ja ryhtyi säännöllisesti esittämään kiertueillaan näitä omia CCR-kappaleitaan soolotuotantonsa ohella.
Soolotuotantoa ovat tässä Rock and Roll Girls ja Centerfield. Little Richardin Long Tall Sallya John ei koskaan ottanut CCR-katalogiin, mutta ei liene vaikea arvata, mikä biisi etenkin on innoittanut loistavan rock and roll-pastissin eli Travelin' Bandin tekemistä.
Post a Comment