*
Sammalkieli kysyi päreessäni Politics of Paradox [by John Milbank]: - Vastustattekos te sedät nyt myös Raamattuun kohdistuvaa lähdekritiikkiä liberaalina tapainturmeluksena? Erityisesti sitä minunkin hellimääni ajatusta, että synoptiset evankeliumit ovat Jeesuksesta kertovana alkuperäislähteenä Uuden testamentin autenttisin osa.
1
Mitä tarkoitat, Sammalkieli?
[Käytän seuraavassa hieman epätarkasti termiä tekstikritiikki tarkoittaen jotakuinkin samaa kuin lähdekritiikki. Molemmat käsitteet sijoitetaan tässä yhteydessä eksegeettis-historiallisen hermeneutiikan puitteisiin].
Lähdekritiikki menetelmänä syntyi alun perin renessanssioppineiden toimesta. Sitä ovat kehittäneet oikeusoppineet sekä pyhimyselämäkertojen tutkijat 1600-luvulla. 1800-luvulla historiantutkijat nostivat lähdekritiikin keskeiseksi tieteelliseksi menetelmäkseen.
Moderni lähde- ja tekstikriittinen Raamatun hermeneutiikka syntyi alunperin katolista auktoriteettia vastaan lietsotun reformatorisen kumouksen eli kanonisen tradition hylkäämisen seurauksena - osittain täysin perustelluista ja oikeutetuista syistä, koska katolinen kirkko oli etenkin renessanssin aikana korruptoitunut markkinatoriksi [olkoonkin, että juuri sen ajan paaveilla oli tajua suuresta taiteesta]. Tarvittiin siis uusi [raamattukeskeinen] diskurssi 'puhdistamaan' ja selventämään kristillisen uskon totuuksia.
Protestanttinen uskonpuhdistus herätti uuden kiinnostuksen Raamatun tulkitsemiseen ja alkutekstien tutkimiseen, kun tulkinnasta tuli keskeistä protestanttiselle teologialle. Raamatuntulkinnassa palattiin keskiajalla kehittyneestä tulkintaperinteestä takaisin teksteihin itseensä.
Moderni tekstikritiikki näyttää kuitenkin tieteellisessä totuudellisuudessaan selittäneen Raamatun niin äärinaturalistisesti, ettei pyhään tekstiin ole jäänyt enää edes sitä alkuperäistä kipinää, jjosta kristillinen usko syntyi ja syntyy, koska sekin naturalisoitiin psykofysiologiaksi ja/tai antropologiaksi [joskin pätevästä antropologiasta on meille myös hyötyä kristinuskon ymmärtämisessä].
Esimerkkeinä tästä kehityksestä voi mainita vaikka eksegeetit Heikki Räisänen ja Matti Myllykoski. Heti perään pitää lisätä tämän perinteen piiriin kuuluviksi ne monet [muut] luterilaisen kirkon virkamiehet [papit], jotka ovat käytännössä ateisteja ja/tai leipäpappeja ja jotka pitävät kirkkoa jonkinlaisena valtion firmana - ikäänkuin toivotaan toivotaan-ohjelman transsendenttisena formaattina.
Tietenkin UT on kristillisyyden autenttisin lähde, mutta onko tekstikritiikki nyt sitten jotenkin olennaisesti 'parantanut' kristinuskon 'tilaa'? - Ei ole vaan päinvastoin ajanut sen nihilismiin, ateismiin ja johonkin fucking spongilaiseen sateenkaari-muutos-hihhulismiin, joka ei ole enää kristinuskoa vaan gnostilais-pakanallista synkretismiä.
Sekä ironisesti että vakavasti todettuna: - kapitalismin ja 'oikean teologisen tulkinnan' hengessä John Spongilta [jota teologien huipputasolla pidetään kehnona skolaarina] pitäisi kieltää Jeesuksen nimen käyttö kokonaan, koska hänen Nasaretilaisensa ei ole Kristus vaan Jesse - tuo kiva ja luonnollinen kaveri, joka nauttii, bailaa ja kuluttaa miedän kanssamme.
Jesse on luterilaisille Jeesus sen vuoksi, että hän on paras bailaaja! Mitä hän nyt sponsori-sopimusta noudattaakseen käy kerran vuodessa spektaakkelin omaisesti ristillä roikkumassa [yleisönäytöksessä tietysti] ja palaa taas bailaamaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan [tämäkö kristillisyyttä?! - voi Herra Jumala!]
Tekstikritiikki ei ole mikään 'korkean' uskon tae - päinvastoin se tuhoaa 'oikean' uskon - päätyy ateismiin/nihilismiin eikä pysty lopulta vastustamaan [koska eihän sillä enää ole, mitä se puolustaisi!] sitä kehitystä, joka esim. USA:ssa muuttaa kirkot kristillisiksi peliluoliksi.
Toisaalta USA:ssa [eli pakanallis-gnostilaisessa Rooman valtakunnassa] ja etenkin sen perinteisesti ku-klux-klan- ja woodoo-pitoisissa etelävaltioissa on syntynyt uusia - vielä paljon primitiivisempiä uskonlahkoja kuin 'pelikirkot', joiden kuvottavan banaali ostoskeskusmaisuus ei ole niinkään primitiivista kuin uusbarbaarista.
Mutta kaikkien näiden näiden [hihhulimais-fundamentalististen] lahkojen synty on mahdollista vain ultraliberaalissa, pakanallis-synkretistisessä valtiossa/maassa, josta oikea kristinusko on kadonnut tai, jota kristinusko ei koskaan ole kunnolla edes koskettanut.
2
Tieteellis-naturalistisen raamattu-kritiikin maissa kuten luterilaisessa Suomessa ei ole radikaali-ortodoksien tapaan käyty avointa ja syvällistä - nimenomaan poliittis-yhteiskunnallis-teologista väittelyä [akateemiset jupina-jargonit ovat pienen piirin kuivakasta huvia], koska tekstikriittinen luuta on lakaissut sen nurkkaan tarpeettomana.
Mutta kun pinnan alla kytenyt luterlaisuuden kuumin kiistakysmys [homoavioliitot; - tosin naispappeudenkin hyväksyminen tökkii yhä ymmärrettävistä syistä] lopulta purkautuivat valloilleen populistisen polemiikin [eikä suinkaan tasokkaan teologisen väittelyn muodossa], saatettiin havaita, että kirkon virkamiehistö suurimmaksi osaksi pelkurimaisesti vaikenee ja hissuttelee tätä asiaa - tai sitten se ei edes ajattele sitä[!]
Kaiken maailman maallikot [kuten verbaali-akrobaatti Jari Tervo] luulivat esittävänsä mediassa teologisesti syvällisiäkin kantoja esim. kritisoidessaan Päivi Räsäsen kantaa asiaan ja ilmeisesti homo-avioliittojen siunausta puolustaessaan.
Valitettavasti vain sellaiselle käytännölle ei löydy perusteita kirkon Raamattuun perustuvasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä, mikä kannanotto [huom!] ei ole yksipuolisesti tieteellisen tekstikritiikin validisuuden ulottuvilla eikä sen tutkimuksellisen eksaktiuden piiriin kuuluva ongelma/päätös vaan vaatii ekklesiologis-tulkinnallisia ratkaisuja, jotka kirkon opillis-intuitiivinen itseymmärrys ja praktinen traditio legitimoi.
Luterilaisuus ja luterilaisen teologian hengellinen uskottavuus Suomessa on ajautunut kriisiin sen vuoksi, että se on yrittänyt jäljitellä saksalaista analyyttis-reformatorista eksegetiikkaa anglosaksisen liberaaliteologian hengessä. Lopputuloksena on ollut erinomaista tieteellistä tutkimusta mutta ytimestään eli radikaalista kristillisen rakkauden hengestä [joka ei ole mitään halpaa armoa tai halpaa empatiaa/vrt. Bonhoeffer] vieraantunutta teologiaa, joka voi enää Heikki Räisäsen tavoin sytyttää kynttilän naturalistis-lähdekriittisen eksegetiikan hävittämälle uskolleen ja muistella niitä aikoja, jolloin vielä oltiin nuoria ja hulluja - jolloin vielä rakastettiin, toivottiin ja uskottiin - jopa Jumalaan.
Säälittävää - liian säälittävää - ellei peräti jo hieman halveksittavaa. Tällainen teologi/a pitää potkaista mieluummin vaikka ennenaikaiselle eläkkeelle kuin antaa sen jatkaa degeneroitunutta myyräntyötään fyysisesti ehkä pirteänkin tutkijan aivoissa, jotka eivät ehkä välttämättä ole dementoituneet mutta jotka silti valitettavasti ovat kivettyneet lähdekritiikin ontologisten sitoumusten eli [nominalistis-]metodi-tulkinnallisen dogmin jähmettämään 'stuporiin'.
3
Viime syksyn hysteerisessä homo-media-hässäkässä ei ollut kyseessä mikään perimmäinen ja syvältä luotaava teologian ja yhteiskunnallisen järjestyksen välinen ongelma vaan pienen vähemmistön nuoremmissa aikuis-kansalaisissa [suurin osa arvatenkin villejä sekä vapaita, perse paljaana juoksentelevia neitoja fanaattisen ihanteellisine tasa-arvokäsityksineen] aiheuttama massasuggestio [plus tietysti niissä, jotka aivan oikeutetusti haluavat kirkon ja valtion eroa].
Mutta tästä lisää myöhemmin. Alustavasti todeten: homosuhteita tulee suvaita avoimesti ja ilman mitään rasismia, mutta kristillisten homoavioliittojen siunaaminen ei ole kristinuskon perinteeseen kuuluvan avioliittokäsityksen mukaista.
Ja toistan - tekstikritiikistä on meille - kuten tieteestä aina - vain rajatussa määrin hyötyä tämän[kin] asian pohdinnassa. Kuten sanottu siitä päättää kirkon traditionaalinen itseymmärrys, joka ei voi [jonka ei missään tapauksessa edes pidä] kääntyä poliittisen tuuliviirin lailla trendikkäimpään suuntaan.
Kristinusko itsessään on trendi ja brändi, joka ei tarvitse minkäänlaisia markkinointia edistäviä innovaatioita. Päinvastoin - juuri kristinuskon tulee toimia [contra libertaristit, monetaristit, John Spong ja Foucault] häilyvien kaupallis-individualististen imagotekniikoiden perimmäisenä yhdistäjänä ja eettisenä ideaalina, jonka ikuisena mallina on teloitettu mutta kuoleman voittanut ja ylösnoussut Jeesus Kristus.
Dixi
PS.
Äänenpainoni alkavat koveta. Katsotaanpa kuinka pitkälle tohdin mennä 'proto-fasistisessa' mentaliteetissani. Siirrynkö kohta perussuomalaisten leiriin [hehheh - no en varmaan, mutta kieltämättä ajoittain liippaa läheltä, mitä tietyn moraalisen asenteen tai asenteellisuuden korostamiseen noin ylipäätään tulee].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/02/politics-of-paradox-by-john-milbank.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4hdekritiikki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tekstikritiikki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eksegetiikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_R%C3%A4is%C3%A4nen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Myllykoski
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Shelby_Spong
http://www.taivaannaula.org/blogi/?cat=30
5 comments:
Kiitos. Tämä oli juuri sellainen vastaus mitä odotinkin. Googletin vähän ja luin Wikipediasta. Aika julkeita miehiä nuo mainitsemasi teologit:
Myllykosken mukaan Jeesus olisi luultavimmin heitetty joukkohautaan mätänemään, eikä kalliohautaan. Myllykosken mukaan Jeesusta seuranneet naiset eivät tienneet, minne tämä oli haudattu, joten he menivät vain jonkin tyhjän kalliohaudan luo. Nämä tarinat tyhjästä haudasta yhdistyneinä opetuslasten ilmestyskokemuksiin aiheuttivat tarinan ylösnousemuksesta.
Olen jutellut Matti Myllykosken kanssa kerran melkein tunnin verran kahden kesken. Hän on lukeneena ja sanavalmiina henkilönä [myös teologian laitoksen kirjaston informaatikkona] ihan ok, mutta näin reilut kymmenen vuotta tuon tapaamisen jälkeen sanon suoraan mielipiteenäni, että teologina Myllykoski on valitettavasti niin metsässä kuin olla voi [muistakaamme, että teologia on oppi Jumalasta ja juuri sen vuoksi myös ihmisestä - ei päinvastoin!]
Kaiken lisäksi tuo metsä on synkkä ja pimeä, mutta onneksi on olemassa kapitalismin neonvalo. Muuten luterilainen ei näkisi eteensä, sillä ihmiseltä, jolta puuttuu jumalallinen illuminaatio [joka mahdollistaa osallisuuden transsendenssiin], puuttuu myös sisäinen valo.
Mutta keinovalo ei ole Jumalasta vaan saatanan [kapitalismin] kanssa liittoutunutta teknologiaa. Luterilainen usko on kuitenkin pysynyt hengissä vain keinovalon - toisin sanoen pakotetun [forenssisen] uskon avulla!
Eksegeetti Heikki Räisäsen perilliset ovat teologisesti oudon lyhytnäköistä ja jopa lapsellista porukkaa. Eihän usko ole mikään empiirisesti verifioitu Jumala-hiukkanen, joka pitää ensin löytää, jotta uskomisessa ylipäätään muka olisi järkeä [sic].
Sitäpaitsi - jos tällainen kokeellisesti todistettu historiallinen Jumala löytyisi, niin kyseessä olisi ilman muuta epäjumala [tosin niitä on jo nyt löydetty riesaksi asti].
Usko on se eksistentiaalisen [olemista koskevan] itseymmärryksen viimekätinen tila, jonka puitteissa ihminen heuristisesti oivaltaa ja käsittää oman ihmisenä olemisen osansa - hyväksyen sen toivorikkain mielin [paitsi Ironmistress, joka menee vapaehtoisesti helvettiin - koska ei pääse nirvanaan].
Sellaista itseymmärrystä/uskoa ei osteta, todisteta eikä pakoteta. Se kerrotaan, kuunnellaan, nähdään ja kuvitellaan - samanaikaisesti.
Silti kyseessä on vakava usko [hei - kuka siellä tirskuu; tämä ei ole mikään vitsiblogi - -]
Usko syntyy inspiroivasta paradoksista [Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen tulisi Jumalaksi] eli ikuisuuden tunkeutumisesta aikaan Kristuksessa [ja siten meissä kaikissa].
Kyseessä ei siis ole hegeliläisittäin gnos-deistisen hengen dialektinen negaatio absoluuttisen sekularisaation tilaan [luit aivan oikein] tai jokin hiukkaskiihdyttimen avulla laskettu Higgsin hiukkanen, joka mahdollistaa fysiikan standardi-teorian täydentämisen.
['Uskoisitko' sinä Higgsin hiukkaseen - edes hiukkasen? Ei - en uskoisi - hiukkaakaan - - no ehkä kuitenkin huikkasen verran...].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heuristiikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Higgsin_bosoni
Niin. Tuohon suohon joudutaan, kun ei olla juutalaisia eikä kertakaikkiaan tunneta judaismia, Talmudia ja sitä juutalaista kulttuuria, missä tuona aikana elettiin.
Ruukinmatruuna itse on valmis hylkäämään kaiken ei-juutalaisen eksegetiikan ja suuntaamaan itse tarmonsa Talmudiin ja sen tutkimiseen. Tämä siksi, että vihollisten aikalaisluonnehdinnat kuvaavat usein paljon paremmin tahtomattaan jotain ilmiötä kuin vuosisatoja tai -tuhansia jälkeenpäin täysin ulkopuolisten tekemät tulkinnat.
Ruukinmatruuna pitää esimerkiksi Apostolien tekoja varsin luotettavana kuvauksena. Syynä on Gamaliel Suuri, joka on yksi tärkeimpiä talmudilaisen judaismin auktoriteetteja, ja joka todellakin antoi juuri samanlaisia ratkaisuja ongelmiin kuin mitä Apostolien teoissa kuvataan. Hänellä ei ole syytä epäillä asiaa.
Kristityt tuntevat judaismia hyvin huonosti ja ateistit vielä huonommin. Kuitenkin kristinusko on Judaismi Light - ainoat, kenellä on tippaakaan tolkkua, ovat messiaaniset juutalaiset.
Hei hyvä Rauno,
Oletko lukenut mun arvion
Räisäsen opus magnumista (Niin & Näin 4/2010)?
Voit sitäkin kritisoida
ja mielelläni vastaan
siihen.
Saatan siis olla kanssasi jonkun verran eri mieltä;)
yst. terv. Matti
Käsittääkseni teologisen tiedekunnan tutkintovaatimuksissa on runsaasti myös sellaista kirjallisuutta, joka tutustuttaa lukijansa juutalaisuuteen ja judaismiin. Eli teologit kyllä tuntevat judaismia tarvittavissa määrin.
Mutta mahtavatko juutalaiset itse ymmärtää juutalaisuuttaan? Tarkoitan nyt sitä, että ovatko he todella tutustuneet mesopotamialaisten pakanauskontoihin? Mieluiten alkuperäislähteitä alkuperäiskielillä lukien. Onko sumerin kurssit käyty? Jos ei ole, niin juutalaiset eivät ymmärrä judaismia sen paremmin kuin kristityt kristinuskoakaan. Tai ei nyt ehkä niinkään, sillä onhan judaismin ja kristinuskon synkronisuus aika merkittävä: Juutalaisuus ja kristinusko ovat kehittyneet rinta rinnan. Miksi siis pitäisi tuntea juutalaisten kirjoitukset läpi kotaisin?
Post a Comment