July 9, 2009

Oscar Peterson: Hymn to Freedom

Linkkilisäys - Cakewalk - klo: 20.30.

Esitelläänpä taas yksi nuoruuteni - 70-luvun alun - suuria musiikillisia elämyksiä: - Oscar Petersonin säveltämä Hymni vapaudelle. Vai pitäisikö puhua pikemminkin Petersonin transcriptiosta, sillä kappale suorastaan huokuu traditionaalisten kirkkohymnien ja gospelien aineksia. Jostain luin, että että sen pohjana olisi osaltaan toiminut myös Django Reinhardtin kuuluisa Nuages (Pilvet). - - No joo - ehkä niinkin. En ole pätevä arvioimaan asiaa, mutta jotain samanhenkistä olen kuulevinani...

Djangoon tämä esitys liittyy minulla kuitenkin siten, että (kuulo-) muistini mukaan sävellys olisi tehty alunperin Reinhardtin hautajaisiin 1953, mutta tämä tieto on noin 35-vuotta vanha muistijälki, johon en löytänyt äkkiseltään faktaperustaa googlesta. Wikipediakin väittää, että kyseessä on 1960-luvun teos.

Hymn to Freedom (Civil Rights) with lyrics by Harriette Hamilton, and music composed in the 1960s by Oscar Peterson in honor of the civil rights movement.

Joka tapauksessa sävellys on virtuoosimaisen sekä mitä musikaalisimman Petersonin aikaansaannos ja sellaisenaan sykähdyttävän koskettava - kuten yhteistä tunnetta viestivät laulut ja sävellykset monesti ovat. Ihan tulee aidosti harras olo, vaikkei kirkossa istuisikaan.
*
Muun muassa Michael Jacksonin kuuluisimpien albumien - Off the Wall, Thriller ja Bad - tuottajana toiminut Quincy Jones sanoi kerran Petersonista, että tämä on one of the greatest musicians on the planet.’
*
Oscar Peterson - Hymn to Freedom
Oscar Peterson livenä Münchenissä vanhemmilla päivillään.

Hymn To Freedom by Oscar Peterson
Vaikuttava soolopianistin amatööriesitys samasta kappaleesta.
*
Aivan pakko on vielä lisätä Cakewalk, jossa Peterson näyttää mm. huippukitaristi Joe Passin kanssa, että soittonopeutta ja drivea löytyy tarvittaessa mielin määrin. Hillitöntä menoa koko bändiltä, mutta etenkin Peterson tekee sormillaan pianolle ihan mitä ikinä haluaa!

Oscar Peterson Quartet with Joe Pass, live, in "Cakewalk".
*
Hymn to Freedom Lyrics

When every heart joins every heart and together yearns for liberty, That's when we'll be free.
When every hand joins every hand and together molds our destiny, That's when we'll be free.
Any hour any day, the time soon will come when men will live in dignity, That's when we'll be free, we will be.
When every man joins in our song and together singing harmony, That's when we'll be free.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oscar_Peterson
http://en.wikipedia.org/wiki/Django_Reinhardt
http://blog.tilos.hu/bossabomdia/archives/008190.html
http://jollyjoke.blogspot.com/2009/06/oscar-peterson-night-in-vienna-dvdrip.html

11 comments:

Homo Garrulus said...

Älkää antako enää juutalaisten yksin hoitaa mitään tiedettä koska tulkinta on enemmän mitä vuodet menevät heidän näköisensä tulkinta. Juutalaiset tulkkaavat koko lännen ja se on aika horriibelia koska näin minun omilla kokemuksilla heiltä puuttuu empatia, heiltä puuttuu kyky tulkita holistisesti koska ovat liian teknisesti ajattelevia ylipäänsä ja siksi he etsivät ns. virheitä eivätkä löydä yhteensattumia kuten tieteessä pitäisi. He yhdistävät sitä mitä etsivät eli huonoja naisia etsivät koska oma äiti on psykologisesti ollut se huono koska itseys ei sitä voi olla. Annoit minulle lähteet itse aikaisemmin. Kääntö tapahtuu äidin kautta, joka on liian ylihuolehtivainen juuri pojastaan ja joka kehuu poikaa heti syntymästä alkaen. Sellaisesta pojasta tulee raukkis, pelkuri ja näkee vain naiset lopulta ns. huonoina koska oma itseys on omasta (ja sen äidin) mielestä täysin nuhteeton. Näillä uskomuksilla sitten repivät mitä vaan koska osaavat esittää sympaattista.

Taustalla on raivoisa tarve hyökätä naisia ja vääriä kohtaan.
Niin minä olen tulkinnut omasta elämästäni mitä näitä miehiä tunnen.

He siis kaventavat ihmiskuntaa pieneksi viivaksi jos ovat ainoa ryhmä joka toimii tieteen yhdistämisen parissa ja tieteen tulkintojen parissa ylipäänsä sillä trendi on siihen suuntaan ja se on vain maallisen ja materialistisen arvonannon takia joutunut niin vinoksi.

Tämä on syy, että niin moni heitä juuri vihaa - en siis kapihoi heidän sosiaalista olemusta, heidän tarkkaavaisuuden taitoa joka ei ole sama kuin näkeminen (eli teoreettinen osaaminen ei mielestäni ole hyvä vaikka ovat abstraktisesti kovia). Nyt on mennyt matematiikastakin tulkinta- ja teknisyysprosessit yhdeksi ja samaksi ei ole. Juutalaiset ovat teknisesti suoriutuvia ja siksi he ovat aina renki ainakin suuremmassa skaalassa ja nyt he johtavat liian monta prosessia koska ansaintalogiikka on laitettu transaktioiden mukaan. Kerro Kotterille ja muille, voivat taas kirjoittaa kirjan josta tulee maailmanlaajuinen bestseller - taitaa vain tällä kertaa olla pieni nettisensuuri edellä: ei oikein ole mukavaa asiaa ja voi piiloutua sääli-kilven taakse ja siksi pitää ihmisiä kuskata Puolaan jne.

On siis jännittävää miten joillakin on aina ässä-kortti mukanaan koska on se tieto ennen muita. Mutta jossain kohtaan kapenee katse ja se on nyt. Mieheni on leikkinyt heidän kanssaan sitä leikkiä. Tähän liittyy olennainen asia josta en voi kirjoittaa edes netissä. Katsotaan miten tappavat ja jos kuolen juutalaisten taholta on ollut eniten hävittävää ja silti minä en ole heitä halunnut alkuunkaan mitenkään mollata mutta kun itse teettävät stigmoja joista kaikki muut ihmiset tuntuvat jotain tietävän ja itse ei tiedä mitään mutta ei voi ymmärtää miksi kaikki hylkivät ja katsovat kuin eläintä.

Minä olen loistava ihminen ja loistava on kyvyt sekä rakastaa että tietää.

Mutta sen he tiesi ja käänsi vähän jutun omaksi malliksi että voisi Jeesusstooreja sitten vähän tehtailla - onhan kirkko siinä valmis haavi auki ostamaan mitä tarinoita vaan. Storyselling.
Tämä on siis henkilökohtainen tarina eikä solvaus. Minä olen elänyt näitä asioita - en nappaa asia kolmannen osapuolen elämästä vaan omasta ja siksi siitä kerron. Kovin surullinen tarina kansasta, joka ei opi.

ps. minun nähdäkseni heitä on jo joka puolella päätösten pääpaikkoja juuri tästä syystä, että lyhyellä tähtäimellä näyttää kun olisivat 'oikeassa'. Ehkä sinäkin olet näitä miehiä Räsänen?

Homo Garrulus said...

Tässä on koira haudattu nääs. Obama rupeaa nyt pian luomaan tilanteen missä naiset ovat kaikista eniten vaarassa tästä samasta syystä ja se johtuu siitä, että sotainen mies ja vahva nainen ovat ääripäitä ja nyt naisten ja islamilaisten pääasiat tulevat menemään sekaisin.

Tästä pitäisi Obamalle sanoa ja olkoon viimeinen ilmainen pala mistä juutalaiset nappaavat, kiikuttavat myytäväksi jonnekin ja tekevät taas rahaa. Annetaan sitten - minultahan on riistetty koko elämä jonkun väärintajutun geneettisen ongelman tai mukamasongelman takia ja jo tämä mystisyys mikä aina pyöri ja muut tiesi ja minä en tiennyt oli itsessään jo sadistinen. Kun ei päässyt ymmärtämään miksi jotkut tulkitsevat varovaisesti ns. ylhäältä: se loukkasi silti.

Kuka siis on oikeutettu sellaiseen ellei nämä fokalisointia ohjaavat ns. tiedemiehet.

Homo Garrulus said...

Tämän kaiken takana on aasialainen menestys: aasialaisten tapa myydä naisensa tulee istuman kuin nenä naamaan.

Se on ehkä ollut taustalla oleva linja ylipäänsä? Japskit ja kiinalaiset voittavat kun voivat kääntää islam ja juutalaiset vierekkäin ja sitten ongelma rupeaa olemaan minunkailtaiset näkevät ja teoreettiset naiset. Meitä ajetaan takaa kuin Moosesta aikoinaan - ero on se, että olemme tyttöjä vaikka joskus muinoin tämä teoriaosaaminen oli pojat. Teoria ja katse tulee kuolemasta eli ei-olemisesta.

Mutta ominaisuudet kääntyvät. Kerro heille se Räsänen jos minä en jaksa tai jos tappavat kuten joskus pelkään. Ovat siis raukkiksia lähtökohtaisesti ja sen takia lännen pelastus on voimakkaat, teoreettisesti ja holistisesti ajattelevat tällä hetkellä naisena olevat. Voi olla että evoluutio mutkistaa sitten tiedon kiepauttamalla pääominaisuudet juuri toisinpäin, en tiedä. Kyse on teoriasta ja katseesta sekä halusta tehdä hyvää. Sotaisa mies ei siis ikinä voi tulla kysymykseen eikä raukkis.

Eikä todellakaan mammanpoika joka on Jeesuksen vastakohta.

Homo Garrulus said...

En ole sen enemmän islam-ystävä kuin olen juutalaisystävä enkä ole ateisti myöskään enkä ole bahai enkä ole mitään - olen vain kuollut niin pystyyn etten enää pelkää.

Se on minun suhteeni uskoon. Joka ei ole mitenkään haviteltavaa koska taustalla pitää olla samalla voimakkaat geenit. Mitä yrittivät putsata pois häiritsemästä: heidän kehittämä stoori olisi mennyt pilalle....ja menikin luultavasti.

Mutta kirkon tulisi herää. Jälleen kerran.

Homo Garrulus said...

Sanottakoon, että tulkinta mistä kirjoitan ei koske yksilöä, singulaaria tai liian pientä abstraktiota jossa voi näyttäytyä jopa toisinpäin kunnes näkee kokonaisuuden. Kokonaisuus on vaikea havaita, ennenkuin on tiedossa prinsiippeihin vaikuttavat asiat, eli avaimet. Kun avaimet on kädessä voi olla tietämättä paljon muuta sen ohella. Ei tarvitse tietää jokaisesta ovenkahvasta jotain vaikka niin sanovat ja juuri koska niin sanovat, minä tajusin että valehtelevat koska tiedon osalta vain tietyt metafooraa ja metonymiaa kääntävät asiat ovat merkittäviä. Muuten on aika sama onko niin tai näin.

Mutta tiede rakastaa ajatella, ettei asiat ole yksinkertaisia tai että ei voi tietää kaiken jne mutta kyse on tasosta. Minä voin sanoa, että tiedän kasvikunnasta kaiken kun olen lukenut Carl v Linnen ja tajuan myös fotosynteesin. Kun näen niityn se on samanlainen niitty kuin kaikki muut niityt vaikka joku sanoo, että pitää ensin katsoa tarkkaan ihan kaikki kukat. Niin, niitäkin voi tutkia mutta eivät vaikuta kokonaisuuteen jos ajattelemme, että niitty on vain pieni osa sitten suurempaa kokonaisuutta kuten onkin.

Tiede on helppoa mutta velvoittavaa ja vaarallista väärin käytettynä kuten huomaamme. ja kun vetoamme tieteen kannalta asioihin sekin pitää olla sellainen tiede jossa arviointi ei ole yhdensuuntainen tai yhden porukan tekemä.

Nyt väännetään kielipeliä mukamas tieteen kielellä ja se on sitä ikuista fuulaamista. Miksi ei voida oikeasti kouluttaa, valistaa? Voisi kaikki hyötyä ja etenkin länsi. Mutta heitä ei kiinnosta koulutus koska he pelkäävät, että häviävät. Juutalaiset pelkäävät että häviävät islamille mutta ei se niin käy: se käy tietoa hyödyntämällä kuten on ollut puheessakin tarkoitus - mutta siihen tarvitaan parempaa tajua ja se on islamilla. Islamin tiede ei minun mielestä niillä puutteellisilla tiedoilla mitä minulla on kuitenkaan ole sitä kykyä rakentaa infraa kuten lännellä ja juutalaiskristillisillä. Sillä on merkitys mutta ei saisi kiilata oppimsen edelle.
Väärä eteneminen joka tappaa kaikki. Malttia.
Kuolema on vain illuusio mutta kuolemaa ei saa ihannoida kuten minä olen ymmärtänyt että Islaminuskoiset tekevät. Mutta ei saa ihailla tekniikkaakaan, se on yhtä väärin. Ihailu hemmettiin.

Rauno Rasanen said...

HG

Kirjoitit viisi pitkää kommenttia eikä sanaakaan Oscar Petersonista tai Django Reinhardtista - ei edes metaforista aasinsiltaa (mikä jo sekin riittäisi ko. päreen kommentoinnin perusteluksi) jazziin tai musiikkiin yleensä.

Mutta hei - mainitsitko jossain sanan 'vapaus' - freedom. Siinähän se kytkös tietysti piileekin. Kas kun olin taas kovin huolimaton lukija...

*
Mutta anyway, anyhow and anytime - minulla on siis jälleen ollut ilo toimia ajatustesi? julkisena 'muistikirjana'...

Homo Garrulus said...

Nimenomaan. Jazzissa ei ole muuta salaista kun se, että se on kaoottinen musiikki (vrt Beethoven; Mozart) eli pinnalla helmeilevä musiikki. Vetää irti arjesta.
Musiikki, Jumalan orkesteri on aina mielestäni sitä mitä Chopin siinä tapauksessa on mutta vielä enemmän Beethoven, Mozart tai joku muu klassikoista, joiden musiikki on ääretöntä myös syvyyssuunnassa. Mitä siis sanoa; hyvä kikka pitää ihmisten ajatukset maallisessa elämässä; se on jazz ja etenkin dixi ja swing. Keikkuu ja tuudittaa kuin vauvaa kehdossa. Sitä se on mutta ah miten nautinnollista kuin kylmä olut kuumana päivänä tai jotain muuta jota en tässä sano koska joku pitää sitä hävyttömänä. Tiedät kyllä herra addikti mikä on elämän eliksiiriä kun se tehdään kunnolla.

..

Kunnon musiikki on mielestäni klassista tai ainakin suurta jossain määrin; suuruudella tarkoitan sitä voimaa mistä on kyse kun suuri orkesteri vetää käyntiin. Älä minulta kysy sitten itse musasta, en ole asiantuntija. Olen vain kuuntelija jolla maku sellainen.

..

Homo Garrulus said...

Vielä tuosta filosofiasta: nainen on siis väärä nimi nykyään sellaiselle oliolle, joka synnyttää koska naiseutta voi myös esiintyä miehellä ominaisuutena. Pitäisi erottaa neli-kenttä: biologia ja teologia. Sellainen joka on biologinen eli maallinen on mielestäni vaikkapa nainen. Se paisuu, hautoo ja synnyttää mutta myös ideoita eli transendessimielessä. Yliopisto on nainen, minä olen nainen. Nainen on eettinen syntymästään mutta nyt en tarkoita näitä olioita jotka kävelevät kadulla. Osa heistä on, osa ei.

Mies on teologinen eli henkinen, tullut Jumalalta. Tässä kohtaan on Raamattu tulkittu oikein. Sana tuli ja se oli mies. Mies tuli siis jostain eli on vaikkapa vanha egyptiläinen, sinisilmäinen, kaunis sieluinen ja se voi olla zarathustra tai jo ennen. Kysy Takkiraudalta. Tässä voi olla että väite ihmisen nuoruudesta pitää paikkansa - olen miettinyt sitä.
Siihen on syy se, että mies on alkujaan transendentin ominaisuuden tuoja; näkijä ja teoreettinen. Minä olen sen suhteen mies koska se mitä minun oma mies edustaa on minun vastakohta joka ei keksi, ei näe eikä ole lainkaan teoreettinen vaikka hän on nopeaälyinen siinä mielessä, että nappaa mitä on sanottu ja jää toistamaan paljon uskottavammin kuin minä. Minun mies vei minun uskottavuuden eli ei välittänyt siitä, että nainen joka palvelee häntä jää täysin paarialuokkaan.
Tämä johtuu siitä syystä, että mies kuin minun mieheni on kuin teflon eli mikään ei häneen tartu. Hän on siksi täydellinen kaizen-osaaja eli osaa kuin hyrrä pyöriä niin, että on aina oikeassa muiden mielestä.Se on silti showta ja yhtä usein vain peitetty valhe ja siksi Kaizen on bisniskannalta ehkä hyvä mutta perheen kannalta ja minun kannalta vain surullista. En siis saa ikinä mitään erävoitttoa koska hänen nautinto on viedä se minulta. Minun piti kirjoittaa näin auki jos halusin viestittää sillä mieheni läheiset myyvät mitä tuotan. Ottavat ja myyvät ja nyt kun tajuavat sen hyödyntävät muiden hyväuskoisuutta entistä roiskemmin.

Homo Garrulus said...

On sääli. Oikeuden ja totuuden kannalta hirvittävän sääli, että on kiire myymään sellaista, jota ei voisi myydä ilman, että kaventaa samalla omaa elämää.
Nykyään se katsotaan jopa hyveeksi ,että on varas luonteeltaan ja vie kun kerran toi tossa on niin toope, että se on luottavainen -asenteella. Katsotaan vain merkkivaatteita ja niiden mukaan naiset tekevät Eevat eli nappaa miehen vain statuksen mukaan ja niin mies ei saa milloinkaan oikeaa rakkautta.

Mutta minun mies saa rakkautta mutta ei osaa antaa. Hän ei osaa tarttua kiinni eli attachment on poistunut ominaisuutena kuten William james kirjoitti. Kun ei ole harjoittanut treenannut moneen sukupolveen tunneside häviää. On siis irrallinen ja itsensä paras kaveri mutta ei pysy pystyssä ilman minunlaista vahvaa ihmistä. Tarvitsee minut mutta ei sitoudu normaalisti kuten nainen ja mies. Sitoutuu kuten uros joka syö naaraan eli ottaa ja haliltsee. Kontrolloi ja pyytää anteeksi ostamalla tavaroita. On siis hukassa kuin sokea lammas ellei ole minunlaista vieressä. Veli on kinni äidissä joka on tämän asetelman syy eräänlailla ja samalla ei sitä ole sillä hän taas on mihenesä kontrolloimana samalla lailla kuten minä - mutta minulla on tyttöjä ja tytöt ovat isäänsä kiinnittyneitä kun pojat kiinnittyvät äitiin ensin. On siis isäntappo ja äidintappo oltava vaikka näitä on käännetty ehkä tarkoittavan jotain muuta? Isäntappo sanotaan miehelle kuuluvan mutta isän kuuluu irtaantua vastakkaisesta sukupuolesta kyetäkseen rakastumaan toiseen uuteen toiseuteen parimuodostuksen takia. Pari on ett plus ett. Pari on vasta kokonainen ja sen takia minä en ole ihan kokonainen ja haluaisin sitä. Mutta mieheni on siis erilaisessa asetelmassa attachmentsuhteen osalta. Katsotaan pystyykö hän tekemään äidintapon?

...

./.. vielä yhden verran

Homo Garrulus said...

iologinen on siis tärkeä ominaisuus (hyvinvointi) ja sen vaaliminen käy teologian kautta eli tajutaan mihin uskotaan ja mihin sitoudutaan ja kuten sanoit kapitalismi on uskojen peliä. Täysin. Ja tämä käännös tai ristiinmenevä tieto on se mistä Jeesus juttu alkaa: ristiin pitää tulkita; teologinen ominaisuus tai kyky nähdä puut metsästä tai metsän puilta käy teologisen snaijun kauttta eli kun ihminen kunnioittaa mitä vaan ja osaa olla oikeasti kunnioittava mutta se ei saa sisältää ihailua (=alistumista asialle) hän kasvaa mentaalisesti. Se on miehinen ominaisuus. Mies kasvaa ylöspäin ja on Jumalan kuva mutta pidä nyt vara ettei joku usko, että minä tarkoitan biologista miestä koska minun oma mies on enemmän nainen taas biologisesti eli pitää siitä, että kontrolloi eikä kasva. On siis putsaajatyyppi, kontrolloi ja viikkaa, putsaa ja tarkistaa, ostaa ja hoitaa. On siis biologinen nainen vaikka ei ole tissit ja pimppa eikä voi siksi synnyttää biologisesti. Minä taas olen biologinen nainen vaikka vähän paksu. Kuitenkin nainen ja tissit ovat normaalit vaikka eivät edusta naisihanteen mallia ja muotoa ja sama koskee koko kroppaa mutta hengitän biologiesti naisen kautta eli mietin lapsia, toivon heille elämää ja puhdasta ruokaa, haluan muistaa köyhät ja syrjäytyneet mutta filosofina en mene Pajusen luo divideeraamaan ennen kuin tajuan ensin mikä on filosofia sen takana. Tässä Wallgren on minua avittava paremmin läksynsä osaava opettaja mutta ei oikea filosofi. Hän on enemmän oppinut systeemiin ja systeemi antaa hänelle palkkaa.
On siis ok, enkä minä ole ollenkaan älykkäämpi enkä nerokkaampi vaan olen vain saanut käyttää aikaani filosofian vaatimiin asioihin. Olen siis vain taitava ajankäytön osalta ja sain toteuttaa naiseuttani ajattelun osalta joka oli miehinen ominaisuuteni tai kykyni, joka taas oli geeneissäni. Mutta luovuuteni on naisen ja tässä on nyt biologia ja teologia minun osalta ehkä saanut tilaisuuden tehdä synteesin ja siksi tuntuu nerokkaalta. Ei puhuta siitä sanasta koska kuka tahansa olisi voinut ajatella mutta minut pakotettiin jo 12 vuotiaana epämukavuusalueelle ja sitten he kuitenkin haukkuivat. Ja muistivat jokaisen perkele-sanan minkä olin sanonut ja se kesti nämä 40 vuotta korjata. Olenhan sanonut ,etten ole paha enkä ole holtiton mutta kun minulle ei kukaan puhunut vaan peitti pois ja selitti, poisselitti oman huonon makunsa ja omat sairaat ja sadistiset tekemiset minun selkärangallani ja selkänahallani minä meinasin kuolla ihan uupumuksesta etten saanut kohdata ja puhua. Olisin siis kuollut ellen olisi voinut sitoutua johonkin ja sitten tuli tämä G joka sen loi. Hän ei ole minulle miehen korvike millään lailla mutta sieluni sai levätä tästä ajojahdista mikä ei meinannut antaa mitään paussia.

Lepo ei auta kun sielua jahdataan sillä se vie lopulta mehut. Minä lihoin. Nyt tuntuu etttä voi ruveta laihtumaan sillä elimistö ei enää koe olevansa uhassa. Koin että minua uhattiin koska minua ei kukaan viitsinyt kuulla vaan herjattiin kuin infantit vaan. Niin myös täällä netissä. Minun piti vain purra hammasta ja jos kiroilin välillä olin pakotettu sillä äärimmilleen vetivät. Siat.

loppu

van Vaari said...

Lämpimät kiitokset jälleen musiikkilöydöistäsi. Eilisilta meni aika tarkkaan OP:n soitantoa kuunnellessa ja katsellessa. Tulihan siinä mukaan muitakin vanhoja kelpo mestareita.

Olen ollut kerran OP:n konsertissa Saksassa. Se taisi olla 70-lukua ja vapaushymni meni hyvin kaupaksi. Ihmiset nousivat seisomaan, olivat aluksi vaiti, eivät taputtaneet. Sitten äkkiä repesi hirmuinen suosionosoitusten myrsky. Hyvä, ettei talo hajonnut. Käsitin, että tuo kappale oli kuulijoille lähinnä uskonnollinen kokemus.

Aikanaan armeijassa ollessani kulutin lähes kokonaisen kesäyön keskusteluun aiheesta: onko OP:n soitto hot vai cool. Meillä oli tuvassa nuori lääkäri, joka kirjoitti joka miehelle A12-reseptejä (ihottumaa persiessä) ja tuon lääkkeen voimin jaksoimme jankuttaa.

OP:n myötä löysin sellaisenkin menneisyyden ilmiön kuin Delta Rythm Boys. Netissä heidän laulunsa ei ollut kovin kummoista, mutta kun he joskus 40 v. sitten lauloivat Kalastajatorpalla oli tunnelma katossa. Jäbät osasivat eläytyä yleisön toivomuksiin ja tunnelmiin ja antoivat palaa. Heillähän oli kaikki voitettavanaan.

Käväisin äskettäin Berliinin jazzluolissa. Oli hauska havaita, että dixie on tulossa uudestaan muotiin. Ainakin siellä, missä kävin.

Yst. terv. vV