(Kielimafian viimeisimmät lisäykset - viimeksi 26.7.)
Olipa kerran kuningas, joka oli hallinnut jo niin kauan, että hän - paitsi että luuli kuninkuuden olevan hänen persoonallinen ominaisuutensa, ei ymmärtänyt, että imartelu ja rakkaus ovat täysin eri asioita.
Learin tragedian lähtökohta - ks. videonäyte. (Lear tulee paikalle nuorin tyttärensä Cordelia kainalossaan).
*
The key to Olivier's performance is also the key to the play. Lear has been an absolute monarch for so long that he thinks of his royal status as a personal attribute. He therefore takes for granted that he will still be treated as a king (without the burden of royal responsibilities) when he has given up the land and authority that are the basis of his power. His attitude recalls the words of Shakespeare's Richard II: "Not all the waters of the rough rude sea can wash the balm from an anointed king." Events in that play prove how wrong he was.
Lear's position has also isolated him from the realities of everyday life and genuine human emotion. His tragedy is the price he pays for rediscovering those realities. His nobility is shown by his willingness to acknowledge his error and pay the price: "Oh I have ta'en too little care of this..." Olivier's performance, more than any other on film, shows this process of coming to terms with the realities of human life, and the falsity of court life; and being driven insane by the shock until his recognition of Cordelia brings him back. Olivier shows us what Lear is going through with hundreds of small gestures, movements, inflections of voice, and facial expressions. By comparison, he makes other actors in the role seem wooden, and he reveals how an "old fart" can regain his nobility by facing the truth.
*
Tässä kohtauksessa Lear viimein tajuaa, että hänen valtansa on lopullisesti mennyttä perinnön luovutusten mukana. Hän ei voi enää saada, kuten väärin olettaa, samaa kohtelua kuin aiemmin virallisena kuninkaana. Sen vuoksi Learin itsestään selvänä pitämä vaatimus voida pitää seurueenaan 100:a muonitettavaa (ja remuavaa) ritaria on epärealistinen. Tyttäret eivät halua moista kustannuserää ja epäjärjestystä kontolleen.
Lear's position has also isolated him from the realities of everyday life and genuine human emotion. His tragedy is the price he pays for rediscovering those realities. His nobility is shown by his willingness to acknowledge his error and pay the price: "Oh I have ta'en too little care of this..." Olivier's performance, more than any other on film, shows this process of coming to terms with the realities of human life, and the falsity of court life; and being driven insane by the shock until his recognition of Cordelia brings him back. Olivier shows us what Lear is going through with hundreds of small gestures, movements, inflections of voice, and facial expressions. By comparison, he makes other actors in the role seem wooden, and he reveals how an "old fart" can regain his nobility by facing the truth.
*
Tässä kohtauksessa Lear viimein tajuaa, että hänen valtansa on lopullisesti mennyttä perinnön luovutusten mukana. Hän ei voi enää saada, kuten väärin olettaa, samaa kohtelua kuin aiemmin virallisena kuninkaana. Sen vuoksi Learin itsestään selvänä pitämä vaatimus voida pitää seurueenaan 100:a muonitettavaa (ja remuavaa) ritaria on epärealistinen. Tyttäret eivät halua moista kustannuserää ja epäjärjestystä kontolleen.
Niinpä Learin on joko alistuttava toisaalta realististen, toisaalta pahantahtoisesti juonittelevien ja vallanhimoisten tyttäriensä, Reganin ja Gonerilin (joka 'on parempi soturi kuin miehensä'/sanoo Gonerilin hovimarsalkka Oswald)), tahtoon tai - kuten hän tekee - jäätävä taivasalle - heitteille.
Tuskallisesti Learille alkaa selvitä, miten katastrofaaliseen typeryyteen hän on sortunut jätettyään perinnöttömäksi ja hylättyään nuorimman ja rakkaimman tyttärensä Cordelian, joka kieltäytyi imartelmasta isäänsä - rakkaudesta häneen...
Jos joku haluaa tietää milloin, miten ja jopa miksi Lear alkaa tulla hulluksi, niin kyseinen kohtaus (II,4 - ei II,2 kuten tuubinikkari väärin informoi) on avain siihen arvoitukseen.
*
Shakespeare "King Lear"- Laurence Olivier: Act 2, scene 2 (pitää olla siis Act 2, Scene 4)
Shakespeare "King Lear"- Laurence Olivier: Act 2, scene 2 (pitää olla siis Act 2, Scene 4)
*
"King Lear" (1974) with James Earl Jones, Act II Scene 4 (vertailun vuoksi vastaava kohtaus; - hyvä muttei yllä Olivierin tasolle).
2 comments:
rakkaus on sattumaa, sovinneko filosofille. lapsenkaan rakkaus
Jumalat kiduttavat ihmisiä kuin lapset kärpäsiä! sanoi shakespeare learissa IV, 1
mutta osaavat lapset rakastaakin..
Post a Comment