Päivän/yön itsekriittinen pohdinta

Tämä on kirjoitettu OK:lle sekä Mummon päreessä Pimeä aika, että OK:n oman blogin Sirontaa keulassa sekä sen päreitten johdosta, joita pyrin tästä lähtien seuraamaan toivon mukaan hieman säännöllisemmin kuin aiemmin.
*
Teen tähän päreeseen ilmeisesti vielä sitaatti-lisäyksiä muun muassa blogisi etusivulta lähiaikoina. Alustavia korjauksia on tehty jo - klo: 00.40.
*
On, OK, hyvin opettavaista löytää sellainen kuin sinunkin blogisi eikä pelkästään vain sen kiintoisien aiheitten vaan ihan konkreettisessti koskettevien sanavalintojen ja psykologisen asenteen vuoksi. Itse asia, josta kirjoitetaan, kiinnostaa minua blogeissa vasta kirjoittajan persoonallisuutta ilmentävän verbaliikan ja hänen psykologisen, älyllis-temperamenttisen asenne-ilmapiirinsa jälkeen.
*
Koska aivan iian usein huomaan olevani henkisesti laiska ihminen, ja kaikkien keskinkertaisuuksien tapaan mieleni tekisi ala-arvoisuuteen turvautuen puolustaa itseäni ja välinpitämätöntä asennettani perustellen, että syy moiseen itsevalittuun petokseen ja harhaluuloon piilee yksinkertaisesti siinä omalla tavallaan piilorasistisessa kukkoilussa ja itseuhoilussa (jota pyrin provosoivasti käyttämään poleemisena tyylikeinona sekä kontrolloimattoman yliampuvasti), jonka mukaan älyllisesti tarpeeksi lahjakkaan ihmisen tarvitse muka juurikaan harjoitella (haha!) kyetäkseen säilyttämään henkisen ja kirjallisen tasonsa.

Onneksi kuitenkin - siis tietyin epäsäännöllisin välijoin - löydän sinunkaltaisiasi ihmisiä, jotka - kun yritän lopulta ottaa selvää siitä, mitä he oikein ajattelevat - palauttavat minut varsin topakasti mutta kuitenkin siedettävän 'hellästi' realiteetteihin ('maan pinnalle', tavallisten, ei-nihilististen, inhimillis-tunteellisten kuolevaisten joukkoon), jotta voisin itseäni liikaa psyykkisesti satuttamatta ja sadomasokistisesti ruoskimatta (mihin minulla on taipumusta yhtä lailla kuin muiden halveksimieni haukkumiseen) oppia jotain itseymmärrystäni lisäävää ja myös käytännössä näkyvää - ikäänkuin omantunnon äänen muistutuksena - näköjään edelleenkin sitkeästi psyykkistä asennettani vaivaavasta turhautumastani.

Selkokielellä kyse on narsismini ja nihilismini naurettavuudesta - ja vielä siten, että kykenisin ehkä vielä ennen kuolemaani kasvamaan pari piirua suuntaan, jossa osaisin nauraa pysyvästi ihmis- sekä itsehalveksunnnallineni - ja mieluummin ainakin yhtä paljon sille - ellei paljon enemmänkin - kuin pelkälle katteettomalle omahyväisyydelleni, joka saakoon jäädä tyystin omaan arvoonsa eli pienisieluisuutensa keskenkavuiseksi ilmentymäksi, - - jotta sen voisi unohtaa mitä pikimmin ja mitä perusteellisemmin.

Joten kiitos, OK, vielä kerran kommenteistasi ja blogistasi, - teksteineen ja aforismeineen - - niihin sisältyvine opetuksineen, jotka kolahtavat minuun varsin tehokkaasti...