Yhteiskunnalliset instituutiomme [lastentarhoista yliopistoihin] ovat toistensa kanssa kilpailevia, tutkimusstrategioita tekeviä sotakoneita tiedon ja totuuksien kilpailumarkkinoilla

Taloussubjektien strategia-kasvatus alkaa varhain. Päiväkodissa luetaan tulevan kesän toimintasuunnitelmaa.

I
Yhteiskunnalliset instituutiomme ovat intressien hallinnoimisen [klassinen liberalismi] sijasta muuttuneet uusliberalistisen kilpailu- ja sotapelin kaltaisiksi. Suvaitsevaistomme eli [vaalean]punavihreät liberaalit eivät poliittisesta naiviudestaan johtuen pysty estämään tämän megatrendin etenemistä eikä nationalistisilla arvokonservatiiveilla [Persut ja esim. Takkirauta] puolestaan ole siihen viime kädessä aatteellista halua, vaikka he kapitalismia kritisoivatkin [RR].

II
Päreen sitaatti on Markku Koivusalon Michel Foucault'a käsittelevästä artikkelista 'Dispositiivi eli valta strategisena kykyjen verkostona' monitieteisestä aikauslehdestä Tiede ja Edistys [3/11].
*
Lopuksi: Kilpailukyvyn tahtotilat ja vallan strategiat verkostotaloudessa

[Te ette ole nähneet vielä mitään, prosessin suuntaa ei voi kääntää/Anti-Oidipus (Deleuze, Guattari)]

Toisin kuin yleisesti luullaan, Foucault'n oma filosofinen tiedontahto suuntautui juuri totuuden kysymyksen tutkimukseen, mutta pyrkimättä etsimään totuuksien universaaleja ehtoja hän oli kiinnostunut erityisesti ihmistä koskevien historiallisten touuksien historiallisista ehdoista ja vaikutuksista.

Seurattaessa dispositiivi-käsitteen toimintaa Foucault'n tiedontahdossa sen huomataan ilmaantuneen Foucault'n ajatteluun 70-luvulla, kun hän pyrki tuomaan valtasuhteitten dynamiikan muutokset osaksi länsimaisen tiedon analyysia ja muodostamaan näkemystä strategisesta tiedontahdosta.

Käsitteen oman strategisen aseman huomataan vastaavasti muuttuneen Foucault'n tiedontahdossa, samalla kun tuon tiedontahdon varsinainen aktuaalisesta ongelmasta lähtevä strateginen kohde koki muutoksia. Sitä ohjaava perusnäkemys tieto-vallan verkostoista taas ammensi sekä aikauden yleisestä pyrkimyksestä siirtyä rakenteen analyysista verkostollisen analyysiin että myös uusista yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan verkostollisista organisaatioista.

Nykyään verkostollisista malleista on tullut keskeisiä kaikessa yhteiskuntatieteellisessä analyysissa ja 70-luvun vasemmistoradikaalien vaihtoehtoisista ja transversaaleista verkostollisista ryhmäprojekteista yleisiä verkostotalouden työn organisoitumisen muotoja. Myös valtaa tutkitaan yhä enemmän verkostollisesti valta-asemien ja toimijoiden suhdeverkkoja kartoittaen.

Mutta samalla kun lähes kaikissa yhteiskunnallisissa valtatutkimuksissa viitataan ainakin 'teoriassa' Foucault'n valta-analyysiin, niin edelleen on harvinaista nähdä Foucault'n tapaan yhteiskunnalliset suhteet itsessään strategisina ja hallinnollisina valtaverkostoina. Tämä siitä huolimatta, että juuri strateginen valta-tieto-näkemys on saanut yhteiskunnassamme hegemonisen aseman ja pyrkinyt kattamaan sen kokonaisuudessaan.

'Pseudo-militaristinen' sanasto, jota Foucault halusi vuonna 1973 kokeilla tieto-valta-suhteitten analyysiin ja jonka hän sittemmin hylkäsi, on asettunut nykyään eksplisiittiseksi yleisen yhteiskunnallisen toiminnan ja tiedon ja totuuden tuotannon ohjaajaksi. Foucault juonsi strategisen valtanäkemyksen uuden ajan kilpailuvaltioiden sisäistämistä sodankäynnin strategisista suhteista, mutta rupesi painottamaan hallinnallisuuden suhteita siirryttyään tutkimaan liberalistista vallankäyttöä.

Tunnetusti klassinen liberalismi hyökkäsikin valtasuhteiden sotaisaa järjestystä vastaan markkinoimalla rauhanomaisten vaihtosuhteiden mallia ja asetti samalla intressit kesyttämään intohimoja. Uusliberalistinen kilpailumarkkinoiden idea ja liiketaloudellinen strategia-ajattelu ovat kuitenkin tuoneet strategisen valtanäkemyksen takaisin hallintoon ja levittäneet sen lopulta koko yhteiskuntaan.

Yliopistoista lastentarhoihin toimintasuunnitelmat ovat nykyään avoisesti strategioita, eikä tässä ole kyse pelkästään viattomasta metaforasta tai militaristiset merkityksensä kadottaneen termin käyttämisestä rauhanomaisessa merkityksessä vaan tiedon ja toiminnan hyvin konkreettisesta liittämisestä juuri strategiseen vallankäytön muotoon ja sen vaatimiin organisaatio- ja johtajuusnäkemyksiin.

70-luvulla nietzscheläinen tutkimushypoteesi valtaintressien ohjaamasta tiedosta, aristoteelisen neutraalin tiedontahdon sijaan, nähtiin vielä radikaalina. Nykyään kaikilta korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta, siis korkeimman tieteellisen totuuden tuottamisen paikoilta, vaaditaan valta-tieto-strategioita ohjaamaan niiden toimintaa tieto-valta-dispositiiveina ja määrittämään sen tiedontuotannon intressejä, jossa aikamme tieteelliset totuudet ilmaantuvat.

Yliopistot eivät ole enää edes 'ideologiassaan' yleiseen ja yhtäläiseen universaalin älyn verkostoon osallistuvia tutkimus- ja opetuslaitoksia. Ne ovat toistensa kanssa kilpailevia, tutkimusstrategioita tekeviä sotakoneita tiedon ja totuuksien kilpailumarkkinoilla.

70-luvun alussa Foucault'n ajatus vallasta tiedon ja touuden tuottajana tuntui kriittiseltä, vallan käytännöt 'paljastavalta' tutkimuskysymykseltä, nykyään ainoastaan avoimesti vahvojen valtastrategioiden nähdään tuottavan 'tuottavaa' tietoa ja totuuksia. - [Eikä kyse ole vain Foucault'n tutkimista tiedolliselta asemaltaan epävakaista ihmistieteistä vaan myös kaikkein 'kovimmista' luonnontieteistä].

Foucault'n mukaan seksuaalisuuden dispositiivien lukuisissa strategioissa sukupuolihalu ei viitannut enää vain tiettyihin seksuaalisiin tekoihin vaan muuttui kaikkialla läsnä olevaksi mystiseksi ja aina pakenevaksi voimaksi. Jos lukee tämän päivän suomalaisia tieto-valta-strategioita, näyttää siltä, että kilpailukyvyllä on tuo sama asema.

Se ei viittaa enää vain vientiteollisuuden tiettyihin toimiin tai tekoihin, vaan siitä on tullut mystinen voima, energia, kyky, joka ilmenee kaikkialla ja kaikissa yhteiskunnan toimissa ja jota yritetään mitata erilaisilla hullunkurisilla mittareilla, aivan kuin Wilhelm Reich seksuaalienergiaa aikoinaan. Sen tähden vaaditaan kansallista tahtotilaa [strategista intentiota], johtajuutta ja itsensä toteuttamista.

Se on jotakin jatkuvasti kaikissa toimissa läsnäolevaa ja kuitenkin samalla jatkuvasti vaarassa karata käsistämme. Sen torjuminen olisi katastrofaalista koko yhteiskuntaruumiin ja kansantalouden terveydelle. Kuten valtiovarainministerin asettama julkistoimijoiden käytöksen uusi itsehallinnan käsikirja kiteyttää: 'Kilpailukykymme meidän on uusittava, joka päivä.' - [Ministry of Finance, 2006, 6].

[Kappalejako RR]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault
http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault
http://blogs.helsinki.fi/mkoivusa/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede_%26_edistys
http://celearning.ph/index.php/news/3-news/173-depeds-eight-week-kindergarten-summer-program-ksp-to-start-this-april-11

Haaste Humen giljotiinille: rasismi eli kun tosiasiat ovat niinkuin niiden ei pitäisi olla

Pitäisikö valkoisen pojan rasistinen käyttäytyminen hyväksyä, koska se on tosiasia ja koska tosiasioista [eli ei-moraalisista faktoista] ei Humen lain mukaan voi päätellä, että asiat voisivat olla moraalisesti toisin? - - Mutta se, joka hyväksyy pojan käytöksen tosiasiana, josta ei voi johtaa muunlaista käyttäytymistä, itse asiassa hyväksyy rasismin ylipäätään humelaisen logiikan nimissä. Logiikka ei siis ole pelkästään neutraali päättelyn väline vaan myös vallankäytön strategia.

I
Racism is rooted in the historical development of capitalism as a world system. It has proved through several centuries to be a useful and flexible tool for the possessing classes. It justified the brutal wars of conquest and genocide, which established the European colonial empires. It rationalized the slave trade, which produced the primitive accumulation of capital necessary for the industrial revolution.

Today racism in its various guises remains an important ideological mainstay for the capitalist elites, providing a rationale for the barbaric oppression of minorities. Racism "explains," for example, why black people in America fail to get a piece of the "American Dream" one generation after another. It can be used to "explain" why Japanese capitalism has been much more successful than its European and North American rivals. The arguments offered by racists, whether the psychotic ravings of a lumpenized skinhead or the "objective," pseudo-scientific scholarship of a Harvard professor, seek to direct popular anger away from the workings of an irrational and decaying capitalist system to some group of "outsiders."

II
Kommentti Ironmistressin kommenttiin hänen päreessään Työnhaun markkina-arvoteoria.

1
RR: 'Niinpä juuri sofistikoitunut rasismi on truismi, jonka myös IM tahtoen tai tahtomattaan hyväksyy ihmisen 'lajityypillisenä käyttäytymisenä'.'

IM: 'RR, rasismi on ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. Se on yksi syy, miksi ihminen on pohjimmiltaan paha. Mutta muistanet jälleen Humen giljotiinin. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla.'
*
Onko rasismi olemassa de facto vai de jure? Toisin sanoen kausaalis-tosiallisesti vai loogis-määritelmällisesti?

Jos se on de facto [ja 'rehellinen' rasisti olettaa, että se on de facto], niin ihmettelen, mihin oikein tarvitsemme silloin Humen giljotiinia? Muistuttamaan siitä, ettemme voi loogisesti päätellä, että rasismi ei ole lajityypillistä käyttäytymistä - vai mitä? Hahhah.

Minä sen sijaan olen sitä mieltä, että rasismia on [loogis-määritelmällisesti] aina silloin, kun rasistinen taipumus hyväksytään joko välittömänä ja suorana apartheidina tai se päinvastoin pyritään peittelemään/mystifioimaan jollain eufemistisella ja pragmaattisella mutta todellisuudessa taktisesti tai jopa strategisesti eriarvoistavalla käytännöllä.

Väitän myös, että eläimellis-petomainen käyttäytyminen muuttuu ihmisessä rasismiksi jo/vasta sinä hetkenä, kun hän tiedostaa [loogisen etäisyydenoton eli reflektion kautta], että esim. rodullinen eriarvoistaminen on väärin. Mikäli ihminen ei sitä tajua, hän on psykopaatti [mikä merkitsee, että hän ei kuulu ihmiskuntaan vaan pikemminkin villieläimiin, joskaan en halua enkä voi syyttää 'oikeita' eläimiä rasismista].

Näin ollen rasismi ei minun mielestäni ole luonnollisesti/positiivisesti olemassaolevaa käyttäytymistä vaan älyllistä ja moraalista epärehellisyyttä, jota voi tietoisesti yrittää välttää, mikäli haluaa ja älyää. - Monet eivät tietenkään halua ja vielä useammat eivät älyä.

Silti rasismi ei ole ihmiselle lajityypillistä. Se ei ole lajityypillistä millekään lajille. Eläimillä ei ole tietoisuutta ja moraalia tajuta 'rasismiaan', joka ei ole rasismia vaan vaistonvaraista käyttäytymistä. Ihmisellä taas on tietoinen moraali, joka kieltää häntä käyttämästä toista ihmistä yksinomaan välineenä johonkin itsekkääseen päämäärään.

Mutta jos näin tapahtuu systemaattisesti kuten kapitalismissa, voimme pitää nimenomaan vapaata markkinataloutta systeeminä, joka toimii kysynnän ja tarjonnan riskirahanpesu-johdannaisilla manipuloituun peliin sekä liberaaliin demokratiaan ja vapauden savuverhoon kätkettyjen kannustimien varassa, jotka semanttisista eufemismeistaan riisuttuna osoittautuvat rasistisiksi.

Mutta kaikki ihmiset eivät ole kapitalisteja eivätkä siten myöskään [piilo]rasisteja. Lajityypillisyys-oletus haihtuu tässäkin mielessä ilmaan kuin höyry.

2
Kertaus

Olennaista tässä on tajuta, että jos tiedostamme rasismimme, emme enää ole rasisteja ainakaan bona fide ja hyvällä omallatunnolla vaan pahuuttamme eli toimien parempaa tietoamme ja ymmärrystämme vastaan. Mikäli taas emme tiedosta rasismiamme, emme voi olla rasisteja, koska emme kuulu ihmislajiin lainkaan.

Kun siis tiedostamme rasistiseksi ymmärtämämme taipumuksen itsessämme, olemme aina jo [ainakin karkeasti] arvottaneet tietyntyyppiset asenteet ja käytöksen moraalisesti oikeana tai vääränä käyttäytymisenä. Tämän jälkeen me emme enää pysty oikeuttamaan rasistista käyttäytymistä de facto lajityypillisyytenä vaan joko hyväksymme sen huolimatta sen moraalisesta paheksuttavuudesta tai yritämme kätkeä sen etenkin demokraattisiin vapausoikeuksiin ja kapitalismin 'lainalaisuuksiin'.

3
Humen lailla ei ole tässä asiassa psykologisia käyttäytymistaipumuksia selventävää käyttöä. Päinvastoin - se tekee praktisesti johdonmukaisen päättelyn mahdottomaksi loogis-käsitteellisesti dogmaattisella dikotomiallaan muka objektiiviseen tosiasiamaailmaan [deskriptiivisyys] ja muka subjektiiviseen pitämisen maailmaan [preskriptiivisyys]. Päättely loppuu kuin seinään, minkä vuoksi tosiasioitten ja pitämislauseitten kategorinen erottaminen toisistaan jopa ylläpitää rasistisia käytäntöjä kuten kuvatekstisssä osoitetaan.

III
http://www.youtube.com/watch?v=2dcYrG6CRi4&feature=related
Hullujussi - Bingo bango bongo
.....
Nykyään tällaista biisiä ei voisi enää tehdä, mikä viestii siitä, ettei suvaitsevaisuus suinkaan lisää huumorintajua vaan pikemminkin asettaa sille tiukkoja rajoituksia poliittisen korrektiuden nimissä.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Hume
http://www.bolshevik.org/1917/no12/no12capitalismandracism.html
http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/tyonhaun-markkina-arvoteoria.html
http://endofcapitalism.com/about/2-what-is-capitalism/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hullujussi
http://en.wikipedia.org/wiki/Civilization_(song)

Buñuel ja sisällissota

Robert Capa: The Falling Soldier - - Tasavaltalainen sotilas kuolee konekiväärin luoteihin - - ['komea' kuva, mutta onko se taidetta vai 'pelkkä' dokumentti?]
*
From 1936 to 1939 Robert Capa photographed the horrors the Spanish Civil War. In 1936, he became known across the globe for a photo he took on the Cordoba Front of a Loyalist Militiaman who had just been shot and was in the act of falling to his death. Because of his proximity to the victim and the timing of the capture, there was a long controversy about the authenticity of this photograph. Historians eventually succeeded in identifying the dead soldier as Federico Borrell García and proved it authentic. This is the best-known picture of the Spanish civil war.

I
Päre koostuu pääosin sitaatista [nro. 4], joka löytyy Luis Buñuelin muistelmateoksesta Viimeinen henkäykseni. 
*
Olisikohan vasemmistolla jotain opittavaa Buñuelin kokemuksista ja muistoista Espanjan sisällissodan ajalta? Luulisin että paljonkin, mutta samalla arvelen, ettei vasemmisto koskaan opi, sillä sen aatteellinen perusta ei ole perimmältään joustava, pragmaattinen ja strateginen kuten liberalismilla vaan ristiriitainen ja pirstoutunut sekoitus anarkistis-dogmaattista ideologiaa - toisin sanoen ihanteellisuutta, joka toimii samalla tavoin kuin kaikki [myös tieteellisesti perustellut] vakaumukset, jotka perustuvat utopiaan ja [oikeudenmukaisuus-] uskoon. Oikeistoliberalismin todellisuus- ja vapauskäsitys sen sijaan toimii kaupan ja vapaan markkinatalouden analogiaan perustuen, jossa myös ihmisen [taloussubjektin] arvo mitataan de facto rahassa. - [Tätä problematiikkaa on syytä pohtia myöhemmin - jälleen kerran].

II
Espanjan sota

[.....]
Tutustuin samoihin aikoihin Santiago Carrilloon, joka oli silloin kaiketi Yhdistyneen sosialistisen nuorison sihteeri. Juuri ennen sotaa olin antanut pari kolme revolveriani alapuolellani työskenteleville painotyöläisille. Nyt olin aseettomana kaupungissa [Madrid], jossa ammuttiin joka puolella. Menin Carrillon luo ja pyysin häneltä asetta. Hän avasi tyhjän laatikkonsa ja sanoi: ' Ei ole enää'.

Lopulta kuitenkin sain aseen. Olin pian sen jälkeen eräänä päivänä ystävieni kanssa Plaza de la Indipendencialla, kun ammunta alkoi. Laukauksia tuli katoilta, ikkunoista kaduilta; kaikki oli täydellistä sekasortoa. Minä seisoin puun takana aseineni, hyödyttömänä, enkä tiennyt, ketä olisi pitänyt ampua. Miksi siis pitäisin asetta? Annoin sen pois.

Kolme ensimmäistä kuukautta olivat pahimmat. Minua järkytti kaamea holtittomuus, samoin useimpia ystäviäni. Olin toivonut palavasti kumousta, nykyisen järjestyksen kaatamista. Äkkiä olin keskellä tulivuorta, aloin pelätä. Jotkut teot vaikuttivat mielestäni järjettömiltä ja suuremmoisilta, niinkuin esimerkiksi se, kun työläiset pakkautuivat eräänä päivänä kuorma-autoon, ajoivat noin kahdenkymmenen kilometrin päähän Madridista etelään, jossa sijaitsi Jeesuksen Pyhän Sydämen monumentti, muodostivat teloitusryhmän ja ampuivat hajalle korkean Kristuspatsaan.

Sen sijaan inhosin summittaisia teloituksia, ryöstämistä, kaikkinaista mielivaltaa. Kansa nousi, otti vallan, ja heti ilmaantui eripuraisuutta. Varsinainen sota unohtui välienselvittelyjen takia, vaikka juuri sodan olisi pitänyt olla ainoa tärkeä asia.

Kävin joka ilta vallankumouksellisten kirjailijoiden kokouksessa, jossa tapasin useimmat ystäväni, kuten Albertin, Bergaminin, kuuluisan lehtimiehen Corpus Vargan ja Jumalaan uskovan runoilijan Altolaguirren. Altolaguirre tuotti muutamia vuosia myöhemmin Meksikossa elokuvan Subida al cielo [Nousu taivaaseen]. Hän kuoli Espanjassa auto-onnettomuudessa.

Olimme usein napit vastakkain. Loputtomien, usein kiihkeiden keskustelujen teemana pyöri: välitön toimintako vai järjestäytyminen? Minun mielessäni törmäsivät vastakkain teoreettinen, tunteellinen viehtymys epäjärjestykseen sekä järjestyksen ja rauhan perustarve. Illastin pari kolme kertaa Malraux'n kanssa. Elimme keskellä kuolemaa ja taistelua, mutta sommittelimme teorioita.

Franco eteni koko ajan. Jotkut kaupungit ja kylät pysyivät uskollisina tasavallalle, mutta toiset antautuivat Francolle ilman taistelua. Fasistinen ote kiristyi kaikkialla selvästi, säälimättömästi. Vapaamielisyyden viimeinenkin häivähdys muserrettiin heti. Me puolestamme haaskasimme aikaamme ja anrkistit jahtasivat pappeja sen sijaan, että olisimme järjestäytyneet keinolla millä hyvänsä, mahdollisimman nopeasti, sillä oli ilmiselvää, että edessä oli taistelu elämästä ja kuolemasta.

Taloudenhoitajattareni sanoi minulle eräänä päivänä: 'Tulkaa katsomaan, kadulla makaa kuoliaaksi ammuttu pappi.' Olin ollut kirkkoa vastaan jo lapsuudestani lähtien ja olin yhä vieläkin, mutten millään muotoa hyväksynyt tätä murhaamista.

Papitkin ottivat osaa taisteluun. He tarttuivat aseisiin niinkuin kaikki muutkin. Jotkut ampuivat kellotorneistaan, eräs dominkaani käytti jopa konekivääriä. Jotkut papit asettuivat tasavaltalaisten puolelle, mutta suurin osa oli selvästi fasistisia. Sota oli totaalinen. Keskellä taistelun tuoksinaa oli mahdotonta pysyä puolueettomana tai kuulua Kolmanteen Espanjaan, josta jotkut hämärästi haaveilivat.

Minä pelkäsin joinain päivinä. Omistin porvarillisen huoneiston. Ihmettelin joskus itsekseni, mitä mahtaisi tapahtua, jos hallitsematon iskujoukko tunkeutuisi keskellä yötä luokseni viedäkseen minut 'kävelylle'. Miten voisin panna vastaan? Mitä sanoisin heille?

Fasistinen puoli syyllistyi jatkuvasti julmuuksiin. Tasavaltalaiset tyytyivät yleensä ampumaan, mutta kapinalliset osoittivat joskus hallitsevansa myös pitkälle hiottuja kidutusmenetelmiä. Esimerkiksi Bajadozissa punaiset heitettiin areenalle ja tapettiin härkätaistelun sääntöjen mukaisesti.

Tuhansia tarinoita kerrottiin. Muistan eräänkin: ollessaan menossa jumalanpalvelukseen kappeliinsa Madridin luostarin nunnat pysähtyivät Jeesusta sylissään pitelevän Neitsyt Marian patsaan edessä. Abbedissa irrotti vasaran ja saksien avulla lapsen äitinsä sylistä, otti lapsen kainaloonsa ja sanoi Neitsyelle: 'Saat lapsesi takaisin, kun olemme voittaneet sodan.'

Nunnat ovat varmaankin palauttaneet Jeesuslapsen.

Tasavaltalaisten leirissä alkoi ilmetä vakavia erimielisyyksiä. Kommunistit ja sosialistit tahtoivat ennenkaikkea voittaa sodan, tehdä kaikkensa voiton hyväksi. Anarkistit puolestaan katsoivat olevansa jo voiton puolella ja hahmottelivat ihanneyhteiskuntaansa.

Ammattiyhdistysliikkeen lehden toimittaja Gil Bel sopi eräänä päivänä tapaamisesta kanssani Cafe Castillassa ja sanoi minulle:

'Olemme perustaneet anarkistien siirtolan Torrelodonesiin. Ainakin parikymmentä taloa on jo vallattu. Sinun pitäisi ottaa yksi niistä hoitoosi.'

Olin hyvin hämmästynyt. Talot kuuluivat ensinnäkin pois ajetuille, ammutuille tai paossa oleville henkilöille. Toiseksi Torrelodones sijaitsi Guadarraman vuoriston kupeella, vain muutaman kilometrin päässä fasistien linjoista, tykin ampumaetäisyydellä, ja anarkistit vain suunnittelivat kaikessa rauhassa utopiaansa!

Eräänä toisen päivänä lounastin ravintolassa muusikko Remachan kanssa. Isännän poika oli haavoittunut vakavasti taistelussa francolaisia vastaan Guadarraman vuoristossa. Sisään asteli melkoinen joukko aseistettuja anarkisteja, jotka tervehtivät kaikkia ja pyysivät sitten heti perään isännältä viinipulloja. En pystynyt hillitsemään raivoani. Sanoin heille, että heidän pitäisi olla vuoristossa taistelemassa eikä tyhjentämässä kunnon isännän viinikellareita, kun tämän poika oli lisäksi kuolemaisillaan.

He kuuntelivat minua vastaamatta, lähtivät sitten pois, mutta ottivat kuitenkin pulloja mukaansa. He tosin antoivat vastineeksi 'kuponkeja', jotka olivat lähinnä mitättömia paperinpalasia.

Kokonaisia anarkistijoukkoja tuli koko ajan Guadarraman vuorilta, jossa taistelu riehui, tyhjentämään hotellien viinikellareita. Heidän esimerkkinsä ajoi meitä lähinnä kommunistein suuntaan.

Kommunisteja oli aluksi hyvän vähän, mutta heidän määränsä kasvoi viikko viikolta. He olivat järjestäytyneitä ja kurinalaisia., minusta he olivat - ja olen samaa vieläkin - moitteettomia. He keskittivät voimavaransa sodankäyntiin. On surullista mutta tarpeellista sanoa, että anarkistit vihasivat heitä ehkä vieläkin enemmän kuin fasisteja.

Viha oli alkanut muutamia vuosia ennen sotaa. Vuonna 1935 Espanjan Anarkistien Liitto järjesti hyvin kovaotteisen yleislakon rakennustyöläisten parissa. Kommunistien valtuuskunta meni anarkistien luo ja sanoi lakon pääpomolle:

'Joukossanne on kolme poliisin ilmiantajaa.'

He mainitsivat nimet. Mutta anarkistit vastasivat kiivaasti valtuuskunnan jäsenille:

'No entäs sitten? Kyllä me sen tiesimme! Meistä poliisin ilmiantajat ovat parempia kuin kommunistit!'

Teoreettisesti tunsin sympatiaa anarkisteja kohtaan, mutta en voinut sietää heidän sattumanvaraista, yllättävää käytöstään ja fanatismiaan.

Joskus insinöörin titteli tai yliopistollinen oppiarvo riitti syyksi siihen, että henkilö vietiin Casa Campolle [vangiksi ja/tai ammuttavaksi/rr]. Fasistien lähestyessä Madridia tasavaltalainen hallitus päätti siirtyä Barcelonaan. Silloin anarkistit rakensivat tiesulun ainoalle vapaalle tielle lähelle Cuencaa. Barcelonassa anarkistit tappoivat metallitehtaan johtajat ja insinöörit osoittaakseen, että tehdas saattoi toimia täysin työläisten varassa. Tämä oli vain yksi esimerkki monien joukossa. Anarkistit rakensivat panssarivaunun ja näyttivät sitä ylpeänä Neuvostoliiton edustajalle. Tämä pyysi parabellumin ja ampui vaivatta panssarivaunun hajalle.

Kerrotaan vielä, että pieni anarkistiryhmä olisi ollut vastuussa kuuluisan Darrutin kuolemasta - mutta tapahtumasta kuulee myös muunlaisia versioita. Durrutiin osui luoti hänen laskeutuessaan autosta Princesakadulla, kun hän oli menossa auttamaan piiritettyä yliopistokaupunginosaa. Kurittomat anarkistit eivät voineet antaa anteeksi Durrutille sitä kurinalaisuutta, jonka hän oli onnistunut iskostamaan omiin joukkoihinsa.

Parasta oli varoa myös trotskilaisen ryhmän sattumanvaraisia tekoja. Tämä ryhmä, johon anarkistit olivat liittyneet, pystytti jopa katuesteitä Barcelonassa tasavaltalaisten armeijaa vastaan.

Ystäväni, kirjailija Claudio de Torre asui yksittäisessa talossa vähän matkan päässä Madridista. Olin antanut hänelle häälahjaksi Max Ernstin taulun. Hänen isoisänsä oli ollut vapaamuurari, mikä oli fasistien mielestä hirvittävintä maailmassa. Vapaamuurareja vihattiin yhtä paljon kuin kommmunisteja.

Claudiolla oli hyvin arvossa pidetty keittäjätär, tämän sulhanen taisteli anarkistien joukoissa. Menin eräänä päivänä Claudion luo lounaalle. Silloin tuli äkkiä vastaani trotskilaisten auto keskellä maaseutua. Se oli helppo tunnistaa suuresta maalatusta iskulauseestaan. Minä hermostuin, sillä mukanani oli vain sosialistisia ja kommunistisia asiakirjoja, joilla ei ollut minkäänlaista arvoa trotskilaisten silmissä. Auto pysähtyi, kuljettaja kysyi minulta tietä ja sitten he jatkoivat matkaansa. Minä huokaisin helpotuksesta.

Toistan vielä, että kirjoitan tässä vain henkilökohtaisia vaikutelmiani, mutta luulen niiden vastaavan monen vasemmistolaisen kokemuksia. Epävarmuus ja sekasorto, joita sisäiset taistelumme ja erimielisyytemme vain pahensivat, vallitsivat kaikkialla, vaikka fasistinen uhka vaani ovellamme.

Näin silmieni edessä vanhan unelmani toteutuneen, mutta se teki minut vain surulliseksi.

[.....]
Vuonna 1936 Espanjan kansa puhui ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Kansa hyökkäsi vaistomaisesti ensin kirkon ja suurten maanomistajien kimppuun. Kansa poltti kirkkoja tai luostareita ja murhasi pappeja, molemmat olivat sen ikivanhoja vihollisia.

Fasistien puolella rikoksia tekivät rikkaammat, sivistyneemmät espanjalaiset. He murhasivat lukemattomia, usein vääriä henkilöitä kammottavan kylmäverisesti.

Siksi saatan sanoa nyt melko tyynesti, että pohjimmiltaan kansa on jalomielisempää. Syyt kansan kapinaan olivat ilmiselvät. Sodan ensimmäisten kuukausien aikana tasavaltalaisten kiihkeys vähän kauhistutti minua, mutta melko pian, 1936 marraskuusta lähtien, laillinen järjestys palasí ja summittaiset teloitukset loppuivat.

Olen ollut koko elämäni hyvin järkyttynyt kuuluisasta valokuvasta, jossa korkeat kirkonmiehet seisovat koristelluissa, pyhissä kaavuissaan Santiago de Compostelan katedraalin edessä upseerien vierellä ja tekevät fasistitervehdyksen. Jumala ja isänmaa seisovat siinä rinta rinnan. Ne toivat meille vain ahdistusta ja verta.

En ole koskaan ollut Francon fanaattinen vastustaja. Minusta hän ei edustanut pirua itseään, Luulenpa jopa, että hän esti heikon Espanjan sortumasta natsien käsiin. Mitä häneen itseensä tulee, mielipiteeni ei myöskään ole aivan yksiselitteinen.

Väkivallattoman nihilismin näkökulmastani toisen puolen, siis francolaisten, vaurauden ja kulttuurin avulla olisi pitänyt rajoittaa kauhua. Mutta niin ei suinkaan tapahtunut, päinvastoin. Siksi, istuessani tässä yksin dry-martinini kanssa, en voi olla epäilemättä rahan ja kulttuurin hyvää tekevää vaikutusta.

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [s, 190-196, 210-211]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_sis%C3%A4llissota
http://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Civil_War
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Capa
http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Capa
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Falling_Soldier
http://fi.wikipedia.org/wiki/Santiago_Carrillo
http://en.wikipedia.org/wiki/Santiago_Carrillo
http://en.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9_Malraux
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9_Malraux
http://www.thefewgoodmen.com/thefgmforum/showthread.php?157-The-Spanish-Civil-War-1936-1939

Portto Neitsyt Mariana eli esteettinen vaikutelma, jonka merkitystä rumuus ja kauneus tai hyvyys, huonous ja pahuus eivät riitä selittämään eivätkä kuvaamaan

Death of the Virgin [Caravaggio]
*
Caravaggio's painting is the last major Catholic work of art in which Mary is clearly dead. Her feet are swollen, and no cloud of cherubs ferries her heavenward as depicted less than a decade before by Annibale Carracci (see Assumption of the Virgin (Carracci)) for Cerasi Chapel. He does not depict an assumption but her death, arm drooping to the earth. The figure, like that in nearly all Renaissance and Baroque Assumptions, looks much younger than a woman some 50 or more years old; medieval depictions of the death were often more realistic in this respect. Contemporaries accused Caravaggio of modelling a mistress/prostitute as the Virgin.
*
[Kielimafian tarkennuksia 18.1]
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentteihin edellisessä päreessäni Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka. 

1
IM: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.
.....
RR: 'Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi'
.....
IM: 'Ei suinkaan. Ruukinmatruuna olisi tuominnut hänet jyrkästi, jos "taideteos" olisi ollut purkillinen ulostetta alttarilla.'
*
Asetat kysymyksesi taiteen arvosta [ja vastaavasti historian mielestä] koko ajan sellaiseen [kapean subjektiiviseen] näkökulmaan, joka vie sinut vain yhteen suuntaan - omaan konservatiiviseen olohuoneeseesi. Samalla yrität objektiivisesti arvottaa hyvän taiteen redusoimalla sen käytettyihin teknisiin hienouksiin - ikäänkuin taideteoksen tekninen toteutus ja sen muotoon liittyvät seikat voisivat riittävästi selittää taideteoksen vaikutusta ja arvoa samassa mielessä kuin mopo on selitettävissä osiensa summana.

Mutta nyt ei ole kysymys pelkästä tekniikasta vaan [kuten itse sanot] nimenomaan 'purkista ulostetta' katolisen kirkon seinällä - toisin sanoen Caravaggion miltei inhorealistisesta naturalismista, joka kerta kaikkiaan soti katolisen kirkon esteettis-teologisia näkemyksiä vastaan.

Esimerkiksi Caravaggion käsinkosketeltavan 'lihallinen' maalaus kuolleesta Neitsyt Mariasta surevine kaljupäisine apostoleineen herätti pahennusta. Neitsyen mallina Caravaggio oli käyttänyt tuntemaansa prostituoitua - [huom. Caravaggion maalaus oli viimeinen merkittävä työ, jossa kuvattiin Neitsyt Maria kuolleena, sillä katolinen kirkko julisti myöhemmin, että Pyhä Neitsyt otettiin elävänä suoraan taivaaseen].

Olennaista kuitenkin on, että sinä IM ainakin epäsuorasti väität vanhoillisen kardinaalin ominaisuudessa hyväksyneesi/-väsi Caravaggion 1600-luvun alun katolis-kristillisestä korrektiudesta jopa kaikkein rankimmin poikkeavat maalaukset.

Käsittämättömän subjektiivinen ja anakronistinen väite.

Sinulta puuttuu kykyä rekonstruoida historiallinen tilanne mielikuvituksessasi etenkin 'epämiellyttävien' ihmisten ja suoranaisten 'vihollistesi' [muslimit, sosialistit, ranskalaiset, postmodernistit ym.] kannalta. Toisin sanoen - yhtä aikaa deterministisestä ja moralistisesta historiankäsityksestäsi johtuen sinun on lähes mahdoton asettua tietyn aikakauden kulloistenkin toimijoiden sen hetkiseen asemaan [toki se on vaikeaa kenelle tahansa] eli yrittää samastua heidän intentioihinsa.

Näin ollen puhut barokki-kardinaalin ominaisuudessakin lähinnä omien intentioittesi ja oman aikakautesi kautta ja puitteissa. Kukaan historioitsija ja taidekriitikko ei tietenkään välty anakronismeilta, mutta ainakin se olisi syytä tiedostaa ja tunnustaa, mitä sinä et kuitenkaan näytä tekevän.

Oivaltaaksesi mitä tarkoitan, kannattaa tutustua vaikka R. G. Collingwoodin historian-metodologisiin pohdintoihin sekä kulttuuri-antropologian ja sosiologian etic- ja emic-näkökulmien eroavuuteen, vaikka en usko, että tulet koskaan tajuamaan, mistä selittämisen ja ymmärtämisen erossa todella on kysymys tai edes hyväksymään, että niiden välillä ylipäätään on kategorista eroa - [ks. ennen postmodernin relativismin vaikutusta kirjoitettu von Wrightin 'Explanation and understanding' [1971], jota Tiede ja edistys 4/2011 käsittelee myös kriittisesti teemanumerossaan].

2
IM: 'Se kuvaa toisaalta ranskalaisten julmuuksia Espanjassa Napoleonin sotien aikana; ja toisaalta sen symboliikka on valtava.'

Paha Napoleon, ilkeät ja tyhmät ranskalaiset - niinpä tietysti.

Tiedän loukkaavani ainakin kiihkeimpien espanjalais-nationalistien tunteita, mutta on todellakin viime kädessä aivan sama, kenen julmuuksia Goyan maalaus kuvaa. Julmuudet valitettavasti ovat osa ihmislajin ihmisyyttä. Joka toista väittää elää joko idealistis-universaalissa ihmisoikeusunien maailmassa tai suljetussa nationalistista apartheidia demokraattisesti ajavassa territoriossa [vrt. USA:n etelävaltiot 1900-luvulla tai Israel juuri nyt], jonne hyväksytään vain yhteiskunnalliselta nettokontribuutioltaan kohtuullista positiivisempia konservatiivi-ihmisiä.

Maalaus näyttää yksittäisessä historiallisessa tilanteessa ilmenneen saatanallisen julmuuden. Ja vaikka ihan oikeasti oksettaakin sanoa, niin edellisessä päreessä esitelty Ilse Kochin Ihmisnahkalamppu kuvaa tuota julmuutta vielä vaikuttavammin joskin äärimmäisen rivolla tavalla.

Jossain kuitenkin kulkee raadollisen faktan eli kovan pornon tai suoran väkivallan ja esteettisen eli fiktion keinoin kuvatun julmuuden raja. En tiedä varmasti missä, mutta sopikaamme, että Kochin 'näkemys' ei kuulu taiteeksi kutsutun eli fiktiivisesti ilmaistun faktan piiriin, koska se itsessään on myös julmuuden ilmentymä ja tuote.

Mutta olipa kyseessä ilmentymä/tuote tai pelkästään kuvaus niin universaalista julmuudesta niissä molemmissa nyt kuitenkin on kyse, vaikka sinä haluatkin aina etsiä oman patrioottisen nurkkasi, josta käsin voi 'turvallisesti ja 'oikeamielisesti' määritellä hyvän ja pahan. Valitettavasti teet sen samaistalla keskenään huonon ja pahan. Huono on nimittäin esteettinen arvoarvostelma [se mikä on hyvää tai kehnoa], paha sen sijaan moraalinen maksiimi [se mikä on oikein tai väärin].

Tällaisessa asenteessa moralismi yhdistyy epäillyttävällä tavalla teknologisiin perusteluihin. Mielestäni kyseinen asenne on totalitarismi- ja futurismi-kritiikistäsi huolimatta vahvasti sukua 1920- ja -30-luvun nationalistis-fasistiselle konservativismille, jota voi perustellusti pitää kaikenlaisen apartheid-huuhailun ideologisena valepukuna.
*
Minua voidaan tietysti syyttää nihilismistä [ikäänkuin olisin rivo ja perverssi murhamies], mutta minun tapauksessani nihilismi on se, mitä ontologisesta universalismista ja Jumalasta on nietzscheläis-weberiläisen entzauberungin [eli/tai valistuksen] jälkeen enää jäänyt jäljelle [lukuunottamatta ehkä Badioun ongelmallista Tapahtuma-ontologiaa], koska olen menettänyt uskoni universaaliin moraaliin. Jumalaan sen sijaan en ole uskonut koskaan vaan ainoastaan 'puheeseen' Jumalasta.

3
IM: 'Jos taide kuvaa todellisuutta, tällöin ainoaa taidetta on realismi.'

Ja realismiko on yksinomaan esittävää taidetta? Mistä tiedät, että todellisuus on realistinen eli käsitettävästi esitettävissä? Jumalako kertoi? Vai Newton? Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat nimittäin eri mieltä.

4
IM: 'Tarkoitatko siis, että nykytaide on pelkkää postmodernia kitschiä?'

Jotakuinkin. Kitschiä ja campia nimenomaan. Nykytaide on ontologisen nihilismimme eli sosiaalisen konstruktivismimme omakuva ja nihilismissä/konstruktivismissa syvyys ja pinta ovat erottamattomia. Mutta kyllä sieltä aina ne suurimmat lyövät jossain vaiheessa läpi [kun taas populaareimmat nykypellet monesti unohdetaan - ei toki kaikkia].

Tosin syvyyden ja pinnan voi sanoa ikäänkuin naivisti [vrt. Schiller: 'Naivista ja sentimentaalisesta runoudesta'] olleen yhtä antiikin Kreikan kulttuurissa [jonka taidetta arvostamme suuresti], joskaan se kulttuuri ei ollut nihilistinen ainakaan samassa mielessä kuin moderni länsimainen sivilisaatio, vaikka päätyikin polyteismissaan 'liian' monien jumalien ´synkretismistä 'tuntemattoman jumalan' tyhjyyteen.

Analogisesti samassa mielessä länsimainen rahatalous elää futuurikauppojen muodossa [päästö- ja lukemattomat muut 'futuuriyksiköt'] eräänlaista polyteismin lopun alun kautta. Pää tulee yhä nopeammin vetävän käteen - tyhjä jää. Tarvitaan uusi perusvahva 'monoteistinen valuutta', mutta kuka siihen enää uskoisi ja luottaisi? Pitäisikö ryhtyä palvomaan keisaria Jumalana  kuten Roomassa viimein tapahtui ennen lopullista romahdusta - [Jumalan maanpäälliseksi sijaiseksi keisarin 'lobbasi' areiolainen kirkkoisä Eusebios - kristitty teologi!].

5
Moraali on aina keinotekoinen pakkopaita, joka määrittelee taiteelle sen sisällölliset rajat, mutta josta taide samalla pyrkii ilmaisussaan irtautumaan, koska totuudella ei ole sisällöllisiä eikä ilmaisullisia rajoja.

'Me emme voi puhua Jumalasta [Totuudesta], mutta meidän täytyy ja tämä on meidän suurin ahdistuksemme. Sen rinnalla kaikki muu on lastenleikkiä.', kirjoiitti Karl Barth - [vrt. Tractatuksen vaikeneva Wittgenstein tai Heideggerin keskiajan saksalaisilta mystikoilta [Mestari Eckhard] omaksuma Gelassenheit eli Silleenjättäminen, jossa annamme Jumalan olla (jätämme hänet olemiseen/sa), koska emme voi häntä tietoisesti/rationaalisesti saavuttaa, vaan/koska teemme hänestä aina oman kuvamme].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/01/ihmisnahkalamppu-ja-teloituksen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Virgin_(Caravaggio)
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://en.wikipedia.org/wiki/R._G._Collingwood
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emic
http://en.wikipedia.org/wiki/Emic_and_etic

Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka - kaksi kommenttia taiteesta Takkiraudalle

Yläkuva. Ilse Koch, Ihmisnahkalamppu. Alakuva. Francisco Goya, The Third of May 1808, Museo del Prado, Madrid.
*
Kommentteja Ironmistressin päreeseen Toisten rahoilla.

I
Taidekäsityksesi muistuttaa natsismin ja kommunismin pysähtynyttä propaganda-estetiikkaa keskiluokkaisen oikeisto-konservatiivin turvallisen tyylikästä olohuonetta mallina käyttäen.

Miten ihmeessä hyvä taide muka on pelkästään harmonista, rauhoittavaa, sopusointuista ja ties mitä hyvää? Toki se on sitäkin, mutta taiteen vaikutus perustuu viime kädessä totuuteen eikä sovinnaisuuteen, poliittiseen korrektiuteen tai edes subjektiivisiin mielteisiimme.

Olivatko Caravaggion katoliselle kirkolle tilaustyönä tekemät [hätkähdyttävät] maalaukset muka sovinnaisia ja rauhoittavia? Eivät taatusti olleet, mutta olisi lähinnä typerää moralismia väittää, että ne olivat ruman ja väkivaltaisen kulttuurin tuotteita [ne olivat tietysti sitäkin kuten kaikki hyvä taide].

Taidekäsityksesi kavaltaa [sillä itsehän sinä et näe siinä mitään ongelmaa] kerta toisensa jälkeen henkisen sukulaisuutesi konservatiivis-rasistiseen maailmankuvaan [olkoonkin, että pidän kapitalismi-kritiikkiäsi ajoittain jopa terävänä ja hyvin organisoituna].

II
1
Ironmistress kirjoitti: Kysymys Rauno Räsäselle: Ovatko Ilse Kochin Buchenwaldissa nikkaroimat ihmisnahasta tehdyt lampunkuupat taidetta vaiko eivät?
*
Taide kuvaa todellisuutta - ei yksinomaan jotain tiettyä moraalista tai 'moraalitonta' asennetta. Koch-esimerkkisi vastapainoksi heitän vaikkapa Goyan karmivan kuva teloituksista. Se maalaus on nykyään klassikko. Hyvää vai huonoa taidetta? Typerä kysymys. Pitää puhua suuresta tai pienestä taiteesta.

Toistan - taide kuvaa todellisuutta - ei yksinomaan jotain tiettyä moraalista tai moralistien moraalittomaksi nimittämää asennetta.

Oma asenteeni saattaa tietenkin vaikuttaa hieman nihilistiseltä, mutta sitä on perimmältään todellisuuskin [tyhjyyttä, ei-mitään] - ihmisen kaikessa viisaudessaan keksimistä arvoista ja normeista nyt puhumattakaan, jotka ovat pelkkää pintaa, joka on konstruoitu muka kestäväksi [hahhah] palomuuriksi tyhjyyttä, kaaosta ja turvattomuutta vastaan.

Taide ei tarvitse moraalia mutta moraali tarvitsee taidetta. Tämä epäsymmetrinen suhde on kääntynyt lopulta aina moraalin tappioksi.

On sitten toinen ja ehkä jopa umpikujaan johtava juttu, että myös taide ollakseen herättävää, hätkähdyttävää, ajatuksia herättävää ja innostavaa ikäänkuin dialektisesti [tietoisuuden ilmaantumisen ehtona] tarvitsee moraalia [arvo- ja normijärjestystä], sillä ilman moraalia [mikä ei ole sama asia kuin moraalitomuus ikäänkuin perversiona] taiteesta saattaa tulla pelkkää postmodernia kitshiä [ja huonoa sellaista].

Mutta yhä silloinkin [suuri] taide kuvaa lopulta aina todellisuutta eikä vain yhtä kulttuuria. Tässä tapauksessa kulttuuri, jossa kaoottiselta ja muodottomalta vaikuttava [itsetarkoituksellisen ei-esittävä ja/eli ääriekspressionistinen] taide syntyy, on menettänyt uskonsa moraaliin, uskontoon ja ideologioihin ja se ilman muuta näkyy juuri taiteessa, mutta ei ole suinkaan taiteen tai kulttuurin vika vaan todellisuuden eräs ja ehkä perimmäisin ilmentymä.

2
On pakko tarkentaa aiempaa kommenttia, koska et ymmärtänyt, mikä siinä osuu juuri sinuun.

Eräs pointti oli tietenkin se, että syyllistyt anakronismiin.

Kirjoitat seuraavasti: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.

On helppo kirjoittaa tuolla tavoin monta sataa vuotta Caravaggion jälkeen, kun hänet on jo ajat sitten kanonisoitu yhdeksi historian suurimmista kuvataiteilijoista.

Pitää kuitenkin muistaa, että katolinen kirkko pääosin kauhistui Caravaggion naturalistisia asetelmia, jotka kaikessa taitavuudessaan yllättäen näyttivätkin ilmaisevan jotain aivan muuta kuin kardinaalien edustaman instituutio-kristillisyyden poliittisesti ja teologisesti korrektia kiiltokuvamaailmaa.

Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi, koska hän horjutti sinun maailman- ja todellisuudenkuvaasi [toisin sanoen mielenrauhaasi] aivan samaan tapaan kuin nyt tuomitset kategorisesti yksittäisiä taideteoksia tuosta vain lonkalta - joko vakaumuksellis-moraalisista eli/tai mutu-syistä.

Kuten sanottu taiteen tehtävä on kuitenkin herättää ihminen itsetyytyväisestä unestaan - hätkähdyttää ja horjuttaa hänen mielenrauhaansa SEKÄ HYVÄSSÄ ETTÄ PAHASSA eikä suinkaan tuudittaa häntä konservatiivisen tekopyhyyden, valheellisen turvallisuuden ja omahyväisen mukavuuden uneen [eli pysähtyneisyyden estetiikkaan].

'Maailma on paha ja sitten sinä kuolet', kirjoitti eräs säikähtänyt Darwinia lukenut buddhalainen perheenäiti ;\].

Mutta myös ja ehkä juuri sellainen maailma kelpaa erinomaisesti taiteen materiaaliksi - niinkuin tietysti mikä tahansa muukin maailma.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/toisten-rahoilla.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://www.virtualjerusalem.com/judaism.php?Itemid=1062
http://en.wikipedia.org/wiki/Francisco_Goya
http://fi.wikipedia.org/wiki/Francisco_de_Goya
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilse_Koch
http://en.wikipedia.org/wiki/Ilse_Koch

Älä äänestä omaa mielikuva-turhakettasi tosi-tv-vaaleissa. Älä äänestä lainkaan. Unohda presidentti-instituutio. Siirrä loputkin nukkepresidentin vaikutusvallasta eduskunnalle.

Yläkuva. Kari Suomalainen osasi ja uskalsi sanoa asiat niinkuin ne ovat. Alakuva. 'Liian' vahva presidentti Urho Kekkonen oli poliittisen imago-muokkauksen nero, jonka rinnalla nykyiset presidenttiehdokkaat ovat vain kehnoja imitaattoreita [Paavo Väyrynen tosin ei imitoi, sillä kukaan ei koskaan tule tietämään, mitä hän kulloinkin tarkoittaa ja edustaa].

1
Näissä vaaleissa minä en äänestä. Syy on seuraava ainakin neljään kertaan toistettuna.

Ylipäätään en pidä presidentti-instituutiota enää tarpeellisena, koska presidentistä vailla todellista valtaa näyttää tulleen pelkkä nukkemainen Suomi-lobbari ja epämääräisen klisheemäisiä arvomielikuvia suoltava lausunto-automaatti, josta niin kansa kuin [muka] fiksut asiantuntijatkin jauhavat pelkkää tyhjänpäiväistä seiskaa [eufemismi p--lle] näinä kuten kaikkina muinakin aikoina.

2
Mutta juuri tämähän on kapitalismin ydinhenki. Näennäisesti [sillä olemmehan kaikki luovuttaneet henkilötietomme internetiin] vapaan informaation kulun avulla tosi-tv-facebookit suoltavat jatkuvasti erilaisia mielikuvia, uskomuksia ja mutu-tuntuja, joita mitä ovelimmalla tavalla käytetään mediassa mainoksina, joilla ihmisille myydään kulloistakin hittituotetta [tässä tapauksessa presidenttiehdokkaita] heidän viime kädessä itse julkisuuteen projisoimillaan mielikuvilla.

Väitän, että tässä tapahtuu kapitalistinen kysynnän ja tajonnan toisiinsa sekoittaminen kaikkein nerokkaimmillaan. Äänestäessään tiettyihin mielikuviin perustuen presidenttiehdokastaan kansalainen kokee fantasianomaisesti äänestävänsä oikeaa ehdokasta [mielikuviensa parasta 'imitoijaa'] omaksuttuaan ['ostettuaan'] medialta takaisin nuo omat mielikuvansa, jotka oli ehdokkaaseensa etenkin. sosiaalisessa mediassa alunperin siirtänyt.

Tosi-tv-media-kapitalismissa ihminen tekee itse itsestään tuotteen, joka myydään hänelle takaisin ties kuinka moneen kertaan, ties kuinka monella nimikkeellä.

Samassa mielessä kuin futuuri-kauppa nykyään myy tulevaisuuden odotuksia [futuurikaupan nerokkaimpia 'yksiköitä' olivat katolisen kirkon aneet myöhäiskeskijajalla], samassa mielessä myös hypermoderni kapitalismi myy meille takaisin omat toiveemme ja projektiomme - sanalla sanoen pelkkää nautinto-fantasiaa, ennakkoluulo-uskomuksia ja typerää kitsh-tyhjyyttä.

Saa nähdä, miten monta kertaa tästä vapaan markkinatalouden suurimmasta ja ehkä viimeisimmistä puhalluksesta/kuplasta [futuurikauppa kakkine versioineen] voi tulla raaka-aine kysynnän ja tarjonnan yksipuolisessa pelissä - - ja ennenkuin [näin on pakko jossain vaiheessa tapahtua, koska nihilismi ei voi kätkeytyä loputtomasti fantasiaan] se katteetonta tyhjyyttään puhkeaa lopullisesti [mitä tämä sitten merkitseekin].

Kyseiseen romahdukseen, joka johtuu nimenomaan uskon- ja luottamuksen puutteesta kuten Lutherin protestin tapauksessa, ei kuitenkaan auta enää mikään uskonpuhdistus [jos uskonpuhdistus nyt mitään auttoi - pikemminkin tuhosi sekä uskon että yhtenäisen kirkon lopullisesti sanomalla totuuden Jumalasta], sillä silloin viimeistään olemme kaikki pakotettuja kohtaamaan silmästä silmään koko elämämme nihilistisen tyhjyyden, mikä saa monet pelkuriraukat [viimeiset ihmiset] pakenemaan tyhjyyttä helpon maailmallis-ajallisen nautinto-mukavuuden etsintään, kun taas toiset [ikuisuutta silmällä pitäen] kääntyvät jälleen kerran suoraan kohti tyhjyyttä eli itseensä ja siten maailmasta pois [esimerkiksi luostareihin].

3
Mutta miksi antaisimmekaan presidentin rappeutua kulutus-turhakkeeksi, jota kaikki ihmiset voivat mielin määrin märehtiä vain sen vuoksi, että he saavat siitä halpaa sosiaalipornoista seiska-sisältöä elämäänsä kuten mistä tahansa muusta julkkis-hahmosta ja [etenkin] koska media [tuo kapitalismin äpärälapsi] tietää saavansa varmoja jutun- eli rahantekemisen aiheita loputtomaan moskamyllyynsä presidentti-tarjous-kampanjasta?

Niinpä vaadinkin jyrkästi: Ei enää mielikuva- ja nukkepresidenttiä - ei enää presidenttiä lainkaan. Kaikki valta on siirettävä kansanedustuslaitokselle.
*
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2010/12/koivisto-nousee-kekkosen-varjosta.html

Elvis nukkepresidentiksi

Olen Elvis. Olen paras. Äänestä minua.






http://www.youtube.com/watch?v=Cz2kTlMiJhk
Jope Ruonansuu - Musta hevoinen - [Elviksen pressakampanjalaulu]
*
Terve, Oiva laulaa.

Näin unen jossa musta tehtiin pressa
Ja eduskuntatalo oli vessa
Siellä vessassa asioidessa
Iiro pyllyni pyyhkiä sai

Hevoisella kuljin Tamminiemeen
Olin ihastunut kilpikonnaliemeen
Ja ihan mitä vain mun tuli mieleen
Esko totteli mua tottakai

Konsanaan kuin lämminverinen
Olin yltä päältä musta hevoinen

Siinä unessani kaikki yli malkaan
Laittoivat ne pussihousut jalkaan
Ajattelin tästäköhän alkaa
Valtakausi mustan hevoisen

Mosse vaihtui Chervolettiin uuteen
Silloin tartuin heti tilaisuuteen
Ravurini kerroin nousi kuuteen
Vermossa mä kuljin hymyillen

refrain:
Konsanaan kuin lämminverinen
Olin yltä päältä musta hevoinen

Uffe hommas mulle pankkilainaa
Ei tarvinnut kuin nappuloita painaa
Takaajaksi kelpas pappa vainaa
Kaikki hoitui niin kuin konsanaan

Tyttärellein korvarenkaat vain en
Mä ostin koska hän on irtolainen
Sulhaiseksi Joel Hallikainen
Kelpuutettiin ainoastaan

refrain

Siis unta näin kun musta tehtiin pressa
Ja eduskunta talo oli vessa
Siellä vessassa kerran pissatessa
Paavo lattian pyyhkiä sai

Hevoisella kuljin Tamminiemeen
Kolmentoista avovaimon viereen
Yksi niistä erehtyipi pierreen
Kanervalle möin sen tottakai
Yksi niistä erehtyipi pierreen
Kanervalle möin sen tottakai

Veli, sie laulat reilusti.
*
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2011121314937837_pd.shtml

Buñuel ja Lorca

Federico Garcia Lorca














Córdoba.
Etäällä ja yksin.

Suuri kuu, musta ratsu,
laukussani oliiveja.
Vaikka tunnen tiet
en saavu koskaan Córdobaan.

Halki tasangon, päin tuulta,
verikuu, musta ratsu.
Córdoban torneista
minua katsoo kuolema.

Voi pitkää, pitkää tietä!
Voi urheaa ratsua!
Minut korjaa kuolema,
jo ennen kuin saavun
Córdobaan!

Córdoba.
Etäällä ja yksin.

###
Sitaatti [nro. 3] Luis Buñuelin elämäkerrallisista tarinoista kirjassa Viimeinen henkäykseni, joka on 1900-luvun hienoimpia muistelmateoksia - inhimillinen taideteos jo itsessään.

[....]
Toistan vielä, että kirjoitan tässä vain omia henkilökohtaisia vaikutelmiani, mutta luulen niiden vastaavan monen silloisen vasemmistolaisen kokemuksia. Epävarmuus ja sekasorto, joita sisäiset taistelumme ja erimielisyytemme vain pahensivat, vallitsívat kaikkialla, vaikka fasismin uhka vaani ovellamme.

Näin silmieni edessä vanhan unelmani toteutuneen, mutta se teki minut vain surulliseksi.

Läpi linjojen tunkeutunut tasavaltalainen kertoi meille eräänä päivänä että Lorca oli kuollut.

Lorca

Pinnallinen riita rikkoi välimme joksikin aikaa vähän ennen Andalusialaisen koiran valmistumista. Sen vuoksi Lorca, joka oli herkkä andalusialainen, luuli tai oli luulevinaan, että elokuva oli tähdätty häntä vastaan. Hän sanoi: 'Buñuel on tehnyt pienen tällaisen [sormien napautus] elokuvan, sen nimi on Andalusialainen koira ja se koira olen minä'.

Vuonna 1934 teimme jälleen sovinnon. Vaikka Lorca mielestäni anatautui joskus liian suuren ihailijajoukon palvottavaksi, me vietimme yhdessä pitkiä toveja. Otimme usein Ugarten mukaan ja ajoimme Fordillani rentoutumaan vuoristoon, El Paularin jylhään yksinäisyyteen.

Rakennus oli melkein raunioina, mutta kuusi tai seitsemän huonetta oli varustettu joten kuten taiteenharrastajille. Siellä saattoi jopa yöpyä, jos otti makuusäkin mukaan. Taidemaalari Peinado kävi usein tässä autiossa luostarissa, tapasin hänet sattumalta samassa paikassa neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

Oli vaikeata keskittyä maalaustaiteeseen ja runouteen tuntiessamme ukonilman lähestyvän. Neljä päivää ennen Francon maihinnousua [1936] Lorca päätti äkisti lähteä omaan kaupunkiinsa Granadaan. Hän ei välittänyt politiikasta vähääkään. Yritin varoittaa häntä ja sanoin:

'Federico, tekeillä on kauheita asioita. Pysy täällä. Olet paljon paremmassa turvassa Madridissa.'

Toisetkin ystävät yrittivät painostaa häntä, mutta turhaan. Hän lähti hermostuneena, hyvin peloissaan.

Hänen kuolemansa oli meille kaikille järkytys.

Federico oli minulle tärkein kaikista elämäni aikana tapaamistani henkilöistä. En tarkoita hänen teatteriaan ja runouttaan, vaan häntä itseään. Hän itse oli mestariteos. Minusta on mahdotonta kuvitella ketään hänen kaltaistaan. Hän oli vastustamaton käydessään pianon ääreen matkiakseen Chopinia, vastustamaton myös esittäessään pantomiimia tai lyhyttä teatterikohtausta. Hän saattoi lukea mitä tahansa, aina kauneus tulvi hänen huuliltaan. Hänessä oli intohimoa, riemua, nuoruutta. Hän oli liekin kaltainen.

Tutustuessani häneen asuntolassa olin melko estynyt maalaisurheilija. Ystävyytemme ansiosta minä muutuin, tutustuin hänen opastuksellaan aivan toiseen maailmaan. Olen hänelle velkaa enemmän kuin koskaan pystyn sanomaan.

Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty. Hänen kuolemastaan on liikkunut legendoja. Dali on jopa väittänyt, että kyseessä olisi olut homoseksuaalinen rikos, mutta se on täysin järjetöntä. Federico kuoli itse asiassa siksi, että oli runoilija. Siihen aikaan toisella puolella huudettiin: 'Kuolema älymystölle'.

Lorca piileskeli falangin jäsenen runoilija Rosalesin luona, jonka perhe oli Lorcan perheystäviä. Hän luuli olevansa siellä turvassa. Erään Alonson johtamat miehet [samantekevää minkä ryhmittymän] pidättivät hänet eräänä yönä ja työnsivät kuorma-autoon työläisten kanssa.

Federico pelkäsi kovasti kärsimystä ja kuolemaa. Voin kuvitella hänen tunteensa keskellä yötä kuormurissa, joka vei hänet oliivilehtoon tapettavaksi.

Ajattelen usein sitä hetkeä.
*
Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [s. 195 -197].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Federico_Garc%C3%ADa_Lorca#Kuolema
http://en.wikipedia.org/wiki/Federico_Garc%C3%ADa_Lorca
http://www.espanjasi.com/wiki/index.php/Falange_Espa%C3%B1ola
http://en.wikipedia.org/wiki/Falangism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_sis%C3%A4llissota
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://voiceseducation.org/category/tag/frederico-garcia-lorca
http://danassays.wordpress.com/encyclopedia-of-the-essay/federico-garcia-lorca/federico-garcia-lorca/
http://herkules.oulu.fi/isbn9789514288128/isbn9789514288128.pdf

'Olen ateisti Jumalan armosta' - Luis Buñuel ja sattuma

Kuvan pappi puhuu tällä kertaa totta.
*
Kielimafia tarkensi ja lisäili [luku II, 1] klo: 16.40.

I
Omatunto [joka vastausta saamatta kerta toisensa jälkeen kysyy, miksi Jumala sallii pahuuden] ja Lutherin äärimonergismi [Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön, sovittamaton ero] ovat institutionalisoituneen kristillisen teologia-uskon pahimmat viholliset.

Moraalisen omatunnon kriisi [tyhjyys] ja tuota kriisiä ilmentävä Lutherin sadomasokistinen pessimismi ihmisen tahdon suhteen [jopa tahtoessaan Jumalaa ihminen tahtoo vain itseään] voivat tuhota uskon sisältäpäin, kun taas ateismi ja agnostismi sekä Darwinin evoluutiomalli eivät perustattomassa teoreettisuudessaan ja havainnoivassa ulkokohtaisuudessaan välttämättä edes hipaise uskon emotiivis-eksistentiaalista ydintä - [Buñuelin uskon romahduttikin lopullisesti Markiisi de Sade, tuo ateisteista moraalisesti rehellisin].

Paavalin alkuperäistä Kristus-yhteys-uskoa sen sijaan on mahdoton kumota älyllisesti tai muodollisesti, koska siihen itseensä sisältyy kaikkien ideologioiden psykologinen perusparadigma eli 360 asteen 'näkökulma', jossa/jolloin yksilöstä tulee se, mikä/mitä hän on nimenomaan universaalin totuuden kantaja-subjektina eikä jonkin paikalliseen kulttuuriin sidotun myyttis-historiallisen tekstin tulkitsija-lakimiehenä tai ikioman kivikuvan [horoskooppi-universumin] animistis-taikauskoisena palvojana.

Joka kritisoi Paavalia, tekee sen [tietämättään] joko Paavalin universaalin singuraalisuuden lähtökohdista käsin [esim. uskontotieteilijöiden kritiikki kristinuskoa kohtaan] tai sitten arkaaisen apartheid-asenteen lähtökohdista, joita juutalaisuus ja kreikkalaisuus viime kädessä edustivat. Niiden uskonnot oli sidottu kulttuuriin, valtioon ja kulttiin, kun taas Paavalin universaali singulaarisuus ei tuntenut mitään kulttuurirajoja, joskin jo Paavali toki törmäsi seurakunta-organisoinnissaan ongelmiin, jotka 300-luvun vapauttavien tapahtumien 'pakottamina' lopullisesti muuttivat alkuperäiseen kristinuskoon sisältyvän apokalyptis-eskatologisen yhteisöllisyyden yhteiskunnalliseksi valtakoneistoksi ja siten Euroopan keskiajan tehokkaimmaksi poliittiseksi voimaksi.

II
1
Seuraavassa toinen vakavampi sitaatti [osa 2] Luis Bunuelin verrattomasta muistelmakirjasta Viimeinen henkäykseni.

Allekirjoitan lähes kokonaisuudessaan nämä Bunuelin pohdiskelut, jotka muistuttavat etäisesti Albert Camus'n ajatuksia absurdista. Buñuel ei kuitenkaan ole absurdi moralisti samassa mielessä kuin Riivaajien Kirillovia muistuttava Camus vaan pyrkii hyväksymään ja ilmaisemaan todellisuuden kaikessa sattumanvaraisuudessaan, jolloin tapahtumat muuttuvat omituisiksi ja unenomaisiksi [surrealistisiksi].

2
Jos syntymämme on täysin sattumanvarainen, munasolun ja siittiösolun [miksi juuri se, miljoonien joukosta?] kohtaamisen tulos, niin sattuman rooli häipyy inhimillisten yhteiskuntien muodostuessa, kun sikiö ja sittemmin lapsi ovat näiden lakien alaisia. Sama koskee kaikkia lajeja.

Lait tavat, kehityksen historialliset ja sosiaaliset ehdot, edistys, kaikki mikä vie kehitystä eteenpäin, pönkittää vankkumatonta yhteiskuntajärjestystä, kulttuuria, johon me onneksemme tai epäonneksemme syntymästämme kuulumme; kaikki tämä on jokapäiväistä ja sitkeää taistelua sattumaa vastaan. Sattuma elää herkeämättä, yllättävänä ja yrittää pureutua yhteiskunnalliseen väistämättömyyteen.

Näiden välttämättömien lakien ansiosta saatamme elää yhdessä, mutta en luule, että löydämme niiden joukosta ensisijaisen tärkeitä peruslakeja. Minusta tuntuu itse asiassa, ettei tämän maailman ollut välttämätöntä olla olemassa, ettei meidän välttämättä tarvitsisi elää ja kuolla.

Koska me olemme vain sattuman lapsia, maapallo ja maailmankaikkeus olisivat voineet jatkaa ilman meitä, aina vuosituhansien päähän asti. Tuntuu mahdottomalta kuvitella tyhjää, loputonta, teoreettisesti ottaen hyödytöntä maailmankaikkeutta, jota minkäänlainen älyllisyys ei voisi tutkia, joka olisi olemassa yksin, kuin pysyvä kaaos, kuin järjetön, eloton hylkiö. Ehkäpä meille tuntemattomat toiset maailmankaikkeudet jatkavat tähän tapaan hyödytöntä vaellustaan. Joskus meistä jokainen tuntee itsessään syvän kaaoksen heijastuman.

Jotkut uneksivat loppumattomasta maailmankaikkeudesta, toisten mielestä se taas loppuu tilassa ja ajassa. Kumman valitsisit kahdesta selittämättömästä mysteeristä? Toisaalta käsitys loppumattomasta maailmankaikkeudesta on käsittämätön. Toisaalta taas ajatus loppuun tulleesta maailmankaikkeudesta, jota ei enää jonain päivänä olisi olemassa, heittää minut kauheaan tyhjyyteen, joka sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Heilun näiden kahden välillä. En tiedä.

Kuvitelkaamme, ettei sattumaa ole olemassa ja äkkiä käsitettäväksi ja loogiseksi muuttunut maailmanhistoria voitaisiin ratkaista muutamin matemaattisin kaavoin. Siinä tapauksessa pitäisi uskoa Jumalaan, hyväksyä ilman muuta se, että on olemassa aktiivinen, suuri kelloseppä, siis järjestäjä.

Mutta eikö kaikkivoipa Jumala olisi voinut huvikseen luoda sattuman armoille joutuneen maailman? Ei, vastaavat filosofit. Sattuma ei voi olla Jumalan luomus, sillä se on Jumalan negaatio. Nämä kaksi määritelmää ovat ristiriidassa. Toinen sulkee pois toisen.

Minulla ei ole uskoa [olen vakuuttunut siitä, että usko kuten kaikki muutkin asiat syntyvät sattumalta], siksi en näe, miten tästä noidankehästä pääsee ulos. Siksi en yritä tunkeutua siihen.

Itseäni varten tekemät johtopäätökset ovat hyvin yksinkertaiset: on samantekevää uskooko vai eikö usko. Jos minulle todistettaisiin vaikka tällä hetkellä Jumalan häkäisevä olemassaolo, se ei yhtään muuttaisi käyttäytymistäni. En voi uskoa, että Jumala valvoo minua lakkaamatta huolehtien terveydestäni, haluistani, erehdyksistäni. En voi uskoa enkä ainakaan hyväksyä, että hän voisi rangaista minua ikuisuudesta ikuisuuksiin.

Mitä minä hänelle olen? En mitään, hippu tomua. Käyntini maan päällä on niin nopea, ettei siitä jää mitään jälkeä. Olen kurja kuolevainen, minulla ei ole merkitystä ajassa eikä tilassa. Jumala ei huolehdi meistä. Jos hän on olemassa, se on sama kuin häntä ei olisi olemassa.

Keksin kauan sitten lauseen: 'Olen ateisti Jumalan armosta'. Lause on vain näennäisesti ristiriitainen.

Sattuman kanssa käy käsi kädessä mysteeri. Ainakin minun ateismini johtaa ilman muuta selittämättömän hyväksyntään. Koko maailmankaikkeutemme on mysteeri.

En usko jumalaiseen järjestykseen, sillä sellaisen olemassaolo olisi mielestäni vielä mystisempää kuin mysteeri sinänsä ja siksi elän eräänlaisessa hämärässä. Hyväksyn sen. Ei mikään selitys, yksinkertaisinkaan, riitä kaikkeen. Olen valinnut kahdesta mysteeristä omani, sillä se suo minulle ainakin moraalisen vapauden.

Minulta kysytään: entä tiede sitten? Eikö se omalla sarallaan yritä ratkaista ympärillemme kietoutunutta mysteeriä?

 Ehkä. Mutta tiede ei kiinnosta minua. Minusta se on pöyhkeilevää, analysoivaa ja pinnallista. Se ei välitä unista, sattumasta, naurusta, tunteista, vastakohtaisuuksista, yleensäkään asioista, jotka minulle ovat tärkeitä. Eräs henkilö sanoo Linnunradassa: 'Viha tiedettä kohtaan ja teknologian halveksunta johdattavat minut vielä joskus järjettömään uskoon.' Tuskin. Minun kohdallani se on mahdotonta. Olen valinnut oman mysteerini ja minun tulee kunnioittaa sitä.

Ihmisillä on kummallinen vimma ymmärtää, supistaa, keskinkertaistaa asioita. Minua on vainottu koko ikäni tylsillä kysymyksillä kuten: Miksi niin? Miksi näin? Voisimme olla melko onnellisia, lähes viattomuuden tilassa, jos pystyisimme jättämään kohtalomme sattuman haltuun ja hyväksyisimme kiltisti elämämme mysteerín - [kursivointi RR].

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni - [s. 214-216]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Camus#Summary_of_absurdism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Markiisi_de_Sade
http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade
http://freepathways.wordpress.com/2009/10/10/lestadiolainen-ateisti/

Buñuel ja surrealismi

Luis Buñuel ja espanjalaisen macho-hidalgon ilme [joka jo itsessään kertoo, että tämä mies on jotain poikkeuksellista].










Päreen sitaatti [osa 1] on Luis Buñuelin muistelmateoksesta Viimeinen henkäykseni.
*
Minulta kysytään aika usein, miten surrealismin sitten kävi. En oikein tiedä, mitä pitäisi vastata. Joskus vastaan, että surrealismi kukoisti toisarvoisissa asioissa, mutta epäonnistui oleellisissa. Andrè Breton, Eluard ja Aragon ovat 20. vuosisadan kärkipään kirjailijoita, näkyvällä paikalla kaikissa kirjastoissa. Max Ernst, Magritte ja Dali kuuluvat tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin maalareihin ja ovat näkyvästi esillä kaikissa museoissa.

Mutta suurelle osalle meistä juuri taiteellinen onnistuminen ja menestys oli merkityksetöntä. Surrealistit vähät välittivät siitä, jäisivätkö he näkyvästi maalaustaiteen tai kirjallisuuden historiaan. Surrealismi halusi ennenkaikkea muuttaa maailmaa ja elämää - kiihkeä ja mahdoton toive. Tältä tärkeimmältä kannalta katsottuna lyhyt silmäys ympärillemme osoittaa, että epäonnistuimme räikeästi.

Eikä olisi voinutkaan käydä toisin. Nykyään voimme suhteuttaa surrealismin vähäisen merkityksen historian vaihtuvaan ja uudistuvaan todellisuuteen. Meitä raastoivat maailmanlaajuiset ongelmat, mutta olimme vain pieni ryhmä omituisia intellektuelleja, jotka keskustelivat kahviloissa ja julkaisivat lehteä. Me olimme vain kourallinen idealisteja, mielipiteemme jakautuivat äkkiä, kun koitti aika käydä sanoista tekoihin.

Kuuluin vähän yli kolme vuotta surrealistien hurmioituneisiin ja sekasortoisiin riveihin, mutta jotakin minulle on jäänyt siitä ajasta koko loppuelämäkseni. Opin ensinnäkin tunkeutumaan ihmismielen syvyyksiin; siitä lähtien olen tutkinut kaikkea irrationaalista, hämärää, sielun syvyyksistä kumpuavia yllykkeitä.

Ensimmäistä kertaa historiassa tällainen suuntaus toi itsensä esiin niin rohkeasti ja kuuluvasti. Surrealismia leimasi huoleton, leikkisä sävy, mutta se tahtoi taistella sinnikkäästi kaikkea mädännäistä vastaan. Tähän kaikkeen minä uskon edelleenkin.

Lisään vielä, että suurin osa surrealistien ideoista oli hyviä. Otetaan esimerkiksi vaikka työ, porvarillisen yhteiskunnan pyhä lehmä. Surrealistit hyökkäsivät ensimmäisinä järjestelmällisesti työn käsitteen kimppuun, paljastivat sen valheellisuuden ja julistivat, että palkattu työ on häpeä. Tästä herjasta on esitetty häive Tristanassa, jossa Don Lope sanoo mykälle nuorelle miehelle:

Työläisraukat! Teitä on vedetty nenästä ja vielä hakattukin! Työ on kirous. Alas työ, jota täytyy tehdä elääkseen! Työ ei ole meille kunniaksi, niinkuin väitetään, työmme täyttää vain riistäjien vatsat. Sen sijaan työ jota tehdään halusta, kutsumuksesta, jalostaa ihmistä. Kaikkien täytyisi saada työskennellä siten. Katso minua, minä en tee työtä. Vaikka minut uhattaisiin hirttää, en tee työtä. Ja niin kuin näet, minä elän, elän kehnosti, mutta elän työtä tekemättä.

Repliikin juuret olivat jo Galdosin kirjassa, mutta toisessa merkityksessä. Kirjailija soimasi henkilöään joutilaisuudesta, joka hänen mielestään oli taakka.

Surrealistit vaistosivat ensimmäisinä, että työn arvostuksen hento pohja alkoi järkkyä. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin [1982], kaikkialla epäillään tämän arvostuksen oikeutusta, vaikka sitä aiemmin luultiin ikuiseksi. Nyt kysytään, onko ihminen syntynyt tehdäkseen työtä, aletaan jo suunnitella joutilaita kulttuureja. Ranskassa on jopa vapaa-ajan ministeri.

Surrealistien ansiosta tajusin myös sen syvän ristiriidan, joka vallitsi yleisten moraalisten periaatteiden ja oman moraalini välillä. Oma moraalini oli syntynyt vaistoistani ja kokemuksistani. Ennen ryhmään liittymistäni en ollut koskaan kuvitellut, että moinen ristiriita alkaisí vaivata minua. Uskon, että tuo ristiriita on väistämätön.

Noiden antoisien vuosien [1929-1932] ansiosta minussa siis kehittyi selväpiirteinen ja vaativa moraalisen velvollisuuden tunne, ja olen yrittänyt noudattaa sitä myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei ole niin helppoa kuin yleensä luullaan pysyä uskollisena tietyille moraalikäsityksille. Moraali kun törmää alituisesti itsekkyyteen, turhamaisuuteen, syyllisyyteen, pöyhkeilyyn, helppouteen, unohdukseen. Olen joskus sortunut noihin houkutuksiin ja rikkonut omat sääntöni - usein ihan vähäpätöisten asioiden takia. Useimmiten surrealisteilta saamani oppi on auttanut vastustamaan kiusauksia. Ehkä juuri tämä on tärkeintä.

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [1983, s.152 - 154]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Surrealismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Surrealism
http://en.wikipedia.org/wiki/Hidalgo
http://www.palzoo.net/Luis-Bunuel

Elokuvan ihmeitä

Andalusialainen koira [Luis Bunuel, Salvador Dali]

I
Elokuvan alussa mies silpoo naisen silmän partaveitsella, jonka jälkeen näemme joukon surrealistisia kohtauksia: aluksi miehen kämmenen reiästä ryömii muurahaisia, minkä jälkeen sokea nainen tökkii kadulla lojuvaa irronnutta kättä kepillään. Mies näkee naisen jäävän auton alle viereisellä kadulla ja alkaa kouria naista, joka pakenee. Kohta mies koittaa päästä nurkkaan ajetun naisen luokse vetäen kahta flyygeliä, jotka sisältävät kuolleita ja mäteneviä aasinosia, Kymmenen käskyn taulut ja kaksi pappia, joista Salvador Dalí näyttelee toista. Sen jälkeen miehen isä, jota esittää sama näyttelijä, saapuu rankaisemaan tätä, mutta mies ampuu hänet kahdella pistoolilla, jotka ilmestyvät miehen käsiin tyhjästä. Lopussa naisen kainalokarvat kiinnittyvät miehen kasvoihin, jolloin nainen lähtee rannalle ja tapaa miehen, jota esittää Dalí. He vaikuttavat onnellisilta, mutta viimeinen otos näyttää heidät staattisena ja paikallaan, kuin kuolleena, haudattuna hiekkaan - ['wiki-suomenkielinen' juonikuvaus].

II
http://www.zappinternet.com/video/danPvuMpaX/Un-chien-Andalou-1928 - [Un chien Andalou (1928)]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Un_Chien_Andalou
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andalusialainen_koira
http://tomographymeetsmasochism.blogspot.com/2011/02/salvador-dali-un-chien-andalou-pain.html
http://www.fotolog.com/dalis_4_ever/58583836
http://deleuzecinemaproject1.blogspot.com/2010/05/out-vile-jelly-luis-bunuel-un-chien.html
http://www.bbc.co.uk/bbcone/modernmasters/virtual-exhibition/dali/3-un-chien-andalou.shtml
http://cinecouch.com/top250.html

Fysiikan ihmeitä

Ranskalainen fyysikko Leon Foucault kehitti gyroskoopilla keinon todistaa maan pyöriminen. Gyroskooppia käytetään myös laivojen keinumisen vaimentimien ohjaamiseen. Gyroskooppi tunnistaa laivan keinumisen ja ohjaa vakautuseviä niin, että keinuminen vaimenee. Nopean pyörähdyksensä ja pyörähdysmomentin säilymisen ansioista sen akselin suunta avaruudessa säilyy.

*
http://en.wikipedia.org/wiki/Gyroscope
http://en.wikipedia.org/wiki/L%C3%A9on_Foucault
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gyroskooppi

Hyveellinen persoonallisuushäiriö

Hrrrrrrrrrrr! Jopa on kylmä katse.

I
1
Päinvastoin kuin hyveelliseltä naiselta kuvan jääkiteeltä puuttuu perifeminiininen kyky tekopyhyyteen.

Niinpä hän on kuin tyhjä ja kylmä kone [insinööri ja äärifeministi yhtäaikaa?], joka sanoo asiat niinkuin ne materiaalisesti ja määrällisesti ilmenevät - tosikkomaisesti, ilman tunnetta ja draaman tajua. Tuskin häntä voi enää pitää edes ihmisenä.

Entä mitä on hyve? Onko se jotain ylevää ja kaunista - moraalimme tae?

Ei ole - ei ainakaan minun ymmärryksessäni., joka sanoo, että tekopyhyys on hyveen äiti ja suorapuheisuus sen isä. Ei siis ihme, että lapsesta saattaa tulla pahasti häiriintynyt - rienaava pyhimys ja siveä sarjamurhaaja jopa samassa persoonassa.

Mutta kuten kuva vihjaa, ilman hyvettä asiat menevät vieläkin hullummin, sillä niin hyveettömästä naisesta kuin hyveettömästä miehestäkin tulee lopulta täysin rietas ja tunteeton kone.

2
Tekopyhyys on naisen biologinen strategia, jolla hän manipuloi ja kontrolloi muita ihmisiä - varsinkin miehiä. 

3
Suorapuheinen nainen on rivo. Tekopyhä mies on raukka.

II
http://www.youtube.com/watch?v=cN3REu9Bot8
Reijo Taipale - Vaaralliset huulet 
....
Mies rakastuu naisessa omaan fantasiaansa. Nainen sen sijaan on biologis-evolutiivisesti perin käytännöllinen, joten romanttisesta haaveilustaan huolimatta hän rakastaa miehessä isoa lasta, joka osaa remontoida ja korjata kaikkea mahdollista, jotta oma pesä kukoistaisi.   
*
http://www.fono.fi/KappaleHakutulos.aspx?kappale=vaaralliset+huulet&culture=fi&Page=2
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/741704?ihmissuhteet-seksi-seksologi

Sinä myöhästyit silloin, kun sinua rakastettiin.

Lasimaalaus ja Betonimylly
*
Valot syttyivät silloin

Valot syttyivät illoin
kovin varhain muistojen kaupunkiin.
Sinä myöhästyit silloin,
kun sinua rakastettiin.

Valot syttyivät silloin.
Yhä katsot kadulta ikkunaan.
Olet paikallasi illoin,
kun toista odotetaan.

Lauri Viita [kokoelmasta Suutarikin, suuri viisas]

II
http://www.youtube.com/watch?v=KKQTzRzACLo
Tapani Kansa: Joki - - Lauri Viidan Betonimylläri-runoteokseen pohjautuva konsertti Tampere-talolla 2.12.2006. Sävellykset: Heikki Sarmanto.
*
http://www.lauriviitaseura.org/index.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Viita
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aila_Meriluoto
http://valopolku.blogspot.com/2010/12/lauri-viita-legenda-jo-elaessaan.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Putoavia_enkeleit%C3%A4
http://www.film-o-holic.com/arvostelut/putoavia-enkeleita/
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/43002-arvio-elokuva-arvio-putoavia-enkeleita
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Arvostelut/1194645768746/artikkeli/Satellite?c=Page&childpagename=KSA_newssite%2FAMLayout&cid=1194596029236&pagename=KSAWrapper