Portto Neitsyt Mariana eli esteettinen vaikutelma, jonka merkitystä rumuus ja kauneus tai hyvyys, huonous ja pahuus eivät riitä selittämään eivätkä kuvaamaan

Death of the Virgin [Caravaggio]
*
Caravaggio's painting is the last major Catholic work of art in which Mary is clearly dead. Her feet are swollen, and no cloud of cherubs ferries her heavenward as depicted less than a decade before by Annibale Carracci (see Assumption of the Virgin (Carracci)) for Cerasi Chapel. He does not depict an assumption but her death, arm drooping to the earth. The figure, like that in nearly all Renaissance and Baroque Assumptions, looks much younger than a woman some 50 or more years old; medieval depictions of the death were often more realistic in this respect. Contemporaries accused Caravaggio of modelling a mistress/prostitute as the Virgin.
*
[Kielimafian tarkennuksia 18.1]
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentteihin edellisessä päreessäni Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka. 

1
IM: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.
.....
RR: 'Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi'
.....
IM: 'Ei suinkaan. Ruukinmatruuna olisi tuominnut hänet jyrkästi, jos "taideteos" olisi ollut purkillinen ulostetta alttarilla.'
*
Asetat kysymyksesi taiteen arvosta [ja vastaavasti historian mielestä] koko ajan sellaiseen [kapean subjektiiviseen] näkökulmaan, joka vie sinut vain yhteen suuntaan - omaan konservatiiviseen olohuoneeseesi. Samalla yrität objektiivisesti arvottaa hyvän taiteen redusoimalla sen käytettyihin teknisiin hienouksiin - ikäänkuin taideteoksen tekninen toteutus ja sen muotoon liittyvät seikat voisivat riittävästi selittää taideteoksen vaikutusta ja arvoa samassa mielessä kuin mopo on selitettävissä osiensa summana.

Mutta nyt ei ole kysymys pelkästä tekniikasta vaan [kuten itse sanot] nimenomaan 'purkista ulostetta' katolisen kirkon seinällä - toisin sanoen Caravaggion miltei inhorealistisesta naturalismista, joka kerta kaikkiaan soti katolisen kirkon esteettis-teologisia näkemyksiä vastaan.

Esimerkiksi Caravaggion käsinkosketeltavan 'lihallinen' maalaus kuolleesta Neitsyt Mariasta surevine kaljupäisine apostoleineen herätti pahennusta. Neitsyen mallina Caravaggio oli käyttänyt tuntemaansa prostituoitua - [huom. Caravaggion maalaus oli viimeinen merkittävä työ, jossa kuvattiin Neitsyt Maria kuolleena, sillä katolinen kirkko julisti myöhemmin, että Pyhä Neitsyt otettiin elävänä suoraan taivaaseen].

Olennaista kuitenkin on, että sinä IM ainakin epäsuorasti väität vanhoillisen kardinaalin ominaisuudessa hyväksyneesi/-väsi Caravaggion 1600-luvun alun katolis-kristillisestä korrektiudesta jopa kaikkein rankimmin poikkeavat maalaukset.

Käsittämättömän subjektiivinen ja anakronistinen väite.

Sinulta puuttuu kykyä rekonstruoida historiallinen tilanne mielikuvituksessasi etenkin 'epämiellyttävien' ihmisten ja suoranaisten 'vihollistesi' [muslimit, sosialistit, ranskalaiset, postmodernistit ym.] kannalta. Toisin sanoen - yhtä aikaa deterministisestä ja moralistisesta historiankäsityksestäsi johtuen sinun on lähes mahdoton asettua tietyn aikakauden kulloistenkin toimijoiden sen hetkiseen asemaan [toki se on vaikeaa kenelle tahansa] eli yrittää samastua heidän intentioihinsa.

Näin ollen puhut barokki-kardinaalin ominaisuudessakin lähinnä omien intentioittesi ja oman aikakautesi kautta ja puitteissa. Kukaan historioitsija ja taidekriitikko ei tietenkään välty anakronismeilta, mutta ainakin se olisi syytä tiedostaa ja tunnustaa, mitä sinä et kuitenkaan näytä tekevän.

Oivaltaaksesi mitä tarkoitan, kannattaa tutustua vaikka R. G. Collingwoodin historian-metodologisiin pohdintoihin sekä kulttuuri-antropologian ja sosiologian etic- ja emic-näkökulmien eroavuuteen, vaikka en usko, että tulet koskaan tajuamaan, mistä selittämisen ja ymmärtämisen erossa todella on kysymys tai edes hyväksymään, että niiden välillä ylipäätään on kategorista eroa - [ks. ennen postmodernin relativismin vaikutusta kirjoitettu von Wrightin 'Explanation and understanding' [1971], jota Tiede ja edistys 4/2011 käsittelee myös kriittisesti teemanumerossaan].

2
IM: 'Se kuvaa toisaalta ranskalaisten julmuuksia Espanjassa Napoleonin sotien aikana; ja toisaalta sen symboliikka on valtava.'

Paha Napoleon, ilkeät ja tyhmät ranskalaiset - niinpä tietysti.

Tiedän loukkaavani ainakin kiihkeimpien espanjalais-nationalistien tunteita, mutta on todellakin viime kädessä aivan sama, kenen julmuuksia Goyan maalaus kuvaa. Julmuudet valitettavasti ovat osa ihmislajin ihmisyyttä. Joka toista väittää elää joko idealistis-universaalissa ihmisoikeusunien maailmassa tai suljetussa nationalistista apartheidia demokraattisesti ajavassa territoriossa [vrt. USA:n etelävaltiot 1900-luvulla tai Israel juuri nyt], jonne hyväksytään vain yhteiskunnalliselta nettokontribuutioltaan kohtuullista positiivisempia konservatiivi-ihmisiä.

Maalaus näyttää yksittäisessä historiallisessa tilanteessa ilmenneen saatanallisen julmuuden. Ja vaikka ihan oikeasti oksettaakin sanoa, niin edellisessä päreessä esitelty Ilse Kochin Ihmisnahkalamppu kuvaa tuota julmuutta vielä vaikuttavammin joskin äärimmäisen rivolla tavalla.

Jossain kuitenkin kulkee raadollisen faktan eli kovan pornon tai suoran väkivallan ja esteettisen eli fiktion keinoin kuvatun julmuuden raja. En tiedä varmasti missä, mutta sopikaamme, että Kochin 'näkemys' ei kuulu taiteeksi kutsutun eli fiktiivisesti ilmaistun faktan piiriin, koska se itsessään on myös julmuuden ilmentymä ja tuote.

Mutta olipa kyseessä ilmentymä/tuote tai pelkästään kuvaus niin universaalista julmuudesta niissä molemmissa nyt kuitenkin on kyse, vaikka sinä haluatkin aina etsiä oman patrioottisen nurkkasi, josta käsin voi 'turvallisesti ja 'oikeamielisesti' määritellä hyvän ja pahan. Valitettavasti teet sen samaistalla keskenään huonon ja pahan. Huono on nimittäin esteettinen arvoarvostelma [se mikä on hyvää tai kehnoa], paha sen sijaan moraalinen maksiimi [se mikä on oikein tai väärin].

Tällaisessa asenteessa moralismi yhdistyy epäillyttävällä tavalla teknologisiin perusteluihin. Mielestäni kyseinen asenne on totalitarismi- ja futurismi-kritiikistäsi huolimatta vahvasti sukua 1920- ja -30-luvun nationalistis-fasistiselle konservativismille, jota voi perustellusti pitää kaikenlaisen apartheid-huuhailun ideologisena valepukuna.
*
Minua voidaan tietysti syyttää nihilismistä [ikäänkuin olisin rivo ja perverssi murhamies], mutta minun tapauksessani nihilismi on se, mitä ontologisesta universalismista ja Jumalasta on nietzscheläis-weberiläisen entzauberungin [eli/tai valistuksen] jälkeen enää jäänyt jäljelle [lukuunottamatta ehkä Badioun ongelmallista Tapahtuma-ontologiaa], koska olen menettänyt uskoni universaaliin moraaliin. Jumalaan sen sijaan en ole uskonut koskaan vaan ainoastaan 'puheeseen' Jumalasta.

3
IM: 'Jos taide kuvaa todellisuutta, tällöin ainoaa taidetta on realismi.'

Ja realismiko on yksinomaan esittävää taidetta? Mistä tiedät, että todellisuus on realistinen eli käsitettävästi esitettävissä? Jumalako kertoi? Vai Newton? Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat nimittäin eri mieltä.

4
IM: 'Tarkoitatko siis, että nykytaide on pelkkää postmodernia kitschiä?'

Jotakuinkin. Kitschiä ja campia nimenomaan. Nykytaide on ontologisen nihilismimme eli sosiaalisen konstruktivismimme omakuva ja nihilismissä/konstruktivismissa syvyys ja pinta ovat erottamattomia. Mutta kyllä sieltä aina ne suurimmat lyövät jossain vaiheessa läpi [kun taas populaareimmat nykypellet monesti unohdetaan - ei toki kaikkia].

Tosin syvyyden ja pinnan voi sanoa ikäänkuin naivisti [vrt. Schiller: 'Naivista ja sentimentaalisesta runoudesta'] olleen yhtä antiikin Kreikan kulttuurissa [jonka taidetta arvostamme suuresti], joskaan se kulttuuri ei ollut nihilistinen ainakaan samassa mielessä kuin moderni länsimainen sivilisaatio, vaikka päätyikin polyteismissaan 'liian' monien jumalien ´synkretismistä 'tuntemattoman jumalan' tyhjyyteen.

Analogisesti samassa mielessä länsimainen rahatalous elää futuurikauppojen muodossa [päästö- ja lukemattomat muut 'futuuriyksiköt'] eräänlaista polyteismin lopun alun kautta. Pää tulee yhä nopeammin vetävän käteen - tyhjä jää. Tarvitaan uusi perusvahva 'monoteistinen valuutta', mutta kuka siihen enää uskoisi ja luottaisi? Pitäisikö ryhtyä palvomaan keisaria Jumalana  kuten Roomassa viimein tapahtui ennen lopullista romahdusta - [Jumalan maanpäälliseksi sijaiseksi keisarin 'lobbasi' areiolainen kirkkoisä Eusebios - kristitty teologi!].

5
Moraali on aina keinotekoinen pakkopaita, joka määrittelee taiteelle sen sisällölliset rajat, mutta josta taide samalla pyrkii ilmaisussaan irtautumaan, koska totuudella ei ole sisällöllisiä eikä ilmaisullisia rajoja.

'Me emme voi puhua Jumalasta [Totuudesta], mutta meidän täytyy ja tämä on meidän suurin ahdistuksemme. Sen rinnalla kaikki muu on lastenleikkiä.', kirjoiitti Karl Barth - [vrt. Tractatuksen vaikeneva Wittgenstein tai Heideggerin keskiajan saksalaisilta mystikoilta [Mestari Eckhard] omaksuma Gelassenheit eli Silleenjättäminen, jossa annamme Jumalan olla (jätämme hänet olemiseen/sa), koska emme voi häntä tietoisesti/rationaalisesti saavuttaa, vaan/koska teemme hänestä aina oman kuvamme].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/01/ihmisnahkalamppu-ja-teloituksen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Virgin_(Caravaggio)
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://en.wikipedia.org/wiki/R._G._Collingwood
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emic
http://en.wikipedia.org/wiki/Emic_and_etic

Vain kauneus voi pelastaa ihmisen hetkellisesti elämän mielettömyydeltä. Kauneus on Jumala.

Tämä maailma tarvitsee aitoa kauneutta. Taiteilijat! Te olette kauneuden vartijoita! Taiteenne kautta te olette toivon todistajia ja sanansaattajia - [Benedictus XVI, paavi].

I
Jumalan kuva on kaunis

Jumalan kuva löytyy jopa ihmisyyden nollapisteestä. Kristinuskon mukaan Kristus on läsnä kaikkien ihmisten kärsimyksessä. Jokaisen ihmisen kasvoista voi nähdä Kristuksen, Jumalan kuvan – siis myös kauneuden.

'Nuo turpeat, likaiset, hikiset kasvot, kaatumisten tai lyöntien leimaamat – ovatko ne juopon, tai kerjäläisen, vai olemmeko saapuneet Golgatalle katselemaan Jumalan Pojan pyhiä kasvoja', kirjoittaa brasilialaispiispa Helder Camara.

'Jos se, joka palvoo kauneutta, ei tunne rumuutta kohtaan rakkautta, hän kitukoon päivän kirkkaudessa, ilman yön antamaa lohdutusta', lisää Tuomari Nurmio.

Kristillinen kauneuden teologia suhtautuu realistisesti rumuuden ja pahuuden todellisuuteen mutta hullunrohkeasti hyvyyden, totuuden ja kauneuden kasvamisen mahdollisuuteen ja lopulliseen voittoon – vaikkei niistä näkyisi mitään merkkejä veren, savun ja tuhkan takaa.

Mikä sitten on ensi askel kauneuden teologiaan, hyvyyden, totuuden, pyhyyden puoleen kurkottamiseen?

Haitista kantautuneiden uutisten [1/2010] mukaan moni maahan lyöty yhtyi ajatukseen: Me emme voi enää kuin rukoilla…

II
1
http://www.youtube.com/watch?v=Hdc2zNgJIpY&feature=related
Barcarolle - Anna Netrebko & Elina Garanca - Offenbach Barcarola

2
http://www.youtube.com/watch?v=-HcyYsI3E6M&feature=related
 Anna Netrebko and Ilina Garanca are two beautiful women and better singers. Here, they sing Barcarolle, aria of the opera The Tales of Hoffman. - The aria is set with these beautiful singers' pictures and with a video of how our planet earth is seen from the space at nights. We travel the continents and we see their illumination in the night - - [videolta löytyy paitsi upeita naisia myös upeita näkymiä öisestä maapallosta].

3
Les contes d'Hoffmann
Jacques Offenbach
Barcarolle

Le temps fuit et sans retour
Emporte nos tendresses,
Loin de cet heureux séjour
Le temps fuit sans retour.

Zéphyrs embrasés,
Versez-nous vos caresses,
Zéphyrs embrasés,
Donnez-nous vos baisers!
vos baisers! vos baisers! Ah!

Belle nuit, ô nuit d'amour,
Souris à nos ivresses,
Nuit plus douce que le jour,
Ô belle nuit d'amour!
Ah! Souris à nos ivresses!
Nuit d'amour, ô nuit d'amour!
Ah! ah! ah! ah! ah! ah! ah! ah! ah! ah!

Translation:
Time flies by, and carries away
our tender caresses for ever!
Time flies far from this happy oasis
and does not return.

Burning zephyrs,
embrace us with your caresses!
Burning zephyrs,
give us your kisses!
Your kisses! Your kisses! Ah!

Lovely night, oh night of love,
smile upon our joys!
Night much sweeter than the day,
oh beautiful night of love!
Ah! Smile upon our joys!
Night of love, oh night of love!

4
Satunnaiset kommentaattorit kirjoittavat: 

-'Their duets are always absolutely incredible. Two great voices, and such a beautiful harmony, such a wonderful final result.'
 
- 'Perfect voices for this song.'
 
- 'One always has to remember that we see two of the greatest singers of our time. Singing together in perfection - adding up to almost one multi coloured voice - not acting against each other or trying to exceed the other. This is outstanding and we all should feel grateful to hear them in their century.'
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Barcarole
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Offenbach
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Netrebko
http://en.wikipedia.org/wiki/Anna_Netrebko
http://en.wikipedia.org/wiki/El%C4%ABna_Garan%C4%8Da
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jumala_on_kauneus
http://www.sana.fi/arkisto/artikkelit/katseita_kauneuden_ytimeen_/
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/29286-teatteriarvio-jumala-on-kauneus

Voivatko rationaalinen ja reaalinen harmonisoitua - toisin sanoen elää kauniisti sopusoinnussa?

Yläkuvassa RR yrittää tiukan paikan tullen taas kerran paeta filosofiaan. - Alakuvassa kohtaamme todellisuuden filosofisen perusongelman, jota mikään matemaattinenkaan symbolistiikka ei voi välttää tai pätevästi korvata: rationaalinen ja reaalinen eivät kohtaa toisiaan harmonisesti - ainakaan ilman 'sopivaa tarkkuutta' [?] tarkastella niiden välistä vuorovaikutusta. - Mutta mikä/mitä on ja tarkoitetaan sopivalla tarkkuudella? Onko se kauneutta? - Keskimmäisen kuvan tekstiä pidän matemaatikon platonisena uskontunnustuksena.

I
1
'[Tuomas] Hytöselle tärkeintä matematiikassa ei olekaan sen niin sanottu hyödyllisyys. - 'Minulle matematiikka on ennen kaikkea taide. Ongelmat ovat mielenkiintoisia siksi, että niissä on jotain kaunista', tutkija tähdentää. 'Paitsi kauneutta, matematiikassa tavoitellaan myös totuutta. Siksi se on potentiaalisesti joskus hyödyllistä myös konkreettisesti'.'
...
Mutta osaako Hytönen selittää maallikolle, miten matematiikka voi olla kaunista?

'Ensin on vain sekalaisia havaintoja, ja sitten löytyy tekijä, joka selittää sen kaiken. Irralliset asiat muodostavatkin kuvan, kokonaisuuden. Toisin sanoen löytyy sopiva tarkkuus tarkastella jotakin asiaa, jolloin se näyttäytyy kirkkaana.'

2
Mielenkiintoista. Sillä miten on mahdollista, että totuus voisi olla kaunista ja kauneus totuutta tässä tuhon ja tappamisen maailmassa? Puhuvatko David Bentley Hartin yhdistämä patristinen teologia ja nietzscheläinen estetismi sekä matematiikan harmonisten kombinaatioiden ilmentämä sinänsä hyödytön todellisuuden kauneus/kauneuden todellisuus samasta asiasta maailmankatsomuksellisen tai ainakin maailmankuvallisen kokemisen tasolla?

Mutta mikä/mitä on ja tarkoittaa tuo 'sopiva tarkkuus tarkastella jotakin asiaa, jolloin se näyttäytyy kirkkaana'[?]

Sisältyykö 'sopiva tarkkuus' näkemisen edellytyksenä aina jo itse todellisuuteen [miten] vai onko se matemaatikon kognitiivisen kompetenssin ominaisuus - vai molempia [ja miten]?

Vai onko kyseessä jälleen ad hoc-aksiomaattinen päättely - eräänlaista teoreettista koherenssia koherenssin itsensä vuoksi - ikäänkuin 'matemaattista pragmatismia', jonka matemaattinen logiikka kehäpäättelyineen sallii?II

II
Kauneuden etsijä [HS.fi, 19.3]

Korkeakoulujen professorit ovat yleensä kypsään ikään ehtineitä tieteenharjoittajia, mutta akatemiatutkija Tuomas Hytösestä, 29, on tulossa professori kolmekymppisenä.

"Tuomas kuuluu nuoriin huippuihimme", kehuu matematiikan akatemiaprofessori Kari Astala. "Hän on herättänyt paljon huomiota alalla, ja todennäköisesti hänestä tulee professori hyvin pian."

Hytönen on edennyt nopeasti: hän kävi matematiikkalukion kahdessa vuodessa ja valmistui diplomi-insinööriksi päivää vaille 20-vuotiaana TKK:n teknillisen fysiikan laitokselta pääaineenaan matematiikka.

Väitöskirja samasta laitoksesta valmistui vajaa kuukausi ennen 22-vuotissyntymäpäivää.

"Millään tavalla se ei ollut helppo juttu", Hytönen kertoo opiskeluajoistaan. Korkeakoulututkinnon puristaminen kahteen vuoteen oli kunnianhimoiselle nuorukaiselle "äärimmäinen ponnistus ja ehkä vähän pakkomielle."

Teekkaririentoihin hän osallistui vain juuri sen verran kuin vaadittiin, jotta sai ensimmäisenä vappuna käyttöönsä tupsulakin.
Leikinlaskua ei ollut myöskään väitöskirjan teko.

"Minulle ei ollut mitenkään selvää, että tulisin pärjäämään jatko-opinnoissa yhtä hyvin", Hytönen sanoo. "Diplomi-insinöörin tutkinto on jatkoa tavalliselle koululle: omaksutaan tietoa, joka on jo olemassa. Tutkijan täytyy itse luoda tietoa. Siinä oli iso periaatteellinen ero. Ei tuntunut aluksi yhtään selvältä, mistä se uusi tieto tulee."

Tietoa alkoi kuitenkin kerääntyä kiitettävällä tahdilla, kun nuori tutkija pääsi kunnolla perehtymään tutkimusongelmaansa. Työskentelyn luonne muuttui oleellisesti.

"Kursseja opiskeli vaikka kuinka väsyneenä, mutta tutkimuksen tekemisestä ei tule mitään, jos ei ole riittävässä vireystilassa. Tutkimuksessa ei myöskään riitä pelkkä mekaaninen työnteko. Yksittäiset oivallukset vievät eniten eteenpäin, ja ne voivat tulla missä tahansa."

Hytönen ei tarkoita, että matemaatikko vain passiivisena odottaisi yliluonnollista inspiraation iskua.

"Oivalluksien taustalla on puhdasta työtä, asian taustoittamista. Ja paraskin idea vaatii yleensä jatkotyöstämistä."

Hytösen tutkimusala edustaa harmonista analyysiä, jota hyödynnetään esimerkiksi radio- ja matkapuhelintekniikassa. Hänen oma, rajatumpi tutkimusongelmansa ei kuitenkaan tarjoa välittömiä sovelluksia – ainakaan vielä.

"On tietysti mahdollista, että tästäkin on joskus hyötyä. On paljon matematiikkaa, joka nyt liittyy johonkin arkipäiväiseen sovellukseen, mutta jonka sovellusmahdollisuuksista ei tiedetty mitään silloin kun se kehitettiin."

Hytöselle tärkeintä matematiikassa ei olekaan sen niin sanottu hyödyllisyys.

"Minulle matematiikka on ennen kaikkea taide. Ongelmat ovat mielenkiintoisia siksi, että niissä on jotain kaunista", tutkija tähdentää. "Paitsi kauneutta, matematiikassa tavoitellaan myös totuutta. Siksi se on potentiaalisesti joskus hyödyllistä myös konkreettisesti."

Mutta osaako Hytönen selittää maallikolle, miten matematiikka voi olla kaunista?

"Ensin on vain sekalaisia havaintoja, ja sitten löytyy tekijä, joka selittää sen kaiken. Irralliset asiat muodostavatkin kuvan, kokonaisuuden. Toisin sanoen löytyy sopiva tarkkuus tarkastella jotakin asiaa, jolloin se näyttäytyy kirkkaana."
*
Tuomas Hytönen, 29, on Suomen Akatemian tutkija. Viisivuotisesta pestistä on jäljellä kolme ja puoli vuotta.
Hytönen on julkaissut artikkeleita matematiikan alan kansainvälisesti merkittävissä tieteellisissä julkaisuissa.
Tutkimusaihe harmonisen analyysin singulaariset integraalit.
Hytönen on naimisissa matemaatikon kanssa ja harrastaa maastohiihtoa ja suunnistusta.

[Kerttu Piirto HS.fi 19.3]
*
http://www.hs.fi/juttusarja/kukaseuraavaksi/artikkeli/Kauneuden+etsij%C3%A4/1135264666211
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart
http://nl.toonpool.com/cartoons/school%20philosophers%20mathematics_39299
http://paworldclassmath.webs.com/mathhumor.htm
http://personal.georgiasouthern.edu/~bwilli49/website3.htm

Seksikäs Paula Vesala napapaidassa

Paula on iiihana honey.
*

Paula Vesala on sata 17½ kertaa seksikkäämpi kuin Sofi Oksanen.
*
http://www.youtube.com/watch?v=tYx0DvhRcCY

Pätkä PMMP:n Rusketusraitaa Ankkarockissa 2009. - - Mira leikkaa Paulalle napapaidan.

*

YouTube - PMMP - Rusketusraidat

Video, 2003
*
Helvetin Hyvin Menee.
Sä kysyt multa miksi oon vihainen
ja ikkunasta puluille kiroilen
(Äääk, rapates roiskuu)
Mulla on sulle pikkuinen salaisuus
alaston mies on mulle asia uus
(Mikä toi on? En mä haista.. Oikeesti!)

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle
Helvetin Hyvin Menee

Mun perhe oli himovanhoillinen
Ne kielsi multa seksivalistuksen
Mä mietin usein että missä sen teen
Valitsen junan taikka lentokoneen

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle

Kaadetaan viinii, tartutaan kiinni
Lennetään taivaan lintuja päin
Kaadetaan viinii

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle
*
http://www.iltalehti.fi/popstars/2009110410540518_ps.shtml

Nocturnal - not enuresis but fantasy

http://www.youtube.com/watch?v=asDXpfFMKNA&NR=1

Saamme vähän oppia paitsi Frédéric Chopinil/sta (google ei linkkaa) myös musiikin teoriasta.

Nocturne, opus 27 #2, solo piano
- - Miksi musiikin pitää joskus olla niin helvetin kaunista? Onko tarkoitus tuhota minun mieleni ja identiteettini - rakastuneen Shakespearen viimeinen linnake? - - Olenhan jo muutenkin paranoidi. Miksi sitten kauneuden pitää tehdä minusta lopullisesti hullu? - - Siksi. Ole hiljaa ja kuuntele!

*

http://dbezro.blogspot.com/2008/06/fantasy-world-0614.html
http://www.squidoo.com/frederic-chopin

Silloin ennen, kun kaikki oli toisin

Kuvassa Johanna Raunio vuonna 1973 tai -74.
*

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreen Tervehdykset, kukat kommentteihin.

(Kielimafia kittaa iltakahvia ja viilailee tekstiä - viimeksi 27.1 - klo: 12.45)
I
Aitoudesta puheenollen:

Mitäpä jos minä, pseudoruhtinas R., kerron teille ties jo kuinka monennen kerran, minkälaisia tyttöjä oli minun lukioluokallani, jonka sittemmin keskeytin keväällä 1972 ja jätin hetkeksi aikaa (n. 20:n vuoden ajaksi) S:n.

Oli tietysti S. (kyllä - se sama S.), jonka vanhemmille käytiin jopa erikseen sanomassa, että onpa tuosta teidän nuorimmasta tyttärestänne tullut kaunis (en usko, että S. valehteli minulle tämän kertoessaan).

S. oli missiainesta Brigitte Bardot-huulineen ja paksuine ruskean kiharoine tukkineen, sopusuhtaisine rintoineen ja 'tehokkaine' takamuksineen - mutta ah ja voi! - liian lyhyt! 159-senttinen tappi ei kelpaa missikisoihin (sorry S. - tää oli olevinaan huumoria).

Oli Erja Aho (kutsuttiin myös syystä, jota en jaksa muistaa, Suviksi), josta tuli Miss Suomi Neito joskus -73 tai -74.

Erja oli kaunis myös. Itse asiassa olin alunperin ihastunut häneen.. Erja oli hyväkroppainen joskin hieman liian? pitkä (melkein 180 cm).

Mutta lopuksi esitellään itse herkkujen herkku. Johanna Raunio! Miss Suomi 1974.

Johannan ura kauneuskilpailuissa oli muutenkin varsin menestyksekäs. Hän sijoittui kolmanneksi Miss Universum-, Miss Eurooppa- ja Miss International Beauty -kilpailuissa. Lisäksi hän voitti Miss Cinema Europe -kilpailun 1973 ja oli osallistunut aiemmin Seura-lehden Aurinkotyttö-kisoihin.

Johanna ei ollut liian lyhyt eikä liian pitkä vaan 'sopivan' kokoinen (!?)

S. kertoi, miten kaikki tytöt ihailivat voimistelutunnilla Johannaa, koska tällä oli nii-in hyvännäköinen vartalo, ja olihan hän muutenkin kaunis.

Kovasti vilkuilin muiden poikain ohella Johannaa myös minä, vaikka pidinkin tätä vaaleata likkaa hieman bimbona.

Johannan silloinen poikaystävä Eero oli hiukan aiemmin jonkin aikaa parhaita ystäviäni koulussa (Inkeroisten yhteiskoulu - nykyisin Anjalankosken lukio).

Vuosia jälkeenpäin Eero kertoi mm. S:lle, että Johanna oli hänen mielestään tehnyt elämänsä suurimman virheen lähtiessään missitouhuihin ja keskeyttäessään ruotsin kielen opintonsa. Samalla oli Eero jäänyt.

Johannasta oli kuulemma tullut herrojen 'narri' eli vietävissä oleva, ei-nyt-niin-kovin-lahjakas-vaaleaverikkö, joka kyynistyi ja kovettui itse luonteeltaan pikku hiljaa samalla, kun ajautui show-busineksen moraalisesti korruptoituneeseen maailmaan.
*
Ajatelkaa siis. Kaikki nämä kolme honeybeetä - S., Erja Aho sekä Johanna Raunio - samalla luokalla minun kanssani.

J.J. (eli tuo aiemminkin mainittu mm. Saarikosken ystävä, juoppo homopappi ja uskonnonopettaja-retorikko Juntunen) lohkaisi kerran aika sarkastisesti kuultuaan Johannan ja Erjan menestyksestä (toki myös S:n tietäen), että 'no - jos ei teistä kundeista ole mihinkään, niin ovathan edes teidän luokan tytöt saavuttaneet jotain'.

Teki mieli heittää sille takaisin, että hehheh - happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Olet vain mustasukkainen, kun nämä likat vie sun poikaystäväsi! Ihan noin suoraan en kuitenkaan uskaltanut J:lle pottuilla. Kunnioitin häntä aivan liikaa vielä siihen aikaan.

II
Päälle päätteeksi paljastan vielä senkin, että lapsuuteni leikkitovereihin kuului hetken aikaa myös Tapani Kansan nuorempi sisko Suvi-Tuulikki Kansa. Karjalasta tulleet Kansat asuivat muutaman sadan metrin päässä minun kotoani.

Tapanin ja Suvin isä Ahti Kansa (joka oli kaikkein eniten arvostamani lähipiirin vasemmisto-aktivisti ja järjestömies) järjesti isot talkoot meillä, kun isäni kuoli yllättäen kesällä 1968 (ikäänkuin enoni itsemurha samana keväänä ei olisi riittänyt koettelemukseksi). Näin saatiin uusi, jo asuttavissa oleva, omakotitalomme sen urakan seurauksena enää vain pintasilausta vaille.

Suviin ihastuin sitten oikein 'hormonaalisesti' - ja lujasti! - (vaikkakin enää vain etäältä) 1970-luvun alussa, kun tajusin, että huh - onpa tyttö jostain syystä tullut entisestä paremman näköiseksi.

*
Vakuutan omantuntoni (en kunniani) kautta: Kaikki, minkä edellä kirjoitin, on totta. Voitte tarkistaa asioitten todenperäisyyden vaikka 'arkistoista'.

Ruhtinas R. A. A. Räsänen.

PS.
Syy, miksi olin S:n kanssa samalla luokalla Erja Ahon ja Johanna Raunion kanssa, vaikka he olivat 1-2 vuotta meitä kahta nuorempia, piilee siinä, että tuplasimme S:n kanssa lukion toisen melkein yhteisestä sopimuksesta.

Eihän meitä opiskelu silloin kiinnostanut vaan 'eräs muu asia' - kuten esimerkiksi toisen persoonallisuuteen tutustuminen 'kenttäolosuhteissa'.
*
http://missesemmanchete.blogspot.com/2007/11/miss-fotogenia-universo-1974-finlndia.html

Lierihattu, luovuus ja leikin loppu

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin tämän päreessä Talvipäiväkirja 8. sivu.
*
Iines kirjoitti:
'Onhan sinulla hattu?...Miesten tulisi käyttää lierihattua ja pitkää takkia.'
*
Minulla ei ole lierihattua.

Pukeudun huonosti, koska en enää nykyään juurikaan piittaa siitä, miltä ulkoisesti näytän. Eikä toisaalta kukaan sen kummemmin myöskään huolehdi tai henkilökohtaisesti piittaa siitä, miten pukeudun.

Sitäpaitsi eivät vaatteet tai hatut voi minua fyysisen habitukseni raadollisilta realiteeteilta pelastaa, joten miksi edes yrittäisin sitä ja tekisin siten itsestäni väärällä tavalla naurettavaa - smokkiin pukeutuneen, partaisen Buddhan.

Sillä eihän mikään ole säälittävämpää kuin ihminen - tässä siis mies, joka yrittää esittää jotain muuta kuin, mitä hän sisimmässään todella on.

Naisille, maailmanmiehille (esim. van Vaari) ja fakki-idiooteille gentlemanneille (kuten Matti Klingelle, jonka Saarikoski nimitti hygieeniseksi rämäpääksi) nämä pukeutumisasiat ovat yhä ja aina tärkeitä.

Naisten motiivit ovat hyvin ymmärrettäviä. Maailmanmiesten hyvin perusteltuja. Gentlemannien perimmältään hyvin huvittavia.

Minä olen jo pudonnut niin muodin, sex-appealin kuin evoluutionkin todellisuudesta, joten voin keskittyä vain olennaisen - autenttiseen olemiseen enkä olemisen 'matkimiseen', jolla tarkoitan esimerkiksi Sartren 'huonoa uskoa' - sitä, että ihminen sisäistää jonkin psykososiaalisen tai jopa ideologisen roolin (tässä Sartrella meni oma lehmä ojaan -50-luvulla) omaksi, autenttiseksi eksistenssikseen ja identiteetikseen - ajautuen pelkästään valehtelemaan muille olevansa jotain haluttavampaa, älykkäämpää tai suorituskykyisempää kuin onkaan.

Sorry. Minä olen jo out näistä kilpailukuvioista - lopullisesti.

Toki jaksan vielä leikkiä. Leikki on minulle luovuuden synonyymi. Ja luovuus jos mikä on tyylikästä - aina. Minkälaisissa asusteissa tahansa.

Mutta vaatteet/asusteet eivät vielä tee kenestäkään luovaa - paitsi ehkä niiden suunnittelijan.

En siis väitä, etteikö joku osoittaisi hyvää makua pukeutumisessaan ja hänen habituksensa ikäänkuin hivelisi silmää, mutta eihän tämä ole todellakaan kuin pintaa - kuorrutus, jonka alta vasta paljastuu todellinen kakku makuineen - kuten vaatteittensa, tapojensa, fasadinsa - jopa tyylinsä, mikäli se on pikemminkin defenssiä kuin leikkiä - 'alta' ihminen yksilöllisine luonteineen ja persoonallisuuksineen.

Haluan kuitenkin vielä lopuksi toistaa, että jos saatankin kuulostaa tässä tosikkomaiselta, olen sitä lopulta leikin ja luovuuden tähden.

Miten voisikaan teennäinen, esimerkiksi fanaattinen vaatteilla koketeeraaja - mies tai nainen - olla luova ja/tai leikkimielinen.

Ja jos hänen leikkinsä tai 'omintakeinen?' trendityylinsä saa hymyn nousemaan huulillemme, niin se ei tapahdu vapautuneena nauruna - ikäänkuin vitsiparadoksin laukeamisena, osuvan parodian vastustamattoman naurattavana komiikkana tai purevan satiirin kriittis-emansipatorisen huumorin oivaltamisena - vaan pelkästään tahattomana huvittuneisuutena, jonka jokin merkillisellä tavalla attraktiivinen mutta samalla hieman säälittävästi klovnimainen näky meissä herättää.

Luovuus, leikki, hyvä maku, ilo ja nauru juontuvat lopulta samasta juuresta, eikä sen juuren rihmastoista kehity pelkkiä mainos-imagoja - siis noita edellä mainittuja 'huonon uskon' edustajia - vaan raadollisen - yhtä aikaa sekä pelottavan että hurmaavan rehellisiä persoonallisuuksia, joilla ei ole syytä pelätä oikeastaan mitään muuta kuin juuri oman rehellisyytensä pohjatonta kuilua.

Ja jos he vetävät ikäänkuin jotain roolia, eivätkä siten vaikuttaisi paljastavan todellisinta itseään - sen he tekevät paitsi suojellakseen muita itseltään myös suojellakseen itseään itseltään - itsessään olevalta 'vapaalta hirviöltä' (jos on lupa rajoittua miehiseen kuvakieleen), jonka saattavat kukistaa kuten vankeudestaan paenneen Gorilla King Kongin - sen omat tunteet - sen rakkaus kauneuteen - pieneen, yksinkertaisesti mutta niin perin juurin tehokkaasti ja täydellisesti tuon persoonallisuutensa kuilun pohjattomuuden täyttävään kauneuteen.

Luovan ja leikkivän ihmisen ehkä suurin paradoksi on siinä, ettei se voi saada omakseen sitä, mihin se kuitenkin koko luovuutensa voimalla sisimmässään pyrkii. Se ei saa koskaan rakastua, sillä rakkaus tekee siitä ikuisesti haavoittuvaisen - itse asiassa jo kuolettavasti haavoitetun.

Sillä se, joka rakastaa aidosti ja intohimoisesti, on jo kuollut tälle maailmalle. Se on kumonnut itsensä ja halunsa lopullisesti. Sillä ei ole enää 'paikkaa tai virkaa' tässä maailmassa, koska se on jo tehtävänsä tehnyt eli katsonut oman kuilunsa pohjaan asti.

Sellaisen olennon hautakivessä voisi lukea vaikka seuraavasti:

Kuoli tälle maailmalle - ja itselleen, koska rakastui yllättäen ja varoittamatta koko solipsistisen narsisminsa voimalla johonkin aivan muuhun kuin itseensä - jääden kokemansa Kauneuden valtaan, mistä hulluuden tilasta ei enää kyennyt palaamaan takaisin ihmisen tämänpuoleiseen todellisuuteen vaan jäi sille matkalle, jonka alkuun Kauneus, Rakastuminen ja Hulluus hänet opastivat, kunnes päästivät irti ja antoivat mennä - lopullisesti.

Kauneus on

Kielimafia tuli tänne ja päätti lähteä käymään Louvressa. - 29.10 - Aamuteellä ollut mafian jäsen toivoi minun hieman tarkentavan ontologisen eron määritelmää suhteessa Descartes'n ontologiseen dualismiin. Kirjoitinkin siitä hieman perusteellisemmin - seuraavassa päreessä.
I
Kauneus ei ole katsojan silmässä, kuten typerä klishee kuuluu. Subjektiivisia, esteettisiä arvostelmia kauneudesta johonkin objektiin liittyen toki riittää loputtomiin, mutta sanoa jostain: tämä on kaunis - tarkoittaa esteettistä arvostelmaa - ei välittömästi (tai viiveellä) ilmenevää kaunista, joka on aina koettu illuusio eli fiktiivinen tosiasia ilmaistakseni asian oxymoronin kautta.

Tarkoittaa sanoa, että kauneus itsessään on jotain objektiivisesti olemassaolevaa, objektiivisesti havaittavaa, objektiivisesti koettavaa, jota me emme kuitenkaan pysty kieleen ja konteksteihin (tietoisuuteen) sidottuina subjekteina arvioimaan objektiivisesti.

Mutta juuri siksi, että olemme tietoisia, kielellisiä olentoja, voimme kokea kauneuden olemassaolon.

II
Sitaatit kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s. 371, 400-401.

Mutta niinkuin Emerson ilmaisi, kauneus on ulkopuolellamme. Se on meidän tragediamme. Esteettinen arvoarvostelma perustuu ulkopuolisen, vastapäätä olevan arviointiin. Se kuuluu estetiikan olemukseen, koska se kuuluu havainnon olemukseen.
......
Ihminen siis kykenee luomaan lohdutuksekseen maailmoja. Nietzsche kirjoitti Iloisessa tieteessä:

Esteettisenä ilmiönä olemassaolo on vielä siedettävää, ja taide on antanut meille silmän ja käden ja ennen kaikkea hyvän omantunnon. jotta voisimme tehdä itsestämme sellaisen ilmiön.
Meidän täytyy toisinaan levätä itsestämme siten, että katselemmme itseämme, katselemme ylempää ja niin, neitseellisestä etäisyydestä, nauramme tai itkemme itseämme; meidän täytyy löytää se sankari ja samoin se narri, joka piilee tiedon-intohimossamme, meidän täytyy välistä ilahtua hulluudestamme voidaksemme edelleen ilahtua viisaudestamme.

Lopultakin kaunis, hyvä ja tosi kuuluvat yhteen: maailmankaikkeuden rakenne oletetaan kauniiksi ja harmoniseksi. Tiede lähestyessään totuutta paljastaa kauneuden. Absoluuttisen kauniin voi puolestaan kokea vain moraalisesti hyvä ihminen.

Venäläinen kirjailija Leonid Leonov kirjoitti romaanissaan Metsä Milon Venuksesta kulttuurissamme:

Tuohon veistokseen sisältyy antiikin ajatuksen koko selkeys, usko ihmisen ennaltamääräytymisen kauneuteen - ja tällöin voitte ottaa huomioon myös ajan ankarat olosuhteet, joiden vallitessa on luotu se esivanhempien äidin rintamedaljonki, joka on ripustettu jälkeläisten kaulaan.
Lisäksi silmiemme edessä ei ole aristokraatti...tuo nainen, joskin kädetön, on tehnyt työtä perätysten 22 vuosisataa. Joku Gleb Uspenski kävi tapaamassa häntä saadakseen lääkettä elämän iljettävyyttä vastaan ja sanoi, että hänen tuhoamisensa olisi samaa kuin riistää maailmalta aurinko.
Toinen, valitettavasti ehkä teille tuntematon hassu, [Heinrich] Heine, itki Louvren sohvalla tuota naista katsellessaan...

Suom. Juhani Konkka

http://en.wikipedia.org/wiki/Venus_de_Milo
http://www.helsinki.fi/taitu/taidehistoria/kokoelmat/kipskuv_a.htm
http://www.kauhava.fi/lukio/kuvat05/leirikuvat/AUT_0395.jpg

Onko kuolema kaunis?

Kielimafialaisten selkäpiitä pitkin menevät kuulemma tätä lukiessa kylmät väreet, mutta sanoin niille, että kyseessä on esteettinen elämys. Suostuivat hieman tarkistelemaan, kun sen kuulivat 27.10.

I
Professori Aarne Kinnunen pohtii oivallisesti kauniin ja ruman problematiikkaa. Lainaan tähän sitaatin hänen kirjastaan Estetiikka haluten painottaa sitä olennaista seikkaa, jonka koen tällä hetkellä koko estetiikan toiseksi ydinkysymykseksi: onko kuolema kaunis - onko kuolema ruma; - entä onko kauneudella ja rumuudella tässä mitään olennaista eroa? (ks. PS.)

Yhtä lailla voisimme kysyä: onko lapsen syntymä kaunis tapahtuma vai kaikessa verisyydessään ja napanuoran katkaisemisissaan ruma? Ainakin lopputuloksena on terveen lapsen kyseessä ollen etenkin omaisten mielestä maailman kaunein asia - myös esteettisesti, vaikka kyseessä onkin vielä kurttuinen 'puoli-ihminen'.

Kuollut sen sijaan on jotain jo ikäänkuin menetettyä, lopullisesti poissaolevaa, kun taas lapsi edustaa biologisen ja psyykkisen kasvun mahdollisuutta. Entä sitten? Miksei kuollut voi olla aivan yhtä lailla esteettisessä mielessä kaunis kuin vastasyntynyt kurttukuono.

Me pelkäämme kuolemaa - sitä, että kuollut ruumis on tavoittamattomissamme, eloton, mykkä, tuijottava ja lopullisesti poissaoleva - siis jotain täydellisen vierasta tiedostavalle, elävälle organismille, joka kavahtaa moista outouden (unheimlich) läsnäoloa elävien olentojen keskellä.

Mutta kysymys kuuluikin: onko kuolema ja kuollut esteettisessä mielessä kaunis? Kaikessa kammoksuttavuudessaan ja 'perverssissä' ylevyydessään' - jopa rumuudessaan?

Varsinkin ortodokseilla on tässä asiassa niin sanotusti järkeä päässä: he kohtaavat kuolleen ja kuoleman avoimesti eivätkä sulje sitä pois häiritsemästä sairaaloihin ja laitoksiin - olkoonkin, että terhokodeissa ja vastaavissa terminaalihoitopaikoissa saa varmasti parhaan mahdollisen hoidon ja avun viimeisinä elinpäivinään.

Silti on kummeksuttavaa, että kotiin ja mahdollisesti omaisten ympäröimänä ei kukaan saa nykyään kuolla. Se on ikäänkuin häpeällistä luterilais-kliiniselle ajattelulle. Kuolema kätketään ihmisten katseilta pois, se halutaan kieltää viimeiseen asti, se on tabunkaltainen tapahtuma, jonka tämä idioottimainen kulutus-kapitalismi on ironisoiden ilmaistuna sanattomasti julistanut ei-tuottavaksi sijoitukseksi ja sen 'tekijän tai agentin' ei-kannattavaksi brändiksi.

Ja kuitenkin voidaan aivan perustellusti sanoa, että kuolema on kaunis. Kuollut ruumis on kaunis - kammottavalla tavalla kaunis, koska siihen sisältyy ehdottoman konkreettisesti jotain tiedostavan elävän kannalta täydellistä - täydellisempää kuin elämä itse - jo senkin takia, että se on ihmisenä olemisen päätepiste ja siirtymä orgaanisen ja epäorgaanisen luonnon kiertokulkuun.

Karmasta ja Nirvanasta en aio tässä yhteydessä puhua, koska minulle riittävät tavanomaiset Grimmin sadut...

Ergo: Rakasta kuolemaa kuin itseäsi, koska ruumis, jonka näet joko ruumishuoneella tai avoimessa arkussa olet viime kädessä sinä itse - täydellisyyden saavuttaneena. Miksi ei siis tämä havainto aiheuttaisi sinussa syvää esteettistä tunnetta ja elämystä, joka ilmenee - tosin päinvastoin kuin Kantilla - havainnon jälkeen eikä ennen sitä: pyyteettömänä, käsitteettömänä ja kontemplatiivisena?

Toisin sanoen: eikö kuolema ja kuollut ole Kauneus an sich - kaikessa luotaantyöntävässä rumuudessaan, mikä negatiivinen kvalifikaatio johtuu vain ihmisten psykologisista ja irrationaalisista peloista sen suhteen, mitä/mikä meitä kuoleman jälkeen muka mahdollisesti odottaa?

Vastaan tuohon piinaavaan kysymykseen vielä kerran: siellä odottaa juuri se täydellisyys, joka meiltä tässä elämässä jää ikuisesti puuttumaan, koska kaipuumme täällä ei koskaan täyty - ei vaikka miten yrittäisimme, miten rakastaisimme tai kokisimme yleviä tunteita ja kauneuden elämyksiä yksittäisten taideobjektien ja -nautintojen parissa.

Kuolema on Kaunis. Meidän pitäisi oppia rakastamaan sitä - myös omaa kuolemaamme, ja kuten antiikin runoilija Saarikosken suulla (kyllä vain) kirjoittaa: 'Elämä on ihmiselle annettu, jotta hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa tahtoo olla kuollut' (Runot ja Hipponaksin runot (1959).

II
Mikä ei ole kaunista: onko kuolleen tuijotus kaunis? Ruumiin estetiikka, ottakaamme siitä naseva esimerkki: Samuel Beckettin novelli Pling.

Paljas valkoinen ruumis kiinni metri pling kiinni muualla valkoista vasten näkymätön sydän henki ei ääntä. Vain silmät annettu sininen vaaleansinistä melkein valkoista suoraan eteen väri ei ainoastaan ohi. Tasojen yhtymäkohta näkymätön yksi ainoa hohtavan valkoinen sauma kuin ommeltu näkymätön. Pling kuiskaukset vain hädin tuskin ei juuri koskaan sekunti aina samat kaikki tiedossa.

Suom. Alice Martin

Novelli on monella tapaa erikoinen. Siinä tarkastellaan ruumiin muotoa unohtamatta paennutta henkeä, sammunutta sydäntä, eikä siinä ole predikaatteja.

Sitaatti kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s. 230-231.

PS.
Toinen ja varsin ongelmallinen ydinkysymys liittyy Kantin väittämään, jonka mukaan 'kaunis on moraalisen hyvän symboli'.

Melankolian ylivertainen kauneus

Kuva Caspar David Friedrich, Die Winterreise (1807)

(Kielimafian rakastettavat ja vihastuttavat irvileuat päättivät tehdä linkkilisäyksen klo: 20.20)
*
Älkää kysykö, miksi minä itken näitä kahta liediä kuunnellessani. Elämäni suurimpiin elämyksiin on kuulunut tutustumiseni Jorma Hynnisen tulkintoihin Franz Schubertin laulusarjasta Winterreise yli 15 vuotta sitten.

Älkää kysykö, miksi tämä on minun mielestäni niin kaunista. En minä tiedä. Minä vain koen niin. Älkää pakottako - filosofit ja teoreetikot - minua selittämään tätä teille. Minä haluan sen vain tällaisena - ilman ainuttakaan terminologista ja argumentatiivista määritelmää.

Kauneus on rakkautta ja rakkaus on kauneutta, eivätkä ne selittelemällä parane tai suurene. Ne pitää vain elää. Sydänjuuria myöten - ehdoitta antautuen. Ei pelkästään ihastuen vaan miltei itsensä kuolettaen. Niin ettet ikäänkuin kokisi enää olevasi edes olemassa vaan musiikin ja äänen vietävissä - kauas pois tästä ikävästä ja puuduttavasta päivästä, joka ei anna kuin huolta ja murhetta hetkittäisten - ehkä kovin teennäisten ilonpurskahdusten hämätessä sinua luulemaan, että voisit paeta melankoliaasi yhtään mihinkään.

Mutta melankolia palaa, koska se on erottamaton osa sinua, erottamaton osa musiikkia ja taidetta. Se on sinun osasi ihmisenä.
*
http://www.youtube.com/watch?v=vzQgbhnbf_I
Jorma Hynninen sings 'Solitude' and 'The Organ Grinder' (Einsamkeit & Der Leiermann) from Schubert's Winterreise. Ralf Gothóni at the piano. (Paintings by Reidar Särestöniemi)

Videon jylhät maisemat Lapista sekä Särestöniemen ekspressionistiset taulut antavat sykähdyttävällä tavalla täydentävän kontrastin Hynnisen loistokkaalle laululle ja tietysti itse Schubertille.
...............
Lisään tähän päreeseen ylläolevaan kuvaan liittyvän Heinrich Heinen runon Ein Fichtenbaum sen englanninkielisen käännöksen ohella.

Ein Fichtenbaum steht einsam
Im Norden auf kahler Höh.
Ihn schläfert; mit weißer Decke
Umhüllen ihn Eis und Schnee.
Er träumt von einer Palme,
Die, fern im Morgenland,
Einsam und schweigend trauert
Auf brennender Felsenwand.

A spruce tree stands alone
In the Northland on an bald peak
It reposes, shrouded in white
Surrounded by ice and snow.
It dreams of a palm tree
Which in the far away orient,
Mourns in silence and solitude
On the rim of a burning cliff.
*
Heinrich Heine, Ein Fichtenbaum steht einsam in Buch der Lieder, “Lyrisches Intermezzo,” xxxiii (1822-23), in: Sämtliche Schriften, vol. 1, p. 88 (K. Briegleb ed. 1968)(S.H. transl.)
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Winterreise
Heinrich Heine - Wikipedia, the free encyclopedia
harpers.org/archive/2008/01/hbc-90001973.

I look at you, and sadness comes stealing over me

Omistan tämän saksalaisen säveltäjän (Robert Schumann) saksan-juutalaisen kirjailijan (Heinrich Heine) kauniiseen runoon säveltämän liedin englantilaisille Ladylle.
Kiri Te Kanawan esitys (1978) lienee hyvin lähellä vuotta, jolloin päreen kaksisuuntainen voima kuva on otettu.
(Kielimafia kävi hymyilemässä lauseopilliselle haparoinnilleni klo: 20.30. Saivat teetä palkakseen pilkasta.)
*
http://www.youtube.com/watch?v=sXLksf8midI&feature=related
Kiri Te Kanawa sings Robert Schumann's Du bist wie eine Blume (Heinrich Heine), at the Royal Opera House, Covent Garden, 1978.
*
Käännös nro: 1

You are like a flower,
So pleasing, and fair and pure;
I look at you, and sadness
Comes stealing over me.

I feel the need to lay my hands
In blessing, on your hair
Praying that may God keep you ever
As pure and fair and pleasing.

Alkuperäinen:

Du bist wie eine Blume
So hold und schön und rein;
Ich schau’ dich an, und Wehmut
Schleicht mir ins Herz hinein.

Mir ist, als ob ich die Hände
Aufs Haupt dir legen sollt’,
Betend, daß Gott dich erhalte
So rein und schön und hold.

Käännös nro: 2

You are like a flower
so lovely and beautiful and pure
I look upon you, and sorrow
Steals into my heart

For me, ought my hands
to lay softly upon your head
praying, that God keep you
so pure and beautiful and lovely.
*
http://www.contra-mundum.com/?p=40

Onko kauneus ansiota vai armoa? Onko kauneus vapautus vai tuomio? Vai molempia?

Kauniin lähellä on vaikea elää.

Litania yössä

Totisesti, nuo viivat olet katseelleni piirtänyt
soveliaisiin paikkoihin,
ja tämän Venetsiasi kauneutta
olet näyttänyt minulle
kunnes sen ihanuus on saanut
silmäni vettymään

Jumala, minkä hyvän työn
olemme tehneet
ja unohtaneet, ettäs tämän ihmeen meille lahjoitat,
oi vetten Jumala?

Kauneus saa kyselemään, mistä meidät näin palkitaan. Sitä ei voi katsella pelkästä katselemisen ilosta, vaan viimeiset kysymykset tulevat järkyttämään mielenrauhaa. Mutta Pound jatkaa:

Oi öitten Jumala,
mikä suuri murhe
odottaa meitä
ettäs näin sen korvaat meille
ennen kuin sen aika tulee

Ezra Pound

Suom. Tuomas Anhava

http://en.wikipedia.org/wiki/Ezra_Pound

Sitaatit kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s 15.

Joka on nähnyt kauneuden omin silmin, on jo kuoleman oma

Tristan

Wer die Schönheit angeschaut mit Augen,
Ist dem Tode schon anheimgegeben,
Wird für keinen Dienst auf Erden taugen,
Und doch wird er vor dem Tode beben,
Wer die Schönheit angeschaut mit Augen!

Ewig währt für ihn der Schmerz der Liebe,
Denn ein Tor nur kann auf Erden hoffen,
Zu genügen einem solchen Triebe:
Wen der Pfeil des Schönen je getroffen,
Ewig währt für ihn der Schmerz der Liebe!

Ach, er möchte wie ein Quell versiechen,
Jedem Hauch der Luft ein Gift entsaugen,
Und den Tod aus jeder Blume riechen:
Wer die Schönheit angeschaut mit Augen,
Ach, er möchte wie ein Quell versiechen!

August von Platen

Osa tekstistä löytyy Estetiikka: Aarne Kinnunen, s. 16.

Kauneuden tuska

Osteri sanoi vieressään olevalle osterille:- Tunnen suurta tuskaa sisälläni. Se painaa koko olemustani ja olen hyvin uupunut.

Ja toinen osteri vastasi kopeana ja itsetietoisena: Kiitän taivasta ja merta siitä, etten tunne tuskaa. Olen terve ja eheä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Tuona hetkenä krapu kulki heidän ohitseen ja kuuli osterin puhuvan. Se sanoi sille osterille, joka oli terve ja eheä sisäisesti ja ulkoisesti: - Aivan, olet terve ja eheä, mutta tuska, jota lähimmäisesi kantaa on suunnattoman kaunis helmi.

Kahlil Gibran

Suom. Leif Färding

Sitaatti kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s. 17

http://en.wikipedia.org/wiki/Khalil_Gibran

Kaunis on suggestiivista ja yllättävää

Kauniin näkeminen luo rauhan, mutta myös lamauttaa, pysäyttää. Kaunis pakottaa katselemaan: 'ei saa silmiään irti'.

Seuraavassa mestari Breugnon Romain Rollandin samannimisessä romaanissa kertoo kauniin tytön tapaamisesta nuoruudessaan:

Häntä kutsuttiin Lumikoksi, koska hänellä oli pitkä ruumis, pieni pää, picardielainen, viekas nenä, hieman eteenpäin työntyvä, suippo suu, hankomainen ja hyvin aukeava, jolla oli hyvä nauraa ja puraista sydämiä ja muutakin. Mutta kovan sinisistä silmistään, joita peitti kaunis, ukkosta enteilevä utu ja kauniista faunin suupielistään, joilla häilyi pureva hymy -

Ja mitä tapahtui:

Söin häntä silmilläni. Hän ei näyttänyt lainkaan huomaavan tarkkailuani. Mutta kun hän katsellessaan ehti lähelleni, hän yhtäkkiä sinkosi minuun ammuksen silmäterästään. On totinen tosi, että naisen silmä halvaannuttaa kuin hämähäkki, kuten on tapana sanoa. Tuskin katse oli koskettanut, kun kävin vapautustaisteluun. Liian myöhään!
...
[Tällä kertaa tavaton] ilmiö aiheutti samanlaisen kokemuksen kuin Lumikko mestari Breugnonin elämässä. Einari Vuorela kertoo tapauksen:

Tyttö
tulee
tiellä vastaan
peloittavamampana
kuin pannssaroitu
armeija.
Hän tuhoaa
minut
katseensa
kuolemansäteellä.

Einari Vuorelalla on toinenkin runo, jossa naisen kauneus muuttaa ympäristön ilmeen:

Nuori tyttö
lennähtää
pellon piennarta
kädessään kiulu.
Hänen suloinen
olemuksensa
herättää
harmaat
aidanseipäätkin
räpyttelemään
silmiään.

Näin ollen pyyteettömyys, käsitteettömyys ja kontemplaatio eivät ole ennen vaan post perceptionem (havainnon jälkeen).

Sitaatit: Aarne Kinnunen: Estetiikka: ss. 150-153

Kaunis on kuoleman sisar

Kuva: "All is Vanity" by C. Allan Gilbert. Life, death, and meaning of existence are intertwined.
*
Kauneus on ihmistä muuttava voima eikä ole hallinnassamme. Kaunis on myös kuoleman sisar. Büchnerin melankolinen Leonce puhui:

Oh, kuoleva rakkaus on kauniimpi kuin syntyvä. Olen roomalainen; upeassa pitopöydässä leikkivät kultakalat kuoleman väreissä herkkusuiden huviksi. Miten puna hänen poskillaan sammuu, miten silmien hehku riutuu, miten tyynesti hänen jäseniensä aaltoliike raukeaa. Adio, adio rakkaani, tahdon rakastaa raunioitasi. Kyyneliä Rosetta? Kaunis epikurolainen ele - osaat itkeä. Asetu aurinkoon, niin että kallisarvoiset pisarat kiteytyvät, niistä tulee ihania timantteja. Voit antaa tehdä niistä kaulanauhan itsellesi.

Leonce jatkaa:

Varo päätäni! Rakkautemme hautakammiota! Katso sisään silmieni ikkunoista! Näetkö, miten kaunis se on kuoltuaan - pieni ja köyhä rakkautemme? Näetkö valkoiset ruusut sen poskilla ja punaiset sen rinnalla?

Suom. Eeva-Liisa Manner

Sitaatti: Aarne Kinnunen: Estetiikka, s. 13

http://en.wikipedia.org/wiki/Death

Kun ilta on jo tumma ja kauneus kuin harso, joka vedetään maailman ruumiin päältä

Minä etsin sitä ja löysin. Toistaiseksi paras 'määritelmä', jonka olen 'nähnyt' kauneudesta esitettävän. Eeva-Liisa Mannerilla kauneus ikäänkuin saturoituu vasta täydellisyyden ja harmonian murtumispisteessä - kuolemassa.
*
Eikö Pound nähnyt, että kauneus Itse
oli se murhe,
että kauneus oli mädäntynyt?

(Kuolleet vedet)

***
Kolme asiaa tarvitaan esteettiseen elämykseen:
kirkkaus, harmonia, kauneus (Tuomas sanoi).
ja särkyminen, minä lisään,
sillä kauneus ei ole enää kaunis,
eikä ole koskaan ollut. Metsästäjät
sen tietävät, nuo jotka rakastavat
huvikseen ampumaansa otusta: sitä hetkeä
jona näkevät silmissä murtuvan elämän.

(Omistus Ogai Morille)

(Lainaukset kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, ss. 401 ja 253)